Selkävaivaiset; vinkkejä?
Selkäkipu alkoi yllättäen taas. Pari vuotta sitten se oli noidannuoli/issias/diskusprolapsi, sitten kun tuli ortopedille aika niin kivut hävisi (omt fys.terapian avulla kai).. Oikea polvi leikattiin myös pari vuotta sitten. Sen jälkeen olen tehnyt kaiken työn aina selällä kun ei pysty kyykistämään polvea. n. neljä viikkoa sitten alkoi tajuton kipu alaselässä, kipu säteili oikeeseen jalkaan, varpaisiin asti.ajattelin että noidannuoli tai hermopinne taas,kipulääkkeitä ja kyynärsauvat. Muistan että kipu oli silloin ennen ihan kamala,silloin en näköjään tiennyt kivusta mitään. Säteilee oikeeseen jalkaan jatkuvasti (hermo) ja kipu ei hellitä missään asennossa. Iso polvituki auttaa paljon, mutta silti särkee nivusia. Kävin lääkärissa, laittoin ortopedille alkuviikosta, ja sairaanhoitajalle menin vielä perjantaina kun jalka ns.halvaantui. Se tekee sitä vähän väliä, menee ihan tunnottomaksi, ennen oli sillain että jos on kipua niin silloin ei puudu, ja jos puutuu niin ei ole kipua. mutta nyt on kaikki samaan aikaan. Tämä sh antoi minulle kelataksia varten lapun että heti akutaan. turvauduin kuitenkin kipulääkkeisiin ja raahauduin kotiin tunnottoman jalkani kanssa.Jos tulee virtsaumpi tai jotain muita suolistoon liittyviä oireita niin se on hälyttävä merkki. Mistä erotan että johtuuko alapään vaivat helteestä vai pinteestä. Onko jollain mennyt selkä todella pahaksi kun ei ole hakeutunut ajoissa hoitoon? Lääkäri sanoi myös että taitaa olla välilevyn pullistuma, mutta eihän sitä tiedä, enkä haluaisi turhaan lähteä päivystykseen,huomiseksi on turha varata aikaa kun ohjasivat jo sairaalaan. Neljä viikkoa olen jo konkannut, puutuminen on välillä hellittänyt sekä kipu, silloin se ei kai voi olla mitään vakavaa? Sekalaista tekstiä mutta vaikea selittää kaikkea. Monilla on varmasti kokemusta selkävaivoista?
Kommentit (64)
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Joo, niinhän tämä on. Selkä meni kun olin hoitamassa läheistäni, iso vanha mies, ja minä nuori nainen yritin nostaa lattialta ettei tarvitse kutsua sairaanhoitajia apuun. siinä se meni. olisiko pitänyt jättää ihminen lattialle makaamaan? Asiallisia kommentteja kiitos.
[/quote]Ei vaan käyttää järkeä ja nostaa jalkalihaksilla. Sait opetuksen, kärsi nyt hiljaa
[/quote]
Polvivaiva mainittiin.
T:Ohis
[/quote]Sitten ei nostella tietenkään, tollot
[/quote]
Nyt tuli kirjaimellisesti tippa linssiin. MUN JALKA EI LIIKU!!! ne harvat hetket kun kipu on hellittänyt sekä puutuminen niin jumppaan ja venyttelen jalkaa minkä kunto kestää, enkä mene makaamaan sänkyyn niinkun moni tekee. Miten ihmeessä vahvistan lihaksiani kun pystyn liikuttamaan jalkaa vaan ihan tyvestä, lantiosta alaspäin ei liiku. jumppaanko varpaitani eessuntakas kokoajan niinkun nyt tuolilla istuessani? Olen ihan toimeton, hyppää mun saappaisiin ja kokeile, tsemppiä!
Ja lääkäri sanoi ettei kahteen viikkoon saa mennä edes fysioterapiaan vaikka tehtäisiin vain venytysharjoituksia. Sanoi myös etten sitä saa jumpata jos vähänkin tuntuu kipeeltä JA Kipulääkkeitä kaksi viikkoa säännöllisesti ja jos ilmenee vakavia oireita niin päivystykseen.Venyttely ym.helpottaisi, tiedän kokemuksesta, JALKA EI LIIKU JA PISTE!!!
