Onko jollain muulla menneet välit poikki omaan äitiin, koska hän on eri mieltä miten lasta kasvatetaan
Minulla paloi hihat. Äitini haukkui minut ja kasvatustapani (kun en esim. anna uhmaikäisen pompottaa vaan asetan rajat) niin, että sain tarpeekseni. Ymmärrän kyllä, että isovanhemman täytyy saada paapoa lapsenlapsiaan, mutta minä sain nyt tarpeekseni. Hän mm. sanoi minun olevan " itsekäs äiti, kun huudatan lasta turhaan" , kun uhmaikäinen sai uhmakohtauksensa ja totesin vain, että se menee kyllä ohi, ja että en aio antaa periksi ja näyttää, että huutamalla saa tahtonsa läpi.
Monellako muulla mahtaa olla sukset ristissä omien vanhempien kanssa näin näissä asioissa.
T: järkyttynyt
Kommentit (13)
Sehän on vain erimielisyyttä, ei sen kummempaa. Miksi turhaan suuttua tai järkyttyä moisesta.
Noin vuoden päivät olimme vihoissa. Sitten teimme sovinnon. " Aika on vihan, aika rakkauden. Aika heitellä kiviä, aika kerätä ne. Aika syleillä, aika olla erossa," sanoo raamattu noin suurin piirtein.
Ap, toi on ihan normaalia ja kyl se siitä rauhoittuu. Kyllä minäkin olin ihan raivona, kun oma äiti vain paapoi ja paapoi. Semminkin kun ei ikinä paaponut MUA kun olin lapsi.
Vaikka äitini mielestä lapsi halutessaan saa käyttää tuttia kunnes sen itse hylkää (vaikka 5- vuotiaana) tai että lautanen syödään tyhjäksi.
Onneksi äitini myös ymmärtää että nämä on meidän tavat ja antaa meijän tehdä omat virheet.
Lasta ei turhaan huudateta. Jos ei ole kunnolla niin 2- vuotias on nurkassa -ja mummo närkästyy moisesta!
On vaan hyvä että on oma äiti joka nälvii tapojamme niin tulee mietittyä uudestaan onko ne hyviä ja että olisiko mummolla joku parempi tapa hihassa!
Mutta kyseessä on MUMMO! Ei äiti.. Mummot saa paapoa, äidit pitää kuria. :D
Kun SINÄ olet MUMMO niin on sinun vuoro paapoa lastenlapsia!
kuutonen
Minähän lapseni kasvatuksesta päätän mieheni kanssa, eikä äidillä siihen ole mitään päätösvaltaa. Saahan sitä päätään aukoa, mutta aika harvoin äiti jaksaa kun tietää, ettei siitä ole mitään hyötyä.
Ei äiti mun itseluottamustani kommenteillaan huononna, joten jaksan kuunnella silloin tällöin typeriä kasvatusneuvojakin. Ei todella ole tarvetta pistää välejä poikki.
Mutta on se silti niin rassaavaa kuunnella aivan tautista syvyyspsykologista höpötystä aiheesta " Lasta pitää aina kuunnella kun se raivoaa" tilanteessa, jossa lapsi huutaa saadakseen keksiä/karkkia/pitkitystä nukkumaanmenoaikaan tms. Minun äitini siis aivan tosissaan selittää, että minun lapseni saa TRAUMOJA, jos en reagoi hänen uhmahuutoonsa. Ja kuitenkin tuo samainen äippäliinini antoi ekan selkäsaunan mulle ollessani 3-vuotias, tukisteli joka päivä yms.
Äitini ei siis tajua, että minun lapsenkasvatusmenetelmäni ovat niiiiiiin kevyttä keittoa hänen metodeihinsa verrattuina. Luulen (nykyisin, kun olemme väleissä taas), että äitini yrittää nyt kompensoida tilannetta ja hemmotella lastani, koska tietää, kuinka mä oon kärsinyt hänen kovuudestaan omassa lapsuudessani. Hän ei vain ymmärrä, että lapselle voi pitää kuria ihan oikeilla, hyvillä menetelmillä. Hän luullee, että on kaksi tietä: joko hakataan lapsi tai sitten annetaan aina lapselle periksi.
Että tältä pohjalta.
Ja ymmärrän, että joskus hermot menee mummoihin. Eikä se välien katkaisu yleensä kestä kuin vähän aikaa.
Et itsekään ole täydellinen ihminen ja äiti, niin koeta nyt olla hiukan järkevämpi äitisi suhteen.
Hän on väärässä - siis jos kertomasi versio hänestä pitää paikkansa, se on sinun subjektiivinen versiosi - joten ole joko eri mieltä tai anna noiden juttujen mennä toisesta korvasta ulos. Sinä toimit kuitenkin kuten parhaaksi näet.
Lapsellesikin olisi hyvä, että suhde mummoon säilyy. Eikä äiti kai sinullekaan 100% julma hirviö ole, vai?
On täällä yksi, joka sua ymmärtää.
Ymmärrän kyllä, että äitini haluaa kertoa oman näkemyksensä, miten lapsia tulisi kasvattaa, mutta...
