Psykologia & logopedia 2022

Vierailija kirjoitti:

Pyytäisin apua autismikirjon artikkelin lukujen tulkintaan. En ymmärrä, miten s. 99-100 graafit tulkitaan suhteessa sivun 102 taulukkoon.

Esimerkkinä, sivun 99 graafi miehistä: pisteiden jakauman huippu noin 30% verrokeilla pistemäärässä 11-15 mutta sivun 102 taulukkoa kun katsoo, vastaavalla pistemäärällä 11-15 verrokkimiehien % osuus vaihtelee 67,4-42 välillä.

Tarkoittaako se siis, että verrokkien korkein pistemäärä on välillä 11-15 ja 102 taulukkoa katsoessa voi todeta, että keskimäärin 54% (11-15 pisteiden saaneiden ka) sai pisteitä 11-15?

En ole varma tuosta 102 taulukon tulkinnasta, onko siinä joku kumulatiivinen prosenttisosuus tms?

99-100 piirretään mikä osuus tutkittavista asettuu mihinkin luokkaan, nähdään näin nopeasti kuvaajan muoto ja huippujen paikat ja että eroavat sukupuolittain.

102 taulukko on tosiaan kumulatiivisia prosenttiosuuksia. Näin monta % saavuttaa vähintään tämän verran, ja siksi luvut pienenevät pisteiden kasvaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyytäisin apua autismikirjon artikkelin lukujen tulkintaan. En ymmärrä, miten s. 99-100 graafit tulkitaan suhteessa sivun 102 taulukkoon.

Esimerkkinä, sivun 99 graafi miehistä: pisteiden jakauman huippu noin 30% verrokeilla pistemäärässä 11-15 mutta sivun 102 taulukkoa kun katsoo, vastaavalla pistemäärällä 11-15 verrokkimiehien % osuus vaihtelee 67,4-42 välillä.

Tarkoittaako se siis, että verrokkien korkein pistemäärä on välillä 11-15 ja 102 taulukkoa katsoessa voi todeta, että keskimäärin 54% (11-15 pisteiden saaneiden ka) sai pisteitä 11-15?

En ole varma tuosta 102 taulukon tulkinnasta, onko siinä joku kumulatiivinen prosenttisosuus tms?

99-100 piirretään mikä osuus tutkittavista asettuu mihinkin luokkaan, nähdään näin nopeasti kuvaajan muoto ja huippujen paikat ja että eroavat sukupuolittain.

102 taulukko on tosiaan kumulatiivisia prosenttiosuuksia. Näin monta % saavuttaa vähintään tämän verran, ja siksi luvut pienenevät pisteiden kasvaessa.

Jes, kiitos! Siihen perään toinen kysymys, en ymmärrä miten sensitiivisyys ja spesifisyys on laskettu koska jos raja laitetaan 75% (miehille) eikö silloin sensitiivisyys pitäisi olla 75% eikä 73% ? Ts. Miten hyvin testi tunnistaa autismin?

Olen tästä Helsingin yliopistoa koskeneesta kommentista vähän eri mieltä. Maisteriopinnoissa omaa opiskelua voi suunnata todella paljon, ja Helsingissä on mielettömän hyvät opettajat, joista moni on alansa huippua vähintää Suomessa ellei kansainvälisestikin. Hyvän kliinisen työn pohjana on oltava hyvä metodiosaaminen, jotta pystyy toteuttamaan näyttöön perustuvia proseduureja.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen Helsingin yo:n psykan 4. vuoden opiskelija ja voisin hieman avata meidän puolen painotuksia. Itse en alkuunkaan ymmärrä, miksi Helsinkiä pidetään jotenkin sellaisena, että sinne pitää kaikkien päästä ykkösenä. Tietyt elementit tutkinnoissa ovat samat kaikkialla. 

Mutta meillä on opinnoissa täällä aikas paljon tilastoa eli ns. metodiopintoja. Esim. helsinki on ainoa, missä meillä perusopinnoissa on kognitiivinen ja neuropsykan kurssi jaettu kahteen erilliseen kurssiin, jolloin kliinistä psykaa ei ole lainkaan perusopinnoissa. Minua itseäni erityisesti tämä kliininen puoli kiinnostaa.

Sitten aineopinnoissa meillä on esim. havaitsemisen psykaa, kognitiivista neurotiedettä yms. ja metodiopintoja jopa 35 op! Kliinistä psykaa on 10 op. Sitten on tällaisia vapaavalintaisia aineopintoja, joissa niissäkään ei ole yhtään kliinistä psykaa. 

