Lue keskustelun säännöt.
Miten te toimitte jos huomaatte, ettette ole jossakin yhteisössä hyväksyttyjä?
07.07.2021 |
Minulla on ollut tämä hyväksytyksi tulemisen kaipuun taakka lapsesta asti. Koen, etten ole tullut nähdyksi ja kuulluksi. Huomaan vielä aikuisiälläkin, että minua dissataan perheeni ja sukuni taholta. Minun ajatuksia ja tunteita ei oteta todesta ja minulle sanotaan: "Kuvittelet vaan."
Olen ollut alisuoriutuja koko ikäni , kunnes muutama vuosi sitten eron seurauksena päädyin terapiaan ja aloin ymmärtää haitallisia mekanismeja. Tajusin, että minäkin voin olla hyvä! Ja siitä seurasi se, että pääsin sisään yliopistoon - kaikkien ihmetykseksi. Nyt minulla on vieläkin suurempi projekti menossa ja kun otin sen juhannuksena sukulaisten kanssa puheeksi, niin puheenaihe vaihdettiin nopeasti ja minut, taas kerran, sivutettiin. Tuntui pahalta. Ja sitten jatkettiin taas puhumista veljestäni, niin kuin aina.
Mitä tällaisten sukulaisten kanssa tulisi tehdä? Tuntuu, että olisin onnelisempi jos minun ei jatkuvasti tarvitisis tulla dissatuksi ja tuntea oloani huonoksi. Kun en ole perheeni ja sukulaisteni seurassa voin hyvin. Kun olen viettänyt aikaa sukulaisteni kanssa, alan tuntea itseni samaksi huonksi epännistujaksi mikä olin lapsena.
Kommentit (22)
Sukulaisesi ovat mitä ilmeisimmin sinulle nk myrkyllisiä ihmissuhteita. Ymmärrän, että joskus on tarpeellista tai ainakin kohtelaista olla sukunsa kanssa tekemisissä, mutta koita ajatella niin, että he ovat osa elämääsi vain olosuhteiden pakosta. Eivät siksi, että haluaisit heidät elämääsi. Oe heidän kanssaan tekemisissä niin vähän kuin on välttämätöntä.
Mulla on ollut myrkyllisiä ystäviä ja heidät on ollut helppo poistaa omasta elämästäni. Suku on vähän hankalampi. Mutta olen dumpannut elämästäni muutaman sukulaisenkin. Voi olla, että jonain päivänä käyn serkkuni kanssa "viimeisen taistelun". Siis kun vanhempani kuolevat. Serkkuni on vanhempieni kummilapsi, minä taas vanhempieni tytär. Soitan vaikka poliisit paikalle, jos serkkuni yrittää tulla isäni tai äitini hautajaisiin. Vain mun kuolleen ruumiini yli.....
Tsemppiä sinulle!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisesi ovat mitä ilmeisimmin sinulle nk myrkyllisiä ihmissuhteita. Ymmärrän, että joskus on tarpeellista tai ainakin kohtelaista olla sukunsa kanssa tekemisissä, mutta koita ajatella niin, että he ovat osa elämääsi vain olosuhteiden pakosta. Eivät siksi, että haluaisit heidät elämääsi. Oe heidän kanssaan tekemisissä niin vähän kuin on välttämätöntä.
Mulla on ollut myrkyllisiä ystäviä ja heidät on ollut helppo poistaa omasta elämästäni. Suku on vähän hankalampi. Mutta olen dumpannut elämästäni muutaman sukulaisenkin. Voi olla, että jonain päivänä käyn serkkuni kanssa "viimeisen taistelun". Siis kun vanhempani kuolevat. Serkkuni on vanhempieni kummilapsi, minä taas vanhempieni tytär. Soitan vaikka poliisit paikalle, jos serkkuni yrittää tulla isäni tai äitini hautajaisiin. Vain mun kuolleen ruumiini yli.....
Tsemppiä sinulle!!!
No tosiaan, se tuntuu myrkyltä. Minun pitää tehdä aina se sama työ kun olen heidän kanssa ollut tekemisissä. Ihan kuin lähtisin aina alusta. Samat itkut pitää itkeä ja toipua.
On yleistä että tyttö on vähempiarvoinen kuin poika. Se on aina ollut niin. Se on rakenteellista ja syvällä ihmisten asenteissa. Sitä ei edes tajua, kun se on niin jokapäivästä ja itsestään selvää.
