Äiti jonka 2 lasta murhasi avomiehen exä!!??

Nainen on naiselle susi. Kiteytyy hienosti tässäkin ketjussa. Minuakin on täällä arvosteltu kun kerroin mieheni kuoleman jälkeen menneeni uudestaan naimisiin. Ja tehneeni vielä uusia lapsia. Miten helposti korvataan ihmisiä jne. Minulle ei kukaan korvaa ketään, ihmiset jotka ovat aiemmin ollut elämässäni, eivät korvaudu yhtään millään.

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 10:27"]Hullut exät on yksi syy, miksi haluaisin löytää miehen, jolla ei ole ollut aikaisempia naisia. Tässä iässä vielä onnistuu. 

[/quote]

Kaikki exät eivät ole hulluja ja osa hulluutta selittyy miehen törkeällä käytöksellä. Tämä ei ole selitys murhalle, sairas todella tuollainen ex.

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 10:42"][quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 10:27"]

Hullut exät on yksi syy, miksi haluaisin löytää miehen, jolla ei ole ollut aikaisempia naisia. Tässä iässä vielä onnistuu. 

[/quote]

Neitsyen? Miehen, joka ei ole koskaan seurustellun kenenkään kanssa? Niiden löytäminen alkaa olla aika vaikeaa, jos on paljonkaan yli parikymppinen. Tämä Emman miehen "hullu-ex" oli nimittäin miehen lomaromanssi. Olivat yhdessä muutaman viikon.

[/quote]

Olen 20 v. Ja vielä vähemmän haluan ympäriinsä paneskelijoita sekä irtosuhteiden harrastajia.

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 10:42"][quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 10:27"]

Hullut exät on yksi syy, miksi haluaisin löytää miehen, jolla ei ole ollut aikaisempia naisia. Tässä iässä vielä onnistuu. 

[/quote]

Neitsyen? Miehen, joka ei ole koskaan seurustellun kenenkään kanssa? Niiden löytäminen alkaa olla aika vaikeaa, jos on paljonkaan yli parikymppinen. Tämä Emman miehen "hullu-ex" oli nimittäin miehen lomaromanssi. Olivat yhdessä muutaman viikon.

[/quote]

Olen 20 v. Ja vielä vähemmän haluan ympäriinsä paneskelijoita sekä irtosuhteiden harrastajia.

[/quote]

No 20-vuotiaana saattaa vielä löytää neitsyen jostain. Muistat vaan varmistaa, ettei hän ole teininä seurustellut kenenkään kanssa, ettei niitä "hulluja exiä" löydy jostakin.

Mulle tuli kylmät väreet tuosta haastattelusta, tuon naisen ylitsepursuavan iloisuuden takia. Ja kun ilmeisesti on Ruotsissa "huomiohuora" eli jatkuvasti julkisuudessa omasta tahdostaan. Lisäksi ihmetytti se isolla joukolla lyhtyjen lähettäminen lasten kuolinhetkellä joka vuosi, mä en ikinäikinä voisi mitenkään "juhlistaa" ja aktiivisesti muistella hetkeä kun lapseni hakattiin vasaralla kuoliaiksi...Todella outo paketti tuo äiti.

Murhatut lapset eivät edes olleet sen miehen lapsia, vaan naisen edellisestä suhteesta.

Kammottavasta murhaajanaisesta on lukuisia kuvia, joissa hän hymyilee oikeudessa. Googlen kuvahakuun Christine Schürrer.

Jos ei itse ole elämässään mitään menetyksiä tms. kokenut, ei ymmärrä että tunnetta kuoleman lopullisuudesta ja siitä että sinä et voi tehdä yhtään mitään sen menetetyn rakkaan hyväksi. Hän on mennyt, sinä olet elossa. Voit vain säilyttää hyvät muistot, päästää irti pahoista muistosta ja keskittyä elämään omaa elämääsi eteenpäin.

Tässähän tapauksessa tappaja oli henkisesti häiriintynyt, mitenkään ei kumpikaan vanhempi ollut syyllinen tapahtumiin. Ei heillä ole mitään velvollisuutta pukeutua säkkiin ja ripotella tuhkaa hiuksiinsa vielä monta vuotta myöhemmin vain joidenkin tv:n katsojien moraaliseksi iloksi.

En tunne ko.naista, mutta omasta puolestani ajattelen, että aikuisuus tarkoittaa juuri sitä että sulla on selkärankaa päästä vaikeiden asioiden yli niin ettei tarvitse joka kerta julkisesti asioista puhuessa mennä hysteeriseen tilaan.

Voi vittu mitä kotkia taas täällä...Toi nainen on uskomattoman rohkea ja positiivinen ja se on päässyt elämässään eteenpäin huolimatta siitä, että hänelle on tapahtunut pahin asia,mitä ihmiselle voi tapahtua. Naama norsunvitulla joka päivä olevat kateelliset lehmät on harmissaan, kun joku on onnellinen huolimatta kamalista asioista, mitä elämässä on tapahtunut. Hänellä on taas lapsi, hän on taas äiti, ja se hullu akka on telkien takana, totta helvetissä hänellä on oikeus olla onnellinen. 

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 12:23"]Mulle tuli kylmät väreet tuosta haastattelusta, tuon naisen ylitsepursuavan iloisuuden takia. Ja kun ilmeisesti on Ruotsissa "huomiohuora" eli jatkuvasti julkisuudessa omasta tahdostaan. Lisäksi ihmetytti se isolla joukolla lyhtyjen lähettäminen lasten kuolinhetkellä joka vuosi, mä en ikinäikinä voisi mitenkään "juhlistaa" ja aktiivisesti muistella hetkeä kun lapseni hakattiin vasaralla kuoliaiksi...Todella outo paketti tuo äiti.