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Joo, niinhän tämä on. Selkä meni kun olin hoitamassa läheistäni, iso vanha mies, ja minä nuori nainen yritin nostaa lattialta ettei tarvitse kutsua sairaanhoitajia apuun. siinä se meni. olisiko pitänyt jättää ihminen lattialle makaamaan? Asiallisia kommentteja kiitos.
[/quote]Ei vaan käyttää järkeä ja nostaa jalkalihaksilla. Sait opetuksen, kärsi nyt hiljaa
[/quote]
Polvivaiva mainittiin.
T:Ohis
[/quote]Sitten ei nostella tietenkään, tollot
[/quote]
Nyt tuli kirjaimellisesti tippa linssiin. MUN JALKA EI LIIKU!!! ne harvat hetket kun kipu on hellittänyt sekä puutuminen niin jumppaan ja venyttelen jalkaa minkä kunto kestää, enkä mene makaamaan sänkyyn niinkun moni tekee. Miten ihmeessä vahvistan lihaksiani kun pystyn liikuttamaan jalkaa vaan ihan tyvestä, lantiosta alaspäin ei liiku. jumppaanko varpaitani eessuntakas kokoajan niinkun nyt tuolilla istuessani? Olen ihan toimeton, hyppää mun saappaisiin ja kokeile, tsemppiä!
[/quote]Siis sä idiootti rikoit selkäsi nostamlla jotain läskiä selälläsi. Niin ei saa tehdä. Olet tyhmä itse rikkonut itsesi ja saat aivan oikein kärsiä siitä. Parhaassa tapauksessa kärsit lopun ikääsi tyhmyydestäsi.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 15:53"]
Osta psoas-tyyny.
[/quote]
Voisin ostaakin jos pääsisin hakemaan, ei millään pahalla.. :) Sitten kun/jos helpottaa niin jatkoa varten kyllä.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Joo, niinhän tämä on. Selkä meni kun olin hoitamassa läheistäni, iso vanha mies, ja minä nuori nainen yritin nostaa lattialta ettei tarvitse kutsua sairaanhoitajia apuun. siinä se meni. olisiko pitänyt jättää ihminen lattialle makaamaan? Asiallisia kommentteja kiitos.
[/quote]Ei vaan käyttää järkeä ja nostaa jalkalihaksilla. Sait opetuksen, kärsi nyt hiljaa
[/quote]
Polvivaiva mainittiin.
T:Ohis
[/quote]Sitten ei nostella tietenkään, tollot
[/quote]
Nyt tuli kirjaimellisesti tippa linssiin. MUN JALKA EI LIIKU!!! ne harvat hetket kun kipu on hellittänyt sekä puutuminen niin jumppaan ja venyttelen jalkaa minkä kunto kestää, enkä mene makaamaan sänkyyn niinkun moni tekee. Miten ihmeessä vahvistan lihaksiani kun pystyn liikuttamaan jalkaa vaan ihan tyvestä, lantiosta alaspäin ei liiku. jumppaanko varpaitani eessuntakas kokoajan niinkun nyt tuolilla istuessani? Olen ihan toimeton, hyppää mun saappaisiin ja kokeile, tsemppiä!
[/quote]Siis sä idiootti rikoit selkäsi nostamlla jotain läskiä selälläsi. Niin ei saa tehdä. Olet tyhmä itse rikkonut itsesi ja saat aivan oikein kärsiä siitä. Parhaassa tapauksessa kärsit lopun ikääsi tyhmyydestäsi.
[/quote]
Tämä läski on minun isäni, jota hoidan vielä kaksi viikkoa hänen kotona. Sen jälkeen joutuu "loppuelämäksi" sairaalaan missä helpotetaan kipuja. Jos läheisesi makaisi lattialla niin kyttäisitkö vaan tyhmänä? Antaa olla. siinä se selkä meni ja sille ei voi mitään. viimeksi se meni kun pesin lattiaa. eli voi mennä milloin vaan.