Eli suoraan sanottuna minua harmittaa se, että helsingissä on niin paljon tutkimusorientaatiota, todella korkealentoisia kursseja, joissa tuntuu, että käytännön työelämään kosketus on kadonnut, kun perehdymme todella tarkasti esim. silmän näköaistin hermostolliseen perustaan. Itse haluaisin tehdä töitä esim. lastenpsykiatrialla psykologina, ja tuntuu joskus, että kandiopinnoissa hyvin harva kurssi koskettaa ihan tätä perus kliinistä mielenterveyden psykologiaa. Sen sijaan meillä voi kaikenmaailman aivosairauksien ja aistijärjestelmien kursseja käydä todella paljon.

Ja vastaavasti maisteriopinnoissa ei ole juurikaan kunnon psykoterapiaan tai erilaisiin interventioihin liittyviä syvällisiä kursseja. Lähinnä tällaisia vaivallisia 2,5 opintopisteen yleiskatsauksia eri interventiomalleihin. 

Ja tästä ollaan puhuttu paljon omien kavereiden kanssa täällä, että kuinka helsingin psyka tähtää selkeästi tutkimuspainotteiselle, kogniivista ja neuroa korostavalle uralle ja perinteinen kliininen osaaminen on hyvin pienessä roolissa. Jos nyt saisin hakea uudestaan, olisin hakenut luultavasti Tampereelle tai Jyväskylään. 

Psykoterapian opiskelu ei kuulu psykologin tutkintoon.

Pitääkö tuo QR-koodi siis tulostaa paperille että sitä voi näyttää kokeessa?

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tuo QR-koodi siis tulostaa paperille että sitä voi näyttää kokeessa?

Valintayhteistyön sivulta:

Sinulla tulee olla tunniste mukana valintakoetilaisuudessa, joten varaudu esittämään saamasi tunniste puhelimen näytöltä tai paperille tulostettuna.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tuo QR-koodi siis tulostaa paperille että sitä voi näyttää kokeessa?

Näkyy myös kännykästä.

Kannattaa ennen näyttämistä säätää näytön kirkkaus täysille, että saa helpommin luettua.

Kiitos. En ollut aiemmin lukenut noita ohjeita ja nyt tuli kylmä hiki kun pitää olla oma läppäri... tuntuu että tässä ponnistuksessa ei tarvitsisi olla mukana yhtään ylimääräisiä asioita tekemässä siitä monimutkaisempaa.

Ite uskon vahvasti itsevarmuuteen hakiessa. Oon koko kuukauden pitänyt "Oon paras, artikkelit sujuu ilman ongelmia nyt mennään ja otetaan se paikka vastaan" - mentaliteettia. En ajattele pääsenkö sisään vai enkö pääse koska se ei ole relevanttia. Ainoa millä on merkitystä on parantaa omaa osaamista tarpeeksi jotta koe tuntuu harjoitukselta. Toivon samaa mentaliteettia kaikille hakijoille!

Ja mitä puhuttiin siitä monta kertaa hakemisesta niin näen asian niin että elämässä on tavoitteita. Jos tavoitteena on aidosti päästä psykologiaa opiskelemaan sitä tulee tavoitella. Se että edes tekee töitä omien arvojen mukaisesti on yhteydessä hyvinvointiin. Joten en näe realistisena luovuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen Helsingin yo:n psykan 4. vuoden opiskelija ja voisin hieman avata meidän puolen painotuksia. Itse en alkuunkaan ymmärrä, miksi Helsinkiä pidetään jotenkin sellaisena, että sinne pitää kaikkien päästä ykkösenä. Tietyt elementit tutkinnoissa ovat samat kaikkialla. 

Mutta meillä on opinnoissa täällä aikas paljon tilastoa eli ns. metodiopintoja. Esim. helsinki on ainoa, missä meillä perusopinnoissa on kognitiivinen ja neuropsykan kurssi jaettu kahteen erilliseen kurssiin, jolloin kliinistä psykaa ei ole lainkaan perusopinnoissa. Minua itseäni erityisesti tämä kliininen puoli kiinnostaa.

Sitten aineopinnoissa meillä on esim. havaitsemisen psykaa, kognitiivista neurotiedettä yms. ja metodiopintoja jopa 35 op! Kliinistä psykaa on 10 op. Sitten on tällaisia vapaavalintaisia aineopintoja, joissa niissäkään ei ole yhtään kliinistä psykaa. 

