Tiedättekö, miksi ihminen usein löytää "sen oikean" kun vähiten sitä osaa odottaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsimättä tarkoituksella on vähän paha löytää, kun ei kotoa kukaan tule hakemaan.

Joo no ei kotoa tietenkään, mutta paikoista, joissa itse viihdyt ilman että olet iskemismielellä liikkeellä. Esim. joku harrastus.

Mut on haettu kotoa. Sain siis oikeasti lapun postiluukusta, tuli siitä parin vuoden juttu aikoinaan.

Ja kaverille on jätetty lappu auton tuulilasiin parkkiksella. Siitä jutusta ei tullut yksiä treffejä enempää.

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Se ihminen voi olla iloinen ja oma itsensä kavereiden, ystävävien ja sukulaisten kanssa. Ei hän silloin ole yksin.

Ja vaikka kaipaisi romanssia niin ei tarkoita ettei voisi nauttia elämästä ilman sitä. Tässä palataan siihen mitä ap sanoi. Ihminen jolla ei ole muuta sisältöä elämässä kuin parisuhteen etsiminen on epätoivossaan vastenmielinen.

Olennaista on myös hakeutua sellaisten ihmisten pariin, joilla on samoja kiiinnostuksenkohteita. Ei ole järkeä mennä baariin etsimään kavereita tai rakkautta, jos ei pidä alkoholista ja humalaisista. Mene valokuvauskurssille, jos se kuvaaminen kiinnostaa. Lika barn leka bäst.

Hups. Tarkoitin tietenkin aloituksessa luotaantyöntävää en luokseentyöntävää!

Vierailija kirjoitti:

Etsimättä tarkoituksella on vähän paha löytää, kun ei kotoa kukaan tule hakemaan.

Kulkeehan postimies

Up

Luokseentyöntävä? 🙈

. Tarkotit ihan päinvastaista, eli luotaantyöntävää.

Sen kun tietäis. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Kyllä normaalin ihmisen pitäisi osata olla onnellinen sinkkunakin. "Et voi rakastaa ketään muuta ennen kuin rakastat itseäsi". Et voi olettaa, että jonkun toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, toki hän voi tehdä sinusta vieläkin onnellisemman, mutta lähtökohtaisesti ei pidä vaatia, että joku toinen henkilö olisi vastuussa sinun onnelllisuudestasi.

Ei tietenkään kenenkään tehtävänä ole tehdä minua onnelliseksi. Mutta sinkkuudessa nyt vain ei ole mitään erityistä onnellisuuden syytä. Onnellisuuteen vaaditaan jokin syy. Jos ihminen on onnellinen "muuten vain", hän on todennäköisesti päästään sekaisin. Tai sitten joku valaistunut guru, mutta sellainenkaan ei ole normaali ihminen vaan aika erikoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Kyllä normaalin ihmisen pitäisi osata olla onnellinen sinkkunakin. "Et voi rakastaa ketään muuta ennen kuin rakastat itseäsi". Et voi olettaa, että jonkun toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, toki hän voi tehdä sinusta vieläkin onnellisemman, mutta lähtökohtaisesti ei pidä vaatia, että joku toinen henkilö olisi vastuussa sinun onnelllisuudestasi.

Uskovatko jotkut oikeasti tuohon, että pitää rakastaa ensin itseään ennenkuin voi rakastaa muita? Ei muut ihmiset ole minun kopioitani, ei minulla ole tarvetta pitää itsestäni pitääkseni muista. Tuo on yhtä looginen lause, että ensin täytyy pitää läskisoosista tai makkaraperunoista, ennenkuin voi pitää sushista.

Ja siitä sitten hypättiin siihen että jos rakastaa toista (olkoot se sitten oma lapsi, puoliso, ystävä tai kuka tahansa tärkeä), se olisi yhtäkuin että tämä rakkauden kohde olisi ihmissuhteessa/olemassa tehdäkseen toisen onnelliseksi? No ei pidä paikkaansa, toista voi rakastaa ihan sen ihmisen itsensä vuoksi.

Ja viimeinen ihmetyksen aihe; jos ihminen on onnellinen yksin - miksi ihmeessä hän muuttaisi elämäänsä tuomalla siihen epävarmoja liikkuvia tekijöitä kuten parisuhteen? Miksi tuollaiset suhderiippuvaiset kuvittelee voivansa tunkea toisen elämään balanssia horjuttamaan, jos sinkulla on elämä mallillaan?

Ainakin kannattaa opetella rakastamaan itseään