Ero epävakaasta persoonallisuushäiriöisestä

En halua olla ilkeä mutta miksi te alatte olemaan miehen kanssa jolla tuollainen häiriö on? Vai ettekö tienneet diagnoosia ennestään? Oliko erilainen ennen lapsia? En ymmärrä.

Tuohan kuulostaa ihan meidän touhulta, mies haukkuu kaikki ihmiset ja asiat jotka on vähänkin hänen mielipiteitään vastaan, ja vaikkei olisikaan. Mistään asioista ei ole voitu koskaan puhua, suuttuu heti ja alkaa huutamaan. Nälvii koko ajan jostakin, ja keskisormi heiluu kun pyydän tuomaan vesilasillisen vauvan imetyksen lomassa.

Ei suostu tekemään osaansa kotitöistä, menojen sopiminen on ihan mahdotonta. Jos kerron hyvissä ajoin omista menoistani ei ilmoita jos hänellä olisikin samaan aikaan jotain, päivää ennen ilmoittaa että lähtee viikonlopuksi reissuun tms. ja minä jään tyhjän päälle lapsen kanssa ja joudun perumaan menoni.

Alkuun luulin että vaadin tosiaan liikoja (vaipan vaihto vauvalle, keittiön siivoaminen muutenkin kuin astioiden laitto koneeseen, ei ikinä pyyhi tasoja yms) mutta eihän se niin ole. Joku diagnoosi pitäisi löytää, ei tästä muuten mitään tule. Alko maistuu myös liian hyvin. Pitää tutustua tuohon epävakaaseen..

Tuohan kuulostaa ihan meidän touhulta, mies haukkuu kaikki ihmiset ja asiat jotka on vähänkin hänen mielipiteitään vastaan, ja vaikkei olisikaan. Mistään asioista ei ole voitu koskaan puhua, suuttuu heti ja alkaa huutamaan. Nälvii koko ajan jostakin, ja keskisormi heiluu kun pyydän tuomaan vesilasillisen vauvan imetyksen lomassa.

Ei suostu tekemään osaansa kotitöistä, menojen sopiminen on ihan mahdotonta. Jos kerron hyvissä ajoin omista menoistani ei ilmoita jos hänellä olisikin samaan aikaan jotain, päivää ennen ilmoittaa että lähtee viikonlopuksi reissuun tms. ja minä jään tyhjän päälle lapsen kanssa ja joudun perumaan menoni.

Alkuun luulin että vaadin tosiaan liikoja (vaipan vaihto vauvalle, keittiön siivoaminen muutenkin kuin astioiden laitto koneeseen, ei ikinä pyyhi tasoja yms) mutta eihän se niin ole. Joku diagnoosi pitäisi löytää, ei tästä muuten mitään tule. Alko maistuu myös liian hyvin. Pitää tutustua tuohon epävakaaseen..

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:52"]En halua olla ilkeä mutta miksi te alatte olemaan miehen kanssa jolla tuollainen häiriö on? Vai ettekö tienneet diagnoosia ennestään? Oliko erilainen ennen lapsia? En ymmärrä.

[/quote]

Me oltiin ystäviä ennen kuin alettiin seurustella. Miehen erosta oli tosi vähän aikaa ja pistin oudon käytöksen sen piikkiin. Miehen oma perhe ei tiedä tästä, eli ns esittää seurassa muuta kuin mitä kotona on. Sen äiti pitäisi mua sekopäänä jos sille sanoisin näistä asioista. Niin avoin, naureskeleva ja hyväntuulinen on aina perheensä läsnäollessa.

Kukaan ei ole uskonut, kun aloin avautua vihdoin tästä. Alkuun jopa luulin rasittavani miestä niin että tällainen reagointi oli oikein.

Ap

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:54"]Tuohan kuulostaa ihan meidän touhulta, mies haukkuu kaikki ihmiset ja asiat jotka on vähänkin hänen mielipiteitään vastaan, ja vaikkei olisikaan. Mistään asioista ei ole voitu koskaan puhua, suuttuu heti ja alkaa huutamaan. Nälvii koko ajan jostakin, ja keskisormi heiluu kun pyydän tuomaan vesilasillisen vauvan imetyksen lomassa.

