Älyllisesti tyhmän ihmisen tunnusmerkkejä
Laukoo näkemyksiään totuuksina, vaikka keskustelun aihepiirin määritelmistäkään ei ole vielä päästy yhteisymmärrykseen. Näkemys naulitaan ja paalutetaan paikoilleen, kunhan tietyt loogiset perusedellytykset täyttyvät. Sen jälkeen ajattelu lopetetaan - ehkä koska se koetaan "turhana jahkaamisena"? Tietoisuus siitä, että kaksi vastakkaista näkemystä voisi olla yhtäaikaisesti aivan yhtä totta, tuntuu olevan kehittymätön.
Kommentit (675)
Ihan opena kommentoin, että matalasta älykkyydestä on tehty tabu. Sai sitä alkuun olla hämillään, että mistä sanankäänteistä minä voin päätellä nuoren pulmien syyt lausuntojen kertoessa haasteita olevan asioissa x ja y. Aina vain hymyilyttää lukea psykologin lausunnosta: "Prosessointinopeus erittäin heikkoa". Ikävä asia kauniisti ilmaistuna. Eihän tuo nyt vielä kerro mitään. Jos diagnoosina on laaja-alaiset oppimisvaikeudet = matala älykkyys. Näillä hyvin heikoilla vaikeudet alkaa jo siitä, ettei ymmärretä edes tehtävänantoa. Monet lähenevät toimintakyvyltään kehitysvammaista, mutta eivät silti ole tarpeeksi vammaisia ollakseen oikeutettuja erityispalveluihin. Heille peruskoulu on ihan rääkkäystä, eikä ole erityisopetuksen taikakaan auttanut vaikka on miten paljon tuettu ja autettu. Nämä nuoret jäävät täysin heitteille aikuisina johtuen yhteiskunnan monimutkaistumisesta, kun ei edes ne arjen asiatkaan luonnistu Kelan hakemuksista alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Kun Suomesta tulee monikulttuurinen maa, niin saa vihdoinkin tyhmemmät itselleen vertaisiaan.
Suomalaiset vähenevät, mutta jos suomalaiset tekevät lapsia niin lapsia tekee tyyliin geneettisesti heikkolahjaiset ja kehitysvammaisillekin pitäisi suoda oikeus ruveta sikiämään, joiden myötä degeneroituminen vahvistuu. Älykkäät tekevät yhden lapsen, jos edes sitäkään. Ja normaaliälyisten suurperhettä elättävien tuloista vain leikataan. Näinkö saadaan Suomi nousuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoleltaan nainen.
Miehissä on eniten älyllisesti kehitysvammaisia/heikkolahjaisia ja myös neroja, mihin syynä on toisen X-kromosomin puutos. Heikko älykkyys voi selittää vaikeudet elämänhallinnassa ja arkisissa asioissa kuten kodittomuuden ja rikollisuuden. Tosin kehitysvammaisista yhteiskunta pitää huolen työllistymisestä ja asumisesta alkaen. Toki myös hyvin älykkäitäkin koskettaa syrjäytyminen ja yksinäisyys. Yhteiskunta enemmän palvelee keskitasoista massaa koulusta alkaen. Koulu tarjoaa liian heikolle liikaakin haastetta, kun taas hyvin lahjakkaalle liian vähän haastetta.
