Ruotsalaiset onnistuu myymään maailmalle vaikka mitä tuotteita, suomalaiset ei.
Ruotsalaiset ovat onnistuneet myymään maailmalle vaikka mitä tuotteita ja luomaan tuotemerkeistään kansainvälisiä brändejä. Miksi Ruotsi vaikuttaa tässä suhteessa menestyneen paljon Suomea paremmin?
Sunnuntain Helsingin Sanomissa asiaa pohtii Suomen vientiä ulkomaille tukevan Finpron myyntijohtaja Kimmo Pekari, joka on asunut useita vuosia Ruotsissa. Hänen mukaansa Ruotsissa panostetaan enemmän tuotekehitykseen kuin Suomessa - "insinöörien maassa".
- Ratkaiseva etu ruotsalaisilla on kyky tuotteistaa ja kaupallistaa osaamistaan. Suomessa sääntöjä luetaan pilkuntarkasti miettimättä mitä järkeä niissä on. Ruotsissa käytetään järkeä ja sovelletaan sääntöjä joustavasti, Pekari sanoo HS:lle.
Yhdeksi Ruotsin menestyksen tekijäksi Pekari listaa maahanmuuton, joka kasvattaa väestöpohjaa. Hänen mukaansa on naiivia vain poimia yksittäisiä ulkomaalaisia joihinkin tehtäviin, sen sijaan toisen sukupolven maahanmuuttajat lisäävät työvoimaa.
Yhdeksi suureksi eroksi Suomen ja Ruotsin välillä Pekari mainitsee markkinoinnin ja myynnin taidon.
- Suomalaisissa yrityksissä elää edelleen syvällä asenne, ettei meidän tuotetta tarvitse markkinoida, koska se myy itse itsensä.
- Eiväthän H&M:n vaatteet ole sen kummempia kuin muutkaan, mutta viesti on mietitty tarkasti, Pekari sanoo HS:lle.
Kommentit (86)
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:46"]
Ruotsissa opiskellaan monipuolisesti eri kieliä, joiden avulla voidaan myydä tuotteita ulkomaille. Suomessa kaikki pakotetaan opiskelemaan vain pakkoruotsia ja kansan kielitaito jää yksipuoliseksi. Elinkeinoelämän keskusliitto on toistuvasti toivonut, että pakkoruotsi poistettaisiin, jotta suomalaisten kielitaito monipuolistuisi.
[/quote] Pakkoruotsi nakyy olevan tekosyy kaikkeen mika Suomessa menee pieleen, get over it already!
[/quote]
Niin, ikävä tosiasia nyt vaan sattuu olemaan se, että kansainvälisessä kaupassa tarvitaan monipuolista kielitaitoa ja pakkoruotsi nimenomaan yksipuolistaa suomalaisten kielitaitoa. Eli tässä tapauksessa ei tosiaan ole mikään "tekosyy", vaan ihan aito syy.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:47"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:46"]
Ruotsissa opiskellaan monipuolisesti eri kieliä, joiden avulla voidaan myydä tuotteita ulkomaille. Suomessa kaikki pakotetaan opiskelemaan vain pakkoruotsia ja kansan kielitaito jää yksipuoliseksi. Elinkeinoelämän keskusliitto on toistuvasti toivonut, että pakkoruotsi poistettaisiin, jotta suomalaisten kielitaito monipuolistuisi.
[/quote] Pakkoruotsi nakyy olevan tekosyy kaikkeen mika Suomessa menee pieleen, get over it already!
[/quote]
Se vaikuttaa oikeastikkin moneen asiaan, eikä siltä ole mitään järkeä sulkea silmiä. Mitä se auttaa että pistää pään pensaaseen.
[/quote] No varmasti vaikuttaa kun aina vaan vali, vali, vali. Pitaisi oppia hyvaksymaan se tosiasia etta pakkoruotsia on vaan opiskeltava. Enemman mina hermostuisin uskonnonopetuksesta mutta se ei nayta haittaavan.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:54"]

Miksi pitäisi hyväksyä epädemokraattisesti poliittisen korruption avulla syntynyt päätös pakkoruotsin pakollisuudesta? Olisiko vanhan Etelä-Afrikan tummaihoisten pitänyt vain hyväksyä apartheid? Olihan se ihan lain mukainen käytäntö.
Suurin ero on siinä, että ruotsalaiset opiskelevat laajasti maailman kieliä. Suomessa jämähdetään pakkoruotsiin.