Ei suostu tekemään osaansa kotitöistä, menojen sopiminen on ihan mahdotonta. Jos kerron hyvissä ajoin omista menoistani ei ilmoita jos hänellä olisikin samaan aikaan jotain, päivää ennen ilmoittaa että lähtee viikonlopuksi reissuun tms. ja minä jään tyhjän päälle lapsen kanssa ja joudun perumaan menoni.

Alkuun luulin että vaadin tosiaan liikoja (vaipan vaihto vauvalle, keittiön siivoaminen muutenkin kuin astioiden laitto koneeseen, ei ikinä pyyhi tasoja yms) mutta eihän se niin ole. Joku diagnoosi pitäisi löytää, ei tästä muuten mitään tule. Alko maistuu myös liian hyvin. Pitää tutustua tuohon epävakaaseen..

[/quote]

En osaa sanoa, onko miehelläsi sama ongelma. Meillä on niin, että mies siivoo, kokkaa, hoitaa lapsia ym. Ja sitten välillä suorastaan palvoo mua ja sitten yhtäkkiä olenkin kuin mikäkin vihollinen.

Ap

2kk sitten diagnoosin saaneena miehenä joudun toteamaan, että hoitoon hakeutuminen, terapiat yms. ovat olleet minulle todellinen herätys. Ehdin jo siinä pilaamaan muutaman suhteen, mahdollisesti auheuttamaan heille mt-ongelmia, hankkimaan pitkän rikosrekisterin ja mittavat velat.

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä on vitun hankala ihminen. Mullakin on tässä vuosien terapiat edessä, vaikka ongelmani ymmärrän. Voimia sinne.

Että koskaan ei tiedä millä tuulella mies on ja se hyväkin tuuli muuttuu ihan pikkujutusta äärimmäisen huonoksi. Ja sitten on päivä pilalla. Jos miehellä on päivä pilalla niin tekee kaikkensa että myös minulla on.

Ap

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:03"]2kk sitten diagnoosin saaneena miehenä joudun toteamaan, että hoitoon hakeutuminen, terapiat yms. ovat olleet minulle todellinen herätys. Ehdin jo siinä pilaamaan muutaman suhteen, mahdollisesti auheuttamaan heille mt-ongelmia, hankkimaan pitkän rikosrekisterin ja mittavat velat.

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä on vitun hankala ihminen. Mullakin on tässä vuosien terapiat edessä, vaikka ongelmani ymmärrän. Voimia sinne.

[/quote]

Melkein itku pääsi kun luin sun viestin. Voi miten paljon toivoisin että tuo olisi oman miehen viesti. Mut ei tuossa se vieressä puhisee ja hikoilee, on reppanalla varmaan kauheasti stressiä ja paineita, verenpaine koholla ym.

Ap

ps mikä sai sinut ymmärtämään tilanne?

Kyllähän täälläkin siivoo, mutta vaan sen osan mitä itse haluaa, eli laittaa astiat koneeseen. Pyykkää myös, etenkin omat vaatteensa kun en suostu niitä pesemään omieni seassa, haisevat pahalle. Särähti korvaan tuo että muiden seurassa on normaali, ihan samaa täälläkin, ja etenkin lapsen kanssa esittää hyvää isää, pitää sylissä, syöttää ja esittelee muille. Kotona ei edes tervehdi ovesta tullessa, ei reagoi jos lapseen sattuu, vaatii lapselta liian vaikeita asioita ja vittuilee jos ei osaa yms ihan järkyttävää toimintaa. Jos huomautan suuttuu ja väittää minun tekevän samaa! No en taatusti tee..

Nyt ei ole kahteen viikkoon puhunut mitään, kun huusi taas jostain menosta mihin kehtasin kommentoida ennen Juhannusta. Eipä minullakaan ole mitään asiaa, tuollahan se yksin istuu pimeässä peliä katsomassa.

