Lue keskustelun säännöt.
Milloin tajusit, että et ehkä koskaan tule saamaan perhettä?
11.07.2021 |
Ja miten olet käsitellyt asiaa? Jos se siis oli sinulla haaveena.
Kommentit (28)
36 vuotiaana. Silloin päätin sitten hankkia "pienperheen" eli lapsen insemnaatiolla. Käisttelin ensin asiaa ainakin 5 vuotta, joten ei ollut päähänpisto. Olen tyytyväinen päätökseen, toki edelleen harmittaa kun ei ole sitä "kokonaista perhettä" ja en hanki nyksin toista lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin naurettavaa että tänä päivänä haaveillaan "oikeasta" perheestä. Mitä se edes tarkoittaa?
Äiti, isä ja lapsia. Isä osallistuu työn ohella lasten kasvatukseen ja vie harrastuksiin? Äidille ei jää kaikki homma työstä, lapsista ja kotitöistä. Sitäkö se on? Ja kuinka moni Suomessa sellaisen saa?
Suurin osa liitoista huonoja. Aikuiset tappelee kotitöistä, lasten ajasta ja viemisistä. Mies haluaa omat menonsa, ei työpäivän jälkee olla kuskina jälkikasvulleen. Kuka tekee ruoat ja pesee pyykit?
On uusioperheitä, joudutaan sumplimaan menot monen perheen kesken koska ex haluu pitää lomansa sillon ja sillon ja lapsi isällä mutta uusi nainen haluaisi olla ilman miehen lasta jne. Tapelkaa siinä sitten.
EN ymmärrä näitä PERHEEN haluajia! Perheen voi saada yksinkin.
Ihan jo pienenä lapsena.
Vihasin lapsia jo ollessani itse lapsi ja tietyn sukurasitteen takia tiesin, että ei ole syytä lisääntyä.
Se on ollut aivan oikea ratkaisu, jota en kadu sekuntiakaan. Perheeni ylisukupolvinen kärsimys ei siirry eteenpäin ainakaan minun toimestani.
Jos olisin tehnyt toisin, mitä sitten? Olisin ehkä omien kokemusteni pohjalta osannut kasvattaa lapsia paremmin kuin omat vanhempani. Tai sitten en. Pahimmassa tapauksessa samalla tavoin kuin he.
Kun kuolen, minut muistetaan ehkä viikon hautajaisten jälkeen. Jos olisin lisääntynyt, minut muistettaisiin ehkä muutama vuosikymmen kuolemani jälkeen. Niin tai näin, minulla on joka tapauksessa ihan muut murheet siinä kohtaa, kun ruutulippu heilahtaa. Tai luultavimmin ei mitään murheita enää siinä kohtaa.
Mutta te jotka jakaannutte, nauttikaa lapsistanne ja pitäkää heistä hyvää huolta <3 Elämä on ihmisen parasta aikaa :D
Olin ihan varma 25-vuotiaaksi saakka, että en tule ikinä saamaan miestä ja perhettä ujouteni vuoksi. Mutta sitten asiat muuttuvatkin. Nyt olen kohta 50-vuotias kahden kohta aikuisen lapsen äiti. Ja mieskin tuossa vielä on pysynyt.
Oon nyt 42-vuotias. Ja nainen siis. Kyllähän tässä pikku hiljaa on pakko asia hyväksyä, että en perhettä saanut. Todella vaikea asia käsitellä, elämäni kipein ja vaikein. Ei ole koskaan ollut lähelläkään perheen perustaminen, koska en ole koskaan kelvannut parisuhteeseen eikä kukaan mies ole koskaan ollut rakastunut minuun. Tällä hetkellä olen tilanteessa, että minua saattaa alkaa itkettää millon vaan ja missä tilanteessa vaan, paha olo ikään kuin vaanii koko ajan nurkan takana, vaikka olisi menossa jokin mukavakin päivä ja olisi seuraa esim. ystävistä. En oikein tiedä mitä loppuelämälläni tekisin, tämä yksinäisyys ja rakkaudettomuus on niin musertavaa, että haluaisin vain kadota maailmasta vähin äänin. Jos sairastun kuoleman vakavasti niin olen jopa osittain tyytyväinen, pääseepähän pois eikä tarvitsisi kitua pitkään yksinäistä vanhuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon nyt 42-vuotias. Ja nainen siis. Kyllähän tässä pikku hiljaa on pakko asia hyväksyä, että en perhettä saanut. Todella vaikea asia käsitellä, elämäni kipein ja vaikein. Ei ole koskaan ollut lähelläkään perheen perustaminen, koska en ole koskaan kelvannut parisuhteeseen eikä kukaan mies ole koskaan ollut rakastunut minuun. Tällä hetkellä olen tilanteessa, että minua saattaa alkaa itkettää millon vaan ja missä tilanteessa vaan, paha olo ikään kuin vaanii koko ajan nurkan takana, vaikka olisi menossa jokin mukavakin päivä ja olisi seuraa esim. ystävistä. En oikein tiedä mitä loppuelämälläni tekisin, tämä yksinäisyys ja rakkaudettomuus on niin musertavaa, että haluaisin vain kadota maailmasta vähin äänin. Jos sairastun kuoleman vakavasti niin olen jopa osittain tyytyväinen, pääseepähän pois eikä tarvitsisi kitua pitkään yksinäistä vanhuutta.
Voi sinua
Silloin, kun päätin. Nuorena. 40- vuotissynttärit oli ihana lopullinen vapautus. Kukaan ei enää kysele eikä oleta minun hommaavan perhettä.
Itse en ole koskaan halunnut kokonaista perhettä, onhan se nyt, hyvänen aika, monella tavoin laitontakin! Haluan vain naisen, tai useampikaan ei haittaa. Pervot.