Hän on jo kuukausien ajan jatkuvasti arvostellut besserwisserinä kaikkea, miten lapsen kanssa olen ja miten kasvatan. Olen siis jo kuukausien ajan antanut mennä toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta korvasta ulos. Tämänkertainen totaalinen hermostumiseni ei siis ollut mikään ensimmäisestä kerrasta hermostuminen. Nyt vain meni ämpäri kerralla yli.
Olen siis kuunnellut kritiikkiä, ja kuten jo sanoin, ymmärrän erittäin hyvin sen, että isovanhemman rooliin kuuluu esim. antaa helpommin periksi jne.
Elämäntilanteeni on aikalailla toisenlainen kuin ns. normaalilla äidillä, joka kasvattaa lastaan yhdessä miehensä kanssa. Mieheni sairastui lapsemme ollessa 5 kuukauden ikäinen ja olen siitä asti (lapsi on nyt siis vajaa 3-vuotias) ollut kaikkea muuta kuin itsekäs äiti. Olen järjestänyt kaikki asiat niin, että lapsella on kaikki hyvin. Siksi tuo " olet itsekäs äiti" -lause äitini suusta tuntui todella loukkaavalta. Olen yksin hoitanut sekä lasta että siinä sivussa myös miestäni omaishoitajana asettaen oman elämäni kokonaan ns. hattuhyllylle. Siitäkin syystä minun on ollut pakko asettaa selkeitä rajoja lapselle, koska minähän täällä sitten olen se, joka elää niiden " annetaan nyt lapselle periksi" -lipsumisten kanssa.
Lapseni on todellä kiltti ja mielestäni myös helppo. Ei itke turhista ja siksi kiukuttaakin, että isovanhempi ei kestä edes sitä pikkiriikkistä kitinää ja minä saan haukut, koska " huudatan lasta turhaan" .
Vaikea tätä on selittää ja ymmärrän kyllä teitäkin, jotka sanotte, että: " Älä nyt tuollaisesta välejä pane poikki" ja että " Kyllä siperia opettaa, että suku on tärkeä" . Tähän asti olen, ihan totta, ollut aina se " kiltti tyttö" , mutta rajani on minullakin kuunnella solvauksia! Hassua kuulla, miten joidenkin mielestä sukulaisilta pitäisi kestää mitä vain. Oletteko niitä, joiden mielestä esim. avioliitossa pitää puolisolta kestää mitä vain ja vain siksi, että ollaan joskus menty kimppaan? Kai nyt omalta äidiltäkin voi vaatia jotain käytöstapoja???
Perusteltu kritiikki ja perusteeton loukkaaminen ovat kyllä kaksi aivan eri asiaa. Sen tuntee nahoissaan kai vasta sitten kun se oikeasti osuu kohdalle.
ap
mutta appivanhempien kanssa on nyt aika hilkulla.
Appiukko on ns. hyvin toimeeen tuleva ja opettaa nyt meidän 3 vee jäpikälle maallisen mammonan suunnatunta arvoa; esim. kyllä on rahaa, paapalla on niiin iso firma että kaivurilla saa rahaa kaivaa, eikö oo paapalla hieno mersu, onko äitillä rahaa...eeeei, onko isillä rahaa....eeeei, onko paapalla rahaa........oooooon!
Ja tämä on ihan totta, hermot palaa nyt just!
Sinua rupeaa harmittamaan vaan myöhemmin..
Ymmärrän täysin tilanteenne. Olin samassa kierteessä ensimmäisen lapseni syntyessä, tuntui kun omalta äidiltäni olisi joku järki mennyt silloin.
tai ei juuri vauva-aikana, mutta sitten kun kasvatusaika tuli eteen. On taisteltu ja kovastikin juuri näistä pienistä kitinä/natina/karkki/tutti/tuttipullo jne asioista. olen ollut liian julma, jopa kiduttajakin välillä kun juuri anna toisen huutaa harmiaan ulos.
Se on juuri se ettei omat äidimme muista enää lapsenlapsien kohdalla kuinka rajat vaikuttavat. He näkevät vain sen, että heidän oma hellyys ratkaisee kaiken. Kyllä, hellyys on suuri asia, mutta niinkuin sanoin, isovanhemmat eivät tiedä kuinka asiat etenee siitä eteenpäin. He eivät ole paikalla kun lapsi rupeaa vaatimaan asioita niinkuin mummolassa sai.
Voi kun tulee sekaista tekstiä.. Siis, isovanhemmat eivät muista.
Oma äitini on vasta nyt alkanut muistaa kuinka liialla hemmottelulla ja periksi antamisella ei olekaan juuri niin hyvät kantamukset, kuin he muistaisivat.
+sitten että sehän menee vaistomaisesti siihen että myös osaltaan yritetään ehkä hieman hyvittää omaa äitiyttä, ja niitä pieniä/suuria virheitä, mitä itse teki.
Ap, minä ymmärrän sinua, todellakin. Mutta älä katkaise välejä vaan pikemminkin osoita jollain tavalla kuinka metodit vaikuttaa lapseesi. Ehkäpä se taannuttaa.
Taidat itse olla uhmaiässä, jos et yhtään kestä arvostelua tai eri mieltä oloa. KIISTELE ja riitele äitisi kanssa, mutta älä nyt ala välejä läheisimpään ihmiseen katkoa!
Kyllä sulle siperia joskus vielä opettaa, että suku on tärkeä asia.