Nro 20

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:02"][quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:54"]Tuohan kuulostaa ihan meidän touhulta, mies haukkuu kaikki ihmiset ja asiat jotka on vähänkin hänen mielipiteitään vastaan, ja vaikkei olisikaan. Mistään asioista ei ole voitu koskaan puhua, suuttuu heti ja alkaa huutamaan. Nälvii koko ajan jostakin, ja keskisormi heiluu kun pyydän tuomaan vesilasillisen vauvan imetyksen lomassa.

Ei suostu tekemään osaansa kotitöistä, menojen sopiminen on ihan mahdotonta. Jos kerron hyvissä ajoin omista menoistani ei ilmoita jos hänellä olisikin samaan aikaan jotain, päivää ennen ilmoittaa että lähtee viikonlopuksi reissuun tms. ja minä jään tyhjän päälle lapsen kanssa ja joudun perumaan menoni.

Alkuun luulin että vaadin tosiaan liikoja (vaipan vaihto vauvalle, keittiön siivoaminen muutenkin kuin astioiden laitto koneeseen, ei ikinä pyyhi tasoja yms) mutta eihän se niin ole. Joku diagnoosi pitäisi löytää, ei tästä muuten mitään tule. Alko maistuu myös liian hyvin. Pitää tutustua tuohon epävakaaseen..

[/quote]

Meillä on niin, että mies siivoo, kokkaa, hoitaa lapsia ym. Ja sitten välillä suorastaan palvoo mua ja sitten yhtäkkiä olenkin kuin mikäkin vihollinen.

Ap

[/quote]

Tää kuulostaa niin tutulta juuri tuo palvonnan ja vihan vaihtelu.

Itse en ainakaan tähän päivään mennessä tiedä onko eksääni diagnosoitu. Alkuun vaikutti normaalilta, hyvä työ, urheilullinen, komea...tavallaan kun on siinä suhteessa ei pian enää tiedä mikä on normaalia ja kuka on oikeassa, vasta jälkikäteen huomaa miten epävarmaa ja raskasta se elämä oli.

t. 12

Minkäköhän takia olet vielä sen kanssa yhdessä? Kirjoitit aloituksessasi "vuosia". Eikö olisi jo korkea aika lähteä. Etkä peräänny vaikka mies sanoisi että menisi terapiaan. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä oireidin lievittyminen kestää monta vuotta. 

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:01"]

Miehellä epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen kärsinyt siitä monta vuotta. Mies on välillä uskonut ja välillä ollut sitä mieltä että meissä molemmissa on vika. Tottakai onkin mutta meidän suurin ongelma on miehen persoonallisuushäiriö. Ei osaa puhua jos loukkaantuu jostain ja loukkaantuu kuitenkin hyvin herkästi, mököttää ja paiskoo. Ei välitä vaikka lapset ovat paikalla ja lapsiakin pelottaa jo miehen kohtaukset. Ei siis huuda eikä lyö mutta käyttäytyy uhkaavasti muuten. Mies on eri mieltä. Mielestään liioittelen ja suurentelen asiaa ja saan lapset pelkäämään.

Olen anellut ja pyydellyt, myös uhkaillut erolla jos ei mene hoitoon. Vuosi sitten kokeiltiin parisuhdeterapiaa, joka ei onnistunut kun mies koki että siellä ruoditaan vain hänen vikoja.

Miehen perusongelma tuon loukkaantumisherkkyyden ja puhumattomuuden lisäksi on kykenemättömyys ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan, eli suuttuu ja sanoo että syyllistän häntä eikä siis ole mahdollista puhua hänen kanssaan asioista. Alkaa välittömästi syyttelemään mua omista virheistäni. Ei auta toistuvat keskustelut että suhteessa pitäisi voida puhua.

