Olen kurkkuani myöten täynnä pikkulapsiarkea.

Pieniä hetkiä voi ottaa itselleen vaikka missä välissä. Nytkin istun ulkoportaalla ja nautin auringosta ja juon kahvia. Yks heräilee just unilta, kaks juoksee omia leikkejään talon sisällä ja pihalla, astianpesukone piippaa sisällä mutta minä istun nyt tässä hetken ja seurailen noitten touhuja.

Vähän kun löysää ja päästää irti älyttömistä siivous- ym rituaaleista niin kyllä tää pikkulapsielo on musta suurimmaksi osaksi kivaa.

Ja pitää olla aikaa touhuta myös lasten kanssa, lukea vaikka yhdessä.

Nyt hetkeni on ohi sillä yksi huutaa pyyhkimään :D

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 12:56"]Kukaan ei tekis koskaan lapsia, jos tietäisi millaista se todellinen arki niiden kanssa on ; )

Sympatiat sun puolella ; )

[/quote]

Höpö höpö.

Kolmen lapsen äiti

[/quote]

Näin sanoo kolmen HELPON lapsen äiti. 

Terveisin kahden voimakastahtoisen lapsen äiti, joka tappeli juuri äsken aamuisesta hammaspesusta sen miljoonannen kerran, vaikka sama homma tehdään joka ikinen aamu ja ilta, eikä siitä koskaan luisteta lapsen temppuilun takia. Sama homma suihkun, ruokailun jne. kanssa puhumattakaan lasten välisestä nonstop tappelusta.

Minulla aivan sama tilanne kuin ap:lla. Yksinhuoltajana ei todellakaan ole helppoa, tekisi mieli ottaa tähän joku mies ihan vain helpottaakseni arkea, kumpa vain löytyisi joku tarpeeksi hullu joka tähän sirkukseen lähtisi mukaan. :) 

Koitappa eye q-kapseleita ja ashwagandhaa! 

Itse oon saanut niistä suuren avun, kun alkoi seinät kaatumaan päälle ja voimat loppumaan! 

Ja arvaappa mitä, kun äiti voi hyvin voi lapsetkin hyvin. Kummasti arki tasapainoittui kun jaksoin itse paremmin!

Voimia! <3

Minäkin tiedän ap:n fiilikset. Aina ei vaan jaksa sitä aina samaa rataa kiertävää arkea, sitä että odottaa vaan seuraavaa pissavahinkoa, pyllynpesua, ruuanlaittoa, siivottavaa sotkua, räkänenää, kaupparaivaria ja uhmakohtausta, eikä ikinä tiedä mikä niistä tulee ensimmäisenä. Eikä sitten enää kiinnostakaan, joku tulee kuitenkin, eikä viitsi lähteä puistoon tai edes kotipihaan, kauppaan nyt varsinkaan, kun tietää että uhmakohtaus, raivari ja tai kerjääminen ja vinkuminen alkaa kuitenkin viimeistään kaupan ovella. Ja joka päivä kiertää samaa kehää, irtiottoja ei ole eikä tule, ja lopulta haluaisi vain pakata reppunsa ja piiloutua jonnekin Lapin metsiin ihan yksin.

Mä olen ollut äiti kohta 10 vuotta, ja olen oppinut, että nämä tunteet kuuluu äitiyteen. Mun tukiverkosto on niin olematon ja harva, että mitään irtiottoja, oman ajan ottamisesta tai varsinkaan parisuhdeajasta puhumattakaan, on äärettömän vaikea saada ja järjestää. Mies puolestaan on suurimman osan ajasta ihan kuutamolla siitä miten koville minä perheen äitinä toisinaan joudun, ettei tajua oma-aloitteisesti edes järjestää mulle omaa aikaa, vaan saan kerjätä, itkeä ja raivota sitä saadakseni.

Olen myös oppinut pari muutakin asiaa tässä äitinä ollessani. Tunteet, edes negatiiviset, eivät itsessään ole väärin tai oikein. Ne vain ovat. Olennaista on, mitä teen sen tunteen kanssa, ja voin itse valita teenkö mitään vai en. Negatiiviset tunteet eivät myöskään johdu lapsistani tai siitä että olisin epäkelpo äiti, vaan siitä, että olen tavallinen ihminen. Ihmiset on luotu sosiaalisiksi, he tarvitsevat muita ihmisiä, kokemusta siitä että on välitetty ja rakastettu, kiinnostava ja kaivattu. Ne tarpeet eivät häviä äitiyden myötä, mutta ne ihmiset, joiden tehtävä olisi vastata näihin minun normaaleihin tarpeisiini, ovat hävinneet, ja siitä nämä negatiiviset tunteet johtuvat.