Lisäksi ruotsinkielinen eliitti pistää kampoihin, etteivät suomalaiset pääsisi maailman markkinoille. Ja tietenkin media kuten Hesari tekee kaikkensa, etteivät suomalaiset uskaltaisi edes yrittää.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 00:34"]
Suurin ero on siinä, että ruotsalaiset opiskelevat laajasti maailman kieliä. Suomessa jämähdetään pakkoruotsiin.
Lisäksi ruotsinkielinen eliitti pistää kampoihin, etteivät suomalaiset pääsisi maailman markkinoille. Ja tietenkin media kuten Hesari tekee kaikkensa, etteivät suomalaiset uskaltaisi edes yrittää.
[/quote]
RKP:hän edustaa nimensä mukaisesta Ruotsin valtion etua. Eli RKP:n tarkoitus esim. pakkoruotsia vaatimalla on nimenomaan heikentää Suomen kilpailukykyä Ruotsiin nähden.
No kun Suomessa ollaan sitä mieltä, että meillä osataan kaikki maailman parhaiten, muut ei vaan ymmärrä sitä! Naurattaa hokema, että suomalaiset tavallisestikin tuotetut elintarvikkeet ovat luomuja, kun vertaa ulkomaalaisiin, hahhahhhaaahhaa. Tuolla asenteella on sitten hyvä lähteä viemään puhtaita suomalaisia elintarvikkeita esim. Saksaan, jossa luomulla olisi kysyntää.
Lisäksi Suomesta viedään mieluummin raaka-aineita kuin huipputuotteita. Ja kukapa ei tuntisi suomalaista asiakaspalvelua. Onhan se vähän viime vuosina parantunut, mutta on vielä valovuosien päässä esim. usalaisesta. Jokin aika sitten tilasin n. 500 e:n arvoisen tavaran suomalaisesta nettikaupasta ja meni lähes kaksi viikkoa, että sain sen kotiini! Kyselyjen perään vastattiin, että juu kyllä se kohta tulee...on juuri lähdössä, lähtee tänään jne. Kun tilaan Usasta vaikka vain muutaman kympin edestä tavaraa, tulee ensinnäkin vuolaat kiitokset tilauksesta, viimeistään seuraavana päivänä tieto, että tavara on lähtenyt. Yleensä saan tavarat reilun viikon kuluessa, mukana kiitokset ja yleensä joku pieni kiitoslahja tai alennuskuponki seuraavaa tilausta varten. Sama juttu kun tilaan Briteistä, Saksasta, Puolasta, Singaporesta, jopa Kiinasta. Ja siis yrittäjänä tätä kauppaa teen.
Suomalaiset tarvitsisivat business-koulutusta peruskoulusta lähtien, mutta ehei, eihän se käy! On tärkeämpääkin, kuten harjoitella kaunokirjoitusta, kerätä kasviota, opetella virkkaamaan ja tietysti on tärkeää oppia telinevoimistelua ja viettää aikaa uskontotunneilla. Ihan kivoja juttuja nuokin, mutta niin kauan kuin koulu junnaa 30 v ajastaan jäljessä, ei muutosta ole näköpiirissä.
Itse koen asian niin, että suomalainen kulttuuri on osittain myös venäläistä ja pienenä altavastaajamaana on meidän tarvinnut historian saatossa oppia olemaan nöyriä ja nöyristelemään. Oman tuotteen kehuminen on meille hankalaa. Usein monet jutut tosi huipputasoa, mutta meidän mentaliteettiin kuuluu, että isestä ei mölyä pidetä.
Tässä äitienkin on syytä katsoa peiliin ja rikkoa sukupolvien ketjun ja opettaa lapset olemaan ulospäinsuuntautuneita ja tuomaan itseään esille, oma kehu haisee- muistaN vakiohuudoN lapsuudestani. Meille hiljaisuus,työteliäisyys ja nöyryys ollut hyve, nyt pitää muuttaa kansallisarvoja toisiksi.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 00:30"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:47"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:37"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:46"]
Ruotsissa opiskellaan monipuolisesti eri kieliä, joiden avulla voidaan myydä tuotteita ulkomaille. Suomessa kaikki pakotetaan opiskelemaan vain pakkoruotsia ja kansan kielitaito jää yksipuoliseksi. Elinkeinoelämän keskusliitto on toistuvasti toivonut, että pakkoruotsi poistettaisiin, jotta suomalaisten kielitaito monipuolistuisi.
[/quote] Pakkoruotsi nakyy olevan tekosyy kaikkeen mika Suomessa menee pieleen, get over it already!
[/quote]
Se vaikuttaa oikeastikkin moneen asiaan, eikä siltä ole mitään järkeä sulkea silmiä. Mitä se auttaa että pistää pään pensaaseen.
