Ovatko kristityt pahoja ihmisiä?

80-90-luvulla trendikästä oli hedonismi: "sex, drugs and rock 'n roll". Jos olit kristitty, sinua ehkä pidettiin vähän nurkkakuntaisena ja siveyden sipulina, mutta ei suinkaan pahana ihmisenä. Ainoastaan kummallisena, kun en välittänyt maailman menosta. Ihminen tiesi monesti tekevänsä yleisesti ottaen väärin, mutta avoimesti halusi silti elää kapinassa. Se oli silloin 'in' se.

Nyt 2000-luvun trendinä on humanismi. Hyvyys. Kaikki haluavat olla hyviä ihmisiä. Nyt taistellaan siitä mikä on hyvää. Nuoret kannattavat milloin mitäkin ideologiaa, jokainen julkkis on jonkun asian puolesta tai vastaan - ja kaikki ovat jonkin asian aktivisteja. Hauskaa on, että kristityt ovat pysyneet juurillaan kaikenlaiset trendikkäät ideologiset virtaukset, mutta nyt tuntuu että olemme siirtyneet kaikista petollisimpaan aikaan. Kristityt on tottuneet olemaan "siveyden sipuleita" tai tunnettuja "liiotellusta moraalistaan", mutta on mennyt tovi läntisessä maailmassa, että meidän arvoja on kutsuttu pahoiksi.

Jokaisella on nyt oma hyvyyden määritelmä. Ilmastoliike sanoo, että jos et ole kaikista poliittisista ilmastotoimista heidän kanssa samaa mieltä - olet paha ihminen. Jotkut poliittiset suuntaukset sanovat, että jos et halua rakentaa yhteiskuntaa heidän tavallaan, et välitä ihmisistä - ja olet siis paha ihminen. Pride-ideologia sanoo, että jos et kaikilla tavoin juhlista heidän ihmiskuvaansa, jossa seksuaalisuus voi olla liukuva, sukupuolen voi vaihtaa ja että avioliitto on vain mikä tahansa ihmisen sopima järjestely - olet paha ihminen. Joko olet samaa mieltä, tai olet paha ihminen! Suorastaan ihmisoikeusvastainen!

Meidän ajan ihminen on kadottanut näyn todellisesta pahuudesta. Kun hyvyys ja pahuus sidotaan mielipiteisiin, ideologioihin tai poliittisiin näkemyksiin, ihminen voi elää sellaisessa illuusiossa, että olisikin hyvä. "Koska minä kannatan tätä puoluetta - olen parempi ihminen kuin muut". "Koska minä olen tätä mieltä tästä ideologiasta - olen hyvä ihminen". Samaan aikaan kuitenkin voit olla itsekeskeinen, kohdella lähimmäisiäsi huonosti ja itsekkäästi, ajaa kaiken päivää omaa etuasi - mutta sanoa silti olevasi hyvä ihminen, koska "kannatat oikeita mielipiteitä". Pelottavaa on, että tämä ruokkii syntiä, jota nyt niin isosti juhlistetaan, mutta josta Raamattu varoittaa vakavasti: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon" (Jaak. 4:6).

Mitä on ylpeys? Ylpeys on sitä, ettei tunnista eikä tunnusta Jumalan edessä syntisyyttään. Ylpeys on sitä, että osoittaa "noita toisia tuolla", sen sijaan että katsoisi peiliin ja myöntäisi syyllisyytensä Jumalan edessä. Ylpeys on sitä, että pitää omaa moraalista hyvyyttään korkeimpana totuutena, eikä suostu myöntämään olevansa vastuussa Koko maailman kaikkeuden Luojalle. Jumala on ylpeitä vastaan.

Raamatun lääke ihmisen ylpeydelle on todella tervehdyttävä. Kukaan meistä ei ole hyvä (Room. 3:10-18), eikä siksi toisen yläpuolella. Evankeliumi kutsuu jokaista ihmistä menemään OMIEN syntiensä kanssa Jumalan eteen, pyytämään armahdusta ja vaeltamaan nyt Jumalan osoittamalla tiellä. Ja Jumalan lakia on julistettava. Sillä miten ihminen voisi edes tietää elävänsä kapinassa Jumalaa kohtaan, jos sitä ei julisteta? Vain syntinsä ymmärtänyt ja Jumalan edessä nöyrtynyt ihminen lakkaa osoittelemasta muita ja puimasta nyrkkiä Taivaaseen.