Nyt olen sitten viemässä erouhkausta loppuun asti. Olen kyllästynyt, koen itseni jo arvottomaksi ja pelkään lasten mielenterveyden puolesta. Olen sanonut että heti kun menet hoitoon, unohdan eron.

Mies on vuosien varrella luvannut monesti mutta ei vaan mene hoitoon. Sanookin yhtäkkiä pärjäävänsä ilman ihan hyvin ja ettei syy ole ainoastaan hänessä. Eikä tietenkään ole, mutta parisuhteen ongelmien ratkaisua estää vain hänen persoonallisuushäiriö, en minä.

Pelkään yhtäkkistä flippaamista ja perhesurmaa. Olen pelännyt sitä jo vuoden. Mies käyttäytyy aina hyvin ennalta arvaamattomasti mutta ei ole koskaan satuttanut minua. Hän syyttää minua kiristämisestä eikä ymmärrä ollenkaan tilannettani.

Onko teidän tuntemat epävakaat tajunneet missä vaiheessa pilanneensa itse oman elämänsä?

[/quote]

Mun exäni käsitti ongelmansa kun erosta puhuttiin, mutta varsinaisen eron koittaessa sain kaikki syyt niskoilleni ja sellaisella raivolla, jota en ollut hänessä ennen nähnyt.

Kun eroat niin tee se niin että lähdet HETI turvaan ja pidemmäksi aikaa, johonkin mistä mies ei löydä teitä. Lasten tapaamiset kannattaa järjestää valvotusti. Muuten et ehkä selviä! Mä pakenin tuollaisen miehen luota ilman että meillä oli lapsia ja mies oli heti perässäni, vakaana aikeenaan tappaa minut. Hän selvitti mulle aivan kummallisen logiikkaansa parisuhteen päättymisen suhteen, hänen mielestään se ei riitä, että vain toinen haluaa erota, silloin suhde on teoriassa kuitenkin edelleen voimassa vaikka ikuisesti.

Hän tunkeutui asuntooni osittain oven läpi, onneksi tajusin heti soittaa poliisit kun näin hänen saapuneen pihalle. Siitä alkoi lähestymiskiellosta huolimatta vainoaminen, joka sai tosi sairaita piirteitä, niistä en voi kertoa tunnistamisen pelossa. Mä muutin sen vuoksi toiselle puolelle Suomea, kaikki on salaista, osoite, puhelinnumero jne., osittain vaihdoin jopa nimeni.

Miehessäni ei ollut seurustelun alussa mitään kummallisempia piirteitä, hän oli ujo, aika vähäpuheinen, hyvin tavallinen suomalaismies, ei aiempia suhteita takana. Hän kertoi sairaudesta vasta kun ekat ongelmat avoliitossa alkoivat, eli aika pian yhteenmuutettuamme.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:18"]Minkäköhän takia olet vielä sen kanssa yhdessä? Kirjoitit aloituksessasi "vuosia". Eikö olisi jo korkea aika lähteä. Etkä peräänny vaikka mies sanoisi että menisi terapiaan. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä oireidin lievittyminen kestää monta vuotta. 

[/quote]

Rakkaudesta. Ei ole helppoa. Olen vähän kerrallaan päästänyt miehestä irti. Itkin silmät päästäni ja halusin vain kuolla. Nyt olen vuoden odottanut että mies pakkaa kamat ja lähtee. En halua/voi itse muuttaa lasten takia, mutta mies ei suostu lähtemään. Enää viikko niin voin anoa yhteiselämän lopettamista ja asunnon vuokrasuhdetta jääväksi vain mun nimiin.

Ehkä sitten mies lähtee?

Ap

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:23"][quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:01"]

Miehellä epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen kärsinyt siitä monta vuotta. Mies on välillä uskonut ja välillä ollut sitä mieltä että meissä molemmissa on vika. Tottakai onkin mutta meidän suurin ongelma on miehen persoonallisuushäiriö. Ei osaa puhua jos loukkaantuu jostain ja loukkaantuu kuitenkin hyvin herkästi, mököttää ja paiskoo. Ei välitä vaikka lapset ovat paikalla ja lapsiakin pelottaa jo miehen kohtaukset. Ei siis huuda eikä lyö mutta käyttäytyy uhkaavasti muuten. Mies on eri mieltä. Mielestään liioittelen ja suurentelen asiaa ja saan lapset pelkäämään.

