Rikki revitty
Sain juuri selville, että mun mies on pettänyt mua. Sattuu niin helvetisti, olen aivan palasina. Meillä on ollut hyvä suhde, tai siis ainakin tähän päivään asti niin luulin. Meillä neljä lasta, matkan varrella ollut ylä- ja alamäkiä parisuhteessa, mutta tätä en olisi osannut odottaa. En vain ymmärrä, olen niin rikki. Jos suhde olisi ollut huomo, mutta kun ei, rakastan miestäni, olen mielestäni ollut hyvä vaimo ja äiti lapsillemme, seksitön liittomme ei suinkaan ole, sen puolestakaan en ymmärrä, miksi piti lähteä sitä hakemaan muualta. Eniten sattuu se, että mieheni on viestitellyt ja puhunut tälle kumppanilleen niin kauniisti, kutsuu ihanillä lempinimillä, on hellä tätä toista kohtaan, kutsuu tätä masilman ihanimmaksi naiseksi. Asioita, jotka luulin olevan meidän kahden välisiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on tunne, että en halua enää elää..
Kommentit (57)
Mitä petturi asiasta sanoo,ei tajua mihin kuseen on itsensä ajanut. Toinen on rahanahne munahaukka,joka pillua näyttämällä rahastaa:[ Jos jo salasuhteessa rahastetaan,niin voi voi. Ja neljästä lapsesta kun elarit maksaa niin on panoilla hintaa. Miten voi ihminen olla noin munan vietävissä?
Sehän oli hyvä että selvisi, ties miten kauan olisi jatkanut. Sinä kyllä selviät, kun alkushokista pääset.
Mitä miehesi tuumaa ja selittelee ? Oletko ottanut yhteyttä toiseen naiseen ? Mitä hän sanoo ?
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 06:38"]Mene nyt jo nukkuun sinne porvoolaiseen yksiöös.
[/quote]
Joo, valitettavasti ei ole porvoosta, vaan ihan on tällä hetkellä mun todellisuutta. Ja kyllä, nukkuisin jos voisin!! Mut en ole pystynyt syömään enkä nukkumaan enää.. Ja tämä oli varmaan huono paikka tulla avautumaan asiasta, mutta oli pakko saada purkaa tätä helvetillistä oloa jonnekin..
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 09:26"]Mitä miehesi tuumaa ja selittelee ? Oletko ottanut yhteyttä toiseen naiseen ? Mitä hän sanoo ?
[/quote]tätä ihmettelen,että miksi helvetissä pitäisi munahaukalle soittaa? Minua ei ainakaan kiinnostaisi sen asiat paskan vertaa! Paitsi jos vastaan tulisi,niin sanoisin pari valittua sanaa.
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 07:41"]Kuva alastomana peiton alla rannalla suoraan saunasta. Nainen yksin. Tyttärensä kanssa oli.
Ap
[/quote]
Tämä ei ole mun viesti
Ap
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 07:41"][quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 22:10"]
Tämä siis ap
[/quote]
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12357140
[/quote]
Ja tämä ei todellakaan ole mun viestiin kuuluvaa, en ole missään vaiheessa sanonut tätä toista naista huoraksi
Ap
Hei ap, ovatko ksikki lapsesi samalle miehelle?
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 23:22"][quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 22:13"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 21:36"]Been there,done that valitettavasti:'( Voimia AP,hae apua ja tukea ystäviltä ja sukulaisilta tai ihan ulkopuoliselta ammattiauttajalta! Muuten Miten mies jäi pettämisestä kiinni?
[/quote]
Mies viestitteli naisensa kanssa ja lähetti viestiketjun vahingossa minulle..
Ap
[/quote]
Pahan paikan edessä olet, ei toivoisi tätä kellekään. Teillä vielä lapset siinä kaiken keskellä. Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, miksi täytyy pitää peliä muiden kustannuksella. Siinä nähdään, miehen itsekkyydestä kärsii koko perhe. Mielestäni asiat pitäisi jutella halki, ennemmin kuin lähdetään pettämis- linjalle. Ehkä mies ajatteli, että pientä sutinaa ja mopo vaan karkasi sittemmin käsistä. Aikas veret seisauttavaa lukea heidän käymäänsä tekstarikeskustelua. Teillä on selvään keskustelun paikka, ei kun kissa pöydälle. Toivottavasti selviätte tuosta edes jonkinlaisella yhteisymmärryksellä. Sata lasissa tsemppiä toivottaen.
[/quote]
Pitkän parisuhteen aikana tulee varmaan tarve saikkailuun ja jännityksen hakuun, ehkä tämä on sitä. Joka tapauksessa mun elämä on palasina, lasten elämä sekaisin, ja meidän kaunis parisuhde mennyttä. Tuntuu että kaikki hienot asiat meidän välillä on heitetty menemään jätteenä kaatopaikalle
Ap
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 07:40"]Valtavan kaunis nainen ja lapsessa mieheni näköä.
Ap
[/quote]
Tämä ei myöskään ollut mun viesti, mutta eipä tuokaan vaihtoehto poissuljettu ole, kävi mielessä kun kuvan näin, niin kuin moni muukin asia ja vaihtoehto
Ap
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 07:41"]Kuva alastomana peiton alla rannalla suoraan saunasta. Nainen yksin. Tyttärensä kanssa oli.
Ap
[/quote]
Eipä ole tämäkään mun viesti
Ap
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 09:36"]Hei ap, ovatko ksikki lapsesi samalle miehelle?
[/quote]
Kyllä ovat ihan yhteistuumin hankittu, kuopus oli mieheni toive, koska on lapsirakas ihminen. Kaikkia lapsiani rakastan yli kaiken ja mieheni on hyvä isä ja tiedän että lapsiasn rakastaa. Siis ainakin tähän asti ollut hyvä isä. Neljännen uskalsin hankkia, koska mieheni sitä niin kovasti halusi ja on hoitanut lapsia hyvin, olemme molemmat työelämässä ja lastenhoito jakautunut molemmille.
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille, kiitos neuvoista ja tuesta. Varasin ajan työterveyslääkärille, joten ehkä pääsen avun hakemisessa alkuun.
Jotkut ovat niin seksin perään ettei omakaan riitä. Täytyy käydä kahdella pesällä. Onneksi en mieheksi ottanut noin suurilla haluilla varustettua.
[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 09:26"]Mitä miehesi tuumaa ja selittelee ? Oletko ottanut yhteyttä toiseen naiseen ? Mitä hän sanoo ?
[/quote]
Mitä väliä niillä selityksillä toisaalta on?
Tuo on suhde, enkä itse pystyisi antamaan anteeksi, edes lasten vuoksi. Hän pettää tavallaan lapsiaankin. Eroaisin.
Kuva alastomana peiton alla rannalla suoraan saunasta. Nainen yksin. Tyttärensä kanssa oli.
Ap