Miksi vanhat pariskunnat ovat usein vastenmielisiä ajatusmaailmojenssa kanssa? Eli nämä anopit ja vastaavat

Ne vaan on tuulahdus menneestä arvoineen ja juttuineen. Äitini on samanlainen, vaikka on vähän nuorempi. Hän opettanut lapsilleen mm. että vaikka mies olisi väkivaltainen niin ei kannata jättää. Siis oikeasti on sanonut noin, kun kerroin miksi yksi kaverini erosi pian häiden jälkeen. Hänellä on muitakin todella ummehtuneita mielipiteitä. Ihan alkaen siitä että poikalapsia arvostetaan enemmän kuin tyttäriä ja ihminen ei ole mitään jos ei ole puolisoa ja lapsia (koulutuksesta viis). Hän on todella toksinen ja kommentoi ihmisten ulkonäköä koko ajan. Miehen pitää kuulemma olla pitkä, muuten haukkuu koko ajan. Niinkun että jos mies on pitkä ja hyvässä työssä niin ei kannata jättää vaikka olisi väkivaltainen, voi jeesus. Jos olisi lyhyt niin se on jo peruste haukkua ihmistä koko ajan. Okei äitini on varmaan aika ääritapaus, mutta jostain ne asenteet on opittu. Minusta hän on saanut opit suoraan lapsuudestaan, hänen vanhempansa syntyivät varmaan 30-luvulla.

Miksi jotkut nuoret ja jopa lapsetkin käyttäytyvät vastenmielisesti?

Vierailija kirjoitti:

Olen 60 vuotias ja huomannut saman, että jo omassakin ikäluokassa asenteet luutuvat ja elämänkokemukset otetaan aseiksi kuin hyödyksi. Usein se luutuminen on voimallista pariskunnilla, jotka eivät ole uskaltaneet toteuttaa elämässään aitoja toiveitaan/unelmiaan saati olisivat joutuneet kohtaamaan itsensä rehellisesti. Saati sitten vaikeuksien vähyydestä, jolloin empatiakyky kapenee entisestään. Herkästi tuomitaan ja arvostellaan kuin mietittäisiin syitä sekä seurauksia erilaisuutta kohdatessa.Tosin hekin ovat seuranneet vanhempiensa ja lähiympäristönsä esimerkkiä kilpaillen sitten vain ulkoisissa asioissa keskenään. Kenellä on enemmän autoja, kiinteistöjä, ulkomaanmatkoja jne. Heidän lapsensa toimivat samoin ja niinpä tuttu  kulku jatkuu sukupolvesta toiseen. Siksi en ihan nuoremmankaan sukupolven innovaatioiihin aina luota ja toivo, sillä ihan kaikista nuoristakaan ei sen kummempia voi henkisellä tasolla odottaa kuin mitä heidän vanhempansa sekä kasvatuksensa ovat heitä ohjanneet.

Jos jonkun iäkkäämmän mielestä idea kotirouvasta on hyvä voi aivan hyvin jutella lisää, että mitä se käytännössä tarkoittaisi tänä päivänä, Perustelut kannattaa aina pyytää. Vanhempia ihmisiä ei tarvitse yhtään sen enempää säästää kuin nuoriakaan, jos jokin heidän mielipiteensä jää mietityttämään,Ystävällisesti vain asiaan kiinni.

Totta, yksilöitä ovat kaikki, myös iäkkäät ihmiset. Ja aika moni lakkaa jo keski-iässä haastamasta käsityksiään ja makumieltymyksiään uudella.

Otanpa vaan esimerkiksi musiikkimaun. Sen siksi, että se on neutraali asia ilman laajempia maailmankuvaan liittyviä jännitteitä. Kuinka moni teistä 45+-ikäisistä seuraa nykyajan musiikkigenreitä? Vai oletteko fakkiutuneita nuoruuden musiikiinne siinä vakaassa luulossa, että "ei nykyään enää tehdä kunnollista musiikkia"?

Tuollaista keski-ikäistä mammoman keruuta ja pätemistä ulkoisilla asioilla ikävä kyllä näkee aivan yhtä lailla parikymppisillä kuin iäkkäilläkin. Se on henkinen piirre, ei ikään liittyvä.

Lopun kommentista, että mielipiteitä saa haastaa, olen ehdottomasti samaa mieltä. Jopa PITÄÄ haastaa ja olla eri mieltä! Ihan turhaan moni kuvittelee iäkkäiden odottavan sen tyyppistä "iäkkäidek kunnioitusta" ettei uskalleta olla edes hölmöistä mielipiteistä eri mieltä.

Sitä paitsi, sillä iäkkäällä saattaa olla varsin fiksutkin perustelut mielipiteilleen, siinä on jopa - hui, kuvitelkaapas nuoret - se riski, että jouduttekin ITSE tarkistamaan mielipidettänne!

