Kadun vaimoani ja lapsiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjestätte vaimon kanssa toisillenne omaa aikaa.

Entäs sitten kun vaimo on se suurin vitutuksen syy ja kaipaisi lähinnä omaa aikaa?

Silloin erotaan. Koskee molempia sukupuolia.

Et tule saamaan marttyyrikruunua jäämällä nykyiseen liittoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjestätte vaimon kanssa toisillenne omaa aikaa.

Entäs sitten kun vaimo on se suurin vitutuksen syy ja kaipaisi lähinnä omaa aikaa?

Silloin erotaan. Koskee molempia sukupuolia.

Et tule saamaan marttyyrikruunua jäämällä nykyiseen liittoon.

Kannattaa muistaa, että samalla eroaa mahdollisesti hyvin suurelta osin myös lapsistaan, mitä tulee arjen elämiseen heidän kanssaan. Se voi tietysti olla juuri se, mitä haluaa. Mutta jos ei ole, niin voin kertoa, että se kirpaisee. Muuta kivet kannattaa kääntää mahdollisuuksien mukaan ensin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjestätte vaimon kanssa toisillenne omaa aikaa.

Entäs sitten kun vaimo on se suurin vitutuksen syy ja kaipaisi lähinnä omaa aikaa?

Silloin erotaan. Koskee molempia sukupuolia.

Et tule saamaan marttyyrikruunua jäämällä nykyiseen liittoon.

Kannattaa muistaa, että samalla eroaa mahdollisesti hyvin suurelta osin myös lapsistaan, mitä tulee arjen elämiseen heidän kanssaan. Se voi tietysti olla juuri se, mitä haluaa. Mutta jos ei ole, niin voin kertoa, että se kirpaisee. Muuta kivet kannattaa kääntää mahdollisuuksien mukaan ensin. 

Tämän takia nuorempaa sukupolvea ei enää kiinnosta lisääntyminen. Toi on väistämättä edessä.

Lapsettomana on helpompaa lähteä.

Kunhan mies ei leviä samalla tavoin mitä Sinin ukko niin saa yrittää etsiä ratkaisuja.

Huonoon suhteeseen ei kannata jäädä. Lapsetkin ovat vain lainassa meillä. He irtaantuvat vanhemmista ja heilläkin on oma elämä. Elämää ei voi perustaa puolison ja lapsien varaa. Itse erosin. Hoidin lapsia omalla vuorolla. Aloin hoitaa paremmin itseäni jne... Minulla se ei tarkoita ryyppäämistä, kun on omaa aikaa tai omia menoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjestätte vaimon kanssa toisillenne omaa aikaa.

Entäs sitten kun vaimo on se suurin vitutuksen syy ja kaipaisi lähinnä omaa aikaa?

Silloin erotaan. Koskee molempia sukupuolia.

Et tule saamaan marttyyrikruunua jäämällä nykyiseen liittoon.

Kannattaa muistaa, että samalla eroaa mahdollisesti hyvin suurelta osin myös lapsistaan, mitä tulee arjen elämiseen heidän kanssaan. Se voi tietysti olla juuri se, mitä haluaa. Mutta jos ei ole, niin voin kertoa, että se kirpaisee. Muuta kivet kannattaa kääntää mahdollisuuksien mukaan ensin. 

No mun äiti vieraannutti mut isästä. Sanoin n. 14-15 vuotiaana lasun työntekijällä et haluan tavata isän. He järjesti asian eikä äidillä ollut tähän mitään vastaansanomista. Varmasti noillakin lapsilla tulee muodostumaan omia ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Exälläni oli kai samat tuntemukset kuin AP:lla. Sanoutui irti perhe-elämästä ja lapsistaan. Niinkin voi näköjään tehdä.

Näitä “sisintään kuuntelevia” sankareita riittää 🤷‍♀️.

Elätkö sä elämääsi miellyttääksesi muita ja muiden ehdoilla ja toiveita täyttäen?

Niin, et. Eli samanlainen sisintäsi kuunteleva sankari sinäkin olet.

Olenko siirtynyt johonkin rinnakkaisuniversumiin yhtäkkiä? Siis eikö suuri osa väestöstä perusta perheen ja sitten elää tyytyväisenä elämäänsä miellyttäen heitä, heidän ehdoillaan ja heidän toiveitaan täyttäen, koska sellaista perhe-elämä on? Ainakin minun nähdäkseni. Pitäisikö siitä erityisesti kärsiä? Itse olen sen valinnut.

