Lue keskustelun säännöt.
Huomaan etten "elä" vaikka olen hengissä. Elän kuin kuplassa.
03.07.2021 |
Havahduin siihen jälleen istuessani bussissa, katsellessa maisemia, ihmisiä, ravintoloita, kuunnellessani naurua ja lapsia.
Yritin päästä mielessäni elämän makuun. Keskittyä ja miettiä elämää ja tätä hetkeä.
En vain pääse kiinni. Olen mutta en ole kuitenkaan elämässä mukana vaan sivustaseuraajana.
Olen yksin ja se on ihan ok, juuri nyt en kaipaa uusia ihmissuhteita kun monenlaisia haavoja tässä vasta parantelen ja terapiaan pääsen sitten tämän vuoden aikana toivottavasti.
On outo olo vain, irrallinen ja haikea. Kuin olisi unohtanut miten elämää eletään, värit puuttuvat tai en vain halua eläytyä, varon jotain.
Olen silti ihan normaalin oloinen tietenkin, sosiaalinen työelämässä ja hoidan asiani parhaani mukaan. Tuntuu kuitenkin usein kuin ei kuuluisi joukkoon. On jotenkin ulkopuolella vaikka tiedän, että minäkin voisin olla onnellinen. En ole huonompi tai parempi kuin kukaan muukaan.
Ei vain pääse kiinni tai ei näe jotain. Kai sitä on tullut jollain tavalla sokeaksi jossain määrin, en tiedä.
Olisi ihana nauttia aidosti mutta pelkään jotain, olen kai lukossa ja toivoisin vielä vapautuvani tuntemaan elämää kuten vaikka lapsuudessa, aikuisten ajatuksin tietenkin. Tiedä onko se mahdollista mutta tiedän, että toivoa on.
Olen päästänyt irti kontrollista parhaani mukaan, alkoholista jne. Nuo vain kasvattavat egoani ja saavat voimaan pahoin.
Pyrin tiedostamaan asioita.
On kuitenkin selvitettävää itsensä kanssa, ehkä joskus vielä ymmärrän jotain mikä nyt ei avaudu. Kaipaisi jo jotain vilpitöntä hyvää.
Joku varmaan ymmärtää.
-Alkoholistien aikuinen lapsi
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut rukoilemaankin. Tarvitsen hengellisyyttä elämääni. Koen vain ettei enää ilman jotain korkeampaa voimaa jaksa. Ap
Oikea paikka etsiä apua 👍 minua auttoi Jumala. On ollut prosessi mutta kyllä kannatti.
Jumala auttaa vaan tiettyjä ihmisiä,itse en ole saanut apua jumalalta vaikka kuinka rukoillut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut rukoilemaankin. Tarvitsen hengellisyyttä elämääni. Koen vain ettei enää ilman jotain korkeampaa voimaa jaksa. Ap
Syötkö mielialalääkkeitä? Itselleni neurologi määräsi cymbaltaa hermosärkyihin, mutta lopetin niiden syömisen jo reilun viikon päästä, kun elämästä "katosivat värit".
Minulla oli aikoinaan samanlainen tunne elämää kohtaan. Tulin uskoon ja Jeesus eheytti minut. Samalla tutustuin uskoviin ihmisiin ja sain elämääni paljon sisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut rukoilemaankin. Tarvitsen hengellisyyttä elämääni. Koen vain ettei enää ilman jotain korkeampaa voimaa jaksa. Ap
Syötkö mielialalääkkeitä? Itselleni neurologi määräsi cymbaltaa hermosärkyihin, mutta lopetin niiden syömisen jo reilun viikon päästä, kun elämästä "katosivat värit".
En käytä.
Olen tietenkin kokeillut mutta järkeillyt näihin "oireisiin" lääkkeet turhaksi. Ihmisen tulee kokea myös tuskaa kasvaakseen. Lääkkeiden käyttö mielen ongelmiin on turhaa ainakin minun tapauksessani. Tarvitsen surua ja masennusta kokeakseni myös oonnea ja kiitollisuutta.
Yleensä tuskan kautta pääsen siihen tilaan kun huomaan olevani kasvanut toisenlaiseen moodiin ja elän parempaa elämää.
Tämäkin jälleen prosessi, hengellinen tavallaan.