Sinun ei tarvitse pitää itseäsi huonompana ja arvottomana. Riittää kun ymmärrät, että kyse on sukupuolestasi ja sinusta riippumattomasta asiasta.
Et ole voinut vaikuttaa siihen millaisilla värkeillä synnyt. Et ole voinut vaikuttaa siihen, että synnyt misogynisien ihmisten sukuun, jotka eivät itsekään ole tietoisia piilevistä asenteistaan.
He eivät tajua miten eriarvoisesti kohtelevat tyttöä ja poikaa. Ovat ymmärtämättömiä, kun ovat kasvaneet niin sisään noihin rakenteisiin.
Tiedä että olet yhtä arvokas kuin pojat/miehet. Älä koe itseäsi huonoksi.
Surullinen saat/pitää olla, koska onhan tämä väärin ja surullista. Voit vihatakin tätä ilmiötä. Totta kai.
Etsiydy fiksujen ihmisten pariin ja pidä rajoistasi huolta.
Suvuissa on selvästi hierarkioita. Niitä ylhäällä olevia saatetaan ihailla mitä vaan tekisivät, alemmat eivät saa tunnustusta edes oikeista saavutuksista. Lisäksi on kaksoisstandardit, suositun tekemänä asia on jees, mustan lampaan tekemänä paheksuttava.
Lisäksi ihmisiin lyödään pysyviä leimoja jotka saattavat olla kostoa vanhemmille " sillä on varmaan mielenterveysongelmia niin kuin isällään ja on hiljainen kuin äitinsä"
Minuun on ainakin lyöty ikäviä leimoja, on näytetty paikkani hierarkiassa. Etten vaan luulisi olevani hyvä tai parempi.Saan sitten istua ihailevana yleisönä kuuntelemassa kultaisten lapsenlasten saavutuksille.
Pidän hyvin etäiset välit, vaihdan jotain pientä toivotusta somessa ja menen vain ihan pakollisiin kekkereihin.
Poistun suosiolla.
En tyrkytä itseäni mihinkään seuraan tai sukulaisiin tai muuallekaan.
Hyvät välit on sukulaisiin, ja ystäviä on. Tuttujakin riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähden sellaisesta yhteisöstä tai jos siellä on "pakko" olla, kuten esim. töissä, keskityn vain itse työhön ja annan ihmisten olla.
Suvussa on alkoholismia ja väkivaltaa enkä sukulaisten kanssa en ole juurikaan ollut tekemisissä vuosikymmeniin. Ihanaa, kun ei tarvitse jaksaa sitä draamaa.
Välittämistä saan muutamalta hyvältä ystävältä.
Jos huomaan, että persoonastani ei pidetä, jättäydyn pois sellaisesta porukasta. En tyrkytä itseäni väkisin. Aina on löytynyt kuitenkin ihmisiä jotka hyväksyvät minut ja minä heidät. Näin se elämä vaan menee................................
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi sukulaistensa kanssa ei ole pakko olla missään tekemisissä. Kasvata itsetunto ja selkäranka.
En välitä. Jos minua syrjitään porukassa, mikään ei estä minua lähtemästä pois tilanteesta. Jos jään muiden naulittavaksi, annan luvan epäasialliselle käytökselle itseäni kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suvuissa on selvästi hierarkioita. Niitä ylhäällä olevia saatetaan ihailla mitä vaan tekisivät, alemmat eivät saa tunnustusta edes oikeista saavutuksista. Lisäksi on kaksoisstandardit, suositun tekemänä asia on jees, mustan lampaan tekemänä paheksuttava.
Lisäksi ihmisiin lyödään pysyviä leimoja jotka saattavat olla kostoa vanhemmille " sillä on varmaan mielenterveysongelmia niin kuin isällään ja on hiljainen kuin äitinsä"Minuun on ainakin lyöty ikäviä leimoja, on näytetty paikkani hierarkiassa. Etten vaan luulisi olevani hyvä tai parempi.Saan sitten istua ihailevana yleisönä kuuntelemassa kultaisten lapsenlasten saavutuksille.
Pidän hyvin etäiset välit, vaihdan jotain pientä toivotusta somessa ja menen vain ihan pakollisiin kekkereihin.
Ei ole olemassa pakollisia kekkereitä. Itse asun 550 kmn päässä muusta suvusta.