En minä ainakaan elä elämääni miellyttääkseni muita tai muiden ehdoilla. Tottakai joustetaan arjessa esim. pienten lasten kohdalla mutta ei ne lapsetkaan ole syy alistua pelkäksi kotiorjaksi. Silloinhan juuri toimii omaa itseään vasten. Kompromissit on eri asia kuin p**seennuoleskelu. Kun jättää oman itsensä ja halunsa taka-alalle, syntyy katkeruutta ennemmin tai myöhemmin. Palsta on täynnä aloituksia joissa itketään "Mies juhlii, minä joudun olemaan kotona", "Mies ei ikinä siivoa" -aloituksia. Nämä on niitä "kiitoksia" kun ei pidetä omista rajoista ja jaksamisesta huolta. Passataan ja nalkutetaan. On suotavaa pitää omista ihmissuhteistaan, harrastuksistaan ja vapaa-ajastaan huolta vaikka perheellistyy.

En ikinä suostuisi suhteeseen missä toinen määrittää miten saan olla ja elää ja toteuttaa itseäni. Jos en tule hyväksytyksi omana itsenäni niin sitten parempi molempien jatkaa matkaa. Ei kenenkään tehtävä ole täällä olla jonkun onnellisuuden tunnetta täyttämässä, jokainen on siitä vastuussa ihan itse.

No mene viikoksi jonnekin erämökille nauttimaan yksinäisyydestä ja tule virkeämpänä ja tyytyväisempänä takaisin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun pääsis edes muutamaksi päiväksi jonnekin ihan yksin olemaan, niin jaksais taas. Ei mua lapset vitusta, vaimo vaan.

OTA OMAA AIKAA!

Keskustelkaa vaimon kanssa että teillä molemmilla on oikeus myös OMAAN AIKAAN!

Tosi moni parisuhteessa oleva tai perheellinen unohtaa täysin oman ajan tarpeen. Onnellisen parisuhteen ja perhe-elämän tae on mahdollisuus omaan aikaan. Ja sitä täytyy saada ilman että kukaan syyllistää! Puolin ja toisin! Tarjoat sitten vaimolle samaa mahdollisuutta.

Sopikaa vaikka että 4päivää kuussa on molemmille mahdollisuus omaan aikaan mikä tarkoittaa omaa aikaa 24h/vrk eli saa olla pois kotoa yön tai tehdä mitä huvittaa ja vaikka kaikki 4päivää putkeen tai 1pvä viikossa, sen saa päättää itse.

Toinen ehdotus on että hanki reissutyö/ työ eri paikkakunnalta?

Tai lähde opiskelemaan osa-aikaisesti eri paikkakunnalle? Saat sitten aina noin kerran kuussa 1 vkon omaa aikaa väkisin , jos lähdet esim. Monimuotona opiskelemaan.

Pikkulapsiperheen arki on rankkaa. En tunne ensimmäistäkään pikkulapsiperhettä jossa parisuhde kukoistaisi. Sitä on vaan jotenkin keksittävä ne keinot mitkä omassa perheessä toimii. Mutta lapset kasvaa silmissä, ja sitten tulee taas uusi ajanajakso.

Ehkäpä sua vaan vaivaa jokin muu asia ja se vaan kanavoituu perheeseen? Jos muuten voi huonosti niin silloinhan läheisissä alkavat vaivat asiat, jotka eivät yleensä haittaisi tai ylittäisi ärsytyskynnystä. Aina ihminen ei itsekään tiedä, mistä oma tyytymättömyys kumpuaa.

Vierailija kirjoitti:

Tinderissä näkee tänä päivänä rehellisiä ilmoituksia: vain seksiä.

Olisit sinäkin ollut silloin aikanaan yhtä rehellinen. Seksiä saa tarvittaessa escortilta, samoin seuraa.

Mies ei saa, nainen saisi mutta ei halua.

18 vuotta ei riitä

Sinullakin on oikeus voimaantua.

-> Lähe hakemaan tupakkia kioskilta -> älä palaa ikinä takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koeta oikein kovasti miettiä, millaista elämäsi olisi rivarikaksiossa yksikseen. Lapset käy joka toinen viikonloppu. Kaljaa kuluu arki-iltaisin, ja tinderistäkään ei enää tule matchejä.

Tai sitten koeta kovasti miettiä millaista olisi rivarikaksiossa yksikseen niinä viikkoina kun lapset ovat äidillään. Rauhaa ja vapautta. Auttaa kestämään ne toiset kaks viikkoa kuukaudessa lasten kanssa.