[/quote] No varmasti vaikuttaa kun aina vaan vali, vali, vali. Pitaisi oppia hyvaksymaan se tosiasia etta pakkoruotsia on vaan opiskeltava. Enemman mina hermostuisin uskonnonopetuksesta mutta se ei nayta haittaavan.
[/quote]
Miksi pitäisi hyväksyä epädemokraattisesti poliittisen korruption avulla syntynyt päätös pakkoruotsin pakollisuudesta? Olisiko vanhan Etelä-Afrikan tummaihoisten pitänyt vain hyväksyä apartheid? Olihan se ihan lain mukainen käytäntö.
[/quote] Mita Suomessa on sitten tehty taman epaoikeudenmukaisuuden poistamiseksi? En ole uutisissa lukenut etta olisi ollut mielenosoituksia tai istumalakkoja. Valitetaan vaan. Toisaalta sitten pullistellaan rintakehaa etta Suomessa ei ole korruptiota ollenkaan, on niin hyva ja edistyksellinen maa.
"Niin, ikävä tosiasia nyt vaan sattuu olemaan se, että kansainvälisessä kaupassa tarvitaan monipuolista kielitaitoa ja pakkoruotsi nimenomaan yksipuolistaa suomalaisten kielitaitoa. Eli tässä tapauksessa ei tosiaan ole mikään "tekosyy", vaan ihan aito syy."
Mita hyotya on monipuolisesta kielitaidosta kun ei uskalleta suuta aukaista? Jos vaikka menee taivutus vaarin. Sitten kun on ilmaista viinaa tarjolla juodaan rohkaisuksi sellaiset humalat etta kaupanteko unohtuu. On nahty.
Taas tämä sama aina negatiivinen ja aina Suomea haukkumassa oleva usalainen näköjään täällä. Usa on maailman paras maa ja Suomi maailman huonoin, kummasti tämän tyhmän ja kakalan maan keskustelupalsta kelpaa.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 01:11"]

[/quote] Excuse me, I'm writing from New Zealand.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 01:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 01:11"]
Taas tämä sama aina negatiivinen ja aina Suomea haukkumassa oleva usalainen näköjään täällä. Usa on maailman paras maa ja Suomi maailman huonoin, kummasti tämän tyhmän ja kakalan maan keskustelupalsta kelpaa.
[/quote] Excuse me, I'm writing from New Zealand.
[/quote] :D
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 07:21"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:46"]Ruotsissa opiskellaan monipuolisesti eri kieliä, joiden avulla voidaan myydä tuotteita ulkomaille. Suomessa kaikki pakotetaan opiskelemaan vain pakkoruotsia ja kansan kielitaito jää yksipuoliseksi. Elinkeinoelämän keskusliitto on toistuvasti toivonut, että pakkoruotsi poistettaisiin, jotta suomalaisten kielitaito monipuolistuisi.
[/quote]
Olen käynyt peruskouluni ruotsissa. Siellä yläkoulussa on aivan sama kielivalikoima kuin Suomessa. Se siitä.
[/quote]
Onko Ruotsissa pakkosuomi?
Uskon, että tuossa on myös yksi ongelma, ettei olla niin sutjakkaita "seuramiehiä tai naisia", mutta voihan tuotetta myymään palkata jonkun, jolta tuo homma sitten taas sujuu. Kuten muutama aikaisempi kirjoittaja on todennutkin, taitaa tuo ongelma lähteä siitä, että ollaan liian vaatimattomia/häpeileviä ihan oman osaamisemme ja hienojen, toimivien tuotteidemme kanssa.. Sen ei tarvitse olla mitään maailmaa mullistavaa ja täydellistä menestyäkseen maailmalla, toivoisin, että kokeilisimme rohkeammin viedä tuotteitamme ulkomaille.. Tunnustan, että oon itsekin vasta alkanut arvostamaan suomalaisia tuotteita (etenkin ruoka), ollessani pitkiä aikoja ulkomailla. Haha ja tää ei ole semmoinen: "oi kun mulla on ikävä salmiakkia ja ruisleipää" -kommentti.
No ehkä sitten virallisissa papereissa noin, mutta käytännössä voin sanoa, että eipä minun ala-asteella ainakaan vaihtoehtoa ollut opiskella mitään muuta kieltä kuin englantia (ei edes ruotsia) ja kyllä yläasteella myös englanti oli pakollisten aineiden listalla, vaikka siellä jo pystyin ottamaan lisäksi saksaa, venäjää tai ranskaa. Että minun tapauksessani pakkoenglanti, oli syynä sitten koulun tarjonta tai lakisääteinen homma, mutta näin kävi. Enkä valita..myöskään siitä "pakkoruotsista", jota olikin sitten vain muutama hassu kurssi esim. englantiin verrattuna. Ei kai tohon nyt oikeasti kenenkään muut kieliopinnot kaadu, vaikka voisikin olla järkevämpää opiskella jotain isompaa maailman kieltä.
