Lue keskustelun säännöt.
Ero epävakaasta persoonallisuushäiriöisestä
09.07.2014 |
Miehellä epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen kärsinyt siitä monta vuotta. Mies on välillä uskonut ja välillä ollut sitä mieltä että meissä molemmissa on vika. Tottakai onkin mutta meidän suurin ongelma on miehen persoonallisuushäiriö. Ei osaa puhua jos loukkaantuu jostain ja loukkaantuu kuitenkin hyvin herkästi, mököttää ja paiskoo. Ei välitä vaikka lapset ovat paikalla ja lapsiakin pelottaa jo miehen kohtaukset. Ei siis huuda eikä lyö mutta käyttäytyy uhkaavasti muuten. Mies on eri mieltä. Mielestään liioittelen ja suurentelen asiaa ja saan lapset pelkäämään.
Olen anellut ja pyydellyt, myös uhkaillut erolla jos ei mene hoitoon. Vuosi sitten kokeiltiin parisuhdeterapiaa, joka ei onnistunut kun mies koki että siellä ruoditaan vain hänen vikoja.
Miehen perusongelma tuon loukkaantumisherkkyyden ja puhumattomuuden lisäksi on kykenemättömyys ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan, eli suuttuu ja sanoo että syyllistän häntä eikä siis ole mahdollista puhua hänen kanssaan asioista. Alkaa välittömästi syyttelemään mua omista virheistäni. Ei auta toistuvat keskustelut että suhteessa pitäisi voida puhua.
Nyt olen sitten viemässä erouhkausta loppuun asti. Olen kyllästynyt, koen itseni jo arvottomaksi ja pelkään lasten mielenterveyden puolesta. Olen sanonut että heti kun menet hoitoon, unohdan eron.
Mies on vuosien varrella luvannut monesti mutta ei vaan mene hoitoon. Sanookin yhtäkkiä pärjäävänsä ilman ihan hyvin ja ettei syy ole ainoastaan hänessä. Eikä tietenkään ole, mutta parisuhteen ongelmien ratkaisua estää vain hänen persoonallisuushäiriö, en minä.
Pelkään yhtäkkistä flippaamista ja perhesurmaa. Olen pelännyt sitä jo vuoden. Mies käyttäytyy aina hyvin ennalta arvaamattomasti mutta ei ole koskaan satuttanut minua. Hän syyttää minua kiristämisestä eikä ymmärrä ollenkaan tilannettani.
Onko teidän tuntemat epävakaat tajunneet missä vaiheessa pilanneensa itse oman elämänsä?
Kommentit (48)
Täytyy kyllä sanoa, että minulla on ollut tuollainen ihminen ystävänä ja kyllähän siinä sai elämänsä takaisin, kun tiet erosivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse epävakaa, vastaan siltä kantilta.
En käytä päihteitä tai ole väkivaltainen puolisoani kohtaan.
Jos keskustelu ei onnistu eikä mies ole säännöllisessä hoidossa, ero lienee kaikkien kannalta paras ratkaisu. Tämän häiriön kanssa kun ei pärjää ilman hoitoa, jonkinlaista lääkitystä sekä RUNSASTA KESKUSTELUA niin hoitotahon kuin kumppaninkin kanssa, tämä on mielipiteeni.
ei tajua. Sehän on loputon kierre tyyliin, haluan tuon sitten olen onnellinen.. sain se olen tyytyväinen hetken mutta en olekaan onnellinen. Tuo ihminen on vienyt minulta jotain otan sen pois- kiusaan niin kauan että saan sen- sain sen mutta en olekaan onnellinen jne
Eroa, ei se paska ite tule ymmärtämään sairauttaan.
Kiitos vastauksesta. Olen kyllä tällä kokemuksella samoilla linjoilla. Mieheni käytti aiemmin alkoholia runsaasti ja se vähän piilotti ongelmaa, kun krapulamorkkiksessa kohteli mua aivan eri tavalla kuin nykyään. Ei enää tarvitse, kun ei ole ryypänyt.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:08"]Kiitos vastauksesta. Olen kyllä tällä kokemuksella samoilla linjoilla. Mieheni käytti aiemmin alkoholia runsaasti ja se vähän piilotti ongelmaa, kun krapulamorkkiksessa kohteli mua aivan eri tavalla kuin nykyään. Ei enää tarvitse, kun ei ole ryypänyt.
ap
[/quote]
Tämä on Ekalle vastaajalle
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:07"]ei tajua. Sehän on loputon kierre tyyliin, haluan tuon sitten olen onnellinen.. sain se olen tyytyväinen hetken mutta en olekaan onnellinen. Tuo ihminen on vienyt minulta jotain otan sen pois- kiusaan niin kauan että saan sen- sain sen mutta en olekaan onnellinen jne
[/quote]
Joo, elämänasenne on vähän tämä. On saanut kaiken mitä on toivonut sinä aikana kun ollaan oltu yhdessä, mutta silti kokee olevansa onneton. Kerran sanoin hänelle että mieti miten onnekkaita ollaan, kun meillä on näin hyvin asiat ja kaikki mitä on toivottu. Mies suuttui, hänestä vittuilin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:07"]Eroa, ei se paska ite tule ymmärtämään sairauttaan.
