Miten olette nimenneet lapsenne? Onko jokin tietty kaava (luontonimet, sama kirjain) vai valitsitteko vain jonkun kivan nimen?

Vierailija kirjoitti:

Eipä sillä kai ole väliä, sopiiko sisarusten nimet yhteen, mutta sillä on väliä, tuleeko etu- ja sukunimestä järkevä yhdistelmä. Miettikää vanhemmat tarkkaan.

Meillä on erikoinen ulkolainen sukunimi, mutta etunimeksi sain ruman, suomenkielisen, vanhahtavan nimen. Nimeni oli siis tyyliin Ritva Reichardt. Vaihdoin sitten etunimen aikuisena sellaiseksi, että se on samaa maata sukunimen kanssa. Nimeni oli vähän kuin käänteisversio siitä, että lapselle annettaisiin nimeksi jotakin tyyliin Christine Lötjönen...

Tämän vuoksi tyttäreni ei saanut kaunista Marlene-nimeä, kun Marlene Pöntinen oli niin korni! Mietin kyllä Marleenaa, mutta kun se ei ole sama nimi.

Vierailija kirjoitti:

Mahdollisimman neutraalit etunimet ja sellaiset, joita on ollut isovanhemmilla. Etunimi ei saa mjn mielestä määrittää lasta mihinkään suuntaan. Meillä on Aino, Heikki ja Eero.

Kannattaa välttää kovin yleisiä etunimiä, jos sukunimikin on yleinen. Menee muuten esim. postit sekaisin kaimojen kanssa ym. hankaluutta voi tulla.

Asun ulkomailla. Miehen kanssa haluttiin lapsille supisuomalaiset nimet ja sellaiset mitkä täkäläisten on helppo kirjoittaa ja lausua. Tyyliin Kalle ja Elina. Hyvin ovat heidän nimensä toimineet täällä. Ei mitään ongelmia "ulkomaalaisista" nimistä. En haluaisi omille lapsilleni "ulkomaalaisia" nimiä vaikka täällä asutaankin.

Meillä lapsille on annettu tavalliset, ei liian yleiset eikä liian harvinaiset nimet, toisiinsa sointuvat, eli samoja vokaaleja, mutta ei samaa alkukirjainta (Siis luokkaa Liisa, Kaisa, Maija). Ei tarvi kärvistellä, että miksi on tuollaiset kummalliset nimet, tai kenen nimi on hienoin.

Me ollaan valittu mielestämme mukavat nimet, pitihän siinä kompromisseja tehdä, varsinkin tytön nimestä. Kun lasten isä kommentoi useaan ”se on mun eksän nimi, sen nimisestä tykkäsin joskus, sen niminen taas oli ärsyttävä jne.) mutta löytyi lopulta lapsille nimet, jotka kivat ja aika perus. Mutta ei soinnu toisiinsa, aika erilaiset on. Kun itse en tykkää sointuvista nimistä tai että alkais samalla alkukirjaimella tms.

Valitsisin persoonalliset "oikeat" nimet, jotka kestävät aikaa. Ei itse keksittyjä eikä muotinimiä, joita ei muista kukaan. Nimen tulee sopia aikuisenakin.

Esikoinen pian syntymässä ja tätä on pohdittu. Lapsi saamassa minun harvinaisen sukunimen, josta kyllä pidän mutta jota joskus joutuu tavailemaan, että se varmasti kirjoitetaan oikein, minkä vuoksi on tärkeää, että etunimi olisi sen sijaan hyvin helppo ja selkeä. Emme kuitenkaan halua aivan tusinanimeä, joten päädyimme etunimeen, joka on muutamalla tuhannella sekä helposti kirjoitettava ja ymmärrettävä. En toisaalta halunnut nimenomaisesti ns. "pehmeää" nimeä, koska vierastan kyseistä trendiä, joten nimessä on rohkeasti "jopa" r-kirjain. Nimeä on makusteltu useampi kuukausi ja se tuntuu ihan kelvolta ja hyvältä - mikään nimi ei toisaalta olekaan sellainen, joka meihin olisi aivan ehdottomasti iskenyt, vaan luulen, että tällainen tunne, että se on hyvä, toimiva ja kiva, on lähimmäs mitä pääsemme sen "oikean" nimen löytämistä. 🙂

Toisena nimenä on luontonimi, josta olen kauan pitänyt ja kolmantena hieman pidempi suomalaistettu versio ulkomaalaisesta nimestä, joka ei sellaisenaan toimi suomeksi hyvin. Kaikissa nimissä itselleni on myös hyvin tärkeää nimen etymologia ja olen käyttänyt tämän tutkimiseen paljon aikaa. Näin meillä.

Helmi ja Patricia

Helmi ja Ilona (sama ajatus, kuitenkin selkeästi erilaiset)

Greta ja Beata

Agda ja Ebba

Helena ja Maria

Nuorempana nimimaku on erilainen. Vanhempana huomaa, että olisi pitänyt valita aikaa kestävät nimet.

Vierailija kirjoitti:

Eipä sillä kai ole väliä, sopiiko sisarusten nimet yhteen, mutta sillä on väliä, tuleeko etu- ja sukunimestä järkevä yhdistelmä. Miettikää vanhemmat tarkkaan.

Meillä on erikoinen ulkolainen sukunimi, mutta etunimeksi sain ruman, suomenkielisen, vanhahtavan nimen. Nimeni oli siis tyyliin Ritva Reichardt. Vaihdoin sitten etunimen aikuisena sellaiseksi, että se on samaa maata sukunimen kanssa. Nimeni oli vähän kuin käänteisversio siitä, että lapselle annettaisiin nimeksi jotakin tyyliin Christine Lötjönen...

Onneksi on ihan kotilainen nimi meillä! 

Meillä kaikilla lapsilla on suomalaiset harvinaiset helposti käytettävät kaksitavuiset nimet. Jokainen on silti yksilö.

Minusta sisarusten nimien ei tarvitse olla samankaltaiset, mutta mikään itseisarvo ei ole sekään, että ovat täysin toisesta maailmasta. Esimerkiksi Väinö-Päiviö ja Gregorius.