Parhaat av:ltä saamasi neuvot, apu tai vertaistuki?
Halusin ihan kiittää teitä tämän palstan ihania ihmisiä. Esimerkiksi juuri sinua! Tänäänkin sain jälleen kysymykseeni erittäin asiallisia ja päteviä neuvoja. Niitä on löytynyt tämän muutaman vuoden aikana hyvin eri aloilta. Odottamattoman usein löytyy niitä ihan oikeitakin osaajia.
Tämän lisäksi saa usein kuulla arvokkaita kokemuksia ja saa tarvitessaan jopa paljon arvostamaani vertaistukea. Joistakin asioista on vain helpompi avautua tänne, kuin edes omalle ystäväpiirilleen.
Vaikka tälläkin palstalla on ongelmansa, ilkeilijänsä ja provoilijansa, voi ne puheenvuorot onneksi helposti ohittaa. Aika nopeasti tajuaa, että suurin osa täällä kävijöistä on kuitenkin meitä ihan tavallisia, mukavia, keskustelu- ja auttamishaluisia ihmisiä.
Jaetaan täällä niitä hyviä kokemuksia vauvapalstan ja erityisesti av:n voimasta. Mikä neuvo tuli tarpeeseen tai mikä keskustelu oli mieleenpainuvin sinulle? Kerro! Kirjoitan omiani tuonne muiden sekaan. Ja tehdään koko av:lle samalla pientä maineenparannustyötä! :D
Kommentit (40)
Olen saanut apua erään sairauden kanssa selviämiseen. Vaikka en tietenkään kuvittele, että tällä palstalla varsinaisesti diagnosoitaisi sairauksia, olen saanut paljon vinkkejä keinoista saada apua ja muutenkin jaksaa.
Kerroin täällä meidän perhehelvetistä (kenellekään läheiselle en tuolloin kyennyt puhumaan) ja saanut osittain niiden neuvojen ansiosta voimaa irtautua vuosikausien väkivaltaisesta suhteesta. Ei siis jätä se sika -tyyliin vaan ihan niin että olen tajunnut tilanteen vakavuuden. Kiitos siitä.
Sellaisia helppoja arkipäivän nikseja olen saanut paljon, puutarhanhoidosta - monessa mielessä, heh - asunnon ostamiseen ja myymiseen. Olen myös itse auttanut parhaani mukaan eräällä erityisosaamisalallani. Niitä kysymyksiä tulee melko tiuhaan...
Kuka näitä neuvoja uskoisi kun ikinä ei tiedä mimmoinen ihminen niitä kirjottaa. Vertaistuku ja viihde on tämän palstan anti.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 23:06"]

[/quote]
Faktat voi aina tarkistaa, ja aina kun olen saanut asiallisen neuvon, ja tarkistanut sen, se on pitänyt paikkansa.
70-luvulla syntyneiden keskustelu on ollut minulle AV:n parasta antia. Olen luullut aina olevani ainoa äitini vihaama tytär. En olekaan.
Muutenkin tämä on mainettaan parempi saitti. Huumori kukkii. Kaikenlaiset naiset oleilevat täällä.
Vinkki syväpuhdistavasta shampoosta kotikonstein eli ruokasoodaa tavallisen shampoon sekaan.
Siis suorastaan RAKASTAN tämän palstan keskustelutaitureita. Ei ole mitenkään harvoin, kun on saanut melkein pissat housussa nauraa kieli poskella kirjoitetuille kommenteille. Jotenkin nyt tuli mieleen se Reino Nordin - ketju, mutta on niitä muitakin.
Että kyllä mäkin sitä viihdearvoa liputan, vaikka tietenkin on saanut apua monenlaisissa asioissa.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 23:06"]
Kuka näitä neuvoja uskoisi kun ikinä ei tiedä mimmoinen ihminen niitä kirjottaa. Vertaistuku ja viihde on tämän palstan anti.
[/quote]
Muutenkin elämässä pitää oppia kriittisyyttä niin mediaa kuin mitä tahansa kohtaan. Kyllä täältä saa fiksujakin neuvoja ja ne provot oppii kyllä erottamaan joukosta. Ei kaikkea tarvitse tosiaan purematta niellä.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 23:22"]
Vinkki syväpuhdistavasta shampoosta kotikonstein eli ruokasoodaa tavallisen shampoon sekaan.
[/quote]
Ruokasoodan ja risiiniöljyn/oliviiöljyn seoksella voi myös hyvin kuoria kasvonsa. Risiinöljy sopii rasvaisemmalle iholle.
Täältä saa parhaimman avun kuin mistään ikinä. Mitä ikinä mieleen juolahtaakin, sitä voi aina kysyä tuntematta pelkoa "kasvojen menetyksestä", ja mikä parasta, useimmiten siihen tulee asiasta tietävän vastauskin ihan muutamassa sekunnissa.
En ymmärrä sellaisia "käyttäkää googlea" -tyyppejä, koska usein kysymyksessä on myös sellaista yleistä mielipiteiden hakua mukana.
Toista mitä en ymmärrä, on sellaiset tosikkovastaukset, joissa kuvitellaan että kysymys olisi ap:lle nyt jokin maailmoja kääntävä tai muuten jotenkin todella tärkeä. Itse kyselen kieli poskella mitä mieleen juolahtaa ja paljon, eli avaukseni eivät aina ole sellaisia tuikitärkeitä, jollaiseksi ne usein oletetaan.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 23:30"]

