Lue keskustelun säännöt.
pahoitan mieleni uskomattoman pienistä asioista
08.07.2014 |
Tulimme mieheni kanssa hänen sukulaistensa luokse kylättelemään ensimmäistä kertaa. Istuimme kahvipöytään ja noustessani siirsin koiran palloa etten kompuroi siihen.
Samalla sekunnilla koira näykkäisi nilkkaani. Ei sattunut ja tilanne oli nopeasti ohi. Ystävällisesti pahoittelivat ja sanoivat että unohtivat mainita että koira on tavaroitaan kohtaan ärhäkkä. Itsekkin sanoin että homma ok eikä mitään hätää vähän naureskellen.
Tuosta on jo monta tuntia aikaa ja asiasta tuli niin mörkö mieleeni että tekisi mieli itkeä.
Onko muutkin NÄIN herkkänahkaisia?
En ole varma jäikö tämä olotila säikähdyksestä päälle vai siitä että tilanne oli mielestäni todella nolo.
Kommentit (10)
No on vähän epätavallinen reaktio. Oletko raskaana tai onko sulla PMS? Kuulostaa hormonivaihtelulta tai jotain mielialahäiriöltä, ei ole ihan normaalo reaktio kuten sanottu kuvaamasi kaltaiseen tilanteeseen, jossa ei ollut mitään erityisen noloa eikä kukaan ihminen yrittänyt sinua tahallaan loukata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei raskautta tai PMS.ssää. En yhtään tiedä miksi piti niin pahoittaa mielensä. Yritän nyt lohdutella itseäni että monille käynyt nolompaakin mutta kaikki muistaa aina vain omat mokansa.
No kerrohan nyt, mikä tuossa oli noloa? Kun en tavoita ollenkaan. Vai myötähäpeääkö podet, kun toiset mokasivat?
Joo tiedän ton tunteen, kun ei haluaisi loukkaantua, mutta vain pahoittaa mielensä, vaikka kuinka järjellä ajatellen haluaisi olla (ja onkin) eri mieltä itsensä kanssa.
Mun mies sanoo mulle, että kyllä tunteita maailmaan mahtuu, se on joskus lohduttanut.
Ootko aina AP noin herkkä, vai oliko tuo tilanne jotenkin poikkeuksellinen? Mietin vaan kun on tosiaan vaikea tajuta, mitä pidät tuossa mokanasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet yliherkkä. Googleta netistä. Näetke enneunia tai vaistoatko asioita? Sinulla voisi olla kykyjä.
Moka tai ei, itse olisin tuossa tilanteessa varmasti saanut kyyneleet silmiini. Kivusta, tyhmästä koirasta joita pelkään, sekä uusien sukulaisten silmissä tapahtuneesta tyhmästä mokasta.
Sympatiseeraan, todella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 22:13"]
Moka tai ei, itse olisin tuossa tilanteessa varmasti saanut kyyneleet silmiini. Kivusta, tyhmästä koirasta joita pelkään, sekä uusien sukulaisten silmissä tapahtuneesta tyhmästä mokasta.
Sympatiseeraan, todella.
[/quote]
Mutta mikä tässä on se "moka"? Avaa sinä kun kerran tajuat... Jos pallon siirtäminen on moka, niin elämä on kyllä ihan kohtuuttoman vaikeaa...
No totta kai pahoitit mielesi. On törkeää ja epäkohteliasta pitää vieraiden kanssa samassa tilassa arvaamatonta koiraa. Siinä omistaja rankkasi koiransa sun yläpuolelle, eikä niitä oikeasti hetkauttanut se että sua purtiin, eli suhun sattui ja säikähdit.
Minä en sinun sijassasi itkisi, vaan olisin raivona. Meilläkin on koira, eikä tulisi kuuloonkaan että koira alkaisi meillä määräillä mitä ihmiset tekevät. Se olisi supernoloa minulle, omistajalle, joka olisin siinä kaikkien silmien edessä päivänselvästi kussut koirani sosiaalistamisen ja kouluttamisen.
Nykyään on yhä enemmän tuollaisia koiranomistajia, jotka jotenkin sokeutuu sille ettei se koira ole mikään lapsi tai ihminen, vaan koira, ja sen paikka on siellä ihmisten alapuolella tuottamassa iloa ihmisille. On muakin purtu, mutta olen vittuuntunut siitä sitten niin, että olen kävellyt koiran yltä ja päältä kiinnittämättä siihen ärinään ja näykkimiseen mitään huomiota, ollut kuin koko koira ois näkymätön. Jossain vaiheessa tyhmempikin koira tajuaa, ettei ehkä kannata pomottaa jotakuta joka on kymmenen kertaa isompi. Kaikki nämä minua purreet koirat on siis olleet sellaisia mamman mussukoita, pieniä seurakoiria joiden annetaan riehua rauhassa. Jostain syystä.
Mielialalääke voisi auttaa tasaamaan noita ääritunteita.