Lue keskustelun säännöt.
välillä ärsyttää kun muistelen mieheni käytöstä lapsen synnyttyä.
23.08.2006 |
jotenkin mulle ei vieläkään mee jakeluun se tapa jolla mies jätti mut lähestulkoon yksin yhteisen, yhdessä toivotun ja kaivatun lapsen synnyttyä. laitokselle ilmestyi vielä kukkapuskan kanssa, mutta kotiin päästyämme jätti mut jotenkin kauhean yksin vauvan kanssa.
mies oli isyyslomalla sen pari viikkoa, ja käytännössä istui koneella pelaamassa koko ajan. mulle on jäänyt mieleen semmoinen tilanne kun olin ihan rättipoikki ja pihalla, istuin itkevä lapsi sylissä ja itkin itsekin omaa osaamattomuuttani ja väsymystäni. mies kulki ohi matkalla pelin äärestä tupakalle, katsoi minua ja totesi ihan lämpimään ja empaattiseen sävyyn että " kyllä se siitä" tms. sitten meni sinne tupakalleen ja sieltä takaisin koneelle toiseen huoneeseen.
mies oli vissiin silloin mulle jotenkin vihainen siitä etten huomioinut häntä tarpeeksi. tai jostain vastaavasta. mä olin ja olen sitä mieltä ettei se voinut odottaa multa yhtään mitään huomiointia siinä. mä olin aika rankan synnytyksen ja siinä syntyneen verenhukankin vuoksi kohtuullisen paskassa kunnossa, kokonaan uudessa tilanteessa ja yksin vastuussa koko showsta. mä sentään huomioin sitä vauvaa siinä. mies huomioi itseään ja helkutin tietokonetta.
..nyt lapsi on melkein puolitoistavuotias ja tilanne on muuttunut täysin. mies on hyvä ja vastuullinen isä eikä ollenkaan paskempi aviomies. en halua suotta kiusata itseäni tai häntä puhumalla tästä asiasta. asia kuitenkin painaa minua välillä ja halusin sanoa sen jollekulle.
Kommentit (16)
Vierailija:
sitäpaitsi mä olin oikeesti rankan synnytyksen jälkeen niin paskana että hengästyin matkalla olkkarista vessaan ja sain pidellä seinästä tukea etten pyörtyillyt. siinä jos ois pitänyt kumarrella jossain lattian rajassa pistokkeita irrottelemassa niin oisin varmaan tuupertunut sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun avoukko pelleili juuri ap:n miehen tavoin, eikä ole siitä oikeastaan parempaan suuntaan muuttunut vieläkään. Joten eipä meille koskaan tullut enää sitä pikkuveikkaa, jota nyt 3v 7 kk:n ikäinen ihana poikamme niin on toivonut. =-((
" Kiitos" tuosta em. asiasta kuuluu siis ukkoni paskamaiselle käytökselle.
ja joka synnytyksen jälkeen olen kokenut jääneeni yksin ja ilman tukea. Totta puhuen meidän ukko ei MILLOINKAAN tee mitään käskemättä (huutamatta) ja vielä nurisee ja valittaa tehdessään. Mutta synnytyksen jälkeen sitä on jotenkin niin pehmeässä tilassa että kaipaisi itselleenkin samanlaista syliä kuin sille vauvalle, että jaksaisi. Olisi ihanaa kun joku hellisi, tarjoaisi ruokaa ja siivoisi ja viihdyttäisi muuta perhettä...ja nimen omaan ilman että sitä pitää uhkailemalla ja kiristämällä vaatia. Mutta ei, mä olen saanut tulla synnytystä seuraavana päivänä kotiin pyörittämään yksin koko sitä rumbaa...
Siis ihan pentuja.. pelasi tietokoneella.... voi taivas!
Kannattaisko odottaa että oltaisiin kasvettu ulos pelaamisvaiheesta? Se on ihan lasten hommaa! Ei aikuinen mies missään tietokoneella pelaa, tai sitten on tosi lapsellinen!