Mun vanhimmat lapseni ovat jo sen verran vanhoja, että olen sanonut heille ihan suoraan, että nyt on niin, että äidin hermot on tosi kireellä, joten ei kannata yhtään ärsyttää äitiä tieten tahtoen. En haluaisi huutaa ja olla ilkeä heille, mutta jos he kränäävät, kiukkuavat ja valittavat joka asiasta jatkuvasti, äidin pinna katkeaa ihan varmasti. Olen myös kerran sanonut ihan suoraan, että nyt on sellanen tilanne, että jos olisi joku mummo tai kummi tai kuka tahansa, jolle voisin soittaa että voisko ottaa heidät hoitoon, niin nyt soittaisin, mutta kun ei ole ketään, niin yritetään nyt kaikki vaan kestää toisiamme. Muistan, kun illalla silloin 3v poikani totesi, että äiti sä kestit meitä tosi hyvin koko päivän, ja minä vastasin, että kiitos, niin tekin kestitte äitiä tosi hienosti.

Ja kaikkein tärkein läksy: Ne tunteet menee ohi, ennen pitkää.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 13:49"]Minäkin tiedän ap:n fiilikset. Aina ei vaan jaksa sitä aina samaa rataa kiertävää arkea, sitä että odottaa vaan seuraavaa pissavahinkoa, pyllynpesua, ruuanlaittoa, siivottavaa sotkua, räkänenää, kaupparaivaria ja uhmakohtausta, eikä ikinä tiedä mikä niistä tulee ensimmäisenä. Eikä sitten enää kiinnostakaan, joku tulee kuitenkin, eikä viitsi lähteä puistoon tai edes kotipihaan, kauppaan nyt varsinkaan, kun tietää että uhmakohtaus, raivari ja tai kerjääminen ja vinkuminen alkaa kuitenkin viimeistään kaupan ovella. Ja joka päivä kiertää samaa kehää, irtiottoja ei ole eikä tule, ja lopulta haluaisi vain pakata reppunsa ja piiloutua jonnekin Lapin metsiin ihan yksin.

Mä olen ollut äiti kohta 10 vuotta, ja olen oppinut, että nämä tunteet kuuluu äitiyteen. Mun tukiverkosto on niin olematon ja harva, että mitään irtiottoja, oman ajan ottamisesta tai varsinkaan parisuhdeajasta puhumattakaan, on äärettömän vaikea saada ja järjestää. Mies puolestaan on suurimman osan ajasta ihan kuutamolla siitä miten koville minä perheen äitinä toisinaan joudun, ettei tajua oma-aloitteisesti edes järjestää mulle omaa aikaa, vaan saan kerjätä, itkeä ja raivota sitä saadakseni.

Olen myös oppinut pari muutakin asiaa tässä äitinä ollessani. Tunteet, edes negatiiviset, eivät itsessään ole väärin tai oikein. Ne vain ovat. Olennaista on, mitä teen sen tunteen kanssa, ja voin itse valita teenkö mitään vai en. Negatiiviset tunteet eivät myöskään johdu lapsistani tai siitä että olisin epäkelpo äiti, vaan siitä, että olen tavallinen ihminen. Ihmiset on luotu sosiaalisiksi, he tarvitsevat muita ihmisiä, kokemusta siitä että on välitetty ja rakastettu, kiinnostava ja kaivattu. Ne tarpeet eivät häviä äitiyden myötä, mutta ne ihmiset, joiden tehtävä olisi vastata näihin minun normaaleihin tarpeisiini, ovat hävinneet, ja siitä nämä negatiiviset tunteet johtuvat.

Mun vanhimmat lapseni ovat jo sen verran vanhoja, että olen sanonut heille ihan suoraan, että nyt on niin, että äidin hermot on tosi kireellä, joten ei kannata yhtään ärsyttää äitiä tieten tahtoen. En haluaisi huutaa ja olla ilkeä heille, mutta jos he kränäävät, kiukkuavat ja valittavat joka asiasta jatkuvasti, äidin pinna katkeaa ihan varmasti. Olen myös kerran sanonut ihan suoraan, että nyt on sellanen tilanne, että jos olisi joku mummo tai kummi tai kuka tahansa, jolle voisin soittaa että voisko ottaa heidät hoitoon, niin nyt soittaisin, mutta kun ei ole ketään, niin yritetään nyt kaikki vaan kestää toisiamme. Muistan, kun illalla silloin 3v poikani totesi, että äiti sä kestit meitä tosi hyvin koko päivän, ja minä vastasin, että kiitos, niin tekin kestitte äitiä tosi hienosti.

