Välit anoppiin eron jälkeen? Enkö kuulunutkaan perheeseen

Vierailija kirjoitti:

Kerroin kyllä anopille että harmittaa, kun ei voida aikaa viettää yhdessä samalla tavalla jne.. mitään kovin dramaattista välillämme ei miehen kanssa tapahtunut, ei pahoja riitoja tai muuta. Miehelle olisi varmaan ihan ok, jos minuun oltaisiin yhteyksissä. Ja olen yrittänyt muutaman kerran ottanut yhteyttä, mutta vastauksesta on tullut ilmi, ettei minun kanssa haluta ylimääräistä jaaritella

Naiivisti ajattelin, että näinkin pitkä ihmissuhde myös miehen perheeseen ei loppuisi kuin leikaten, koska tunnetaan jo aika hyvin. Ap

Minä olen saanut tästä esimakua jo ennen eroa. Meillä oli puolison kanssa iso riita (puoliso mokasi pahasti, petti luottamuksen ihan huolella) ja asiasta kerrottiin (mun vaatimuksesta, koska koski lastemme hyvinvointia) myös puolison vanhemmille. Sen jälkeen ei ole appivanhemmista kuulunut mitään, joten en ole minäkään ottanut yhteyttä. Sukujuhlissa on nähty ja oltu asiallisesti, mutta suora yhteydenpito jäi. Olisin kaivannut tukeakin tässä tilanteessa, mutta minkäs näille tekee. Ollaan vielä yhdessä, toistaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Miettikää äitinä. Mieluummin valitsee oman lapsensa ja välit ehdoin tahdoin häneen. Veri on vettä sakeampaa.

Olen äiti.  Pidän edelleen yhteyttä ex-miniääni ja hänen poikiinsa (eivät poikani lapsia).  He ovat minulle rakkaita ihan omina itsenään.  Tämä on poikani mielestä ok. Myös omaa äitiäni ja isääni kävivät ihan heidän kuolemaansa asti moikkailemassa ex-vävy ja ex-miniä.

Täytyy olla todella katkera ero, jos noin tiukasti pitää puolensa valita.  

Vierailija kirjoitti:

On äärimmäisen raskasta, että sukuni ei 15 vuotta sitten tapahtuneen eroni jälkeen ole vieläkään lakannut kutsumasta ex-miestäni jokaikiseen sukumme kissanristiäisiin, vaikka ex-mieheni petti minua, juopotteli, käytti taloudellisesti hyväksi eikä osallistunut kotitöihin ja lastenhoitoon kuin nimellisesti.

Haluavat kuulemma olla "puolueettomia", vaikka kukaan heistä ei epäilekään, ettei yllä luettelemani lista ole totta.

Miten olisi annos inhimillisyyttä ja armoa minua kohtaan?

No tuo on outoa kyllä.  Jos se ex-vävy on niin rakas, niin kai siihen voi pitää yhteyttä muulloinkin kuin sukujuhlissa ja tyttären läsnäollessa.  

Minulle erossa on karuinta se, miten minut hylättiin exän puolen sukulaisten ja tuttavaperheiden osalta. Exän uusi nainen otettiin avosylin vastaan.

Eri on ero. Siinä se. Kai miehesi oli haukkunut sinut äidilleen pystyyn. Ja uusi nainen ja katsottuna joka sopii perheeseen paremmi. Ajattele mikä onni sinua potki?

Ei tartte olla niiden kans enää ikinä tekemisissä. Se on pelkästään iloinen asia. Mieti se näin. 

Ei kannata murehtia asioita tai ihmisiä joille et mitään voi. Antaa olla omassa kusessaan. 😆

Yllätyin minäkin, kun erosin, niin se puolison suku unohti heti, vaikka olimme tekemisissä vuosikaudet. Kutsuin kylään, tarjosin kahvitteluja ja ruokaa, hommasin jopa duunipaikan lasteni tädille.

Yllätyin siksi, koska minä ja vanhempani ollaan pidetty säännöllistä yhteyttä sisarusteni entisiin puolisoihin. Vieraillaan, soitellaan puolin ja toisin. Äitini luona käy näitä lastensa ex-puolisoita.

Sisarukseni erosi jo 30 vuotta sitten puolisoistaan. Olen vaihtanut kuulumisia näiden exien kanssa viimeksi pari viikkoa sitten. Kutsuivat käymäänkin.

Näin eri tavalla me suhtaudutaan ihmisiin. 

Ei onneksi ole ollut mitään yhteyksiä. Siihen sukuun en enää koskisi pitkällä tikullakaan, oli sen verran sisäsiittoista ja erikoislaatuista porukkaa ja huonoa kohtelua. Tämäkin kirkastui vasta eron jälkeen. Hassua mitä kaikkea sitä sietää puolisonsa tähden.

Omituista ajatella että kun erotaan, niin kuitenkin jotenkin pysyttäisiin osana sukua?