Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huusitko kivusta synnytyksessä?
09.07.2014 |
Odotan esikoistani ja raskaus on vasta ihan alussa, mutta mietin ja kuvittelen jo nyt synnytystä. Minulla ei ole siitä muuta käsitystä kuin leffojen ja sarjojen synnytyskohtaukset, joissa kiljutaan ja karjutaan hengen hädässä. Onko se ihan oikeasti sellaista? Onko kipu jossain vaiheessa oikeasti niin kovaa, että on ihan pakko huutaa kivusta? Kummassa vaiheessa kipu on kovempaa, avautumisessa vai ponnistuksessa? Minulla ei ole ketään läheistä, jolla olisi kokemusta synnytyksestä (äiti ja anoppi ovat kuolleet eikä kavereilla ole vielä lapsia), joten kuulisin mielelläni tosielämän kokemuksia.
Kommentit (99)
Huusin. En halunnut mitään kivunlievityksiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 17:23"]Huusin. En halunnut mitään kivunlievityksiä!
[/quote] sekä lopun avautumisessa että ponnistusvsiheessa.
Ponnistus sattui enemmän. En huutanut, ynisin kuulemma hiljaa että sattuu (mies ainakin väitti niin)
Huusin minäkin. Se oli ainoa kipulääkitykseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En huutanut, ei se auta. Tai ei minua, seinän takana joku kiljui kun kurkkua olisi leikattu. Keskityin hiljaa ottamaan polton vastaan.
Se ei kerro mitään tuntemuksista kuinka paljon ääntä lähtee :)
En päästänyt ääntäkään, olin jotenkin sokissa kivusta. Avautuminen tuskaa, ponnistus helpotti. Nopea synnytys, ei kivunlievitystä, ilokaasua sain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen synnyttänyt kaksi kertaa ilman kivunlievitystä ja ihmettelen, miksi amerikkalaisissa leffoissa synnytys on niin kauheaa huutoa ja reuhtomista. Itse en huutanut missään vaiheessa, ei ollut tarvetta enkä usko sen auttavan mitenkään itse tapahtumassa.
Kolme lasta, en huutanut, huutaminen vie voimat. Ja kipu on todella kovaa. Ähisin ja ehkä ulisin. Esikoisen kanssa supistukset olivat pahemmat kuin ponnistaminen. Toisen lapsen kanssa ponnistusvaihe oli pahempi kuin supistelut, iso lapsi ja tuli rytinällä ja rikkoi paikat. Kolmas synnytys oli ihan ok. Joillakin kipu ei ole niin kovaa, ainakin kaveri sai niin hyvät kivunlievitykset että ei edes tiennyt milloin pitää ponnistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 17:26"]
En huutanut, ei se auta. Tai ei minua, seinän takana joku kiljui kun kurkkua olisi leikattu. Keskityin hiljaa ottamaan polton vastaan.
Se ei kerro mitään tuntemuksista kuinka paljon ääntä lähtee :)
[/quote] Minua auttoi kyllä. Olin päättänyt etten minä ainakaan ala huutaa kuten silloin joku rääkyi, kun kävin tutustumassa synnytysosastolle. Mutta huudettava oli.
Mutta ikävintä oli kuitenkin kipu, joka tuntui pitkään vessakäyntien yhteydessä synnytyksen jälkeen (ilmeisesti välilihanleikkaus tämän aiheutti).
Itse pystyin avautumisvaiheen kivut sietämään kohtuullisen helposti, vasta avautumisvaiheen viimeisellä puolituntisella otin ilokaasua kivunlievitykseen. Ponnistusvaihe olikin sitten lyhyt (15 min) mutta raju, ilman kivunlievitystä, paitsi se ilokaasu. Olin kuvitellut että lapsi vain tietoisesti ponnistetaan ulos, mutta toista oli. Kipu oli kova, ja en itse hallinnut kroppaani, se vain teki tehtävänsä. Ja kyllä, huusin. Kätilökin kehoitti keskittymään johonkin muuhun :D mutta traumoja kivusta ei jäänyt, ja ajattelen oman synnytykseni olleen helppo. Ponnistusvaiheen kivuliaisuuteen kannattaa kuitenkin varautua, ja jos ei tahdo tuntea kipua, kannattaa ottaa kivunlievitystä silloin kun sitä tarjotaan. Itse en olisi edes puudutusta ehtinyt saada vaikka kätilö sitä ehdotti, kieltäydyin neulakammon vuoksi ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huusin kyllä, mutta korkealta huutamisen sijaan kannattaa harjoitella huutamaan matalalta. Korkea ääni vaan lisää kipua, kun lihakset on jännittyneinä. ilman kipulääkitystä useimmat pitävän loppuvaiheen avautumisvaihetta ja ponnistamista erittäin kivuliaana! Pari kertaa kokenut, mutta silti koittaisin välttää epiduraalia!
Luojan kiitos, että osasin synnyttääkin oikein.
t. av-mamma
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä helvetissä huuto auttaa. Tai oikeastaan - ei voi olla huutamatta. Se on primitiivireaktio.
Huusin noin kymmenen tuntia. Ja minä en huuda koskaan.
Esikoisesta huusin. Ennen H-hetkeä kokenut kätilö erikseen sanoi, että ei kannata huutaa, siinä menee energiaa haaskuun. Mutta huusin, aika lujaakin, vaan en korkealta, ja koko ajan tiedostin sen, mutta koin että se auttoi. Vauvan syntymän jälkeen kätilö totesi: "Huusit todella kovaa, mutta synnytys eteni niin upeasti, että en sanonut mitään, sillä se selvästi auttoi sinua keräämään voimaa ponnistukseen." Kakkosesta en huutanut. Voimaa tuli jostain muualta. Ohjeeni: tee juuri niin kuin itsestäsi tuntuu. Karmea klisee, tiedän, mutta kun kaikki synnytykset on erilaisia.
ponnistusvaiheessa huusin, mutta huuto(sellainen matala, alkukantainen) tuli jostain pallean ja vatsan seudulta.Siitä sai voimaa.
En ole huutanut kummankaan kohdalla, vaikka sattui aivan älyttömästi supistukset. Huutaminen ei ainakaan minua helpota vaan yritin ajatella jotain rauhoittavaa ja keskittyä tulevaan vauvaan kipujen sijaan. Kun kivut olivat tosi pahat olen ottanut epiduraalin, joten ponnistusvaiheessa ei ole enää sattunut.
En ole huutanut missään synnytyksessä. Avautumisvaiheet ovat minusta kivuliaampia. Supistusten välissä olen jutellut ja niiden aikana ollut hiljaa tai kiroillut. Ponnistusten aikana olen murissut tai ollut hiljaa.
Alue: Aihe vapaa
Olen synnyttänyt viisi lasta, enkä ole huutanut. Ähissyt olen.