EN vois kuvitellakkaan että mun mies pelaisi jotain peliä työpäivän jälkeen.... Mies tosin on " jo " 35.
Meillä mies osallitui hyvin lapsen hoitoon ja ymmärsi ihan hyvin että äidillä ja lapsella on symbioosi ja oli siinä avuksi. Sitten pikkuhiljaa alkoi itsekkin uskaltaa hoitaa.
Nyt ap sanot miehelle että tollaset tietokonepelit ym. on sinkkumiehiä/lapsia/ei-perheellisä varten! Pelit nurkkaan ja elämään tätä OIKEAA elämää!!!!
Vierailija:
mä sentään huomioin sitä vauvaa siinä.
Onhan lapsen syntymä miehellekin iso muutos! Silloin tuore äiti huomioi VAIN lapsen, ja isä tuntee olonsa helpostikin ulkopuoliseksi. Onneksi teillä on tilanne jo muuttunut.
Muista jatkossa kuitenkin, jos toisia lapsia tulee, että PUHUT miehesi kanssa jo vaikka etukätee tuntemuksistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis ikävää tietysti jos edelleen ärsyttää mutta se on ihanaa kuulla että nyt on tilanne muuttunut täysin. Itse olen nimittäin aikalailla samassa tilanteessa. Toivoa siis on! Miten te selvisitte? Tiedän että menee vähän asian vierestä, kun alan tällaista kyselemään mutta ihan oikeasti haluaisin tietää, kun kuulosti niiiiiiiiin tutulta....
Kun odotin kakkosta, mies ei ollut tietävinään asiasta, ei välittänyt lainkaan. Oli vain kiinnostunut omista asioistaan. Kun lapsi syntyi, hänkin käytti isyyslomansa lomailuun ja tietokoneella pelaamiseen. Voi että silloin pisti vihaksi! On kuitenkin aina ollut melko mallikas isä, leikkii lasten kanssa ja tekee kotitöitä.
Olen kutienkin sanonut, että kolmatta lasta ei tule sellaiselle miehelle, joka ei osaa elää raskausaikaa mun kanssa ja ottaa osaa odotukseen. Siispä vaikuttaa siltä, että meidän perheeseen ei kolmatta lasta tule :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastaavaa. Kuulostaa tosi tutulta. Lapsi on tosin jo puolivuotias. Kauemman aikaa mies on vaan istunut koneella pelaamassa... Todellakin saa pakottaa hänet tekemään jotain, eikä läheskään aina tehoa mikään keino.
Toivottavasti toi on ohimenevää myös meillä. Välillä olen myös väsyksissäni itkeskellyt ja mies ei silti auta. Huoh! =(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isyysloma ei varmaankaan ole tarkoitettu isän lekottelua varten ;).
minä aloitin harrastuksen (muutama tunti viikossa) ja pidin kiinni siellä käymisestä. lypsin maitoa pakkaseen ja mies sieltä sulatteli. määräsin että laspen kylvetys on miehen hommaa, enkä kertakaikkiaan tehnyt sitä itse. enkä kyttäillyt miehen tapaa pestä, tai tehdä mitään muutakaan. ..no ehkä salaa vaivihkaa tsekkasin lopputuloksen, mutta miehelle annoin sellaista viestiä että " tottakai sä osaat hoitaa ja tehdä, sun lapsihan se on" .
ja mies ilmeisesti kasvoi siihen isän rooliin. pienellä viiveellä mutta kuitenkin.
en osaa pelätä että vastaavaa tapahtuisi enää mahdollisen toisen lapsen kohdalla. silloin kuviot on mullekin jo suunnilleen tuttuja, eikä äidin rooliin totuttelu vaadi enää sillä lailla energiaa. ja osaan ja älyän komentaa miestä jollei hän itse hoksaa. tällä ekalla kerralla en osannut, ei kai ollut ikinä tarvinnut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole huomannut mitään, mutta myöhemmin mies tilitti että miten oli ulkopuolinen olo. Mun mies on mun näkökulmasta ollut tosi osallistuva, esim ekan vauvan kanssa oli laitoksella perhehuone, on avuksi kaikin tavoin. Mutta sepä se: mies voi pienen vauvan vanhempana olla vain äidille avuksi.
