Tiedättekö, miksi ihminen usein löytää "sen oikean" kun vähiten sitä osaa odottaa?

Jos on ihan onnellinen yksin, niin eihän silloin kiinnosta löytääkään ketään. Antaa pakit jokaiselle.

En tiedä. Olen "vähiten odottanut" jo parikymmentä vuotta. Mitään ei tapahdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Kyllä normaalin ihmisen pitäisi osata olla onnellinen sinkkunakin. "Et voi rakastaa ketään muuta ennen kuin rakastat itseäsi". Et voi olettaa, että jonkun toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, toki hän voi tehdä sinusta vieläkin onnellisemman, mutta lähtökohtaisesti ei pidä vaatia, että joku toinen henkilö olisi vastuussa sinun onnelllisuudestasi.

Eikä toista ihmistä pidä "tarvita".

Vähän aiheesta sivuun, koska nyt en puhu parisuhteista. Mutta kyllä sitä toista ihmistä tarvitsee. Enemmän tai vähemmän. Ymmärrät sen sitten kun menetät kaiken ympäriltäsi.

T. Yksinäinen, melkein syrjäytynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Kyllä normaalin ihmisen pitäisi osata olla onnellinen sinkkunakin. "Et voi rakastaa ketään muuta ennen kuin rakastat itseäsi". Et voi olettaa, että jonkun toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, toki hän voi tehdä sinusta vieläkin onnellisemman, mutta lähtökohtaisesti ei pidä vaatia, että joku toinen henkilö olisi vastuussa sinun onnelllisuudestasi.

Joo tiedän ja ymmärrän nämä asiat. Mutta kyllä minun onneni ainakin riippuu siitä, että elämässäni on ihmisiä jotka rakastavat minua juuri sellaisena kuin olen. Esimerkiksi tällä hetkellä perheenjäsenet. En minä ainakaan ole niin itseriittoinen, että kykenisin olemaan onnellinen ihan yksin. Ja joo, minulla on rakastavat äiti ja veli. Mutta kyllä minusta silti tuntuu, että jotain puuttuu. Elämässä ei ole tukea arjessa henkisesti eikä taloudellisesti, kaikesta on pärjättävä yksin. Plus se fyysinen puoli, kaikki läheisyys on puuttunut elämästäni, varsinkin kun ei meillä perheessäkään ole mitään halaamista ym. läheisyyttä ollenkaan. Niin kyllähän tällaiset asiat vaikuttaa ihmiseen ja hänen käytökseen ja itseluottamukseen aika paljonkin, nimenomaan negatiivisesti.

Jos on menevä ja hyvännäköinen, niin varmasti löytyykin ilman etsimistä.

Olen 40 + vuotias en ole eläessäni ollut parisuhteessa. Arvaa kuinka monta kertaa olen ennätänyt aatella joain ihan muuta kuin toivetta ja halua päästä parisiheeseen? - En osaa sanoa niiden määrää itsekään.

Mutta jossain elämäni vaiheessa kuitenkin naksahti ja tajusin, että ainakin suurimmaksi osaksi ja päällimmäiseksi ajatuksekseni, että  minun on opittava ja kyettävä nautimaan ja iloitsemaan elostani ilman elämänkumppania.

En vieläkään ole äysin luopunut mahdollisuudesta elää ja olla joskus vielä parisuhteessa, jos niin on tarkoitettu mutta en enää viime vuosina ole pitänyt parihdetta sen parempana tai huonompana tapana olla ja elää kuin (iki)sinkkuna eläminen.

Molemmissa on taatusti omat hyvät ja huonot puolensa. Totta kai, jos saisin tilaisuuden asettua ja olla minusta potentiaalisela kumppanin rinnalla ja elää hänen kanssaan yhdessä (parisuhteessa), niin varmasi silloin haluaisin kokea, että tähän suheeseen minun kannattaa yrittää sitoutua täysillä. Tai ainakin aktiivisesti "unohaa" ja hylätä vertailu, että onko tässä nyt ni-in hyvä olla jaolla märehtimättä, että voi voi kun sinkkuna ollessa oli sitä ja tätä, jota ei mahd. nyt ei ole, ainakaan 100% samalla tavoin, vaikka paljon olisikin. 

