Miksi vanhat pariskunnat ovat usein vastenmielisiä ajatusmaailmojenssa kanssa? Eli nämä anopit ja vastaavat

Jännä juttu on sekin, että monet nuoremmat - kuten ap - ovat kovin vapaamielisiä, mutta kuitenkin moittivat ahdasmielisyyksissään itseään vanhempia.

Se vanha oli kerran nuori ja kaunis. Nuori taas ei tajua, että voi ilkeine ajatuksineen kuolla huomenna. Ja jos se ei onnistu, niin hänestäkin tulee vanha, ruma, lihava ja ilkeä. Nyt hän on tosin kaikkea muuten samaa, mutta ei vielä vanha.

Oletko nuori vai naiivi? Niin käy ikääntyessä, että pitää nuoria yhtä raskaina ja maailmanmenosta pihalla olevina kuin nuoret vanhoja. Sellaista se on, elämän kiertokulku, kukin näkee asiat omasta vinkkelistään.

Vanhat ihmiset ovat tunkkaisia, ynseitä, inhottavia ja epämiellyttäviä.

Ei se ole mikään uutinen.

Mieti miten ynseitä ja tunkkaisia heidän nuoruudessaan, heidän vanhuksensa ovat olleet.

Ne 1800-luvulla syntyneet.

Kuinka monista kymmenistä +70 pariskunnista sinulla on kokemusta, kun voit tehdä tuollaisen yleistyksen?

Vanhat ihmiset ovat joutuneet elämään 1800-luvun ihmisten vaikutuksen alaisina.

Nyt on 2020-luku. Totta kai se haisee skeidalta mikä tuulahtaa 1800-luvulta.

Ei sille voi mitään, että itsekin on se reliikki joka tuo 1900-luvun oksettavaa tunkkaisuutta 2100-luvulle saakka.

Se selviää kun olet +70 ja se koetko silloin olevasi vanha?

Monien nyt 70-80-vuotiaiden on vaikea sulattaa, että esimerkiksi naisen rooli ei olekaan enää passaaja ja kodinhengetär, jos nainen ei halua. Meillä anoppi jaksaa muistuttaa miten helppoa minulla on, kun mies hoitaa lapsia välillä, hieman katkeruutta äänessään.

Ennen vanhaan oli pe r c:stä.

Ei ihminen voi sille mitään, mille vuosi sadalle syntyy ja mitä oksennusta hänen aivoihinsa iskostetaan.

Kukaan ei ole niin viisas ja mahtava, että pystyisi kaiken mummojensa ja ukkiensa, tai isiensä ja äitiensä oksentaman p askannuksen ohittamaan.

Aina jää ihmisen päähän jotain tunkkaista ja typerää kakkaa, jota tietämättään ja ymmärtämättään oksentaa lapsenlapsilleen, ja täten jotain ällöä siirtyy 100 vuotta eteen päin.

Viisastuuko ihminen vanhetessaan?

Vierailija kirjoitti:

Monien nyt 70-80-vuotiaiden on vaikea sulattaa, että esimerkiksi naisen rooli ei olekaan enää passaaja ja kodinhengetär, jos nainen ei halua. Meillä anoppi jaksaa muistuttaa miten helppoa minulla on, kun mies hoitaa lapsia välillä, hieman katkeruutta äänessään.

Elämme ilmeisesti ihan eri maailmoissa, koska itse en tunne tuollaisia vanhoja ihmisiä. Ainoat ihmiset, jotka tuollaiseen maailmankuvaan kaipaavat, ovat tällä palstalla olevat yksinäiset miehet.

Ympäristö muuttuu jatkuvasti ja ihmisten ajatusmaailma muuttuu jatkuvasti.

Sitten kun me olemme vanhoja ni nuoret ihmiset ajattelevat meistä samalla tavalma kuin mitä nuoret ajattelevat vanhoista ihmisistä nyt.