[/quote]
No tätä pelkään. Tosi valitettavaa mun kannalta, että rakastan sitä ihan hirveesti. Tulee helpottava, mutta henkisesti hyvin tuskainen ero.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:05"]
Olen itse epävakaa, vastaan siltä kantilta.
En käytä päihteitä tai ole väkivaltainen puolisoani kohtaan.
Jos keskustelu ei onnistu eikä mies ole säännöllisessä hoidossa, ero lienee kaikkien kannalta paras ratkaisu. Tämän häiriön kanssa kun ei pärjää ilman hoitoa, jonkinlaista lääkitystä sekä RUNSASTA KESKUSTELUA niin hoitotahon kuin kumppaninkin kanssa, tämä on mielipiteeni.
[/quote]
Erästä suhdetta, jossa myös toisella osapuolella on epävakaa persoonallisuushäiriö, läheltä seuranneena olen samaa mieltä. Onneksi sentään tuossa hoidossa on tapahtunut kehitystä, vielä 10 vuotta sitten kun tilanne oli akuutti lähipiirissä, monissa lähteissä todettiin, ettei potilaalla ole mahdollisuutta elää edes kuta kuinkin normaalia elämää. Nyt tuota "hoitoennustetta" on parannettu käsittääkseni juuri tuon keskusteluterapian ja tietynlaisen lääkityksen tuotua hyviä tuloksia. Valitettavasti lähipiirissä tilanne jouduttiin pistämään poikki epävakaan osapuolen kieltäydyttyä hoidosta ja "terveen" osapuolen masennuttua.
Joten AP, pidä nyt huolta itsestäsi ja lapsistasi, jotka ansaitsevat yhden terveen, vastuullisen vanhemman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikähän se sun kysymys olikaan... Tai mitä olin tulossa vastaamaan :)
Olen itse hiljattain eronnut miehestäni, monta vuotta oli todella hankalaa ja ahdistavaa miehen käytöksen vuoksi, ja nyt kadun ettemme eronneet jo aiemmin, lapsetkin olisivat päässeet paljon helpommalla. Miehellä on "jotain ongelmia", epäily on että olisi joko bipo tai joku persoonallisuushäiriö. Ei kuitenkaan koskaan suostunut sitoutumaan apuun/hoitoon, joten diagnoosi ja sen myötä avun saaminenkin jäi alkutekijöihin.
Tuntuu että minä olin aina syyllinen ihan kaikkeen, varsinainen syntipukki jolle saattoi purkaa kaiken ja tulkita asian kuin asian minun syykseni. Riidat olivat outoja ja pelottavia, tuntui kuin emme olisi puhuneet samasta aiheesta tai ymmärtäneet toistemme puhetta lainkaan, se oli niin absurdia. Nyt kun olemme erillämme, mies syyttää "kaikesta pahasta" poikaamme ja kuinka hänen läsnäolonsa estää häntä elämästä hyvää elämää. Myös minua nälvii edelleen tilaisuuden tullen, tuntuu etten varmasti voi kuulla hänen suustaan enää mitään rakentavaa, vaikka lasten edun nimissä pitäisi kuitenkin yhteiseen hiileen puhaltaa.
Miehen luonne on jotenkin tosi ailahteleva, mihinkään ei voi luottaa. Raskasta on ollut ja raskasta on edelleen. Mahtaako olla tämä taakka lopullisesti ohi sitten kun lapset ovat aikuisia.
Kiitos, viimeisin vastaaja myös. Mies luki palstaa, myös tän ketjun. On nyt vihainen, sillä arvelee mun kirjoittaneen myös tuohon ketjuun että haaveilen kuumasta italiaanosta sekin aikana. Nyt joudun näyttää mun sivuhistorian hänelle, että uskoo minua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko hänellä diagnosoitu tuo häiriö? Seurustelin jonkun aikaa miehen kanssa jonka mielialat vaihteli rajusti ja loukkaantui ihmeellisistä asioista. Esim. jos meillä oli ollut mun mielestä ihana ilta niin seuraavana päivänä kävi ilmi että hän oli loukkaantunut jostain ihan ihmeellisestä. Lopetin suhteen kun mulle alkoi tulla olo että en voi tietää jos hänellä joskus kilahtaa pahasti, tuntui että todellisuudentaju hämärtyi aika ajoin..kuulostaako tutulta? Itse olisin vähän varovainen ja suunnittelisin kaiken hyvin etukäteen. Tsemppiä ap!