Tindereitä ei tarvitse kun etsii sen rivarikämppänsä alueelta jossa on leikkipuistoja ja päiväkoteja. Niiden lähistöllä asuu myös vastaavassa tilanteessa olevia naisia joiden lapset on kaks viikkoa kuukaudessa isällään :) Mietipä niitä aikoja kun voitte olla uuden viehättävän naisystävän kanssa kahdestaan ja käydä leffassa/lenkillä/viikonloppumatkoilla.

Kyllä semisinkkuelämä aina parisuhteen voittaa.

Juuri tämmöinen ”minä ja minun elämäni” mentaliteetti pilaa lasten elämän erovanhempien välillä poukkoillessa. Heille jää tunne, ettei heitä kukaan kaipaa eikä rakasta.

Suosittelen terapiaa. Joko pariskuntana tai ihan vain sinulle ylsilöterapiaa. Se auttaa varmasti hahmottamaan elämääsi uudesta näkökulmasta. Tsemppiä!

Olet jumissa väärän naisen kanssa, jos ja kun löydät sen oikean rakkauden tunne häviää. Suosittelen eroamaan ja odottamaan sitä kenen kanssa ei vituta jakaa elämääsi, itse olin samassa tilanteessa monta vuotta ja sitten tajusin ja lähdin  ja muutaman kuukauden päästä tapasin elämäni naiisen ja nyt oltu naimisissa jo vuosia ja edelleen on yhdessä olo mahtavaa

Eiköhän tämäkin "vitutuksen" lopputulos saada lukea iltalehtien otsikoista kohta..

Meillä vaimolla on omaa aikaa ja itsellä se vaatii hirveän tappelun ja vaimon uhriutumisen että sitä saa. Sittenkin kun kerrankin pääsee johonkin tulee viestiä miten hankalaa ja vaikeaa kaikki on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Exälläni oli kai samat tuntemukset kuin AP:lla. Sanoutui irti perhe-elämästä ja lapsistaan. Niinkin voi näköjään tehdä.

Näitä “sisintään kuuntelevia” sankareita riittää 🤷‍♀️.

Elätkö sä elämääsi miellyttääksesi muita ja muiden ehdoilla ja toiveita täyttäen?

Niin, et. Eli samanlainen sisintäsi kuunteleva sankari sinäkin olet.

Olenko siirtynyt johonkin rinnakkaisuniversumiin yhtäkkiä? Siis eikö suuri osa väestöstä perusta perheen ja sitten elää tyytyväisenä elämäänsä miellyttäen heitä, heidän ehdoillaan ja heidän toiveitaan täyttäen, koska sellaista perhe-elämä on? Ainakin minun nähdäkseni. Pitäisikö siitä erityisesti kärsiä? Itse olen sen valinnut.

En minä ainakaan elä elämääni miellyttääkseni muita tai muiden ehdoilla. Tottakai joustetaan arjessa esim. pienten lasten kohdalla mutta ei ne lapsetkaan ole syy alistua pelkäksi kotiorjaksi. Silloinhan juuri toimii omaa itseään vasten. Kompromissit on eri asia kuin p**seennuoleskelu. Kun jättää oman itsensä ja halunsa taka-alalle, syntyy katkeruutta ennemmin tai myöhemmin. Palsta on täynnä aloituksia joissa itketään "Mies juhlii, minä joudun olemaan kotona", "Mies ei ikinä siivoa" -aloituksia. Nämä on niitä "kiitoksia" kun ei pidetä omista rajoista ja jaksamisesta huolta. Passataan ja nalkutetaan. On suotavaa pitää omista ihmissuhteistaan, harrastuksistaan ja vapaa-ajastaan huolta vaikka perheellistyy.

En ikinä suostuisi suhteeseen missä toinen määrittää miten saan olla ja elää ja toteuttaa itseäni. Jos en tule hyväksytyksi omana itsenäni niin sitten parempi molempien jatkaa matkaa. Ei kenenkään tehtävä ole täällä olla jonkun onnellisuuden tunnetta täyttämässä, jokainen on siitä vastuussa ihan itse.

Kukin tavallaan. Terveessa perheyhteisössä kaikki ottavat toisensa ja toistensa tarpeet ja halut huomioon. Kaikki toivovat toisillensa hyvää jolloin kaikki hyötyvät. En ymmärrä miten perseennuoleskelu edes liittyy perheenä elämiseen.

Kukapa ei katuisi.

Naisilla on kaksi tavoitetta nitoutuneena toisiinsa:

1. jälkeläinen joka on taatusti heidän

2. miehen resurssit jolla taataan jälkeläiselle parhaat saatavilla olevat olosuhteet