Lue keskustelun säännöt.
Olen niin väsynyt eroamaan
07.07.2021 |
Olemme olleet yli 6 vuotta yhdessä. Olemme taistelleet vuosia naimisiinmenosta, ja mies lässyttää sitä samaa ”joo kyllä me mennään, mutta..” soopaa. Sanoin viime kesänä että vuosi aikaa tai tämä on ohi ja ei mitään. Sanoin kuukausi sitten että meidän parisuhde on nyt päättynyt ja pitää alkaa sopia erosta, mutta niin kuin tiesin - ei mies tee mitään, kuten ei millekään asialle.
Omistetaan asunto yhdessä, mutta joka ikinen tavara ja huonekalu on minun ostamaani, ja varmaan siksi mies ei halua lähteä. Olen sanonut että voin ostaa asunnon häneltä, mutta mikään ei auta.
En vaan enää jaksa tehdä eroa toisen puolesta. Miksi tämä on joillekin niin vaikeaa ettei voi vain luovuttaa ja erota? Onko ok että jatkan elämää ja odotan että mies tajuaa että tämä on tässä?
En haluaisi lähteä koska minulla on kaksi lasta ja työhuoneenikin on tässä. En vain saa miestä tajuamaan että nyt on oikeasti erottu ja pitäisi saada lusikat jakoon.
Aaaaaaaaaargh
Kommentit (68)
Mihin sun avioliittosi kariutui? Oliko siinä samanlaista ongelmaa miehen saamattomuuden kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies on tyytyväinen nykytilanteeseen eikä halua erota, on ihan loogista, että hän ei myöskään tee mitään eron eteen. Sinun täytyy vielä jaksaa hoitaa tämä eroasia, yksin ja itse. Sen jälkeen ei tarvitse enää miettiä miehen haluamisia, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.
Yhteiselämän purku käräjäoikeudesta jos tarvitaan, kiinteistövälittäjä arvioimaan kämppä, virallinen ostotarjous miehelle yms.
Vierailija kirjoitti:
Putosin kärryiltä…
Asutte yhteisessä asunnossa mutta et halua omistaa yhteisesti mitään ennen avioliittoa? Teillä on lapsilla omat huoneet mutta mies vasta puhuu lapsista?
Jos teillä on jo lapset ja yhteiselämä, itse tyytyisin avoliittoon. Ymmärrän että se on iso tyytyminen jos avioliitolla on sinulle itseisarvo. Mutta jos teillä siis ei ole niitä lapsia tai yhteiselämää, juoksisin lujaa.
Itsekin lähdin suhteesta jossa mies lupaili lapsia mutta lopulta paljasti 6 vuoden jälkeen ettei koskaan niitä halunnut eikä halua. Tuo paljastus vei luottamuksen ja kunnioituksen täysin ja olin pitkään rikki sen jälkeen. Ei se rakkautta kuitenkaan lopettanut eikä ero ollut helppo päätös, mutta ainoa oikea.
Avioliiton näen kuitenkin eri tavalla. Avioliiton voi lopulta solmia vaikka 9-kymppisenä jonkun sopivan kanssa. Lapset voi hankkia vain tietyn ikäisenä eikä aina tärppää silloinkaan.
Lapset eivät ole yhteisiä. Olin ostamassa asunnon 5 vuotta sitten ja mies halusi osallistua siihen, silloin puhuimme naimisiinmenosta ja mies oli aivan sitä mieltä että kyllä kyllä, tapahtuu. Asunnon osto tuli hyvin nopeasti silloin ja olin aivan ruusunpunaiset lasit silmillä siinä vaiheessa. No, ei tapahtunut mitään, ja olen torpannut siitä asti etten osta autoa, mökkiä tai mitään yhdessä. Rahat pidetään erillään ja lainat on erilliset. Ja nyt olen huolissani kodistani ja olen yrittänyt ehdottaa miehelle että ostan hänet tästä ulos. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mihin sun avioliittosi kariutui? Oliko siinä samanlaista ongelmaa miehen saamattomuuden kanssa?
No. Ei se tähän kuulu, mutta oltiin yhdessä hyvin nuoresta ja meistä tuli erilaisia. Työt vei ja molemmat muuttui ja meillä ei ollut enää mitään yhteistä, kuin lapset ja rakkaus vain päättyi. Ollaan ihan kavereita vieläkin ja yhteistyö pelaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei kai avoliiton lopettamista tarvitse mistään käräjäoikeudesta hakea?
Jos on yhteistä omaisuutta, kuten asunto, eikä toinen vapaaehtoisesti suostu ryhtymään siitä eroon pääsemisen järjestelyyn (ostamaan toista ulos, antamaan toisen ostaa itsensä ulos, myyntiin laittamiseen), niin kyllä sitä joutuu hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ristiriitaista viestiä lähetät.
Yhtä aikaa haluat sekä ehdottomasti naimisiin sen miehen kanssa että ehdottomasti erota siitä.
Kumman siis ensisijaisesti toivoisit toteutuvan?
Miten niin? 6 vuotta sitten sovimme että jos ryhdymme tähän suhteeseen on minulle naimisiinmeno tärkeä asia. Varsinkin jos haluamme lapsia. Olemme tässä pari viimeistä vuotta asiasta vääntänyt, kun se tuli puheeksi ja mies ei halua naimisiin. Sanoin että annan vuoden aikaa miettiä asiaa ja jos vastaus on vieläkin EI - lähden. Vuosi on kulunut, mies ei halua kanssani naimisiin, joten sanoin että sitten erotaan. Mikäs tässä on ristiriitaista? Mies ei halua erota, mies ei näe mitään ongelmaa, mutta mies ei halua kanssani myöskään naimisiin, jota minä haluan. Testamenttia ei saa tehtyä, ja se ahdistaa. Omistamme yhdessä asunnon, johon olen laittanut omalla rahalla kaiken, ja jos jotain tapahtuu miehelle, en voi pitää asuntoa. Olen tarjoutunut erossa ostamaan miehen ulos, mutta ei, ei käy. Ap
Etkö sinä yhtälailla voi ostaa miehen ulos perikunnalta kuin nyt erossa? Ihan vaan tällainen käytäntöön liittyvä ihmettely, ei kannanotto suhteen jatkamisen puolesta.
Alat vaan touhuta sitä byrokratiaa, mies ymmärtää sitten että olet tosissasi. Puhetta hän ei ole uskonut tähänkään mennessä, joten luulee että puheeksi jää taas.
Vai on mies laiska? Mikäs ap sitten on kun itse ei tekisi mitään vaan sanelisi mitä miehen pitää tehdä. Tyypillistä naisen touhua, mikään ei kelpaa mutta valitusta piisaa.