[/quote]

Mikset vaan katsoisi dokumenttia ja lukisi kirjaa niin ei tarvitsisi ihan turhaan louskuttaa

Jos tragedian kokeneen pitää tappaa itsensä, niin sittenhän esim keskitysleireiltä, sodista ja muista kauheista tilanteista selvinneitä ei pitäisi olla olemassa. Kaikkien pitäisi masentua pahasti ja riistää lopulta henkensä. Mikä on oikean kokoinen tragedia, että saa vielä teidän moralistien mielestä pitää henkensä? Jos läheinen jää auton alle, kohtukuolema, saako työtön pitää elämänsä, tai konkurssin tehnyt, mikä on riittävän pientä?

Minusta tuo nainen on pystynyt antemaan anteeksi surusta ja tuskasta huolimatta. Eikä se mene niin, että iankaiken jotain surevat ja katkeroituneet ihmiset ovat parempia kuin ne jotka jatkavat elämäänsä, usein päinvastoin.

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 12:44"]

En tunne ko.naista, mutta omasta puolestani ajattelen, että aikuisuus tarkoittaa juuri sitä että sulla on selkärankaa päästä vaikeiden asioiden yli niin ettei tarvitse joka kerta julkisesti asioista puhuessa mennä hysteeriseen tilaan.

[/quote]Minusta tämä oli kaikkiaan omituisesti ajateltu. Eihän selkärangalla tarkoiteta mitään kykyä päästä vaikeiden asioiden yli, se on ihan eri asia. Selkäranka on henkistä ja eettistä vastuullisuutta ja kykyä tarvittaessa myös kieltää itseltään jotain kivaa, jos siitä olisi haittaa muille. Esim. se on selkärankaista, että ei petä puolisoaan vaikka saisi siihen tilaisuuden.

Myöskään en ole koskaan kuullut, että kukaan tarkoittaisi aikuisuudella kykyä päästä yli vaikeista asioista. Omien lasten tuleminen murhatuiksi on kyllä niin hirveä asia, että jos joku ei pääsisi siitä yli, en tosiaan menisi sanomaan häntä ei-aikuiseksi. Ihmeellistä, että sellaisesta asiasta ylipäätään pitäisi ketään kritisoida. 

Äksystä kirjoituksestasi päätellen tämä keskustelu resonoi joidenkin omien ongelmiesi kanssa, joiden kanssa et ole sinut. Minusta on ihan ymmärrettävää, jos joku ihmettelee lapsenmurhan kokeneen äidin iloisuutta, eikä ihmettely minua ärsytä, vaikka itse en asiaa ihmettelisikään. Aikuinen pystyy ymmärtämään, että on erilaisia näkemyksiä ja se on ihan ok.

Olen lapsen menettäyt ja näen ihan hyvin miksi kuolinpäivää muistetaan. Meidänkin perhe muistaa kuollutta lasta. Aivan kuten syntymäpäivää ja nimipäivää. Ja otetaan mukaan muistamaan myös lapsemme läheisiä.

Tuo äiti on äiti kuolemaansa saakka ja meistä jokainen joskus kuolee, muisto elää ja asioista pitää puhua. On hyvin rohkeaa käydä läpi näitä asioita julkisestikin.

Itse olen elänyt lapseni kuoleman jälkeen aktiivista elämää ja vuosia on mennyt käsitellessä surua ja menetystä eikä lapsen kuolema ole asia josta pääsee niin vaan yli, surun kanssa pitää oppia elämään.

Myös minä olen saanut lapsen vaikka toinen kuoli.

Jos minä kuolisin oman käden kautta koska olen itse menettänyt lapsen, menettäisi minun äitini lapsensa.

Melkoisia aivopireruja ihmiset päästelee. Se on osa pelkoa ja sitä ymmärtämättömyyttä kuoleman kohdannutta. Minusta on kaunista että äidillä on lapsi jota rakastaa ja jolle huomaa siitä usein kertoa ja iloita elämästä koska itsekin tämän koin vahvana. Olen tässä NYT ja tahdon hengittää ja iloita niin pitkään kuin mahdollista ja olla läsnä rakkailleni. Ongelmia on ja ne kuuluu elämään mutta niidenkin läpi näkee elämänlangan tässä hetkessä. Aivan samoin tuokin äiti koki ja jaan hänen näkemyksensä.

Lapsen syntyminen on ihana asia ja minäkin elin onnellista aikaa kun lapseni kuoli, mutta tahdon nyt olla läsnä enempi kuin mitä ehkä aikaisemmin olin? Uusi lapsi on lahja. Eikä hänenkään elämänsä pituutta kukaan tiedä. Tai minun. Mutta ei elämää voi lopettaa vaan koska elämä täyttyy surusta ja on vaan pakko luovuttaa lapsi kuolemalle. Me ollaan täällä vaan lainassa.

Katsoin tuon lyhyen ohjelman http://areena.yle.fi/tv/2204646 ja suosittelen sitä seuraamaan nimenomaan siitä vuosien surutyötä tehneen äidin mukaan. Lapset on sydämessä, ei niitä sieltä kuolemakaan poista mutta kun surussa menee aikaa eteenpäin niin ei sitä tapahtumahetkeä enää kelaa. Teillä on se erona että ajattelette katsojina juuri sitä miten kamalaa on kun joku tulee vasara kädessään ja tappaa lapset ja äitikin henkihieverissä.