Millä ihmeellä täyttää surun murtamat päivät?
Elämässäni on tapahtunut jotain kauheaa..... en aio täällä sitä kertoa mitä, mutta joka tapauksessa järkyttävää. Tulevaisuudesta ei ole tietoa ja seuraav puoli vuotta tulisis jaksaa, vaikka asian lopputuloksesta ei ole tietoa. Minut ohjattiin kriisityöntekijän luo, jossa kävinkin. Koin sen ihan hyväksi asiaksi. Kriisityöntekijä antoi minulle saatekirjeen, jonka näyttämällä pääsisin halutessani psykiatriselle osastolle lyhyeen osastohoitoon, shokin ja järkytyksen vuoksi. Kerrottuani tästä saatekirjeestä vanhemmilleni yms. ovat kaikki olleet sitä mieltä, että mihinkään psykiatriselle osastolle en saisi mennä, sillä heidän mukaansa sieltä ei niin vaan sitten pois pääsekkään ja lisäksi saisin ikuisen leiman papereihin, että olen ollut " hullujenhuoneella" . No, en sitten mennyt, vaikka kriisityöntekijä niin suosittelikin... mutta voin toki halutessani mennä heti kun siltä tuntuu, myöhemminkin. Mutta enkö oikeasti pääse sieltä sitten heti sitten pois kun haluan?
Nyt sitten seuraavat puoli vuotta pitäisi 6 päivää viikossa täyttää jollakin, mutta millä? Itsestäni parasta olisi jos joku nukuttaisi minut 6 päiväksi viikossa ja olisin hereillä sitten sen yhden, milloin voin olla onnellinen... mutta koska toki tiedän ettei se ole mahdollista, niin mitä ihmettä?
Töitä on jäljellä enään kuukausi, mutta sen aion olla sairaslomalla, enkä tosiaan kykenisikään olemaan töissä. Siitä ei vaan tulisi mitään...
Kiitos kun jaksoit lukea, vaikka sekavaa teksti onkin....
Kommentit (37)
sain sairaslomaa työterveydestä muutaman viikon. Ei ainakaan tarvitse stressata sen asian kanssa. Työterveyden lääkäri laittoi myös lähetteen psykiatrian poliklinaklle kiireellisyysluokkaa 7 päivän sisällä. Toivottavasti aika tulee nopeasti, sillä oikeasti olo on aika voimaton : (
ap
Nyt jäi vaan juttusi kellumaan ja voimia toivotan, kun en muuten ymmärtää voi.
Jos se tuntuu kaukaiselta niin miten olis lukeminen. Mua lukeminen auttaa kun haluan päästä ikävistä ajatuksista.
Siunausta ja voimia Sinulle!
(jos et ole provo)
enkä voi muuta sanoa että olen pahoillani. Olisiko yhtään apua siitä että menisit vaikka vanhempiesi luo asumaan edes muutamaksi viikoksi? Saitko jotain rauhoittavaa? Voin vain spekuloida mitä on tapahtunut, mutta miksi just 6kk, onko sit kaikki paremmin? Voimahaleja sulle*
vastauksista. ja voi kun olisinkin provo, voi kun oikeastikkin heräisin aamulla ja kaikki olisi vain pahaa unta... mutta ei, totisinta totta. Koska tilanne on niin arka ja ainutlaatuinen, en oikeasti voi valottaa mistä on kysymys. Itkenyt olen silmät päästä, mutta ei se tunnu mitään auttavan. Sanoi kyllä tuo kriisityöntekijä, että sitten olisi syytä olla tosi huolissaan, jos itkeäkkään ei enään voisi.
ap
on aika, minkä joudun tätä tilannetta kestämään, mutta voi olla että 6 kk kuluttua olen elämäni onnellisin, mutta voi olla myös, että 6 kk päästä tilanne on vielä kauheampi : ( Siksi juuri tässä vaikeaa onkin, kun ei tiedä kuinka tässä käy. Päätökset asian suhteen kestävät 6kk ja niiden nopeuttamiseen en voi mitenkään itse vaikuttaa.
En ehkä oikealla tavalla voi nyt auttaa, koska et kerro tarkemmin mitä on tapahtunut. Mutta itsekkin elän juuri nyt erittäin raskasta aikaa ja samanlaiset tunteet päässäni.
Sen verran tiedän, että sinne " hullujenhuoneelle" ei jouduta, sinne päästään! Siis jos suinkin mahdollista, MENE! Jos lähetteesi ei ole ns. pakkolähete, voit lähteä paikasta milloin haluat. Ja mitään hullun merkintää et saa. Päinvastoin, nykyään ehkä jo jonkin verran osataan jopa arvostaa sitä, että on hakeutunut omatahtoiseen hoitoon ja aikoo selvitä! Eikä siitä tehdä mitään julkista tietoa, eli ei hoidostasi kukaan saa tietää, ellet sitä halua.