Pitää paikkansa siltä osin, että nykyisessä istumatyökulttuurissa ihmisten selät rappeutuvat liikkumattomuuden vuoksi. Oma selkä meni siinä, kun vuosi sitten kesälomalla aloin kaivamaan mökille salaojaa. Viikon lapioitua ja kiviä pyöriteltyä välilevy rusahti ja loppuloma menikin sitten särkylääkkeiden ja relaksanttien voimalla.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:51"]

En ole kertaakaan sanonut että tämä ei olisi minun syyni. kirjoitin tänne koska en voi asiasta puhua kenellekään juuri nyt, ja täällä on paljon asiallisia kohtalokavereita. tai oli, en tiedä mihin tämä on muuttunut... haluan kuulla erilaisia mielipiteitä, mieluiten asiallisesti kirjoitettuja vaikka olisi jotain syytöksiä. Kuinka moni palstojen otsikoista koskee valittamista..? melkein kaikki.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Joo, niinhän tämä on. Selkä meni kun olin hoitamassa läheistäni, iso vanha mies, ja minä nuori nainen yritin nostaa lattialta ettei tarvitse kutsua sairaanhoitajia apuun. siinä se meni. olisiko pitänyt jättää ihminen lattialle makaamaan? Asiallisia kommentteja kiitos.
[/quote]Ei vaan käyttää järkeä ja nostaa jalkalihaksilla. Sait opetuksen, kärsi nyt hiljaa
[/quote]
Polvivaiva mainittiin.
T:Ohis
[/quote]Sitten ei nostella tietenkään, tollot
[/quote]
Nyt tuli kirjaimellisesti tippa linssiin. MUN JALKA EI LIIKU!!! ne harvat hetket kun kipu on hellittänyt sekä puutuminen niin jumppaan ja venyttelen jalkaa minkä kunto kestää, enkä mene makaamaan sänkyyn niinkun moni tekee. Miten ihmeessä vahvistan lihaksiani kun pystyn liikuttamaan jalkaa vaan ihan tyvestä, lantiosta alaspäin ei liiku. jumppaanko varpaitani eessuntakas kokoajan niinkun nyt tuolilla istuessani? Olen ihan toimeton, hyppää mun saappaisiin ja kokeile, tsemppiä!
[/quote]Siis sä idiootti rikoit selkäsi nostamlla jotain läskiä selälläsi. Niin ei saa tehdä. Olet tyhmä itse rikkonut itsesi ja saat aivan oikein kärsiä siitä. Parhaassa tapauksessa kärsit lopun ikääsi tyhmyydestäsi.
[/quote]
Tämä läski on minun isäni, jota hoidan vielä kaksi viikkoa hänen kotona. Sen jälkeen joutuu "loppuelämäksi" sairaalaan missä helpotetaan kipuja. Jos läheisesi makaisi lattialla niin kyttäisitkö vaan tyhmänä? Antaa olla. siinä se selkä meni ja sille ei voi mitään. viimeksi se meni kun pesin lattiaa. eli voi mennä milloin vaan.
[/quote]No oliko se tukehtumassa siinä lattialla muka ett äpiti alkaa reuhtoa? Mieti nyt vähän itsekin mitä olet tehnyt, olet tuhonnut terveytesi ja tulet maksamaan yhteiskunnalle enemmän kuin pystyt koskaan tienaaman. Olisit varmasti saanut jonkun muun nostaan sitä.
Siis mitä vittua säkö hoidat isääsi yksin muka? Miksei se ole laitoksessa jos ei edes lattialta pääse ylös?
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Pitää paikkansa siltä osin, että nykyisessä istumatyökulttuurissa ihmisten selät rappeutuvat liikkumattomuuden vuoksi. Oma selkä meni siinä, kun vuosi sitten kesälomalla aloin kaivamaan mökille salaojaa. Viikon lapioitua ja kiviä pyöriteltyä välilevy rusahti ja loppuloma menikin sitten särkylääkkeiden ja relaksanttien voimalla.