Ja jos pakkoruotsi poistetaan niin yhdessä yössä suomalaiset oppivat sanomaan "Hi, I would like to have two orders of tea delivered to room thirty two, thank you", sen sijaan että sanottaisiin "too tii tu tööti tuu"?
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 07:21"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 21:46"]Ruotsissa opiskellaan monipuolisesti eri kieliä, joiden avulla voidaan myydä tuotteita ulkomaille. Suomessa kaikki pakotetaan opiskelemaan vain pakkoruotsia ja kansan kielitaito jää yksipuoliseksi. Elinkeinoelämän keskusliitto on toistuvasti toivonut, että pakkoruotsi poistettaisiin, jotta suomalaisten kielitaito monipuolistuisi.
[/quote]
Olen käynyt peruskouluni ruotsissa. Siellä yläkoulussa on aivan sama kielivalikoima kuin Suomessa. Se siitä.
[/quote]
Opiskelevatko sielläkin kaikki pakkosuomea?
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 17:27"]
No ehkä sitten virallisissa papereissa noin, mutta käytännössä voin sanoa, että eipä minun ala-asteella ainakaan vaihtoehtoa ollut opiskella mitään muuta kieltä kuin englantia (ei edes ruotsia) ja kyllä yläasteella myös englanti oli pakollisten aineiden listalla, vaikka siellä jo pystyin ottamaan lisäksi saksaa, venäjää tai ranskaa. Että minun tapauksessani pakkoenglanti, oli syynä sitten koulun tarjonta tai lakisääteinen homma, mutta näin kävi. Enkä valita..myöskään siitä "pakkoruotsista", jota olikin sitten vain muutama hassu kurssi esim. englantiin verrattuna. Ei kai tohon nyt oikeasti kenenkään muut kieliopinnot kaadu, vaikka voisikin olla järkevämpää opiskella jotain isompaa maailman kieltä.
[/quote]
Mutta pakollista se ei silti ole. Kouluilla vain ei ole mahdollisuutta tarjota muita kieliä, koska kaikille pitää kuitenkin opettaa pakkoruotsia. Ja ruotsin pakollisuus löytyy lakitekstistä.
Puuttuu rohkeus ja uskallus.
Ja erityisesti pelätään epäonnistumisia.
Esim. suomalainen olettaa, että jos ryhtyy yrittäjäksi ja epäonnistuu, niin elämä oli sitten siinä. Toiset nauraa ja potkii jo maassa makaavaa, kasvot ovat menneet ja vähintään joutuu muuttamaan ko. kaupungista pois.
Ruotsalaiset taas tsemppaavat toisiaan tuossa tilanteessa. Siellä arvostetaan enemmän sitä rohkeutta edes yrittää.
Tämän lisäksi mä sanoisin ongelmaksi sen että Suomen markkinoilla johtopalleilla on AIVAN LIIKAA keski-ikäisiä miehiä. Sinne tarvittaisiin uudistumista ja erilaisia näkökulmia. Nyt ne on ne samat vanhat ukot jotka siirtyvät ketjusta toiseen johtajanpallille, sitten opettavat oman tyylinsä seuraavalle joka sen pallin saa eläkepäivien alkaessa.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 22:46"]
No ei nyt kukaan Suomessakaan voi vaan päättää että mepäs nyt ruvetaankin myymään halvalla ja suurella volyymillä. Jostain sen rahan on tultava?
IKEA on ketjuna puhdasta neroutta, miettikääs nyt, ne sai ihmiset haluamaan heidän tuotteitaan vaikka ne toimitetaan tuhantena puupalikkana ja miljoonana erilaisena ruuvina. Silti ihmiset haluaa niitä! Ja ne loistavat keksinnöt jotka siellä on taustalla, jotta kustannukset pysyvät niin alhaisena että tuotteet voidaan myydä niin halvalla. Lisäksi se taidokas halvan ja laadun yhdistäminen.
Mun mielestä vaan puhdasta neroutta, ei siihen moni suomalainen kykene, eikä ainakaan vaan päättämällä että mepäs nyt tehdäänkin samoin.
[/quote] Kylla se Kamprad taisi vaan paattaa etta nyt myyn halvalla koottavia kamoja, pienesta aloitti.
Tottakai sen rahan on jostakin tultava, tassa vaiheessa pitaisi osata NEUVOTELLA, wine and dine, puhua mukavia eika vetaa hulvattomia kanneja ja rellestaa kuin viimeista paivaa.