Mustat ja aasialaiset ovat esimerkki ääripäistä: edellä mainittujen keskimääräinen äo on 68 ja jälkimmäisillä se on 105 (luku koskee erityisesti itäaasialaisia). Erilaiset olosuhteet vaativat erilaisia ominaisuuksia. Se on evoluution tuotosta. Afrikassa eletään villipetojen keskellä ja ruokaa on saatavilla 24/7, joten ei ole tarvinnut älyä ja pitkäjänteisyyttä miettiäkseen että miten hankkia ravintoa tulevaa talvea varten. Afrikassa vahvimman laki pätee eniten. Aasialaiset kompensoi fyysistä heikkoutta viisaudella. Kannattaa tosin ottaa huomioon, että aasialaisistakin löytyy vain ne harvat Thomas Edisonit, Beethovenit ja Mozartit ja mustista saa hakemalla hakea niitä neroja. Ainoa älykkäin mustien ryhmä lienee igbot, joita asuu Yhdysvalloissa johtuen heidän Igbomaan valloittamisesta brittien toimesta, josta rikkaimmat ja lahjakkaimmat igbot pakenivat. Heillä on Yhdysvalloissa asuessaan varaa lasten yksityiskouluihin ja -opettajiin sekä erikoiskursseihin. Afroamerikkalaiset ylettyvät vähintään 80:en älykkyydeltään, jonka selittää valkoisiin sekoittuminen. Yhdysvalloissa eniten menestynein maahanmuuttajaryhmä on itäaasialaiset. Oli japanilaisia tai kiinalaisia missä tahansa, niin he hankkivat työn ja opiskelevat vrt. somalit tai afganistanilaiset tai meidän kotimaan romanit. Matalan äo:n kansoilla on paljon erilaisemmat stragediat verrattuna eurooppalaisiin tai valkoisiin: Afrikassa ei ole vieläkään terveydenhuolto kehittynyt tälle tasolle, aidsiin kuolee vieläkin ja lyhyen eliniän takia aloitetaan varhain seksielämä, tehdään lapsia liuta ja isä mahdollisesti häipyy äkkiä suhteesta jättäen naisen lapsineen oman onnensa nojaan. Aasiassa tehdään vähän lapsia, mutta avioliitto pysyy vakaana.
Jos suomalaisten keskimääräinen äo olisi 75, niin me asuisimme luolissa. On joskus esim. Irakissa ja Libyassakin ollut vakaampaa verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Mitä se kertoo maan asukkaista, jos he hyötyvät paremmin diktatuurista, vaikka se meitä länsimaalaisia jo sanana kauhistuttaa. Toiset kansat tarvitsevat erilaiset raamit ihan kuten on koiriakin, joita ei voi pitää vapaalla ja joitain taas voi pitää vapaalla ilman pelkoa aggressioista.
Se kertoo sen, että ilman vahvaa diktatuuria äo 75-kansa aloittaisi heti sekunneissa heimo- ja klaanisodat aiheuttaen sekasortoa. Ennen massiivista pakolaisaaltoa Irakissa ja Libyassa kansa pysyi nuhteessa, kun oli kovemmat johtajat maan hallinnossa. Kannattaa katsoa vaikka tuota naapurimaata, kun laittomien siirtolaisten on annettu ihan rauhassa ghettoutua.
Ei osaa kaikki maakuntalauluja ulkoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei osaa kaikki maakuntalauluja ulkoa.
Tämähän se olisi. Ketjun voi lukita.
Vierailija kirjoitti:
Tollukat afganistanissa viljelee opiumia kun eivät tajua viljellä vehnää mistä on kohta huutava pula ja sillä saisi komeasti tuloja ja vieläpä laillisesti. Sen sijaan ne parkuu nyt huumepäissään nälkäänsä. Ihan v t un tyhmä kansa siis. Tässä näkee mitä tapahtuu, kun ei ole tarpeeksi ravintoa, ei koulutusta ja uskonto joka on totaalinen syöpä väärissä käsissä.
Ehkä heidän olosuhteissaan ei vehnää ole helppo viljellä?
Alkeellisissa oloissa maanviljely tuottaa ruokaa hätäisesti omiksi tarpeiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan opena kommentoin, että matalasta älykkyydestä on tehty tabu. Sai sitä alkuun olla hämillään, että mistä sanankäänteistä minä voin päätellä nuoren pulmien syyt lausuntojen kertoessa haasteita olevan asioissa x ja y. Aina vain hymyilyttää lukea psykologin lausunnosta: "Prosessointinopeus erittäin heikkoa". Ikävä asia kauniisti ilmaistuna. Eihän tuo nyt vielä kerro mitään. Jos diagnoosina on laaja-alaiset oppimisvaikeudet = matala älykkyys. Näillä hyvin heikoilla vaikeudet alkaa jo siitä, ettei ymmärretä edes tehtävänantoa. Monet lähenevät toimintakyvyltään kehitysvammaista, mutta eivät silti ole tarpeeksi vammaisia ollakseen oikeutettuja erityispalveluihin. Heille peruskoulu on ihan rääkkäystä, eikä ole erityisopetuksen taikakaan auttanut vaikka on miten paljon tuettu ja autettu. Nämä nuoret jäävät täysin heitteille aikuisina johtuen yhteiskunnan monimutkaistumisesta, kun ei edes ne arjen asiatkaan luonnistu Kelan hakemuksista alkaen.