[/quote]
Olen luonteeltani sellainen etten istu kun päivällisellä. touhuan aamusta iltaan. hyötyliikuntaa tarkoituksella. en ole sohvaperuna. :)
Virtsaumpi on vakava merkki ja ulosteen karkaaminen. Onko sillä mitään merkitystä kun ravaan jatkuvasti vessassa, meinaa tulla pienempi hätä yhtäkkiä housuun..? nämä ovat kaksi eri asiaa, voiko olla yhteydessä selkään, osaako kukaan sanoa? :)
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Pitää paikkansa siltä osin, että nykyisessä istumatyökulttuurissa ihmisten selät rappeutuvat liikkumattomuuden vuoksi. Oma selkä meni siinä, kun vuosi sitten kesälomalla aloin kaivamaan mökille salaojaa. Viikon lapioitua ja kiviä pyöriteltyä välilevy rusahti ja loppuloma menikin sitten särkylääkkeiden ja relaksanttien voimalla.
[/quote]
Selkä voi mennä myös koko aikuisikänsä päivittäin liikuntaa harrastaneeltakin, hyvin ergonomian tuntevalta ihmiseltä.
Lapsuuden/nuoruuden isommat/pienemmät tapaturmat voivat olla alkusyynä esimerkiksi. Ei sitä ennen lapsia aina edes viety lääkäriin, nykyisen laisia kuvausmenetelmiä ei oltu keksittykään.
Myös kaatumisista voi seurata ongelmia pitkänkin ajan kuluttua, vaikka välittömästi menisikin vähin vaivoin.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Joo, niinhän tämä on. Selkä meni kun olin hoitamassa läheistäni, iso vanha mies, ja minä nuori nainen yritin nostaa lattialta ettei tarvitse kutsua sairaanhoitajia apuun. siinä se meni. olisiko pitänyt jättää ihminen lattialle makaamaan? Asiallisia kommentteja kiitos.
Itseasiassa se ei kuulu sinulle. Välität näköjään vain itsestäsi. Pyydän, älä kommentoi enää mitään tänne, mene muualle huutamaan. oma asiani ketä hoidan, miten hoidan jne.
[/quote]Ei vaan käyttää järkeä ja nostaa jalkalihaksilla. Sait opetuksen, kärsi nyt hiljaa
[/quote]
Polvivaiva mainittiin.
T:Ohis
[/quote]Sitten ei nostella tietenkään, tollot
[/quote]
Nyt tuli kirjaimellisesti tippa linssiin. MUN JALKA EI LIIKU!!! ne harvat hetket kun kipu on hellittänyt sekä puutuminen niin jumppaan ja venyttelen jalkaa minkä kunto kestää, enkä mene makaamaan sänkyyn niinkun moni tekee. Miten ihmeessä vahvistan lihaksiani kun pystyn liikuttamaan jalkaa vaan ihan tyvestä, lantiosta alaspäin ei liiku. jumppaanko varpaitani eessuntakas kokoajan niinkun nyt tuolilla istuessani? Olen ihan toimeton, hyppää mun saappaisiin ja kokeile, tsemppiä!
[/quote]Siis sä idiootti rikoit selkäsi nostamlla jotain läskiä selälläsi. Niin ei saa tehdä. Olet tyhmä itse rikkonut itsesi ja saat aivan oikein kärsiä siitä. Parhaassa tapauksessa kärsit lopun ikääsi tyhmyydestäsi.
[/quote]
Tämä läski on minun isäni, jota hoidan vielä kaksi viikkoa hänen kotona. Sen jälkeen joutuu "loppuelämäksi" sairaalaan missä helpotetaan kipuja. Jos läheisesi makaisi lattialla niin kyttäisitkö vaan tyhmänä? Antaa olla. siinä se selkä meni ja sille ei voi mitään. viimeksi se meni kun pesin lattiaa. eli voi mennä milloin vaan.
[/quote]No oliko se tukehtumassa siinä lattialla muka ett äpiti alkaa reuhtoa? Mieti nyt vähän itsekin mitä olet tehnyt, olet tuhonnut terveytesi ja tulet maksamaan yhteiskunnalle enemmän kuin pystyt koskaan tienaaman. Olisit varmasti saanut jonkun muun nostaan sitä.
