Miltä sinusta tuntuu nähdä lesbopari?
Ihan vaikka vain sattumalta kaupungilla?
Onko täällä ketään, jonka ystäväpiiristä löytyy lesbopari? Mitä tunteita herättää sinussa, nähdä ihan arjessa?
Kommentit (106)
Lesboseksi on minusta sekä kaunista, että kiihottavaa, joten voisi ajatella, että lesboparin näkemisestä tulisi samanlaisia fiiliksiä. Mutta todellisuudessa avoimesti lesbot ovat harvoin sen oloisia tai näköisiä, että niiden näkemisestä ajattelisi yhtään mitään. Tietty on sellaisiakin kuin Sanni ja Shirley, jotka ovat yksinäänkin monen miehen märkiä päiväunia, puhumattakaan yhdessä.
Pääsääntöisesti en ajattele mitään. Jos pari on erittäin stereotyyppisesti joko ns. lipstick lesbo pari tai rekkakuski lesbo pari jotka pussailevat ja hyväilevät toisiaan, niin silloin se on yksinkertaisesti mielenkiintoista. Ei silti millään tavoin tuomittavaa eikä ihaltavaa sen enempää.
Aivan samalta, kuin hetero- tai miesparin näkeminen: kiva nähdä, jos joku vaikuttaa onnelliselta parisuhteessaan. Tunnen useita nais- ja miespareja. Ei kuulu minulle, sekstaavatko he vai eivät ja vielä vähemmän minulle kuuluu se miten he sekstaavat. Aikuiset ihmiset tehkööt mitä tehkööt keskenään.
Ainut, mitä vaadin, on se, muut, sukupuolesta riippumatta, ymmärtävät, että olen uskollisessa parisuhteessa ja saavat automaattisesti pakit, jos jotain ehdottavat.
Mun mielestä tehköön kuka mitä haluaa kunhan ei lapsia sotke omaan seksuaalisuuteen. Se on naisen ja miehen välinen asia tehdä ja kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tehköön kuka mitä haluaa kunhan ei lapsia sotke omaan seksuaalisuuteen. Se on naisen ja miehen välinen asia tehdä ja kasvattaa.
Itse nussit kuitenkin niin lasten nähden että ipanat on järkyttyneet monta kertaa
Ei mitään, ei meillä ole mitään yhteistä. Lesbot kun vihaavat miehiä.
Jokainen tyylillään. Ei se minua häiritse pätkääkään.
Enempi häiritsee nähdä muka-onnellisia heteropareja. Oksettaa heidän julkisesti näyttämät hellyyden osoitukset "katsokaa meitä"
Kauniita naisia tai lesboja katsoo mielellään. Muttei sellaisia rumaksi tahallaan pukeutuneita ja hiukset rumaksi leikkattuja jotka yrittävät kadottaa kaiken naiskauneuden, joista näkee jo kaukaa, että on lesbo ja miehiä luotaan työntävä. Lähinnä oksettavan näköisiä. Lesbopornoa katsoo mielellään, kun siellä on todella naisellisen näköisiä naisia. Onko tämä joku suomalainen tapa, että lesbon pitää näyttää mahdollisimman rumalta?? Onhan Sara Aaltokin kaunis, toisin kun mieheksi pukeutuva puoliso. Sama juttu kauniin Anskun puoliso.

Onko tullut mieleen, että ehkä lesbot eivät pukeudu ja tyylittele itseään sinua varten?
Vierailija kirjoitti:
Pelottavalta. He kun antavat itsestään vihamielisen kuvan. Ovat myös liian vakavia ja huumorintajuttomia.
Miksiköhän lesboista annetaan aina sellainen kuva kuin nämä olisivat aina naama norsun rutulla ja täysin huumorintajuttomia.