Johtuu siitä kun nuoriso on tyhmempää ja laiskempaa kuin ikinä, suurin osa. Ja luulee tietävänsä ihan kaiken väheksyen vanhempien ihmisten elämänkokemusta. 

Nythän sitä vasta ollaankin ahdasmielisiä. Tuntuu että nuorilla naisilla ei ole minkäälaista huumorintajua, loukkaannutaan herkästi - curling-kasvatuksen vaikutus näkyy jo 90-luvulla syntyneillä hyvin selvästi. Varsinkin tällä vauvalla näkee, vain oma mielipide on sallittu ja jos jollain joku asia ei mene oppikirjan mukaan, se on automaattisesti provo. 

"Viisastuuko ihminen vanhetessaan?" Olisi ainakin syytä kun näitä nuoria katsoo ja heidän kommenttejaan.

Vierailija kirjoitti:

Viisastuuko ihminen vanhetessaan?

Joku viisastuu, joku ei. Yksilöllistä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhat ihmiset ovat tunkkaisia, ynseitä, inhottavia ja epämiellyttäviä.

Ei se ole mikään uutinen.

Mieti miten ynseitä ja tunkkaisia heidän nuoruudessaan, heidän vanhuksensa ovat olleet.

Ne 1800-luvulla syntyneet.

Ja sinä olet tunkkainen, ynseä, inhottava ja erittäin epämiellyttävä.

Eikä se todellakaan ole uutinen. Mieti miten useita ovat vanhempasi ja isovanhempasi olleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisastuuko ihminen vanhetessaan?

Joku viisastuu, joku ei. Yksilöllistä.

Ap ei viisastu! Se on helppoa sanoa.

Mitä nyt olen yhtä ärsyttävän tuntuista iäkästä seurannut, niin olen päässyt siihen käsitykseen, että hän puhuu paljon miettimättä kovin paljon, mitä tulee sanoneeksi. Ei hän paljonkaan kuuntele eikä ole kovin kiinnostunut meidän nuorempien mielipiteistä. Mutta hän tarvitsee jonkun, jolle voi puhua omia juttujaan. Joten kannattaa vaan antaa hänen puhua. Sellaista ajanviettoa se puhuminen on.

Vierailija kirjoitti:

Monien nyt 70-80-vuotiaiden on vaikea sulattaa, että esimerkiksi naisen rooli ei olekaan enää passaaja ja kodinhengetär, jos nainen ei halua. Meillä anoppi jaksaa muistuttaa miten helppoa minulla on, kun mies hoitaa lapsia välillä, hieman katkeruutta äänessään.

Ja moni kolmekymppinen ei taida muistaa, että nuo 70-80v ikäiset ovat se sukupolvi, jossa käytännössä kaikki naiset meni kodin ulkopuolelle töihin, lapsille saatiin 1980-luvulla päivähoitopaikat (siihen asti se oli tuuripeliä) ja juuri nuo naiset nostivat naisen aseman esille laajoihin keskusteluihin.

Kun he passaavat miestään, he tekevät sen rakkaudesta ihan samalla tavalla kuin puolisonsa varmistavat, ettei vaimon tarvitse tankata. Arjen pieniä tekoja ennen kuin elämä on ohi.

Vanhanaikainen ja suvaitsematon anoppi otti minut höyhennettäväkseen kun parikymppisenä menin sukuun: en osannut mitään, en pukeutua enkä seurustella juhlissa, en huushollata enkä hoitaa lapsia. Kauheaa valitusta koko suvulle kun äitiyslomalla halusin tavata kavereita ja mieskin joutui siivoamaan ristiäisiä varten. Hän muisteli nuoruuttaan miten valkoisessa esiliinassa huseeraili eikä koskaan hermostunut lapsille. Minäkin olen aina ollut tunnollinen äiti, vain tosi eri tavalla kuin hän.

Henkistä väkivaltaa pakottaa toista omaan muottiinsa ja nälviä koko ajan.