Sulle sanon, että ime säkkejä. Aika jännä homma, että mulla oli peruskoulussa todella heikot suoritukset kaikissa aineissa, paitsi kuviksessa koska rakastin sitä.
Olin varmasti opettajien mielestä heikkolahjainen älykääpiö.
En olut Ei vaan sattunut kiinnostamaan. Terkuin myöhemmin AMK päässyt.
Tosin jätin senkin kesken ku oli niin tylsää.
Oppimisvaikeudet joissain aineissa ei ole mikään ehdoton totuus kenenkään älykkyydestä.
Tiedän monia lapsia, joilla on ongelmia vaikka äikässä tai matikassa mutta ne on muuten todella älykkäitä.
Ei heikkolahjainen esim. osais käyttää tietokonetta tai pelata todella vaikeuta pelejä.
Siitä huolimatta, että äikkä ei suju
-uskoo että sähköautojen pakkomyynti kunnille paransi ilmastoa huomattavasti eikä suinkaan kerryttänyt valtavaa määrää euroja pienen eliitin ryhmän tileille Suomessa... ei edes silloin kun tietää Kiina rakentavan samaan aikaan 200 uutta kivihiilivoimalaa...
-kun elokapina valtasi nyt taas Helsingin ja elokapinan sanoma ei ollutkaan enää että ilmasto lämpenee – tämä siksi koska pakkaset alkoivat Suomessa jo Elokuussa 2021 ja ovat jatkuneet siitä asti niin sanoma piti muuttaa siten että se on nyt ” Kulutus kestävälle tasolle”… ja tämä mainostetaan mediassa siis... entä kun koitettiin protestoida aiemmin mm. hoitajien korona-pakkorokotuksia vastaan niin tämä tuomittiin kaikissa medioissa koska se olisi vaarantanut kaiken koronarahastuksen... häpeällinen maa ei voi muuta sanoa...
Sellainen joka jankuttaa samaa asiaa päivästä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoleltaan nainen.
Miehissä on eniten älyllisesti kehitysvammaisia/heikkolahjaisia ja myös neroja, mihin syynä on toisen X-kromosomin puutos. Heikko älykkyys voi selittää vaikeudet elämänhallinnassa ja arkisissa asioissa kuten kodittomuuden ja rikollisuuden. Tosin kehitysvammaisista yhteiskunta pitää huolen työllistymisestä ja asumisesta alkaen. Toki myös hyvin älykkäitäkin koskettaa syrjäytyminen ja yksinäisyys. Yhteiskunta enemmän palvelee keskitasoista massaa koulusta alkaen. Koulu tarjoaa liian heikolle liikaakin haastetta, kun taas hyvin lahjakkaalle liian vähän haastetta.