Eli suoraan sanottuna minua harmittaa se, että helsingissä on niin paljon tutkimusorientaatiota, todella korkealentoisia kursseja, joissa tuntuu, että käytännön työelämään kosketus on kadonnut, kun perehdymme todella tarkasti esim. silmän näköaistin hermostolliseen perustaan. Itse haluaisin tehdä töitä esim. lastenpsykiatrialla psykologina, ja tuntuu joskus, että kandiopinnoissa hyvin harva kurssi koskettaa ihan tätä perus kliinistä mielenterveyden psykologiaa. Sen sijaan meillä voi kaikenmaailman aivosairauksien ja aistijärjestelmien kursseja käydä todella paljon.

Ja vastaavasti maisteriopinnoissa ei ole juurikaan kunnon psykoterapiaan tai erilaisiin interventioihin liittyviä syvällisiä kursseja. Lähinnä tällaisia vaivallisia 2,5 opintopisteen yleiskatsauksia eri interventiomalleihin. 

Ja tästä ollaan puhuttu paljon omien kavereiden kanssa täällä, että kuinka helsingin psyka tähtää selkeästi tutkimuspainotteiselle, kogniivista ja neuroa korostavalle uralle ja perinteinen kliininen osaaminen on hyvin pienessä roolissa. Jos nyt saisin hakea uudestaan, olisin hakenut luultavasti Tampereelle tai Jyväskylään. 

Psykoterapian opiskelu ei kuulu psykologin tutkintoon.

Mitä alapeukuttamista tässä on? Kyse on faktasta. Psykoterapeutti on ihan oma koulutuksensa, jonka sisällöt eivät kuulu psykologin tutkintoon.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. En ollut aiemmin lukenut noita ohjeita ja nyt tuli kylmä hiki kun pitää olla oma läppäri... tuntuu että tässä ponnistuksessa ei tarvitsisi olla mukana yhtään ylimääräisiä asioita tekemässä siitä monimutkaisempaa.

Tämä on ollut koko ajan tiedossa, että pitää olla oma kone.

Ihan varmasti saat joltain kaverilta lainaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen Helsingin yo:n psykan 4. vuoden opiskelija ja voisin hieman avata meidän puolen painotuksia. Itse en alkuunkaan ymmärrä, miksi Helsinkiä pidetään jotenkin sellaisena, että sinne pitää kaikkien päästä ykkösenä. Tietyt elementit tutkinnoissa ovat samat kaikkialla. 

Mutta meillä on opinnoissa täällä aikas paljon tilastoa eli ns. metodiopintoja. Esim. helsinki on ainoa, missä meillä perusopinnoissa on kognitiivinen ja neuropsykan kurssi jaettu kahteen erilliseen kurssiin, jolloin kliinistä psykaa ei ole lainkaan perusopinnoissa. Minua itseäni erityisesti tämä kliininen puoli kiinnostaa.

Sitten aineopinnoissa meillä on esim. havaitsemisen psykaa, kognitiivista neurotiedettä yms. ja metodiopintoja jopa 35 op! Kliinistä psykaa on 10 op. Sitten on tällaisia vapaavalintaisia aineopintoja, joissa niissäkään ei ole yhtään kliinistä psykaa. 

Eli suoraan sanottuna minua harmittaa se, että helsingissä on niin paljon tutkimusorientaatiota, todella korkealentoisia kursseja, joissa tuntuu, että käytännön työelämään kosketus on kadonnut, kun perehdymme todella tarkasti esim. silmän näköaistin hermostolliseen perustaan. Itse haluaisin tehdä töitä esim. lastenpsykiatrialla psykologina, ja tuntuu joskus, että kandiopinnoissa hyvin harva kurssi koskettaa ihan tätä perus kliinistä mielenterveyden psykologiaa. Sen sijaan meillä voi kaikenmaailman aivosairauksien ja aistijärjestelmien kursseja käydä todella paljon.

Ja vastaavasti maisteriopinnoissa ei ole juurikaan kunnon psykoterapiaan tai erilaisiin interventioihin liittyviä syvällisiä kursseja. Lähinnä tällaisia vaivallisia 2,5 opintopisteen yleiskatsauksia eri interventiomalleihin. 

Ja tästä ollaan puhuttu paljon omien kavereiden kanssa täällä, että kuinka helsingin psyka tähtää selkeästi tutkimuspainotteiselle, kogniivista ja neuroa korostavalle uralle ja perinteinen kliininen osaaminen on hyvin pienessä roolissa. Jos nyt saisin hakea uudestaan, olisin hakenut luultavasti Tampereelle tai Jyväskylään. 

Psykoterapian opiskelu ei kuulu psykologin tutkintoon.

Mitä alapeukuttamista tässä on? Kyse on faktasta. Psykoterapeutti on ihan oma koulutuksensa, jonka sisällöt eivät kuulu psykologin tutkintoon.