Olen anellut ja pyydellyt, myös uhkaillut erolla jos ei mene hoitoon. Vuosi sitten kokeiltiin parisuhdeterapiaa, joka ei onnistunut kun mies koki että siellä ruoditaan vain hänen vikoja.

Miehen perusongelma tuon loukkaantumisherkkyyden ja puhumattomuuden lisäksi on kykenemättömyys ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan, eli suuttuu ja sanoo että syyllistän häntä eikä siis ole mahdollista puhua hänen kanssaan asioista. Alkaa välittömästi syyttelemään mua omista virheistäni. Ei auta toistuvat keskustelut että suhteessa pitäisi voida puhua.

Nyt olen sitten viemässä erouhkausta loppuun asti. Olen kyllästynyt, koen itseni jo arvottomaksi ja pelkään lasten mielenterveyden puolesta. Olen sanonut että heti kun menet hoitoon, unohdan eron.

Mies on vuosien varrella luvannut monesti mutta ei vaan mene hoitoon. Sanookin yhtäkkiä pärjäävänsä ilman ihan hyvin ja ettei syy ole ainoastaan hänessä. Eikä tietenkään ole, mutta parisuhteen ongelmien ratkaisua estää vain hänen persoonallisuushäiriö, en minä.

Pelkään yhtäkkistä flippaamista ja perhesurmaa. Olen pelännyt sitä jo vuoden. Mies käyttäytyy aina hyvin ennalta arvaamattomasti mutta ei ole koskaan satuttanut minua. Hän syyttää minua kiristämisestä eikä ymmärrä ollenkaan tilannettani.

Onko teidän tuntemat epävakaat tajunneet missä vaiheessa pilanneensa itse oman elämänsä?

[/quote]

Mun exäni käsitti ongelmansa kun erosta puhuttiin, mutta varsinaisen eron koittaessa sain kaikki syyt niskoilleni ja sellaisella raivolla, jota en ollut hänessä ennen nähnyt.

Kun eroat niin tee se niin että lähdet HETI turvaan ja pidemmäksi aikaa, johonkin mistä mies ei löydä teitä. Lasten tapaamiset kannattaa järjestää valvotusti. Muuten et ehkä selviä! Mä pakenin tuollaisen miehen luota ilman että meillä oli lapsia ja mies oli heti perässäni, vakaana aikeenaan tappaa minut. Hän selvitti mulle aivan kummallisen logiikkaansa parisuhteen päättymisen suhteen, hänen mielestään se ei riitä, että vain toinen haluaa erota, silloin suhde on teoriassa kuitenkin edelleen voimassa vaikka ikuisesti.

Hän tunkeutui asuntooni osittain oven läpi, onneksi tajusin heti soittaa poliisit kun näin hänen saapuneen pihalle. Siitä alkoi lähestymiskiellosta huolimatta vainoaminen, joka sai tosi sairaita piirteitä, niistä en voi kertoa tunnistamisen pelossa. Mä muutin sen vuoksi toiselle puolelle Suomea, kaikki on salaista, osoite, puhelinnumero jne., osittain vaihdoin jopa nimeni.

Miehessäni ei ollut seurustelun alussa mitään kummallisempia piirteitä, hän oli ujo, aika vähäpuheinen, hyvin tavallinen suomalaismies, ei aiempia suhteita takana. Hän kertoi sairaudesta vasta kun ekat ongelmat avoliitossa alkoivat, eli aika pian yhteenmuutettuamme.

[/quote]

Voi kamala! :( mä en voi vaan lähtee tästä, on niin paljon lapsia ja olen yksin elatusvastuussa perheestämme. Mun palkka riittää tän asunnon ylläpitoon, en voisi viikonloppua pidempään olla esim hotellissa.