Ja kaikkein tärkein läksy: Ne tunteet menee ohi, ennen pitkää.

[/quote] komppaan

Muuten erittäin ansiokas kirjoitus 46:lta, mutta kuulostaa vähän älyllisesti epärehelliseltä väittää, että nuo tunteet eivät johtuisi lapsista. Aivan varmasti ne johtuvat. Lapseton ihminen kun ei joudu päivittäin vastaavia tunteita kokemaan. Tämä vain muistutuksena niille, jotka ovat unohtaneet, millaista lapseton elämä on. -33

Eniten suututtaa se kun oli luullut saavansa edes pienen loman lapsista, mutta se ei toteutunut ja olen palamassa loppuun kun en koskaan pääse tästä kotoa mihinkään eikä kukaan muu hoida lapsia Kohta loppuu jaksaminen. Mies ei ymmärrä tilannetta ja tilanne loman perumisesta hänen ilkeyttään ja kateuttaan.

Minä olen ollut kohta 20 vuotta äiti, esikoinen on aikuinen, ja nuorimmaiset ovat vasta 5-vuotiaat pojat. Minua on aina tympinyt kotityöt, mutta en ole lapsia koskaan syyttänyt tilanteestani, jos mulla on liian rankkaa, se johtuu siitä että lasten isä ei ole ollut tarpeeksi lasten kanssa että minä saisin omaa aikaa. Kaksosten ollessa pieniä mullakin välillä tuntui siltä vaikka lapset olivat helppoja, eikä mitään itkupotkuraivareita juurikaan ollut. Mutta kyllä minä ainakin silti tarvin sitä että saan olla ihan yksin. Minä olen jo lapsena viihtynyt myös yksin, ja onneksi myös lapseni ovat samanlaisia, tosin kaksoset yleensä ovat kahdestaan. Meidän perheessä ei olla mitään takertujia, vaan kaikilla saa olla omat juttunsa.

Musta tuntuu, että kun äidillä on negatiivisia tunteita, lapset vaistoavat sen ja kiukuttelevat entistä enemmän. Lapset tuntevat turvattomuutta kun näkevät äitinsä kehonkielessä ja katseessa syytöksen elämänsä pilaamisesta. Ihan vastasyntyneet lapsetkin itkevät epävarmassa sylissä, lapsi on oppinut jo mahassa tarkkailemaan äitiään, jokaista sydämenlyöntiä, jokaista sanaa ym.

Eli kannattaa ottaa sitä omaa aikaa, ja muutenkin vaan ottaa rennosti. Lapset sotkee, lapset riehuu ja meluaa, sitten kun ovat 4-5 vuotiaita niin osaavat kyllä leikkiä omassa huoneessa, ja äiti voi mennä omaan makuuhuoneeseen lukemaan tai katsomaan telkkaria olohuoneeseen. Kyllä lapsille on lupa sanoa, että äiti tarvii nyt aikaa levätä, leikkikää keskenänne jonkun aikaa.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 14:11"]

Eniten suututtaa se kun oli luullut saavansa edes pienen loman lapsista, mutta se ei toteutunut ja olen palamassa loppuun kun en koskaan pääse tästä kotoa mihinkään eikä kukaan muu hoida lapsia Kohta loppuu jaksaminen. Mies ei ymmärrä tilannetta ja tilanne loman perumisesta hänen ilkeyttään ja kateuttaan.

[/quote]

Tuo tilannehan ei ole lasten vika, joten älä kosta sitä kokoajan lapsille.

Juuri kun vela-keskustelusta luin, että lasten mukana ei menetä mitään vaan saa pelkkää hyvää ja kaunista. :confused:

Kerropa sitten miten sitä omaa aikaa voi ottaa? Jättämällä lapset heitteille lähtemällä ulos kodista? Jos jättää lapset keskenään (alle kouluikäisiä) vanhempi potkii ja kiusaa nuorempaa joka on hätää kärsimässä. Kun kukaan ei auta eikä apuja saa niin on vaan pakko kestä. Mies ei tajua vaan on aina valittanut vaan omia vaivojaan.