Joensuun psykologian laitos on painottunut mm. psykoterapiaan. Siellä tehdään aiheeseen liittyvää tutkimusta ja maisteriopintoihin kuuluu psykoterapiaan syventyviä kursseja. Psykoterapeutti on erillinen koulutus, mutta psykoterapeuttiset interventiot liittyy läheisesti psykologiaan.

Laittaistko esimerkkiä siitä, että missä laajuudessa Itä-Suomen yliopistossa näitä on?

Vierailija kirjoitti:

Laittaistko esimerkkiä siitä, että missä laajuudessa Itä-Suomen yliopistossa näitä on?

Maisteriopintoihin kuuluu kaikille pakollinen Psykoterapian perusteet kurssi, joka on 14 opintopistettä. Näin ainakin vielä vuoden 2020-2021 opinto-oppaassa, ellei ole vuodessa asia muuttunut. Löytyy hakusanalla Psykologia uef kamu.

Huomenna tulee yo-tulokset! Laita tähän peukku ylös, jos yritit korottaa. Kertokaahan myös, miten kävi :)

Huomennako jo! Nyt kyllä abeja ja korottajia jännittää!

Jokohan tälle viikolle saataisiin ekat todistusvalinnat. Pääsykokeet ovat järkässä oikis, lääkis, psyka, joten eiköhän todistusvalinnatkin tule tuossa järkässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen Helsingin yo:n psykan 4. vuoden opiskelija ja voisin hieman avata meidän puolen painotuksia. Itse en alkuunkaan ymmärrä, miksi Helsinkiä pidetään jotenkin sellaisena, että sinne pitää kaikkien päästä ykkösenä. Tietyt elementit tutkinnoissa ovat samat kaikkialla. 

Mutta meillä on opinnoissa täällä aikas paljon tilastoa eli ns. metodiopintoja. Esim. helsinki on ainoa, missä meillä perusopinnoissa on kognitiivinen ja neuropsykan kurssi jaettu kahteen erilliseen kurssiin, jolloin kliinistä psykaa ei ole lainkaan perusopinnoissa. Minua itseäni erityisesti tämä kliininen puoli kiinnostaa.

Sitten aineopinnoissa meillä on esim. havaitsemisen psykaa, kognitiivista neurotiedettä yms. ja metodiopintoja jopa 35 op! Kliinistä psykaa on 10 op. Sitten on tällaisia vapaavalintaisia aineopintoja, joissa niissäkään ei ole yhtään kliinistä psykaa. 

Eli suoraan sanottuna minua harmittaa se, että helsingissä on niin paljon tutkimusorientaatiota, todella korkealentoisia kursseja, joissa tuntuu, että käytännön työelämään kosketus on kadonnut, kun perehdymme todella tarkasti esim. silmän näköaistin hermostolliseen perustaan. Itse haluaisin tehdä töitä esim. lastenpsykiatrialla psykologina, ja tuntuu joskus, että kandiopinnoissa hyvin harva kurssi koskettaa ihan tätä perus kliinistä mielenterveyden psykologiaa. Sen sijaan meillä voi kaikenmaailman aivosairauksien ja aistijärjestelmien kursseja käydä todella paljon.

Ja vastaavasti maisteriopinnoissa ei ole juurikaan kunnon psykoterapiaan tai erilaisiin interventioihin liittyviä syvällisiä kursseja. Lähinnä tällaisia vaivallisia 2,5 opintopisteen yleiskatsauksia eri interventiomalleihin. 

Ja tästä ollaan puhuttu paljon omien kavereiden kanssa täällä, että kuinka helsingin psyka tähtää selkeästi tutkimuspainotteiselle, kogniivista ja neuroa korostavalle uralle ja perinteinen kliininen osaaminen on hyvin pienessä roolissa. Jos nyt saisin hakea uudestaan, olisin hakenut luultavasti Tampereelle tai Jyväskylään. 

Psykoterapian opiskelu ei kuulu psykologin tutkintoon.

Mitä alapeukuttamista tässä on? Kyse on faktasta. Psykoterapeutti on ihan oma koulutuksensa, jonka sisällöt eivät kuulu psykologin tutkintoon.

Joensuun psykologian laitos on painottunut mm. psykoterapiaan. Siellä tehdään aiheeseen liittyvää tutkimusta ja maisteriopintoihin kuuluu psykoterapiaan syventyviä kursseja. Psykoterapeutti on erillinen koulutus, mutta psykoterapeuttiset interventiot liittyy läheisesti psykologiaan.

