Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita kolmekymppisiä, jotka haluaisivat tavallisen elämän okt:ssa, pari lasta, farmariauton jne. mutta niihin ei tule ikinä olemaan varaa?
03.07.2021 |
En haaveile mahdottomasta. Oma talo, ei tarvitse olla mitään luksusta. Lapsia yksi tai kaksi. Koira. Auto pihaan. Ehkä etelänmatka viiden vuoden välein. Puutarhanhoitoa ja tavallista elämää. Pihaan trampoliini ja kaasugrilli. Ei kuitenkaan pitsauuneja eikä design-kalusteita vaan ihan arkisia juttuja.
Näistä useimmat asiat eivät tule ikinä olemaan mahdollisia taloudellisista syistä. Olen akateeminen pätkätyöläinen keskisuuressa kaupungissa, mies on pienipalkkaisella alalla. Jos oltaisiin pelattu kortit oikein niin oltaisiin opiskeltu oikeille aloille, valmistuttu nuorena ja hankittu heti ensiasunto. Sitten homma voisi onnistua, mutta meidän elämä ei ole mennyt tuon kaavan mukaan eikä kotoa ole saatu mitään eväitä hyvän elämän rakentamiseen.
Ainoa vaihtoehto olisi muuttaa johonkin muuttotappiopaikkakunnalle ja ryhtyä vaikka siivoustöihin. Sitä ollaankin jo vakavasti mietitty, kun tuntuu älyttömältä että kaksi työssäkäyvää ihmistä joutuu elämänsä tappiin asti elämään vuokralla kerrostalossa ja luopumaan kaikista haaveistaan.
Kohtalontovereita?
Kommentit (101)
Jep. Turha miettiä, miksi syntyvyys laskee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa. Ja eniten ärsyttää kun tätä vuokraluukussa palkkapäivästä toiseen kituuttamista yritetään brändätä jonain trendikkäänä, tiedostavana ja ekologisena elämäntapana. Tosiasia on se, ettei monillakaan 20-30-vuotiaista yksinkertaisesti tule olemaan varaa kehyskunnassa ja omakotitalossa asumiseen saati lapsiin ja autoon.
Kolmikymppinen ehtii opiskella rahakkaamman alan vielä hyvin. T: viisikymppinen varakas
Mä hommasin ekan asunnon aspilla. Asuin ankeassa ja halvassa vuokra-asunnossa. Rintsikan yläkerta, huone, joka oli talvella liian kylmä ja aula, johon tuli kylmää vettä hanasta.
Vessa kerrosta alempana, jaettu ja -1 saunan yhteydessä suihku.
Olin viimeinen vuokralainen. Sain asunnon sukulaisen kautta. Omistaja sanoi saan asua vuoden, ainakin. Kunnes sukulainen pääsee Helsinkiin opiskelemaan. Asuin yht 4 v, kunnes pääsi. Paitsi ei huolinutkaan.
Opiskeluaikana olin töissä lähellä, mäkissä vkonloppuisin.
Pärjäsin sillä tulolla, asumistuella ja opintotuella. Lainat laitoin aspille.
Kun valmistuin, asuin vielä ja säästin rahaa. Vuosikausia käytin alle 500 euroa kk, josta 300 e meni vuokraan.
Ostin pienen kaksion, tai iso yksiö oli papereissa. Siinä asuin monta v, sitten isompaan ja taas isompaan.
Ne uhraukset pitää tehdä jossain vaiheessa. Tämä oli minun polku.
Vierailija kirjoitti:
No ainakin meillä Tampereella nuorista aikuisista haaveilee omasta talosta, mutta uskoo ettei se koskaan ole mahdollinen. Samaan aikaan suuret ikäluokat asuvat isoissa taloissaan ja haluavat muuttaa kaupunkiin pienempiin kerrostaloasuntoihin. Velattomat talot, joiden arvo moninkertaistunut vuosikymmenten aikana.
Tasan ei käy onnen lahjat.
Höpön höpön. Velaton talo, jonka hinta on romahtanut. Veroäyri 3-5% korkeampi kuin kaupungeissa. 150 neliön talon hinnalla ei saa 20 neliön yksiötä kaupungista. Peruspalvelut toimii kyllä, mutta auto on välttämätön ainakin talvisin kun pyöräily ei onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa ottaa raksamies, jos omasta talosta haaveilee. Isäni väsäsi elämänsä aikana niitä neljä.
Haaveilin sekä toteutin, paitsi ettei ole enää puolisoa eikä niitä lapsia ehtinyt siunautua. 😢
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on käynyt vähän päinvastoin. Minulla oli nuo kaikki, mutta ei ole enää. Erosin miehestä ja muutin kerrostaloon. Tämä sopii minulle vallan hyvin ja muutaman vuoden olin taloudellisestikin todella hyvässä tilanteessa. Sitten menin vaihtamaan työtä kaupan kassalta "parempaan", siistiin sisätyöhön. Ajattelin, että nyt elämänlaatuni paranee ja palkkakin hieman. Noh, työpaikka lähti alta ja perustin yrityksen. Nyt iskee burn outia ja rahasta on tiukkaa ja säästöt on käytetty. Eli elämäni oli lopulta taloudellisesti leveintä silloin, kun olin kaupan kassalla ja niskassa oli hirveän iso asuntolaina. Tämänhetkisessä tilanteessa en pääse enää koskaan elämään sellaista elämää, että asuisin isossa talossa ja palkka kilahtaa tilille säännöllisesti. Eilen viimeksi havahduin siihen, että kaikki valinnat, jotka olen kuvitellut paratavan taloudellista tilannettani, ovatkin huonontaneet sitä. Paitsi ero paransi hetkellisesti.