Kyllä sitä joskus miettii, että vuokraa kaikessa hiljaisudessa yksiön, kerää tavarat ja häipyy. Kenties sitten tajutaan tilanne muuallakin.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 14:17"]

Juuri kun vela-keskustelusta luin, että lasten mukana ei menetä mitään vaan saa pelkkää hyvää ja kaunista. :confused:

[/quote]

Tervetuloa todellisuuteen. Nykyään äideillä ei ole enää sitä samaa tukiverkkoa kuin nuoremmilla oli kun isovanhemmat on kaukana. Pakko vaan suorittaa ja pärjätä ja kun äiti sitten uupuu niin tajutaan tilanne vasta sitten. Mutta eihän siinä mitään, ei elämä yhtä äitiä kaipaa se vaan vaihdetaan uuteen. Tällaista tämä nykymeno on. Äidit on aliarvostettu tyhmä joukko, joka uudistaa työtätekeviä, tekee lapsia, hoitaa ja auttaa eikä itse saa mitään. Yhteiskunta ei pyörisi ilman näitä tyhiä ja aliarvistetuja lehmiä. Kun äiti vaatii itselleen jotain niin sekin kielletään.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 12:56"]

Kukaan ei tekis koskaan lapsia, jos tietäisi millaista se todellinen arki niiden kanssa on ; )

Sympatiat sun puolella ; )

[/quote]

Minusta lapsen (7v) kanssa arki ei ole mitenkään kamalaa. Toki niitä vaikeitakin päiviä on, ja tullut välillä itkettyä kuinka ei meinaa jaksaa ja tuntuu toivottomalta, mutta silti loppujenlopuksi vanhemmuus on antanut enemmän kuin se on "ottanut", ja jos voisin valita uudelleen, päätyisin silti samaan vaihtoehtoon. Lapseni on rakkainta ja tärkeintä tässä maailmassa ja kaikki hyvät hetket kyllä "korvaavat" täysin ne huonommat päivät.

T: isi 27v

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 12:45"]

Niin. Nyt on myöhäistä, mutta olihan se haarojen levittäminen silloin ihanaa?

Haaveilit raskautumisesta ja siitä kuinka "asustettasi" ihaillaan? Haaveilitko aikanaan prinsessahäistäkin?

Menikö nekin pieleen ?

Naisen elämää, pure vain hammasta. Itse olette elämänne pedanneet : )

[/quote]

vitsit että täällä on sitten älyttömiä vastauksia, sympatiat ap.lle kun näitä lukee!

onhan tämä pikkulapsiarki välillä rasittavaa ja puuduttavaa. Me ollaan just reissussa, ja on tämä rankempaa kuin kotielämä, vaikka tuokin vaihtelua. on täällä lastenhoitoapuakin että saa pari tuntia olla halutessa vähän aikaa ilman lapsia.

meillä on vaan kaksi lasta, 5-ja 3v ja ovat kyllä niin vilkkaita että heidän kanssa pitää olla koko ajan valppaana. Olen heidän kanssaan enemmän kuin isä, ja arkea on helpottanut nyt kesälomalla mm. asukaspuisto, jossa on toimintaa kesälläkin. 

Niin, onko sulla mahdollista päästä muutamaksi tunniksi tai jopa vuorokaudeksi pois kotoa? Mitä jos jättäisit lapset isälle ja lähtisit yksin rentoutumaan, uimaan, shoppailemaan, kaverin kanssa kahville tai kylpylään..? Mä kävin illalla yksin uimassa järvessä ja saunomassa, oli niin ihanaa keskittyä sen tunnin ajan vain itseensä, uida viileässä vedessä hengästymiseen asti ja istua penkillä saunan jälkeen, katsella järveä ja taivasta....

Nyt just on tosi ihana vaihe! Lapset 12 ja 10. Alaluokat oli todella raskaat. Paljon työläämpää kuin pikkulapsivaihe...

Isiltä kysyisin että kauanko hän oli kotona. Ja kertoisin myös että yksi lapsi ei juri anna vielä pohjaa kommentoida...

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 14:50"]

Isiltä kysyisin että kauanko hän oli kotona. Ja kertoisin myös että yksi lapsi ei juri anna vielä pohjaa kommentoida...

[/quote]

Ehkä yksi lapsi ei vielä anna kauheasti pohjaa, mutta enempää ei vielä ole, joten sen mukaan mielipiteeni muodostan. Yksinhuoltajana olen ollut siitä asti kun lapsi oli n 11-12kk vanha.

T: viestin 55 kirjoittaja

Mutta et siis kotona yhtään. Et tiedä htikäs mitään siitä, mitä pikkulapsiarki on.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 14:53"]

[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 14:50"]

Isiltä kysyisin että kauanko hän oli kotona. Ja kertoisin myös että yksi lapsi ei juri anna vielä pohjaa kommentoida...

Veikkaampa, että saat usein apua sukulaisilta tai lapsen äidin sukulaisilta.

[/quote]

Ehkä yksi lapsi ei vielä anna kauheasti pohjaa, mutta enempää ei vielä ole, joten sen mukaan mielipiteeni muodostan. Yksinhuoltajana olen ollut siitä asti kun lapsi oli n 11-12kk vanha.

T: viestin 55 kirjoittaja

[/quote]