Miten sitä vain toisinaan osaakin halua sellaisa, jota ei juuri sillä hetkellä ole, eikä ihan aina oikeasti tarvitsekaan olla,          

Vierailija kirjoitti:

Etsimättä tarkoituksella on vähän paha löytää, kun ei kotoa kukaan tule hakemaan.

Kai sä kaupassa käyt ja ulkona joskus. Ja etsitkö AINA silloinkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No käykö muka niin? Onko tästä jotain todisteita? Enpä usko. Ihmiset löytävät ”oikeita” ihmisiä niin monenlaisissa elämäntilanteissa.

Minä ainakin olen kuullut vaikka kuinka monta kertaa, että joku löysi sen oikean juuri kun oli päättänyt että ei mitään parisuhdetta enää ikinä jne.

Kuinka monta kertaa on tullut puheeksi ne, joissa se tyyppi on tyytynyt kohtaloonsa "että ei mitään parisuhdettä (enää) ikinä tule" ja sitä ei tosiaan ole tullut? Täällä yksi sellainen, olen 40 vuotta, en ole ikinä seurustellut, en ole ikinä harrastanut seksiä, kukaan ei ole ikinä ollut kiinnostunut minusta ja minä olen joka ainoa kerta saanut nenilleni kun olen laittanut tikun ristiin. Ja näin tulee olemaan jatkossakin, koska olen vastenmielinen friikki joka yksinkertaisesti ei ole sellainen josta kiinnostutaan.

Mä en oikeastaan tiedä kun ei ole kokemusta parisuhteeesta. Sehän täytyybottaa huomioon että jokapäiväisessämelämässä siinä on aina kaksi osapuolta läsnä ja toisenkin mielipiteet tuleee ottaa aina huomioon ja osoitttaa aina aika ajoiin sitä huomioon otttamista naiselle etttä hän on olemassa miehen elämässä. Ehkä se on toisaaalta ihan hyvä periaate siinäkin mielessä että toki ettei sekään liiikaa rutinoidu ihmiseen muttta että kykeneeee rikkomaan jotain sellaista elämään syöpytynyttä turhautuneisuutta ja vihaa ka käääntämään sen enemmän voimaksi ja lämmmöksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsimättä tarkoituksella on vähän paha löytää, kun ei kotoa kukaan tule hakemaan.

Kai sä kaupassa käyt ja ulkona joskus. Ja etsitkö AINA silloinkin?

No ei kaupassa kukaan lähesty, ei minua ainakaan. Ja silloin toistakymmentä vuotta sitten kun kävin "ulkona" niin tietysti etsin vaikka juttuseuraa, mitäpä siellä yksin muuten olisikaan. Enkä ole ollutkaan sen jälkeen kun ei sitäkään löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeastaan tiedä kun ei ole kokemusta parisuhteeesta. Sehän täytyybottaa huomioon että jokapäiväisessämelämässä siinä on aina kaksi osapuolta läsnä ja toisenkin mielipiteet tuleee ottaa aina huomioon ja osoitttaa aina aika ajoiin sitä huomioon otttamista naiselle etttä hän on olemassa miehen elämässä. Ehkä se on toisaaalta ihan hyvä periaate siinäkin mielessä että toki ettei sekään liiikaa rutinoidu ihmiseen muttta että kykeneeee rikkomaan jotain sellaista elämään syöpytynyttä turhautuneisuutta ja vihaa ka käääntämään sen enemmän voimaksi ja lämmmöksi.

Sehän onn esim ihmiselle ominaista rakentaa sellaisia omia kuplia päänsä sisäään jossa on tavallaan hyvä olla omissa narsistisissa huuuruissaaan kun kaiikki on juuri sitä mitä itselleen toitottaa. Kaikki lähti penisliinistä liikkeelle mikä keksittiiin sattumalta, sitä ennen tuli mikroskooooppi jotta pääästiiin solutasollle.

Vierailija kirjoitti:

Jos on ihan onnellinen yksin, niin eihän silloin kiinnosta löytääkään ketään. Antaa pakit jokaiselle.

Näinhän se menee. HUS pois elämäni potentiaalinen pilaaja!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ihan onnellinen yksin, niin eihän silloin kiinnosta löytääkään ketään. Antaa pakit jokaiselle.

Näinhän se menee. HUS pois elämäni potentiaalinen pilaaja!