Siis mitä vittua säkö hoidat isääsi yksin muka? Miksei se ole laitoksessa jos ei edes lattialta pääse ylös?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Joo, niinhän tämä on. Selkä meni kun olin hoitamassa läheistäni, iso vanha mies, ja minä nuori nainen yritin nostaa lattialta ettei tarvitse kutsua sairaanhoitajia apuun. siinä se meni. olisiko pitänyt jättää ihminen lattialle makaamaan? Asiallisia kommentteja kiitos.
[/quote]Ei vaan käyttää järkeä ja nostaa jalkalihaksilla. Sait opetuksen, kärsi nyt hiljaa
[/quote]
Polvivaiva mainittiin.
T:Ohis
[/quote]Sitten ei nostella tietenkään, tollot
[/quote]
Nyt tuli kirjaimellisesti tippa linssiin. MUN JALKA EI LIIKU!!! ne harvat hetket kun kipu on hellittänyt sekä puutuminen niin jumppaan ja venyttelen jalkaa minkä kunto kestää, enkä mene makaamaan sänkyyn niinkun moni tekee. Miten ihmeessä vahvistan lihaksiani kun pystyn liikuttamaan jalkaa vaan ihan tyvestä, lantiosta alaspäin ei liiku. jumppaanko varpaitani eessuntakas kokoajan niinkun nyt tuolilla istuessani? Olen ihan toimeton, hyppää mun saappaisiin ja kokeile, tsemppiä!
[/quote]Siis sä idiootti rikoit selkäsi nostamlla jotain läskiä selälläsi. Niin ei saa tehdä. Olet tyhmä itse rikkonut itsesi ja saat aivan oikein kärsiä siitä. Parhaassa tapauksessa kärsit lopun ikääsi tyhmyydestäsi.
[/quote]
Tämä läski on minun isäni, jota hoidan vielä kaksi viikkoa hänen kotona. Sen jälkeen joutuu "loppuelämäksi" sairaalaan missä helpotetaan kipuja. Jos läheisesi makaisi lattialla niin kyttäisitkö vaan tyhmänä? Antaa olla. siinä se selkä meni ja sille ei voi mitään. viimeksi se meni kun pesin lattiaa. eli voi mennä milloin vaan.
[/quote]No oliko se tukehtumassa siinä lattialla muka ett äpiti alkaa reuhtoa? Mieti nyt vähän itsekin mitä olet tehnyt, olet tuhonnut terveytesi ja tulet maksamaan yhteiskunnalle enemmän kuin pystyt koskaan tienaaman. Olisit varmasti saanut jonkun muun nostaan sitä.
Siis mitä vittua säkö hoidat isääsi yksin muka? Miksei se ole laitoksessa jos ei edes lattialta pääse ylös?
[/quote]
Jossittelu on ihan turhaa. jos ei ole muuta tekemistä niin häivy, kiitos.
Joo, toki voi toimia kuten ap, jos haluaa riskeerata loppuelämänsä. Voi halvaantua toisesta jalasta forever! Jos hermopinnettä ei vapauteta, silloin se hermo voi tuhoutua lopullisesti. Että leikkaus on riski joo, mutta nytkin otat vielä suuremman riskin. Iällä ei lle niin väliä tässä.
Mene muualle kitisemään, kun ei kelpaa diagnoois, ei hoito, ei lääkäri, ei leikkaus, ei mikään. Vingu siellä himassas keskenäs. Onko tämä se kuuluisa IKIVALITTAJA?!
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 18:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 14:57"]
Selkäkipu = laiskuus.
[/quote]
Joo, niinhän tämä on. Selkä meni kun olin hoitamassa läheistäni, iso vanha mies, ja minä nuori nainen yritin nostaa lattialta ettei tarvitse kutsua sairaanhoitajia apuun. siinä se meni. olisiko pitänyt jättää ihminen lattialle makaamaan? Asiallisia kommentteja kiitos.
[/quote]Ei vaan käyttää järkeä ja nostaa jalkalihaksilla. Sait opetuksen, kärsi nyt hiljaa
[/quote]
Polvivaiva mainittiin.