Juuri tuo sama tunne on mullakin että riidat on absurdeja enkä tiedä kumpi on vieraantunut todellisuudesta. Epäilen siis omaakin mielenterveyttäni. Aion ilman muuta hakeutua keskusteluapua saamaan, että pääsen jaloilleni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:27"]Onko hänellä diagnosoitu tuo häiriö? Seurustelin jonkun aikaa miehen kanssa jonka mielialat vaihteli rajusti ja loukkaantui ihmeellisistä asioista. Esim. jos meillä oli ollut mun mielestä ihana ilta niin seuraavana päivänä kävi ilmi että hän oli loukkaantunut jostain ihan ihmeellisestä. Lopetin suhteen kun mulle alkoi tulla olo että en voi tietää jos hänellä joskus kilahtaa pahasti, tuntui että todellisuudentaju hämärtyi aika ajoin..kuulostaako tutulta? Itse olisin vähän varovainen ja suunnittelisin kaiken hyvin etukäteen. Tsemppiä ap!
[/quote]
On diagnosoitu, jopa kahdesti, ensin sai vapautuksen armeijasta tämän vuoksi ja nyt kun järjestin hänet "väkisin" hoitoon, uudelleen. Molempia kertoja väheksyy eikä usko diagnoosiinsa. Aiemmin oli niin nuori ja nyt on vain arvio eikä dg.
Ap
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:28"]Juuri tuo sama tunne on mullakin että riidat on absurdeja enkä tiedä kumpi on vieraantunut todellisuudesta. Epäilen siis omaakin mielenterveyttäni. Aion ilman muuta hakeutua keskusteluapua saamaan, että pääsen jaloilleni.
ap
[/quote]
Niin, tuo oma eksäni aina haukkui omia entisiä tyttöystäviään eli en usko että tulee koskaan näkemään itsessään mitään vikaa. Tavallaan kyllä myönsi että on jotenkin sekaisin mutta mulle jäi kuva että se oli vaan keino saada mut takaisin eli mitään aitoa halua muuttua tuskin oli...tuollaisen ihmisen kanssa eläminen on todella rankkaa, ap tulet näkemään suuren eron elämässäsi kun jätät ton taakse. Et välttämättä nyt edes tajua miten paljon tommonen ihminen saa aikaan stressiä.
Kannattaa varoa, ettei sekoa ja tapa teitä molempia.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:38"][quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:28"]Juuri tuo sama tunne on mullakin että riidat on absurdeja enkä tiedä kumpi on vieraantunut todellisuudesta. Epäilen siis omaakin mielenterveyttäni. Aion ilman muuta hakeutua keskusteluapua saamaan, että pääsen jaloilleni.
ap
[/quote]
Niin, tuo oma eksäni aina haukkui omia entisiä tyttöystäviään eli en usko että tulee koskaan näkemään itsessään mitään vikaa. Tavallaan kyllä myönsi että on jotenkin sekaisin mutta mulle jäi kuva että se oli vaan keino saada mut takaisin eli mitään aitoa halua muuttua tuskin oli...tuollaisen ihmisen kanssa eläminen on todella rankkaa, ap tulet näkemään suuren eron elämässäsi kun jätät ton taakse. Et välttämättä nyt edes tajua miten paljon tommonen ihminen saa aikaan stressiä.
[/quote]
Musta tuntuu, että sen vuoksi pystyn tähän eroon, että taisi aueta mun silmät.
Ap
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:13"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:07"]Eroa, ei se paska ite tule ymmärtämään sairauttaan.
[/quote]
Persoonallaisuushäiriö ei ole sairaus. Ihmisellä voi toki olla siinä rinnalla sairauksia.
Mielenkiintoinen ketju. Minulla itselläni epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen siis nainen. Olin 11 vuotta lasteni isän kanssa. Olin mustasukkainen hänestä, vaikka itse ihastuin koko ajan muihin ja tein sen ihan avoimesti. Eromme jälkeen mieheni kävi terapiassa ja sai ohjeeksi välttää kaikkea kontaktia kanssani. Olen nyt eromme jälkeen ollut sinkku, mutta edelleen ihastun koko ajan, mutta se ei johda mihinkään.