Ekan kanssa mies vaihtoi kaikki vaipat, kun oli kotona. Tokan kanssa mies teki aina kylvetykset ja puki paidat (kakkonen inhosi sitä pienenä). Ja mun kuului silloin pysyä kauempana, se oli miehen ja vauvan välistä aikaa.
Mulla ei ole ollut missään vaiheessa mitään valittamista, mutta miehelle on ollut pettymys, että hän on voinut olla lapselle " tärkeä" vasta kun tissittely on jäänyt vähemmälle.
Ja nyt kun lapset on 5 ja 3, niin surukseni näyttäisi siltä, että mies on hiúkan läheisempi 3kk imetetyn kanssa, kuin vuoden ikäisenä vieroitetun... Saatan ehkä vaan kuvitella, loistoisä joka tapauksessa.
Niin siis jutun pointti oli, että sun mies tunsi itsensä varmaan vähän syrjäytetyksi, turhaksi ja haki omaa paikkaansa uudessa kokoonpanossa.
Siis ajattelee että minun äitinä pitäisi osata kaikki ja osaankin joten mihin häntä siinä tarvitaan??? Ja luottaa esim. paljon enemmän omaan äitiinsä kuin itseensä. Se on raivostuttavaa! Anoppi kun on muutenkin sekaantuvaa tyyppiä... Toivotaan että meilläkin menee ohi....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta oikeesti, silloin meidän suhde oli ihan toisenlainen kuin se on nyt. me oltiin totuttu olemaan nuoria ja huolettomia. ei mulle ollut tullut mieleen kieltää tai komentaa miestä, oltiin ja hengailtiin vaan. sittemmin on kyllä tullut komennettua (mistä meinas seurata mulle hullu identiteettikriisi, en ollenkaan arvostanut sitä että mies pakottaa mut pirttihirmun rooliin kun olin tottunut olemaan aika rento ja boheemi).
sitäpaitsi mä olin oikeesti rankan synnytyksen jälkeen niin paskana että hengästyin matkalla olkkarista vessaan ja sain pidellä seinästä tukea etten pyörtyillyt. siinä jos ois pitänyt kumarrella jossain lattian rajassa pistokkeita irrottelemassa niin oisin varmaan tuupertunut sinne.
ja kuten sanottua, mä olin pihalla kuin lumiukko. olisin vaan toivonut että mies ois ollut pihalla yhdessä mun kanssa, että oltais yhdessä opeteltu uudet asiat ja ihmetelty uutta ihmistä.
ap
Antaa vain vauva hänelle vuorollaan hoidettavaksi (onhan siinä muutakin kuin vain imetystä) vaipanvaihtoa, kylvetystä, sylittelyä, kantamista, pukemista, riisumista.. täytyy vaan yrittää luottaa häneen, eikä olla kokoaika niskaan hengittämässä. Se jos mikä tappaa miehen mielenkiinnon hoitamiseen. Lähdet vaikka kauppaan yksin ja sanot miehelle että maitoa on sitten lypsettynä jääkaapissa/ korviketta on, ja osaathan sä vaipan vaihtaa, heippa. Ja rukoilla mielessäsi että kaikki menee hyvin.
jos ei tajua sitä symbioosia mikä äidin ja vauvan välille pakostakin tulee.
Ei mies siinä tilanteessa muuta voikaan, kun vaan yrittää olla äidin
apuna ja yhdessä opetella (varsinkin jos eka lapsi) sitä vauvan hoitoa.
Aika moni mies varmaan tuntee itsensä kömpelöksi ja avuttomaksi
pienen vauvan kanssa, niin myös oma mieheni, mutta helpottaa
yleensä kun vauva vähän kasvaa. En silti ymmärrä että isä voisi olla
mustasukkainen omalle lapselleen , kun jää ilman huomiota