Jos ihminen on potentiaalinen, silloin hänelle ei anna pakkeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Kyllä normaalin ihmisen pitäisi osata olla onnellinen sinkkunakin. "Et voi rakastaa ketään muuta ennen kuin rakastat itseäsi". Et voi olettaa, että jonkun toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, toki hän voi tehdä sinusta vieläkin onnellisemman, mutta lähtökohtaisesti ei pidä vaatia, että joku toinen henkilö olisi vastuussa sinun onnelllisuudestasi.

Eikä toista ihmistä pidä "tarvita".

Aha. No ilmankos olen sitten yksin, koska minä todellakin näen läheiset ainoana syynä jaksaa edes nousta sängystä ylös. En tiedä miten jaksan nousta joka päivä töihin sitten kun äitiäkään ei enää ole. Minulle ainoa syy jatkaa eteenpäin on juurikin minulle rakkaat ihmiset.

Sanooko noita usein kuultuja kliseitä koskaan ihmiset, jotka ovat oikeasti jääneet vaille rakkautta ja huomiota?

Olen jokaisen parisuhteeni aloittanut tilanteessa missä elämäni on mennyt jokseenkin huonosti. Minulle on siitä tullut käsitys että parisuhde hankitaan kun elämässä on kaikki pielessä. Nyt ei ole niin ei ole parisuhteellekaan tarvetta. Misery loves company.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ihan onnellinen yksin, niin eihän silloin kiinnosta löytääkään ketään. Antaa pakit jokaiselle.

Näinhän se menee. HUS pois elämäni potentiaalinen pilaaja!

Jos ihminen on potentiaalinen, silloin hänelle ei anna pakkeja.

Tietysti antaa pakit. Olen ollut parisuhteessa tarpeeksi monta kertaa, että tiedän ettei sieltä mitään hyvää tule. Jätän mieluummin väliin, koska hyvä suhde on vain fantasiaa eikä sellaista oikeasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Olen jokaisen parisuhteeni aloittanut tilanteessa missä elämäni on mennyt jokseenkin huonosti. Minulle on siitä tullut käsitys että parisuhde hankitaan kun elämässä on kaikki pielessä. Nyt ei ole niin ei ole parisuhteellekaan tarvetta. Misery loves company.

Joskus olen pienessä ja rajallisessa mielessäni aatellutkin, että onko syy vuosia kestäneelle sinkkuudlle se, että viihdyn ja nautin elostani ni-in paljon sinkkuelämästäni. On jotenkin ouo ajatus, että yrittäsin etsiä kumppania niin, että minulla olisi erillinen lista, johon olisin koonnu seikkoja joita mahd. kumppanissani täytyisi olla. Ehkä olen vähän sinisilmäinen ja varmasti hölmö kun toivosiin vain voivani tuntea, tuntea hyvin vahvasti, että hänen kanssaan on vain ni-in hyvä ja levollien olla. Ihminen on kuitenkin aina enemmän (joskus myös vähemmän) kuin osiensa summa.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Kyllä normaalin ihmisen pitäisi osata olla onnellinen sinkkunakin. "Et voi rakastaa ketään muuta ennen kuin rakastat itseäsi". Et voi olettaa, että jonkun toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, toki hän voi tehdä sinusta vieläkin onnellisemman, mutta lähtökohtaisesti ei pidä vaatia, että joku toinen henkilö olisi vastuussa sinun onnelllisuudestasi.

Eikä toista ihmistä pidä "tarvita".

Aha. No ilmankos olen sitten yksin, koska minä todellakin näen läheiset ainoana syynä jaksaa edes nousta sängystä ylös. En tiedä miten jaksan nousta joka päivä töihin sitten kun äitiäkään ei enää ole. Minulle ainoa syy jatkaa eteenpäin on juurikin minulle rakkaat ihmiset.

Sanooko noita usein kuultuja kliseitä koskaan ihmiset, jotka ovat oikeasti jääneet vaille rakkautta ja huomiota?