Ap

2013 syksyllä lähdin vaatimaan hoitoa koska epäilin sairastavani keskittymishäiriötä. Pidin sitä pätevänä syynä kokemiini ongelmiin. Onneksi kohdalleni osui lopultakin pätevää hoitohenkilökuntaa ja tarkkojen, uuvuttavien testien jälkeen minulle osattiin antaa oikea diagnoosi.

Lopullisesti tajusin, ensimmäistä kertaa ikinä, minkälainen persoona olen, kun tutustuin epävakaiden tukiryhmään www.reddit.com/r/bpd. Tuota sun kannattaisi ehkä näyttää miehellesi. Mulla tuli sellainen vahva kotiinpalaamisen tunne, että voi vittu sentään, mähän oon aivan pihalla! Täällä puhutaan mun elämästä!

Miehelläsi on edessä nöyrtyminen, asian hyväksyminen, omien tunteiden loputon tarkkailu. Mä tiesin sairastavani jotain, joten asia on helpompi hyväksyä. Epävakaiden suurin ongelma on epävarmuus parisuhteissa. Mulla on ollut tietokoneella vakoiluohjelma, jolla kalastin muijan fb-tunnarit, tsekkasin verkkopankin, tiesin kaiken. Ei se silloin tuntunut omituiselta, koska olin niin uhri! Huh huh

Itseasiassa olo on nyt todella tyyni

32 oli siis vastaus ekan sivun viimeiseen.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:35"]

2013 syksyllä lähdin vaatimaan hoitoa koska epäilin sairastavani keskittymishäiriötä. Pidin sitä pätevänä syynä kokemiini ongelmiin. Onneksi kohdalleni osui lopultakin pätevää hoitohenkilökuntaa ja tarkkojen, uuvuttavien testien jälkeen minulle osattiin antaa oikea diagnoosi.

Lopullisesti tajusin, ensimmäistä kertaa ikinä, minkälainen persoona olen, kun tutustuin epävakaiden tukiryhmään www.reddit.com/r/bpd. Tuota sun kannattaisi ehkä näyttää miehellesi. Mulla tuli sellainen vahva kotiinpalaamisen tunne, että voi vittu sentään, mähän oon aivan pihalla! Täällä puhutaan mun elämästä!

Miehelläsi on edessä nöyrtyminen, asian hyväksyminen, omien tunteiden loputon tarkkailu. Mä tiesin sairastavani jotain, joten asia on helpompi hyväksyä. Epävakaiden suurin ongelma on epävarmuus parisuhteissa. Mulla on ollut tietokoneella vakoiluohjelma, jolla kalastin muijan fb-tunnarit, tsekkasin verkkopankin, tiesin kaiken. Ei se silloin tuntunut omituiselta, koska olin niin uhri! Huh huh

Itseasiassa olo on nyt todella tyyni

[/quote]

Suomessa kovin moni mies tuntuu olevan vainoharhaisen tai sairaalloisen omistushaluinen. Voisiko se olla epävakaata persoonallisuushäiriötä ja kuinka yleinen se on?

Ikävää kun täällä on vallalla sellainen asenne että miehet ovat naisia parempia ja kaikki vika on lopulta aina naisissa, jotka lopulta aina saavat tehdä sen suurimman työn parisuhteen korjaamiseksi. Sairaat miehet eivät hakeudu hoitoon, vaan ovat tottuneet haukkumaan naiset ja vaimonsa sen sijaan.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:35"]2013 syksyllä lähdin vaatimaan hoitoa koska epäilin sairastavani keskittymishäiriötä. Pidin sitä pätevänä syynä kokemiini ongelmiin. Onneksi kohdalleni osui lopultakin pätevää hoitohenkilökuntaa ja tarkkojen, uuvuttavien testien jälkeen minulle osattiin antaa oikea diagnoosi.