Opiskeletko siis itse Joensuussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen Helsingin yo:n psykan 4. vuoden opiskelija ja voisin hieman avata meidän puolen painotuksia. Itse en alkuunkaan ymmärrä, miksi Helsinkiä pidetään jotenkin sellaisena, että sinne pitää kaikkien päästä ykkösenä. Tietyt elementit tutkinnoissa ovat samat kaikkialla. 

Mutta meillä on opinnoissa täällä aikas paljon tilastoa eli ns. metodiopintoja. Esim. helsinki on ainoa, missä meillä perusopinnoissa on kognitiivinen ja neuropsykan kurssi jaettu kahteen erilliseen kurssiin, jolloin kliinistä psykaa ei ole lainkaan perusopinnoissa. Minua itseäni erityisesti tämä kliininen puoli kiinnostaa.

Sitten aineopinnoissa meillä on esim. havaitsemisen psykaa, kognitiivista neurotiedettä yms. ja metodiopintoja jopa 35 op! Kliinistä psykaa on 10 op. Sitten on tällaisia vapaavalintaisia aineopintoja, joissa niissäkään ei ole yhtään kliinistä psykaa. 

Eli suoraan sanottuna minua harmittaa se, että helsingissä on niin paljon tutkimusorientaatiota, todella korkealentoisia kursseja, joissa tuntuu, että käytännön työelämään kosketus on kadonnut, kun perehdymme todella tarkasti esim. silmän näköaistin hermostolliseen perustaan. Itse haluaisin tehdä töitä esim. lastenpsykiatrialla psykologina, ja tuntuu joskus, että kandiopinnoissa hyvin harva kurssi koskettaa ihan tätä perus kliinistä mielenterveyden psykologiaa. Sen sijaan meillä voi kaikenmaailman aivosairauksien ja aistijärjestelmien kursseja käydä todella paljon.

Ja vastaavasti maisteriopinnoissa ei ole juurikaan kunnon psykoterapiaan tai erilaisiin interventioihin liittyviä syvällisiä kursseja. Lähinnä tällaisia vaivallisia 2,5 opintopisteen yleiskatsauksia eri interventiomalleihin. 

Ja tästä ollaan puhuttu paljon omien kavereiden kanssa täällä, että kuinka helsingin psyka tähtää selkeästi tutkimuspainotteiselle, kogniivista ja neuroa korostavalle uralle ja perinteinen kliininen osaaminen on hyvin pienessä roolissa. Jos nyt saisin hakea uudestaan, olisin hakenut luultavasti Tampereelle tai Jyväskylään. 

Psykoterapian opiskelu ei kuulu psykologin tutkintoon.

Mitä alapeukuttamista tässä on? Kyse on faktasta. Psykoterapeutti on ihan oma koulutuksensa, jonka sisällöt eivät kuulu psykologin tutkintoon.

Joensuun psykologian laitos on painottunut mm. psykoterapiaan. Siellä tehdään aiheeseen liittyvää tutkimusta ja maisteriopintoihin kuuluu psykoterapiaan syventyviä kursseja. Psykoterapeutti on erillinen koulutus, mutta psykoterapeuttiset interventiot liittyy läheisesti psykologiaan.

Opiskeletko siis itse Joensuussa?

En opiskele. Yliopiston sivuilla lukee näin:

Itä-Suomen yliopiston psykologian koulutukselle ja tutkimukselle on ominaista psykologisten ilmiöiden tarkastelu ihmisten omissa yhteiskunnallisissa asiayhteyksissään. Opetus painottuu oppiaineessa tehtävän tutkimuksen mukaisesti kolmeen vakiintuneeseen tutkimuslinjaan, jotka ovat:

- Elämänkulku, koulutus ja kasvatus

- Psykologiset interventiot, psykoterapia ja kliininen psykologia

- Hyvinvointi työssä ja opiskelussa

Onnea uusille ylioppilaille!

Millaisilla pisteriveillä olette hakupuuhissa?

Tuli tuossa juuri yo korotusten tulokset ja olen tyytyväinen mutta nyt mietin että voiko todistusvalinnan pisterajat ikinä nousta yli kymmenellä pisteellä xD? Päätin siis vaihtaa psykan kauppikseen ja tarkoitus on ensi vuonna todistuksella sinne hakea koska valitettavasti tämä valaistuminen tapahtui vasta tämän vuoden yhteisvalintojen jälkeen, kun olin jo ehtinyt hakemaan pelkästään psykalle. En jaksa uskoa, että pisterajat ikinä nousisi missään noin paljoa. Voinko siis huokaista helpotuksesta ja olla varma siitä, että ensi vuonna olisi opiskelupaikka taskussa? :D