Mä luulen, että ei sano. Niillä ei ole mitään oikeaa kokemusta siitä yksinäisyydestä ja siitä kuinka kaukainen haave parisuhde on. Toki heilläkin on omat vaikeutensa, mutta siitä ei ole mitään kosketuspintaa, miltä tuntuu olla yksinäinen ja vierastettu. Siksi on niin helppo heitellä ilmaan noita latteuksia ja pysähtymättä edes ajattelemaan sitä sanomaa sen enempää. Vähän niinkuin minä "tsemppaisin" koditonta intialaista, että hei mullakin on asunto, kyllä säkin löydät katon pääsi päälle. Ja jatkan etuoikeutettua elämääni edes kiinnostumatta vastapuolen elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Kyllä normaalin ihmisen pitäisi osata olla onnellinen sinkkunakin. "Et voi rakastaa ketään muuta ennen kuin rakastat itseäsi". Et voi olettaa, että jonkun toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, toki hän voi tehdä sinusta vieläkin onnellisemman, mutta lähtökohtaisesti ei pidä vaatia, että joku toinen henkilö olisi vastuussa sinun onnelllisuudestasi.

Eikä toista ihmistä pidä "tarvita".

Aha. No ilmankos olen sitten yksin, koska minä todellakin näen läheiset ainoana syynä jaksaa edes nousta sängystä ylös. En tiedä miten jaksan nousta joka päivä töihin sitten kun äitiäkään ei enää ole. Minulle ainoa syy jatkaa eteenpäin on juurikin minulle rakkaat ihmiset.

Sanooko noita usein kuultuja kliseitä koskaan ihmiset, jotka ovat oikeasti jääneet vaille rakkautta ja huomiota?

Läheiset ihmiset on muuta kuin kumppani, jonka kanssa voi olla ja elää vastavuoroisessa ja rakastavassa parisuhteessa.

Toki on varmasi heitäkin, jotka riutuvat hyvinkin huonossa parisuhteessa, koska pelkäävä jäävänsä aivan yksin, jos eroaisiva ja sanosiva hyvästit huonolle parisuhteelleen. (Huonolla parisuhteella tarkoitan sellaista, jossa joutuu kohaamaan mm. niin henkistä kuin fyysitä väkivaltaa ja miätöintiä. Tai jossa oinen kohtelee kuin ilmaa, eikä osoita lainkaan kiinnostusta).

Hämmentää myös kun osalla menee joko tahallaan tai tahtomattaan ja pelkästä tieämättömyydestä sekaisin se, miä on olla ja elää yksin vs. mitä on olla ja elää yksinäisenä.

Itse en ole eläessäni ollut parisuhteessa mutta harvoin olen kokenut itseni yksinäiseksi. - Kiitos eritavoin rakkaita ja merkitävien muiden ihmissuhteiden, joita elämässäni on ja on ollut,  vaikka aina on puutunut ja ollut olematta rinnallani Se Yksi ja Erityinen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuohan vaatii sen, että on yksinkin onnellinen. Ja mihin siinä sitten edes tarvitsee toista ihmistä?

Siis ymmärrän kyllä sen että ihmiset kiinnostuvat onnellisista ihmisistä mieluummin kuin katkerista. Mutta onhan se tavallaan vähän vääryys..

Toisaalta en minä itsekään haluaisi jotain katkeraa naisvihaajaa, en vaikka ymmärränkin sen (katkeruuden/surullisuuden) johtuvan siitä yksinäisyyden tuskasta. Onhan se sama minullakin.

Kyllä normaalin ihmisen pitäisi osata olla onnellinen sinkkunakin. "Et voi rakastaa ketään muuta ennen kuin rakastat itseäsi". Et voi olettaa, että jonkun toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, toki hän voi tehdä sinusta vieläkin onnellisemman, mutta lähtökohtaisesti ei pidä vaatia, että joku toinen henkilö olisi vastuussa sinun onnelllisuudestasi.

No miten se normaalius sitten määritellään? Entä jos et ole oikein koskaan saanut kavereita, olet ollut koulukiusattu tai ainakin yksinäinen lapsesta asti? Kyllä se vaikuttaa ihmiseen. Ei kaikki pääse koskaan mihinkään porukoihin. Ja vaikka itse olenkin jäänyt ulkopuoliseksi, kyllä minä silti koen olevani "normaali". Minä käyn töissä, maksan asuntolainaa, mulla on kaksi ihanaa kissaa, olen työpaikalla ahkera ja koulutan muita. Ei varmaan kukaan uskoisi minusta kuinka yksinäinen olen koska periaatteessa tulen töissä ihan kaikkien kanssa toimeen. Mutta toisaalta minä olenkin sellainen kaikkien miellyttäjä, en vain osaa muodostaa syvempiä ihmissuhteita.