Mustat ja aasialaiset ovat esimerkki ääripäistä: edellä mainittujen keskimääräinen äo on 68 ja jälkimmäisillä se on 105 (luku koskee erityisesti itäaasialaisia). Erilaiset olosuhteet vaativat erilaisia ominaisuuksia. Se on evoluution tuotosta. Afrikassa eletään villipetojen keskellä ja ruokaa on saatavilla 24/7, joten ei ole tarvinnut älyä ja pitkäjänteisyyttä miettiäkseen että miten hankkia ravintoa tulevaa talvea varten. Afrikassa vahvimman laki pätee eniten. Aasialaiset kompensoi fyysistä heikkoutta viisaudella. Kannattaa tosin ottaa huomioon, että aasialaisistakin löytyy vain ne harvat Thomas Edisonit, Beethovenit ja Mozartit ja mustista saa hakemalla hakea niitä neroja. Ainoa älykkäin mustien ryhmä lienee igbot, joita asuu Yhdysvalloissa johtuen heidän Igbomaan valloittamisesta brittien toimesta, josta rikkaimmat ja lahjakkaimmat igbot pakenivat. Heillä on Yhdysvalloissa asuessaan varaa lasten yksityiskouluihin ja -opettajiin sekä erikoiskursseihin. Afroamerikkalaiset ylettyvät vähintään 80:en älykkyydeltään, jonka selittää valkoisiin sekoittuminen. Yhdysvalloissa eniten menestynein maahanmuuttajaryhmä on itäaasialaiset. Oli japanilaisia tai kiinalaisia missä tahansa, niin he hankkivat työn ja opiskelevat vrt. somalit tai afganistanilaiset tai meidän kotimaan romanit. Matalan äo:n kansoilla on paljon erilaisemmat stragediat verrattuna eurooppalaisiin tai valkoisiin: Afrikassa ei ole vieläkään terveydenhuolto kehittynyt tälle tasolle, aidsiin kuolee vieläkin ja lyhyen eliniän takia aloitetaan varhain seksielämä, tehdään lapsia liuta ja isä mahdollisesti häipyy äkkiä suhteesta jättäen naisen lapsineen oman onnensa nojaan. Aasiassa tehdään vähän lapsia, mutta avioliitto pysyy vakaana.
Tämä oli kai joku parodiaesimerkki tyhmän ihmisen kirjoituksesta.
>yliyksinkertaistava
>mustavalkoajattelu
>luulee, että Afrikassa on ruokaa saatavilla 24/7
>kirjoittaa "stragedia", lyhyt teksti vilisee kirjoitusvirheitä eikä kirjoittaja osaa jäsennellä ajatuksiaan loogiseksi, ehyeksi kokonaisuudeksi
Annan tälle syötille arvosanaksi 1/5, koska sait kommentoimaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelee vain heviä. Kyllä, metallimusiikki voi olla myös älykästä, progehtavaa jne., mutta jos musiikkimaku on pelkästään "tosi rajua tykitystä" niin poikkeuksetta rasittavan typerä ihminen kyseessä.
Luulee että tavallinen, ei-proge metalli on kaikki "tosi rajua tykitystä" eli pelkkää motorheadia vissiin sitte vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kannattaa vasemmistopuolueita
Olen oikeistolainen (lib kokoomus) ja olen hyvin paljon eri mieltä tästä väittämästä. Vasemmistolainen maailmankatsomus ei johdu älykkyyden puutteesta vaan katsonta kannasta. Tunnen monta älykästä vasemmistolaista joiden kanssa on mukava jutella ja joilla on korkea tietämys eri aiheista. Asia joka meitä erottaa ei ole äly vaan se, miten koemme yhteiskunnan ja yksilön vastuun.
Vasemmistolaisia yhdistää tunteellisuus ja hoivavietti. Oikeistoa taas rationaalisuus ja konkreettiset esimerkit, vaikka totuus olisi miten kamala
Näkeehän sen järjen puutteen vihervasemmistosta ja heidän kannattajistaan. Monet heidän kannattajat kertovat uskovansa evoluutioon, mutta sitten kielletään rotujen olemassaolo. Rotuja on vain silloin, kun "valkoinen ylivalta" uhkaa mustia. Sukupuoliakin on olemassa silloin, kun "patriartkaatti" estää naisten urapolulla etenemisen. Kognitiivinen dissonanssi.
Tyhmyyttä on nimenomaan tuoda tuota amerikkalaista kahtiajaottelevaa ajattelua tänne. Vasemmistolaiset (ainakin Suomessa) ajattelevat monista asioista keskenäänkin aika eri tavalla, väitteesi ei siis pidä paikkaansa.
Menkää lääkäriin! Olette sairaita.