Asumme poikani kanssa 47 neliön kaksiossa kahdestaan. Olen onnellinen, poikani on onnellinen. Rahaa ei ole liikaa, mutta on olemassa asioita, jotka eivät maksa: kirjat, musiikki, kirjoittaminen, pelaaminen, esimerkiksi. Ruokaa saamme toimeentulotuella ja sillähän saakin ihan hyvää ruokaa. Itse opiskelen yliopistossa ja tiedostan, että aina elämämme ei välttämättä tule jatkumaan näin. Lapsi on oppinut nauttimaan aineettomista asioista ja hän tietää, että itse pitää vitsa vääntää. Lapsi on empaattinen ja ymmärtäväinen. Haaveilemme. Meissä on toivoa. Tärkeintä in hyväksyä tosiasiat ja suhtautua tyynesti elämään - mitä tahansa voi tapahtua kelle tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ottaa raksamies, jos omasta talosta haaveilee. Isäni väsäsi elämänsä aikana niitä neljä.
Isäsi väänsi siis raksamiehiä elämänsä aikana neljä.
Ymmärrän tunteen. Me asuttiin pitkään vuokralla kerrostalossa, saatiin lapsia, toinen työttömänäkin pidempään. Ostettiin kerrostalokolmio, lapsilla ei omia huoneita mutta alue hyvä ja asunto kiva. Sitten elettiin todella tiukalla budjetilla vuosia, ei matkoja, ei ravintoloita, ei maksullisia harrastuksia aikuisilla, vaatteet kirppareilta ja -70% alesta ja saatiin laina maksettua. Laina saatiin koska oli asp-tilille säästetty, takaajia ei ollut.
Sitten ostettiin ok-talo uuudella lainalla, entinen velaton asunto mahdollisti sen. Nyt eletään tuollaista ap:n kuvailemaa elämää, paitsi että lapset on jo teinejä. Erona se, ettei ok-talo ollut mikään erityinen tavoite. Oltiin varsin onnellisia köyhänä kerrostalossa, enemmän yhteistä aikaa kun nyt vaativammassa työssä ollessa ja stressi nykyisestä isosta asuntolainasta on sekin oma juttunsa.
Voi siis toimia niin, että saavuttaa haaveensa joskus myöhemmin, mutta ei kannata unohtaa elämästä nauttimista siinä hetkessä. Mä usein muistelen kaiholla niitä kerrostaloaikojakin, en ole yhtään onnellisempi omakotitalossa, vaikka asumismuotona tämä ihan kiva onkin, ainoa selkeä parannus on se, että voi pestä pyykkiä öisin jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset, trampoliini, farmariauto? Ihan kuin olisi kyse vain esineistä. Kaikki vain maallista harhaa, jonka menetät kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Kolmikymppinen ehtii opiskella rahakkaamman alan vielä hyvin. T: viisikymppinen varakas
Kaikki voivat opiskella juristeiksi ja lääkäreiksi.
Se on susta itestäs kii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset, trampoliini, farmariauto? Ihan kuin olisi kyse vain esineistä. Kaikki vain maallista harhaa, jonka menetät kuitenkin.
Lapset = esine?
Omat vanhemmat maksoivat vuokransa, autonsa, opintolainansa ja säästivät niin että saivat ostettua omakotitalon vaikka valmistuivat lamaan, vain toinen oli duunaritöissä ja tekivät useamman lapsen. Minulla ja miehelläni ei ole mitenkään varaa pitää autoa kun on vuokra ja opintolainat maksettavana ja työelämä on pätkää, silppua ja ei oota. Omaan säästämisestä saa vain haaveilla kunnes jommalla kummalla tai molemmilla olisi kunnolla töitä enkä usko että sittenkään saadaan pitkään aikaan lainaa kun opintolainoja on maksettavana useampi kymppitonni.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Turha miettiä, miksi syntyvyys laskee.
Aika surullista, että valtaväestön mielestä lasten hankinta ei onnistu, jos ei ole omakotitaloa, autoa, trampoliinia yms. keskiluokan ikoneita.
Asutte ilmeisesti pk-seudulla? Muuttakaa johonkin muuhun isohkoon tai keskisuureen kaupunkiin. Asuntojen hinnat siedettävämmällä tasolla jo vaikka Tampereen, Turun, Oulun tai Jyväskylän ympäristössä, mutta työmahdollisuudet samalla hyvät.
Tuotantokyky nousee koko ajan teknologian kehittymisen johdosta. Tuottavan työn tekijöiden osuus tuotetusta tuloksesta laskee. Hieno yhtälö.
Vierailija kirjoitti:
Lapset, trampoliini, farmariauto? Ihan kuin olisi kyse vain esineistä. Kaikki vain maallista harhaa, jonka menetät kuitenkin.
Nimenomaan kannattaa hankkia tavaroita silloin kun elää, koska kuolleena niistä ei enää ole iloa.
Mutta jos tuo on asenteesi, yhtään mitään ei kannata tehdä. Ei kannata syödä, ei kuunnella musiikkia, ei matkustaa, ei löhötä rannalla. Kaikki ne ovat asioita, joita ei saa mukaansa kuoltuaan.
No ainakin meillä Tampereella nuorista aikuisista haaveilee omasta talosta, mutta uskoo ettei se koskaan ole mahdollinen. Samaan aikaan suuret ikäluokat asuvat isoissa taloissaan ja haluavat muuttaa kaupunkiin pienempiin kerrostaloasuntoihin. Velattomat talot, joiden arvo moninkertaistunut vuosikymmenten aikana.
Tasan ei käy onnen lahjat.