T:Ohis
[/quote]Sitten ei nostella tietenkään, tollot
[/quote]
Nyt tuli kirjaimellisesti tippa linssiin. MUN JALKA EI LIIKU!!! ne harvat hetket kun kipu on hellittänyt sekä puutuminen niin jumppaan ja venyttelen jalkaa minkä kunto kestää, enkä mene makaamaan sänkyyn niinkun moni tekee. Miten ihmeessä vahvistan lihaksiani kun pystyn liikuttamaan jalkaa vaan ihan tyvestä, lantiosta alaspäin ei liiku. jumppaanko varpaitani eessuntakas kokoajan niinkun nyt tuolilla istuessani? Olen ihan toimeton, hyppää mun saappaisiin ja kokeile, tsemppiä!
[/quote]Siis sä idiootti rikoit selkäsi nostamlla jotain läskiä selälläsi. Niin ei saa tehdä. Olet tyhmä itse rikkonut itsesi ja saat aivan oikein kärsiä siitä. Parhaassa tapauksessa kärsit lopun ikääsi tyhmyydestäsi.
[/quote]
Tämä läski on minun isäni, jota hoidan vielä kaksi viikkoa hänen kotona. Sen jälkeen joutuu "loppuelämäksi" sairaalaan missä helpotetaan kipuja. Jos läheisesi makaisi lattialla niin kyttäisitkö vaan tyhmänä? Antaa olla. siinä se selkä meni ja sille ei voi mitään. viimeksi se meni kun pesin lattiaa. eli voi mennä milloin vaan.
[/quote]No oliko se tukehtumassa siinä lattialla muka ett äpiti alkaa reuhtoa? Mieti nyt vähän itsekin mitä olet tehnyt, olet tuhonnut terveytesi ja tulet maksamaan yhteiskunnalle enemmän kuin pystyt koskaan tienaaman. Olisit varmasti saanut jonkun muun nostaan sitä.
Siis mitä vittua säkö hoidat isääsi yksin muka? Miksei se ole laitoksessa jos ei edes lattialta pääse ylös?
[/quote]
Jossittelu on ihan turhaa. jos ei ole muuta tekemistä niin häivy, kiitos.
[/quote]Ei ole turhaa jossitella kun sinut korjataan valtion piikkiin.
Siis miksi se isä antoi sun nostaa itteensä?
Ratsupaikkaoireyhtymä vaatii aina akuuttia leikkausta . Tosi typerästi tehty, jos et mene ja tottele lääkäreitä. Pilaat loppuelämän. Touhutätikin joutuu halvaantuneena olemaan paikoillaan!
Kuka sitä isää nyt nostaa kun sä rikoit ittes
Joku hullu lainailija tässä ketjussa. Typerys!
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 17:30"] [quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:53"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 16:39"]
Sitkeästi vaan lääkäreille kunnes saat lähetteen magneettiin, ei siinä muu auta :( Tuo lääkäreille on tarkoituksella monikossa, saattaa kestää kunnes saat apua.
[/quote]
Kyllä ortopedille voi varata ajan suoraan ja hän laittaa lähetteen magneettikuvaukseen ilman odotteluja ja kerjäämisiä. Minä hakeuduin yksityiselle asemalle(jossa omat kuvauslaitteet) kun arvauskeskuksen lääkäreiden vähättelyjä en enää jaksanut kuunnella. Resurssipula johtaa potilaan pompotteluun ja vääriin diagnooseihin : Joo ei sulla voi edes pullistumaa olla kun olet noin notkea...
[/quote] Ei voi olla pullistumaa koska olen notkea? mistä olet saanut päähäsi että heitän tällä hetkellä kuperkeikkoja ympäriinsä? Yksityisillä maksaa vaan aika paljon... Kyllä ne perusterveydenhuollossa ainakin röntgen kuvat ottaa, niistä ei vaan aina nää kaikkia nikamamuutoksia yms. [/quote]
"Joo ei sulla voi edes pullistumaa olla..." oli tk-lääkärin kommentti minulle. Eli ei siis minun kommenttini sinulle.
Ja maksaahan se yksityisellä käynti+kuvaus, varsinkin jos ei ole vakuutusta.
T:se notkea (ja päivittäin kipeä)joka ei muista numeroaan