Minä tunnen urheilupiireistä useampiakin lesboja ja olen ainakin tavannut näiden vaimotkin mutta ... no joo. En muista yhdenkään koskaan kertoneen vitsiä tai nauraneen sellaiselle. Tai millekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauniita naisia tai lesboja katsoo mielellään. Muttei sellaisia rumaksi tahallaan pukeutuneita ja hiukset rumaksi leikkattuja jotka yrittävät kadottaa kaiken naiskauneuden, joista näkee jo kaukaa, että on lesbo ja miehiä luotaan työntävä. Lähinnä oksettavan näköisiä. Lesbopornoa katsoo mielellään, kun siellä on todella naisellisen näköisiä naisia. Onko tämä joku suomalainen tapa, että lesbon pitää näyttää mahdollisimman rumalta?? Onhan Sara Aaltokin kaunis, toisin kun mieheksi pukeutuva puoliso. Sama juttu kauniin Anskun puoliso.
Onko tullut mieleen, että ehkä lesbot eivät pukeudu ja tyylittele itseään sinua varten?
Kyllä muut naiset pukeutuvat itseään varten, eikä yritä esittää mahdollisimman rumaa. Miksi ulkomailla on todella kauniita naisellisia lesboja jotka ovat ylpeitä kauneudestaan ja kokevat siten olevansa miehiä ylempänä. Käyttävät kauneuttaan valtanaan. Täällä kuvittelevat, että ovat muka voimakkaampia näyttäessään rumilta.Mutta toki oma valinta, jos haluaa olla ruma niin olkoon. Samaiset ovat käytökseltäänkin yleensä epäkohteliaita ja itsekkäitä. Tämä muutaman vuosikymmenen kokemuksella asiakaspalvelussa. Miksi pitää vielä kuuluttaa kaikille olevansa lesbo? Eihän heterotkaan kuuluta mihin ryhmään kuuluvat. Jokainen olkoon mitä on, muttei kannata tyrkyttää tai toitottaa kaikkialla.
Haluaisin nähdä kun lesbopari on touhuissa ja myös osallistua siihen, kiinnostaa tavata lesbopari
Miesvihaaja-Telaketju/rekkalesbot oksettavia otuksia.
Lesbosuhteessakin on aina isäntä ja emäntä, se on outo se isäntä ?!
Kerran olen lentokentän baarissa nähnyt sellaisen oikeasti söpön parin, jotka olivat kaksi varmaankin espanjalaista tjsp. tyttöstä. Odotimme lentoa Helsinki-Vantaalla tyttöystävän kanssa. Sen verran erikoislaatuinen ja harvinainen näky, että jäi mieleen. Luulin ensin, että olivat vain kavereita, mutta sitten se toinen pussasi toista näiden siinä jakkaroilla istuessa.
Pakko myöntää, että jos näen sellaisen lesboparin, joista ainakin toinen on sellainen femme, lipstick, tai kaunis pillow princess tyyppinen lesbo, niin saatan ajatella millaista seksiä heillä on. Ja aina niinpäin, että vähemmän feminiininen nuolee sen kauniimman pillua/pyllyä erilaisissa asennoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauniita naisia tai lesboja katsoo mielellään. Muttei sellaisia rumaksi tahallaan pukeutuneita ja hiukset rumaksi leikkattuja jotka yrittävät kadottaa kaiken naiskauneuden, joista näkee jo kaukaa, että on lesbo ja miehiä luotaan työntävä. Lähinnä oksettavan näköisiä. Lesbopornoa katsoo mielellään, kun siellä on todella naisellisen näköisiä naisia. Onko tämä joku suomalainen tapa, että lesbon pitää näyttää mahdollisimman rumalta?? Onhan Sara Aaltokin kaunis, toisin kun mieheksi pukeutuva puoliso. Sama juttu kauniin Anskun puoliso.
Onko tullut mieleen, että ehkä lesbot eivät pukeudu ja tyylittele itseään sinua varten?
Yleensä ne he-teronaisetkin ovat joka paikassa julistamassa miten he eivät pukeudu miestä miellyttääkseen vaan itseään varten kun nauttivat siitä että ovat tyylikkään ja huolitellun näköisiä.
Miten tulee enempi lesboja ja homoja tänään kuin ennen vanhaan? Muotiasia!