Ap
Kiitos vastanneille ♥
Otan selvää ehdotuksistanne.
Minä kuitenkin uskon tulevani uskoon jostain syystä tämän elämäni varrella mutta en ole kovin kiinnostunut seurakunnasta tai uskonnollisuudesta vaan tarkotuksesta kaiken lian alla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tehkää lapsia niin tiedätte mikä on elämässä tärkeää.lapseton ihminen ei voi tietää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut rukoilemaankin. Tarvitsen hengellisyyttä elämääni. Koen vain ettei enää ilman jotain korkeampaa voimaa jaksa. Ap
Syötkö mielialalääkkeitä? Itselleni neurologi määräsi cymbaltaa hermosärkyihin, mutta lopetin niiden syömisen jo reilun viikon päästä, kun elämästä "katosivat värit".
En käytä.
Olen tietenkin kokeillut mutta järkeillyt näihin "oireisiin" lääkkeet turhaksi. Ihmisen tulee kokea myös tuskaa kasvaakseen. Lääkkeiden käyttö mielen ongelmiin on turhaa ainakin minun tapauksessani. Tarvitsen surua ja masennusta kokeakseni myös oonnea ja kiitollisuutta.
Yleensä tuskan kautta pääsen siihen tilaan kun huomaan olevani kasvanut toisenlaiseen moodiin ja elän parempaa elämää.
Tämäkin jälleen prosessi, hengellinen tavallaan.
Ap
Minusta tämä on peruskierre, josta puhutaan aivan liian vähän. Elolliset olennot on ohjelmoitu haluamaan aina enemmän. Eli pohjimmiltaan meidän on tarkoitus pyrkiä laajentamaan reviiriä, etsimään uusia ravinnonlähteitä siltä varalta että tähänahtiset saattavat ehtyä, jne. Asioiden vaikuttavuus väljähtyy, vieläpä niin pahoin että edes kasvava ärsyketulva ei enää riitä. Päästäkseen tyytymättömyyden kierteestä on koettava niin syvää rakkautta että pysyvyys alkaa näyttää paremmalta kuin muutos. Alettava vaalia ja puolustaa kaikkea sitä hyvää, mitä on jo nyt. Jos puolustettavaa ei oikein ole, vaan merkitys pitää repiä elämän pikkujutuista ilman näitä sitovaa merkitysverkkoa, pitää opettaa itsensä nauttimaan niistä aina uudelleen voidakseen tyytyä ja olla onnellinen.
Itse olin tyytyväinen entiseen pieneen elämääni.
Koko muu suku hirveän kunnianhimoisia ja rahan perässä juoksijoita.
Tuntui, ettei oma elämäni oikein sovi kunnianhimoiselle suvulle.
Pitäisi opiskella, tehdä uraa, tehdä rahaa jne jne
Mutta kun tuo ei ole se mun juttu.
Välillä toivon, että voisin vain erakoitua ja jättää kaiken ulkopuolelta tulevan painostuksen,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin tyytyväinen entiseen pieneen elämääni.
Koko muu suku hirveän kunnianhimoisia ja rahan perässä juoksijoita.
Tuntui, ettei oma elämäni oikein sovi kunnianhimoiselle suvulle.
Pitäisi opiskella, tehdä uraa, tehdä rahaa jne jne
Mutta kun tuo ei ole se mun juttu.
Välillä toivon, että voisin vain erakoitua ja jättää kaiken ulkopuolelta tulevan painostuksen,
Lisäys. Siis yhtäkkiä tajusin, että varsinkin äitini painosti elämään suvun tyyliin. Ennen tätä olin suhtkoht Ok.
Pitkä tie jok vaatii sinnikkyyttä ja armollisuutta oman jaksamisen suhteen.
Hyvä lähtökohta on se, että me kaikki olemme keskeneräisiä. Se 90-vuotias kuoleva vanhus pohtii ihan samoja asioita.
Käytännössä neuvoisin sinua menemään saunaan. Puhumaan itsellesi kauniisti ja peseytymään lempisaippuallasi.