Poistun sellaisten ihmisten seurasta ja välttelen jatkossa. Olen vain pakolliset kuviot heidän seurassaan ja keskityn ihmissuhteisiin, joissa voin hyvin ja tulee hyvä mieli.
Kuulostaa, että olet vielä nuori ja aikuistumassa? Nyt on hyvä aika rakentaa oma elämä ja omat tärkeät ihmissuhteet.
Ei sellaisten seurassa tarvitse olla, missä alkaa toistuvasti voida pahoin. Nyt selkärankaa ja itsekunnioitusta peliin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap jostain syystä päätät tavata sukua, pidä keskustelu kevyellä "kaunis ilma tänään" - tasolla. Tärkeät asiat ja suunnitelmat kannattaa kertoa vain niille ihmisille, jotka arvostavat sinua. Hienoa, että olet saanut apua terapiasta.
Kuulostaapa tutulta. En sovi itsekään mihinkään porukkaan, vaikka lähes kaikki tapaamani ihmiset kutsuvat minua helposti lähestyttäväksi ja ystävälliseksi. Sellainen samalla aaltopituudella oleminen puuttuu, vaikka mielestäni yritän kyllä tarpeeksi (vaikka huomaisin jo ensimmäisten minuuttien aikana, ettei tästä tule mitään). Muut ryhmäytyvät keskenään, minä jään ulkopuolelle. Yhdessä tämmöisessä porukassa, jossa luulin olevani osa kaveriryhmää, kävi toistuvasti niin, että kun aloin puhumaan, muut alkoivat vilkuilla sivusilmällä toisiinsa ja/tai jalkoihinsa. En paasannut kovaan ääneen politiikkaa tai mielenkiinnonkohdettani tms. Kun huomasin tämän, hakiessani puhuessani katsekontaktia muista, muutuin epävarmaksi ja lopetin lauseeni kesken. Jatkossa en juuri avannut suutani, ja tämän jälkeen jätin yhteydenpidon muihin. Näissä porukoissa on usein käynyt myös niin, että muut ovat keskenään hyvin huumorintajuisia, mutta jos yritän samaa, se otetaan jotenkin hirveän tosissaan? Kuitenkin minut tiedetään ihmiseksi, joka nauraa huonoillekin vitseille.
Oli miten oli, olen nykyään käytännössä erakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En välitä enää paskaakaan. Ongelmani ja vahvuuteni lienee että teen aina niin kuin itse haluan enkä kumartele ketään.
Perheissä jostain syystä lajitellaan ihmisiä helposti ja siinä lokerossa pitää sitten olla aina. Esimerkiksi jos se yksi lapsi on urheilullinen tai hyvä kielissä tai mitä tahansa, niin toiset eivät voi samoja asioita osata (paitsi jos se on perheen yhteinen harrastus joka koskee kaikkia).
Ei oman perheen kanssa tarvitse olla tekemisissä tai ainakaan ei tarvitse kertoa omista asioista. Suojele itseäsi ja jätä tärkeimmät asiat kertomatta. Erityisen tärkeää on yrittää sisäistää, että perheen mielipide ei ole totuus ja yrittää lopettaa hyväksynnän hakeminen heiltä kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Suvuissa on selvästi hierarkioita. Niitä ylhäällä olevia saatetaan ihailla mitä vaan tekisivät, alemmat eivät saa tunnustusta edes oikeista saavutuksista. Lisäksi on kaksoisstandardit, suositun tekemänä asia on jees, mustan lampaan tekemänä paheksuttava.
Lisäksi ihmisiin lyödään pysyviä leimoja jotka saattavat olla kostoa vanhemmille " sillä on varmaan mielenterveysongelmia niin kuin isällään ja on hiljainen kuin äitinsä"Minuun on ainakin lyöty ikäviä leimoja, on näytetty paikkani hierarkiassa. Etten vaan luulisi olevani hyvä tai parempi.Saan sitten istua ihailevana yleisönä kuuntelemassa kultaisten lapsenlasten saavutuksille.
Pidän hyvin etäiset välit, vaihdan jotain pientä toivotusta somessa ja menen vain ihan pakollisiin kekkereihin.
Tämän takia yhteydenpito suvun sisällä voi olla äärimmäisen toksista. Myös perheen sisällä voi olla samanlaisia hierarkioita. Kyläyhteisössä voi tietyt suvut ja perheet olla arvostettuja, toiset pohjasakkaa. Tätä voi laajentaa aina yhteiskuntaan ja sen sisäisiin hierarkioihin asti.