Lopullisesti tajusin, ensimmäistä kertaa ikinä, minkälainen persoona olen, kun tutustuin epävakaiden tukiryhmään www.reddit.com/r/bpd. Tuota sun kannattaisi ehkä näyttää miehellesi. Mulla tuli sellainen vahva kotiinpalaamisen tunne, että voi vittu sentään, mähän oon aivan pihalla! Täällä puhutaan mun elämästä!

Miehelläsi on edessä nöyrtyminen, asian hyväksyminen, omien tunteiden loputon tarkkailu. Mä tiesin sairastavani jotain, joten asia on helpompi hyväksyä. Epävakaiden suurin ongelma on epävarmuus parisuhteissa. Mulla on ollut tietokoneella vakoiluohjelma, jolla kalastin muijan fb-tunnarit, tsekkasin verkkopankin, tiesin kaiken. Ei se silloin tuntunut omituiselta, koska olin niin uhri! Huh huh

Itseasiassa olo on nyt todella tyyni

[/quote]

Osaatko arvioida mikä sulla on vaikuttanut siihen että sulla toi häiriö on?

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 00:35"]2013 syksyllä lähdin vaatimaan hoitoa koska epäilin sairastavani keskittymishäiriötä. Pidin sitä pätevänä syynä kokemiini ongelmiin. Onneksi kohdalleni osui lopultakin pätevää hoitohenkilökuntaa ja tarkkojen, uuvuttavien testien jälkeen minulle osattiin antaa oikea diagnoosi.

Lopullisesti tajusin, ensimmäistä kertaa ikinä, minkälainen persoona olen, kun tutustuin epävakaiden tukiryhmään www.reddit.com/r/bpd. Tuota sun kannattaisi ehkä näyttää miehellesi. Mulla tuli sellainen vahva kotiinpalaamisen tunne, että voi vittu sentään, mähän oon aivan pihalla! Täällä puhutaan mun elämästä!

Miehelläsi on edessä nöyrtyminen, asian hyväksyminen, omien tunteiden loputon tarkkailu. Mä tiesin sairastavani jotain, joten asia on helpompi hyväksyä. Epävakaiden suurin ongelma on epävarmuus parisuhteissa. Mulla on ollut tietokoneella vakoiluohjelma, jolla kalastin muijan fb-tunnarit, tsekkasin verkkopankin, tiesin kaiken. Ei se silloin tuntunut omituiselta, koska olin niin uhri! Huh huh

Itseasiassa olo on nyt todella tyyni

[/quote]

Kiitos linkistä. Katsoin sen, mutta mies oli sitä mieltä ettei tarvitse. Et kuulema tunne sitä. Mulle tuli olo, että saatat tuntea paremmin kuin hän itsekään.

Ap

Onpa meitä naisia paljon, jotka ovat epävakaan pers.häiriöisen kanssa. I tse erosin jokin aika sitten 15 vuoden helvetin jälkeen, mies itse ymmäsi olevansa ihan pihalla. Tosin luulen, että hän haluaa viettää ikuista poikamieselämää, en usko että kykenee pitkiin aikoihin normaaliin parisuhteeseen, ei ehkä koskaan. Iskee baareista toinen toistaan kamalampia lähiölumppuja kännipäiseen panemiseen. Hoidossa oli masennuksen takia jokunen vuosi sitten mutta ei sieltä apua tähän varsinaiseen ongelmaan löytynyt, varmaankin siksi, että mies ylenkatsoi kaikenlaisia terapia- ja keskustelumuotoisia hoitoja. Nyt ole sanoinkuvaamattoman helpottunut, verenpaine ja stressi helpottunut, pystyn tapaamaan vanhoja ystäviäni, jotka mies karkoitti, voin matkustella ilman että joku tulisi kateelliseksi ja kostaisi taas jollain tavoin, ei tarvitse koko ajan olla varpaillaan ja odottaa, mistä seuraava kiukunpuuska tai kyllästyminen  taas iskevät. Tsemppiä kaikille saman ongelman kanssa taisteleville: älkää tuhlatko elämäänne rakkauden varjolla.