N54

Vierailija kirjoitti:

Ne vaan on tuulahdus menneestä arvoineen ja juttuineen. Äitini on samanlainen, vaikka on vähän nuorempi. Hän opettanut lapsilleen mm. että vaikka mies olisi väkivaltainen niin ei kannata jättää. Siis oikeasti on sanonut noin, kun kerroin miksi yksi kaverini erosi pian häiden jälkeen. Hänellä on muitakin todella ummehtuneita mielipiteitä. Ihan alkaen siitä että poikalapsia arvostetaan enemmän kuin tyttäriä ja ihminen ei ole mitään jos ei ole puolisoa ja lapsia (koulutuksesta viis). Hän on todella toksinen ja kommentoi ihmisten ulkonäköä koko ajan. Miehen pitää kuulemma olla pitkä, muuten haukkuu koko ajan. Niinkun että jos mies on pitkä ja hyvässä työssä niin ei kannata jättää vaikka olisi väkivaltainen, voi jeesus. Jos olisi lyhyt niin se on jo peruste haukkua ihmistä koko ajan. Okei äitini on varmaan aika ääritapaus, mutta jostain ne asenteet on opittu. Minusta hän on saanut opit suoraan lapsuudestaan, hänen vanhempansa syntyivät varmaan 30-luvulla.

Höpsis tuollaisella ole tekemistä iän kanssa. Minun vanhempani ovat syntyneet 20- ja 30-luvulla, eikä edes heillä, saati minulla ole tuollaisia mielipiteitä. Oksetus sentään! Kerrot enemmänkin äitisi ummehtuneen juntista sosiaalisesta kuplasta.

Ok, kertaluontoisen väkivallan saattaisin ehkä siinä tapauksessa antaa puolisolle anteeksi, jos hän itsekin olisi asiasta järkyttynyt ja hakisi aidosti apua, mutta missään nimessä kenenkään - ei naisen eikä miehen - pidä jäädä suhteeseen, jossa väkivalta jatkuu.

N54

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Dementikot poislukien en tunne tuollaisia vanhuksia. Yleensä iäkkäät ihmiset ovat kokemukseni mukaan varsin rentoja ja avarakatseisia. Toki se riippuu siitä, mikä on perusluonne ja kuinka paljon on ihmisten kanssa tekemisissä - yksin asuvan ja yksinäisen vanhuksen elämänpiiri kaventuu ihan jo kontaktien puutteen takia.

Vähän kyllä hupaisa ajatus, että iäkkäät naiset kadehtisivat nuorten kauneutta. Miksi ihmeessä? Onhan nuoruus jotain, joka on jo itsekin koettu, eikä se välttämättä ole ollut kamalan hääviä. Iän myötä tulee ryppyjä, mutta myös tyyneyttä, varallisuutta, vapaata aikaa. Ei paha sekään.

Suosittelen ap sinulle juttelemista iäkkäämpien ihmisten kanssa. Voit yllättyä, jos osaat pitää mielesi avoimena. Esimerkiksi nykyajan 70-vuotiaat voivat olla aika lailla sinua radikaalimpia taustaltaan ja mielipiteiltään. He ovat olleet parikymppisiä 1970-luvulla opiskelijaradikalismin, vapaan seksin ja huumekokeilujen aikaan. Riippuu tietenkin elämänhistoriasta, mitä kukin on tehnyt ja missä asunut, mutta ainakin omassa akateemisessa stadilaiskuplassani tuon ikäisillä on hyvinkin värikäs ja mielenkiintoinen elämä takana. Voisit oppia aika lailla!

Huomaan itsekin monesti täällä keskusteluissa, että 54-vuotiaana omat käsitykseni elämästä ovat monessa suhteessa modernimpia kuin pari-kolmekymppisillä, joilla on osalla yllättävän vanhanaikaisia mielipiteitä - mistä lie Salkkareista imettyjä - esimerkiksi parisuhteesta. Tämäkin toki on yksilöllistä, en halua yleistää - mutta näinkin voi hyvin olla!

Olen kirjoittajaa noin 15vuotta vanhempi ja allekirjoitan montakin havaintoa.

Olen myös monasti tätä palstaa lukiessani hämmästynyt esim.mille vuosisadalle nuoremmat naiset ovat palanneet pohtiessaan treffi ym.kuviota.

Lähes tuossa mainitsemassasi kuplassa nuoruuteni vietin ja se oli upea . Kiitos siitä kuuluu 30-luvulla syntyneille vanhemmilleni, jotka antoivat tyttärensä liehua pitkin kaupunkia ja ulkomaillakin.

Pilven poltton tosin jätin pariin kokeiluun.