Lisäksi nämä " hullujenhuoneet" eivät todellakaan ole täynnä hulluja, vaan ihan normaaleja ihmisiä, joilla on uupumusta, masennusta, alko-ongelmia tms. Suljetut osastot ovat asia erikseen, mutta nämä avo-osastot ovat todella viihtyisiä ja kodinomaisia. Sen lisäksi siellä on aina apu lähellä ja vertaistukea muista potilaista.
Eli kannatta siis mennä, kun sitä on sinulle tarjottu. Naihin paikkohin todellla jonotetaan ja sinne siis päästään!
Voimia sinulle ap!
Tai, typerää tietysti arvailla, mutta kun tosta ei tosiaan oikein saa kiinni, niin yrittää keksiä mistä kysymys... ja sitä kautta keksiä mikä auttaa
Voimia joka tapauksessa sulle.
miksi en voi asiasta enempää kertoa, on se, että sen ainutlaatuisuudesta johtuen se luultavasti napattaisiin julkisuuteen, ja tällä hetkellä mikään ei takaa, kääntyyisikö julkisuus minua itseäni vastaan. Jos tilanne riistäytyy jossakin välissä käsista, niin että mahdollisuuteni näyttävät kokonaan lähes menetetyiltä, niin aion sitten tuoda asian itse julkisuuteen, mutta näin on kuitenkin toimittava nyt.
Siksi on myös olemassa vain muutama ihminen, kenen kanssa asiasta voin keskustella ja puhua...
ap
niin koettaisin takertua varmaan arjen rutiineihin.
Kaikillahan meistä on jonkinlaiset arkirutiinit olemassa.
Tee itsellesi pienistä asioista suuria. Tilaa vaikka hesari puoleksi vuodeksi niin tiedät että se saapuu sinulle joka päivä uutisineen. Sen kanssa voit kummasti viettää pari tuntia.
Ala harrastamaan. Esim kohta alkaa kansalaisopiston kurssit. Kaikkea esim. öljyvärimaalausta, kielten opiskelua, liikuntaa.
Jos sinulla on lapsia, niin heidän avullaan päivät väkisinkin menevät eteenpäin, mutta jos esimerkiksi olet yksinäinen, niin sitten vaan koetat takertua arkeen kynsin ja hampain.
En osaa kuvitellakaan mitä kauheaa elämässäsi on tapahtunut, mutta kovasti voimia sinulle!!
ARMO
-armo ei ole lupa tehdä syntiä
-vaan armo on tilaisuus tehdä parannus
armo ei tarkoita sitä
että saat uuden tilaisuuden tehdä syntiä. Sen takia rangaistava pitäisi samalla kouluttaa parempaan elämään.
' Jumalan yhteiskunta piää ola opetuslaitos,-ei rahkaisulaitos.
Viallinen puu pitää jalostaa että se tuottaa parempia hedelmiä, eikä panna tuottamaann pahoja hedelmiä.
ole huoletta, en minä sinua tuomitse enkä pienennä arnoasi.
enkä muuta raamatun sanoista piiruakaan. Kysymys on tulkinnasta.
On papempi itselleni ja sinulle, jos en lupaa liian leveää porttia koska en ole portinvartija. Ja portinvartija lienee lahjomaton.
Se kuulemma tarkastaa sisääntulijan naperoa myöten..
hez 3,18+21
On parempi sinulle, jos minäkin mahdun yhtä-aikaa kanssasi neulansilmästä.
Toinen juttu, mikä pitäisi ensimmäisenä opettaa jokaiselle ihmiselle,
Älä anna eksyttää itseäsi äläkä muita. Se tarkoittaa sit, että älä usko kehenkään ihmiseen, älä edes pappiin.
' Jokaisen ihmisen on itse opiskeltava tuntemaan Jumala.
Ja jokaisen ihmisen on osaltaan autettava.
Kaikkihan tarvitsevat armoa, mutta se ei pitäisi tehdä meistä ylimielisiä.
-en missaan kohtaa ole pelastuxenne esteena, enka rakentele teille ansoja,enka tuomitse yhtaa ketaan, vaan sanon etta tutkikaa, voitteko vielakin pienentaa itseanne paastaksenne siita ahtaasta portista.
Jeesus sanoi etta toisella puolen on parempaa, ja talla puolen huonompaa.
Hez 3,18-21
Ihan kyynel vierehti, koska olen vähän samassa veneessä. Kuukausi sitten oli todella rankkaa ja päivät oli sumuisia. Vieläkin olen surun murtama, koska tilanne on edelleen epävarma eli päivän kerrallaan. Olimme papin kanssa ihan noin vain juttusilla ja hän kysäisi että kuinka on mennyt ja en siinä tilanteessa pystynyt sanomaan asiasta ja nyt jälkeenpäin olen harmitellut koska olisi ollut niin mukavaa jos hän olisi rukoillut puolestamme vaikka en uskovainen osaa ollakaan. Huoh, elämä tulee oleman rankkaa vielä pitkään, joten voimia sinullekin!!
arvailen täällä myös, miettien voisinko jotenkin auttaa...
