Nauratteko tai tuomitsetteko sisäisesti koskaan vastaantulevia vieraita ihmisiä?

Hädin tuskin huomaan toisia ihmisiä, elleivät sitten käyttäydy erikoisella tavalla. Sen verran saatan tuomita, että hetken kiroan mielessäni, jos joku häiriköi.

Kyllä, mutta ääneen.

All the time. Oon iteki välillä niiiiin kypsä tähän mun negatiivisuuteen.

En ole mielelläni väärässä. En siis tuomitse ihmisiä joista en tiedä mitään.

Nauran näille 'Mua luullaan tyttäreni siskoksi' -tätejä, jotka pitävät itseään jotenkin nuorina vaikka ovat keski-ikäisiä.

En minua muut ihmiset kiinnosta, että alkaisin ktään tuomitsemaan. 

Tottakai muita ihmisiä nähdessä herää ajatuksia. Useimmiten tunne on huvittuneisuus vailla ilkeyttä. Me ihmiset näytämme toistemme silmissä ihan varmasti monella tavalla hassuilta toisinaan. 

Joskus ryhdyn miettimään, miten jonkun tuntemattoman ulkonäköä tai pukeutumista saisi parannettua. Tai jos joku näyttää oikein tyylikkäältä, niin yritän saada kiinni, millaiset seikat sen tyylikkyyden tuottavat. Tällä tavalla ihmisten katsomisesta tulee oppimistapahtumia.

Moukkamainen käytös on sitten asia erikseen. Ääliömäinen käyttäytyminen ärsyttää. Silloin voi kokea itsensä hyväksi ihmiseksi: minä en ainakaan ole sellainen typerys kuin tuo toinen.

En, en ole erityisen kiinnostunut vastaantulijoista, joskin tarkkailen onko tuttuja liikkeellä. Ei tulisi mieleenikään loukata kanssaimmeisiä, etenkään niitä joita en edes tunne.

Mukavaa päivää siulle, elä sure, ei ihmiset muita katso ellei ole räkä poskella, silmä mustana, nauti kesän lämmöstä.

Vierailija kirjoitti:

All the time. Oon iteki välillä niiiiin kypsä tähän mun negatiivisuuteen.

Hali sulle!

En. Pyrin yleensäkin olemaan tuomitsematta.

Kovin erikoiset ihmiset kyllä kiinnittävät huomion, mutta silloin pyrin ajattelemaan, että eivät he mahda sille mitään. Minäkin olisin voinut syntyä kehitysvammaisena tms.

Vierailija kirjoitti:

:(

Älä sure! Lohtua!

No ei ole kyllä tapana. Yleensäkään en edes noteeraa vastaantulijoita. 

Vierailija kirjoitti:

Kertoo myös paljon ihmisestä itsestään,joka tuntemattomille nauraa/tuomitsee.

Se kertoo vain ja ainoastaan siitä ihmisestä, joka tuomitsee.

Jos se kertoisi kohteesta, niin kaikki maailman ihmiset ajattelisivat samalla tavalla. Ja me emme ajattele. Siksi se kertoo vain ja ainoastaan ajattelijasta itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Valikoin aina, ketä haluaisin panna. Joskus käy niin, että näen naisen vain takaapäin tai kaukaa. Sitten mietin, että panisinko? No, ok. panisin sitten. Kun pääsen lähelle, niin nainen ei olekaan haluttavan näköinen. Silloin soimaan itseäni, että koska kerran lupasit panna, niin sitten on pakko panna. Pahinta on, jos erehdyn sukupuolesta. Silloin on "pakko" panna miestä. Vastenmielistä, mutta lupaus on lupaus. Tässä tilanteessa yritän kiireesti löytää jonkin "jälkiruoan", jota voisi sitten panna tämän epätoivotun jälkeen. Kuvittelen mielessäni, että tämä "jälkiruoka" auttaa minua kestämään sen epämieluisan panon.

t. mies

Siinäpä harvinaisen turhanpäiväistä ja yksiniittistä ajatuksenjuoksua. Vaikea edes käsittää, että jollakulla näyttää kuvauksen perusteella kuluvan tällaisiin ajatuksiin minuuttitolkulla aikaa päivän aikana.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin harvoin ulkonäön takia, jos sitä meinaat. Sitten saa olla jo aika outo ilmestys. Sisäisesti tuomitsen kyllä roskaajia, vanhempia jotka puhuvat rumasti lapsilleen, etuilijoita, räkijöitä jne.

Juuri näin minullakin. Ulkonäköä kauhistelin mielessäni eräänä päivänä, kun yksi nainen oli ottanut täytettä huuliin ja oli mun mielestä ihan järkyttävän näköinen. En jäänyt sitäkään tuijottamaan tai ääneeen kauhistellut.

Ei ole tapana arvostella ihmisiä edes omassa mielessä. Joskus kiinnitän huomiota kauniisiin vaatteisiin ja olen pysäyttänyt ja kysynyt mistä olet tuon mekon tai puseron ostanut. 

En, jos sen ihmisen käytös ei ole mitenkään epäasiallista. Yleensä en kiinnitä vastaantulijoihin juuri huomiota ja jos kiinnitän, ennemmin positiivisessa mielessä.

En naureskele enkä arvostele ketään.

Joskus. Harvemmin kuitenkaan nauran tai tuomitsen. Päivittelen vain mielessäni esim. asuvalintaa ja sen sopivuutta tilanteeseen tai kropan muotoihin Vaikka keskitalven pakkasissa vesirajaa hipovaa minihametta ja ohuita ihonvärisiä sukkahousuja tai kesällä keskikaupungilla kulkevaa tosi-isoa ihmistä puolialastomana. Ei sen puoleen, ihmettelen kyllä pienempiäkin ihmisiä, jos urbaanissa ympäristössä kulkevat kaiken paljastavassa asussa. Tilannetajun puute ärsyttää jostain syystä, joo, olen nipo, myönnän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valikoin aina, ketä haluaisin panna. Joskus käy niin, että näen naisen vain takaapäin tai kaukaa. Sitten mietin, että panisinko? No, ok. panisin sitten. Kun pääsen lähelle, niin nainen ei olekaan haluttavan näköinen. Silloin soimaan itseäni, että koska kerran lupasit panna, niin sitten on pakko panna. Pahinta on, jos erehdyn sukupuolesta. Silloin on "pakko" panna miestä. Vastenmielistä, mutta lupaus on lupaus. Tässä tilanteessa yritän kiireesti löytää jonkin "jälkiruoan", jota voisi sitten panna tämän epätoivotun jälkeen. Kuvittelen mielessäni, että tämä "jälkiruoka" auttaa minua kestämään sen epämieluisan panon.

t. mies

Siinäpä harvinaisen turhanpäiväistä ja yksiniittistä ajatuksenjuoksua. Vaikea edes käsittää, että jollakulla näyttää kuvauksen perusteella kuluvan tällaisiin ajatuksiin minuuttitolkulla aikaa päivän aikana.

Joo, kieltämättä aikaa menee paljon. Autolla ajellessa on hankalaa, kun ei näe, onko nainen pantavan näköinen vai ei. Silloin saatan ajaa melkein ojaan, kun yritän kurkotella sivuikkunasta naisen ulkonäköä. Mutta tosiaan, naisethan ei koskaan katso, olisko vastaantuleva mies pantavan näköinen vai ei.