Minä aina reteesti huuvan, että annahan tyttö paketti extra laarkeja, tänää tulee extra larkea toosaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan opena kommentoin, että matalasta älykkyydestä on tehty tabu. Sai sitä alkuun olla hämillään, että mistä sanankäänteistä minä voin päätellä nuoren pulmien syyt lausuntojen kertoessa haasteita olevan asioissa x ja y. Aina vain hymyilyttää lukea psykologin lausunnosta: "Prosessointinopeus erittäin heikkoa". Ikävä asia kauniisti ilmaistuna. Eihän tuo nyt vielä kerro mitään. Jos diagnoosina on laaja-alaiset oppimisvaikeudet = matala älykkyys. Näillä hyvin heikoilla vaikeudet alkaa jo siitä, ettei ymmärretä edes tehtävänantoa. Monet lähenevät toimintakyvyltään kehitysvammaista, mutta eivät silti ole tarpeeksi vammaisia ollakseen oikeutettuja erityispalveluihin. Heille peruskoulu on ihan rääkkäystä, eikä ole erityisopetuksen taikakaan auttanut vaikka on miten paljon tuettu ja autettu. Nämä nuoret jäävät täysin heitteille aikuisina johtuen yhteiskunnan monimutkaistumisesta, kun ei edes ne arjen asiatkaan luonnistu Kelan hakemuksista alkaen.
Sulle sanon, että ime säkkejä. Aika jännä homma, että mulla oli peruskoulussa todella heikot suoritukset kaikissa aineissa, paitsi kuviksessa koska rakastin sitä.
Olin varmasti opettajien mielestä heikkolahjainen älykääpiö.En olut Ei vaan sattunut kiinnostamaan. Terkuin myöhemmin AMK päässyt.
Tosin jätin senkin kesken ku oli niin tylsää.
Voi huokaus... nyt ei viitata siihen onko joku huonompi esim. matematiikassa, mutta parempi kielissä tai huono lukija, mutta hyvä käytännön asioissa. Eikä edes ne evvk-tyypitkään vielä edusta heikkolahjaisuutta. Voin ihan kokemuksesta kertoa, että oppilaistani on aina löytynyt niitä huonojakin oppijoita, jotka ovat niitä vitosen ja kutosen oppilaita, mutta muuten hoksaavia, mukavia, hauskoja, hyviä ylläpitämään sosiaalisia suhteita ja loistavat käytännön asioissa kuten teknisissä jutuissa. Reippaalla vaikutelmalla he voivat saada itselleen oppisopimuspaikan ja tienaavat jopa minua, opea enemmän. Opena tarkoitin nyt niitä todellisia heikkoja ensimmäisellä kommentillani tässä keskustelussa, jotka ovat täysin rajatapauksia (ns. normaalin ja lievästi kehitysvammaisen rajamailla). Peruskoulussa taitoaineetkin ovat heille vaikeita johtuen siitä, että esim. köksässä on oltava monta rautaa tulessa, uunivuokiin kosketaan paljain käsin ja puurot palaa pohjaan. Näille laaja-alaisia oppimisvaikeuksia poteville on vaikeaa keksiä edes ammattia, jossa pärjäisivät, kun jo ammattikouluun hakiessakin keskiarvon tulisi alkaa yli seitsemästä ja jopa siivoojakin on tänä päivänä vaativa ammatti. Myös esim. kokin ammatti on mahdottomuus johtuen kokonaisuuksien hallinnasta ja oman työn ajoittamisesta, mutta silti heidät ohjataan tämän kaltaisiin ammatteihin.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostuksen kohteista
Great minds discuss ideas; average minds discuss events; small minds discuss people.
Eleanor Roosevelt
Kääntäisikö joku tämän suomeksi?
Mielestäni taannoisessa "Mitä on henkinen pettäminen?" -ketjussa esiintyi paljon älyllistä epärehellisyyttä, omien lapsellisten näkemysten pitämistä totuutena sekä yksinkertaistavaa, tunneperäistä argumentointia. En nyt suoralta kädeltä tuomitse noita kirjoittajia tyhmiksi, mutta jotenkin tuli vaikutelma, että moni on täysin oman idealisminsa sokaisema ja tervejärkisyys puuttuu.