Asiat on karmaasi kirjoitettu. Sinä selviät.
htoisesti. Eikä mitään leimaa tule mihinkään, tietoja saa katsoa ainoastaan hoitava lääkäri, eikä niitä lähetetä eteenpäin kenellekään ilman potilaan kirjallista suostumusta. Suurin osa psykiatrisilla osastoilla olevista ihmisistä on aivan tavallisia ihmisiä, sekavat, todellisuudesta täysin irtaantuneet psykootikot ovat harvassa.
Vierailija:
Kriisityöntekijä antoi minulle saatekirjeen, jonka näyttämällä pääsisin halutessani psykiatriselle osastolle lyhyeen osastohoitoon, shokin ja järkytyksen vuoksi. Kerrottuani tästä saatekirjeestä vanhemmilleni yms. ovat kaikki olleet sitä mieltä, että mihinkään psykiatriselle osastolle en saisi mennä, sillä heidän mukaansa sieltä ei niin vaan sitten pois pääsekkään ja lisäksi saisin ikuisen leiman papereihin, että olen ollut " hullujenhuoneella" . No, en sitten mennyt, vaikka kriisityöntekijä niin suosittelikin... mutta voin toki halutessani mennä heti kun siltä tuntuu, myöhemminkin. Mutta enkö oikeasti pääse sieltä sitten heti sitten pois kun haluan?....
Oletteko puoli vuotta asumuserossa jonka jälkeen ratkeaa palaatteko yhteen? Ja suurimmat paineet aiheuttaa juuri julkisuus.. Kun asioista ei voi puhua huhujen pelossa.. Jos osui nappiin niin olette ainakin lähes jokaisen suomalaisen mieles ja varmasti monen rukouksis. :) Voimia ap:lle vaikket julkkis oliskaan!
Itselläni oli ja on oikeastaan vieläkin vaikea tilanne, raskasta ja masentavaa. Olen huomannut, että sairaslomalla oli parempi olla, kun olin ihan väsynyt ja masentunut, mutta nyt kun on vähän jo parempi olo, on hyvä olla töissä. Ei ehdi murehtia, eikä ehdi tuntea itseään yksinäiseksi. Yksin kotona oleminen ei ole hyvä juttu, ei ainakaan, jos pitää jatkuvasti ja joka päivä olla yksin.
Mene ihmisten seuraan. Matkusta ulkomaille tai ystävien luo. Ei tietenkään yksin, vaan muiden ihmisten kanssa. Mene harrastuksiin, joissa on ihmisiä ja puuhaa. Täytä päiväsi tekemisellä ja puhumisella. Silloin kun olet yksin, tee jotakin, joka vie ajatukset. Lue vaikkapa kirjoja. Keksi asioita, joista pidät, vaikka pitäisikin vähän väkisin niitä kehitellä. Laita vaikka ruokaa, oikein huolella ja hyvin. Jos opiskelu tuntuu mielekkäältä, mene joillekin kursseille. Jos pidät laulamisesta, mene kuoroon tai laulutunneille. Se on hyvää terapiaa, samoin kuvataide. Maalaa tai piirrä, neulo tai askartele.
Kiteytettynä: ole ihmisten kanssa ja tee jotain!
onkin suhteellisen ärsyttävää kun ap ei " voi" kertoa tilanteestaan tarkemmin, haluan silti sanoa että kyllä kaikenlaisista kamalista tilanteista ihminen selviää eteenpäin kun on pakko.
Itse olen vajaassa 2 vuodessa käynyt läpi enemmän tuskaa kun tiesin olevan olemassakaan.
Menetin tsunamissa 4 läheistäni, sen jälkeen olen haudannut vielä molemmat vanhempani sekä läheisimmän ystäväni.
Hautajaisille ei tunnu tulevan loppua.
Lisäksi mieheni on vakavasti sairas, emmekä tiedä kuinka kauan meillä on yhteistä aikaa.
Se on totta että elämässä voi sattua ihan mitä vaan ja ihan kenelle tahansa-koskaan ei voi olla varma että on " turvassa" .
Minä lakkasin uskomasta jumalaan joka suojelee ja huolehtii lapsistaan sinä päivänä, kun löysin isäni kuolleeksi pahoinpideltynä kotoaan. Sellainen jumala on epäluotettava.
Silti olen selvinnyt, elämää on pakko jatkaa.
Tsemppiä siis ap:llekin!
itse olet se joka aika lailla päättää millaiseksi loppuelämäsi muodostuu-ainakin siihen saa itse vaikuttaa.