Vierastan sitä kun sanotaan että perhe ja suku ovat tärkeitä ja niiden kuuluu pitää yhtä. Parhaimmillaan näin onkin mutta oma kokemus on jotain ihan muuta. Olen perheeni mustalammas ja perheeni vastaavasti suvun mustalammas. Usein yhteydenpito sukuun ja perheeseen nähdään pakollisena mutta kun oivaltaa että näin ei ole, vapautuu niistä kahleista ja leimoista.
Useinhan eteläeurooppalainen perhekeskeisyys nähdään ihailtavana vaikka yhtälailla siellä on samat toksiset hierarkiat ja roolit perheen ja suvun sisällä. Usein niissä kulttuureissa ollaan pakotettuja olemaan tiiviissä yhteyksissä suvun kanssa puhtaasti taloudellisista syistä. Voi vain kuvitella sitä henkisen väkivallan määrää.
Kiinnostava aihe. Itseni on lokeroitu ja leimattu perheen ja suvun taholta. Olen aina hakenut heiltä hyväksyntää, sitä saamatta. Olen saanut osakseni arvostelua, sääliä ja armopaloja. Halveksuntaa ja pilkkaa. Mutta nyt se on loppu. Voimia kaikille jotka ovat kokeneet samaa!
Se mitä olen tästä oppinut on että elän juuri niinkuin minua huvittaa, mitkään kuppikunnat eivät minua kiinnosta. Kohtelen hyvin niitä jotka kohtelevat minua hyvin. Ja kusipäitä heidän ansaitsemallaan tavalla. En tee enää mitään "koska niin kuuluu tehdä". En tapaa sukua, en pidä juhlia, en matkusta, en käy teatterissa, elokuvissa, konserteissa vain koska niin "kuuluu" tehdä. Istun hellepäivän sisällä jos huvittaa. Kieltäydyn kuluttamisesta, omistamisesta ja liiasta työnteosta. Työskentelen sen verran kuin tarvitsee, tulen vähällä toimeen.
Olen aina pyrkinyt miellyttämään mutta ne päivät ovat ohi. Mikä vapaus.
Olen samassa tilanteessa. Vaikka kukaan ei sitä varmastikaan ikinä tule myöntämään, sekä sukupuoli että ulkonäkö vaikuttavat suhtautumiseen todella paljon. Jossain (Ylen?) kyselyssä havaittiin, että tytöillä on huonommat välit perheeseensä kuin pojilla. Joku taas varmasti selittää tämänkin sillä, että tytöt ovat niin herkkiä ja vaikeita, mutta olen ympärilleni katsottuani melko varma, että ero selittyy sillä, että keskimäärin pojat saavat edelleen parempaa, kunnioittavampaa ja anteeksiantavampaa kohtelua.
Oma ratkaisuni on olla tekemisissä muutaman kerran vuodessa ja pitää jutut pinnallisella tasolla. En ota enää mitään perheen juttuja ja näkemyksiä vakavasti, kun syytä siihen ei ole. Henkisellä tasolla olisin valmis katkaisemaan välit, jos sieltä suunnalta tuleva käytös vielä tässäkin tilanteessa sitä vaatisi. Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut paljon aikaa ja tukea. Ymmärrän hyvin tuota, että perheen käytös repii vanhat haavat auki. Kyllä se sattuu todella paljon, kun tehdään selväksi ettei ole kuuntelemisen ja kiinnostuksen, eli oikein minkään, arvoinen. Välien katkaisu on ihan hyvä ratkaisu myös.
Miesten on ehkä helpompi tulla hyväksytyksi sukuun. Olen omassa suvussa nähnyt miten vävypoika jurottaa myrtsinä kahvipöydässä ja pakenee puuhiinsa. Silti ollaan ihan ihastuksissaan että on se niin mukava ja tänne se tuli. Ihan insinööri. Naisen ulkonäköä, emännöintiä, seurustelutaitoja kytätään armottomammin.
Lisäksi suvuissa on jotain ihme omia standardeja.Jos matriarkan omat lapsenlapset " perintöprinssit" ovat urheilullisia ja meneviä, se on ainoa kunnon nuoren malli.
Mä olen ottanut pikku hiljaa etäisyyttä. En ota enää yhteyttä, siilläkin uhalla, että äiti sanoo, etten osaa olla kiitollinen ja plaa plaa. En keksi mistä olla kiitollinen.