Myöhemmin voit herättää itsesi kovilla löylyillä ja kylmällä suihkulla. Fyysinen rasitus tekee myös hyvää turtuneelle mielelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut rukoilemaankin. Tarvitsen hengellisyyttä elämääni. Koen vain ettei enää ilman jotain korkeampaa voimaa jaksa. Ap
Syötkö mielialalääkkeitä? Itselleni neurologi määräsi cymbaltaa hermosärkyihin, mutta lopetin niiden syömisen jo reilun viikon päästä, kun elämästä "katosivat värit".
En käytä.
Olen tietenkin kokeillut mutta järkeillyt näihin "oireisiin" lääkkeet turhaksi. Ihmisen tulee kokea myös tuskaa kasvaakseen. Lääkkeiden käyttö mielen ongelmiin on turhaa ainakin minun tapauksessani. Tarvitsen surua ja masennusta kokeakseni myös oonnea ja kiitollisuutta.
Yleensä tuskan kautta pääsen siihen tilaan kun huomaan olevani kasvanut toisenlaiseen moodiin ja elän parempaa elämää.
Tämäkin jälleen prosessi, hengellinen tavallaan.
Ap
Kerrot, että olet alkoholistien lapsi. Se on ollut kova koulu. Itsessäni tunnistan emotionaalisen uupumuksen, olen joutunut antamaan toisille enemmän kuin olen saanut. Olen ottanut vastuuta toisten onnesta, enkä ole pitänyt puoliani. Kuvittelen, että meille kaikille on annettu astiaan vettä, joka ikäänkuin kiehuu ja porisee, silloin kun elämme ja voimme hyvin, ja annamme hyvää itsestämme toisillemme. Ellemme saa lisää vettä välillä omaan astiaamme toisilta, astiamme kuivuu tyhjiin. Jos annat omasta vedestäsi huomaamatta liikaa, astiasi vesi kiehuu tyhjiin nopeammin.
Itsekin katson usein sivusta muiden elämää, ja nykyään oudoksun monia asioita, jotka olivat ennen kivoja. Nyt eivät merkitse yhtään mitään.
Minustakin tämä "outo olo" on tietoisuuden heräämistä. Ja se on osa kasvamista. Koskaan emme tule valmiiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sienet auttavat tutkitusti. Mutta en tiedä saako kukaan suomalainen lääkäri määrätä niitä
Tämä on kuulkaas vaan ihan tavallista suomalaista elämää...ei mikään dissosiaatiohäiriö! Suomessa ei eletä, vaan selvitydytään päivästä toiseen. Ihan samat fiilikset meillä muilla.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastanneille ♥
Otan selvää ehdotuksistanne.
Minä kuitenkin uskon tulevani uskoon jostain syystä tämän elämäni varrella mutta en ole kovin kiinnostunut seurakunnasta tai uskonnollisuudesta vaan tarkotuksesta kaiken lian alla.
Ap
Jos et koe kristillistä uskoa omaksesi, kokeile tutustua esim. buddhalaisuuteen. Voisit löytää sisältöä meditoinnista ja henkisestä kasvusta.
Ap tunnistan itsessäni paljonkin samaa kuin mitä kirjoitit... haluaisin antaa sinulle vinkin, jos olisit kiinnostunut kokeilemaan. Opettele tietoisen läsnäolon taito. Googlaamalla löytyy lisää, hakusanaksi voi laittaa myös mindfulness.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut rukoilemaankin. Tarvitsen hengellisyyttä elämääni. Koen vain ettei enää ilman jotain korkeampaa voimaa jaksa. Ap
Oikea paikka etsiä apua 👍 minua auttoi Jumala. On ollut prosessi mutta kyllä kannatti.
Jumala auttaa vaan tiettyjä ihmisiä,itse en ole saanut apua jumalalta vaikka kuinka rukoillut.
Miksi niin ajattelet? Mitä olet rukoillut? Tai no, ei tarvitse vastata. Raamatussa on vertaus, jossa mies herää antamaan ruokaa kun toinen kolkuttaa tms, ei siksi että tämä toinen olisi edes hänen kaveri, vaan siksi että rasittaa häntä pyynnöillään. Koen että tuo viittaa Jumalaankin.
Pitäiskö perustaa joku väsähtäneiden yhdistys?
Voisi jättää tekopirteän naamion ja olla oma tylsistynyt itsensä?
Ehkä se siitä lähtisi taas lentoon?