Onnea, taisitkin olla ketjun ensimmäinen epäymmärtäjä.
Olen niin uusavuton että olen kysynyt täältä tosi udein esim. Leipomis ja ruoanlaittovinkkejä. Ainakin yhtä kakkua ja paria salaattia on kehuttu paljon! ikinä en kehtaisi myöntää mistä olen saanut reseptit, mutta se johtuu just niistä vähemmän hyvistä ketjuista otka pilaavat palstan maineen.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 23:37"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 23:30"]
Täältä saa parhaimman avun kuin mistään ikinä. Mitä ikinä mieleen juolahtaakin, sitä voi aina kysyä tuntematta pelkoa "kasvojen menetyksestä", ja mikä parasta, useimmiten siihen tulee asiasta tietävän vastauskin ihan muutamassa sekunnissa.
En ymmärrä sellaisia "käyttäkää googlea" -tyyppejä, koska usein kysymyksessä on myös sellaista yleistä mielipiteiden hakua mukana.
Toista mitä en ymmärrä, on sellaiset tosikkovastaukset, joissa kuvitellaan että kysymys olisi ap:lle nyt jokin maailmoja kääntävä tai muuten jotenkin todella tärkeä. Itse kyselen kieli poskella mitä mieleen juolahtaa ja paljon, eli avaukseni eivät aina ole sellaisia tuikitärkeitä, jollaiseksi ne usein oletetaan.
[/quote]
Onnea, taisitkin olla ketjun ensimmäinen epäymmärtäjä.
[/quote]Just tätä tarkoitin tuolla tosikkomaisuudella.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 23:39"]

Tosikko tosikon tunnistaa.

Olen samaa mieltä ja löytyihän tuolta näemmä se "pakollinen" kettuilijakin joka sinua haukkui epäymmärtäjäksi. Niistä juuri ei kannata välittää.Kyselen täällä paljon asioita jotka tosiaan varmaan löytyisivät googlestakin mutta tämä on nopein ja paras. Kunhan ei ole liian tosikko ja omaa kriittisen asenteen :)
Paras saamani neuvo on, että ennen kuin ryhdyn nettitreffaamaan naisia perheen perustamisen merkeissä, pitää olla omistusasunto ja auto. Työpaikka jo on. Muuten ei kelpaa. Ei, vaikka ihmisenä olisi minkälainen.
Paljon pikkuapuja ties mihin asioihin olen saanut täältä, mutta parasta antia täältä on kuitenkin olleet ystävät.
Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelimen numero. Ilman sinne soittoa olisin kuollut, eikä ollut kaukana vaikka soitinkin. Koskaan en ollut kuullu ko. numerosta ja täältä aika heikolla hetkellä sain tiedon tästä.
Minä olen saanut paljon hyviä neuvoja. Paras oli yhteishaku-uudistuksesta kertonut palstailija, jonka ansiosta ehdin hakea koulupaikkaa ja saan vieläpä opintotukeakin (opiskelen nyt toista tutkintoa). Jos olisin vielä odotellut, kuten alunperin suunnittelin, olisi minun osaltani ollut toisen tutkinnon hankkiminen hyvin hankalaa - en yksinkertaisesti olisi voinut opiskella ilman opintotukea.