Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja masentunut mies
29.06.2021 |
Olen ollut pian 4 vuotta parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Meillä on hieman välimatkaa ja molemmilla omat lapset, joten olemme tavanneet vain noin kerran viikossa, mutta muun ajan pitäneet tiiviisti yhteyttä viestein ja puheluin. Se on toiminut tosi hyvin, olemme olleet todella onnellisia tämän aikaa. Kunnes mies masentui. Se alkoi jo vuosi sitten. Pikkuhiljaa mies muuttui välillä etäiseksi ja äreäksi, ei enää oikein innostunut niin usein seksistäkään. Kesällä olimme viettäneet ihanan viikonlopun yhdessä. Ennen kuin lähdin kotiin kävimme ravintolassa syömässä. Juteltiin niitä näitä, suunniteltiin lähiviikkojen tekemisiä yms. Hymyillen ja suudellen lähdettiin omiin suuntiin.
Mutta päivää myöhemmin miehen yhteydenpito lähes loppui. Jos aiemmin hän saattoi laittaa 10 viestiä päivässä niin nyt ehkä 2. Ja nekin olivat jotain aivan yhdentekevää ("sataa vettä" "hyttyset pistää") tai todella negatiivisia. Aiemmin hänellä oli tapana kertoa mitä tekee ja kysellä miten nukuin tai onko ollut hyvä päivä ym mutta nyt ei mitään. Jos kerroin jotain omista tekemisistäni niin hän ei juuri vastannut niihin mitään. Hän muuttui välinpitämättömäksi, äkäiseksi ja etäiseksi ja jotenkin syy kääntyi aina minuun. Hän ei "ehtinyt" tavata, soittaa eikä enää juuri muutenkaan pitää yhteyttä. Yritin kysyä mikä on, mutta en saanut mitään selitystä. Kolme viikkoa meni ettei oltu juuri missään tekemisissä. Olin ihan rikki ja ahdistunut, mietin mitä ihmettä tapahtui. Mietin onko hänellä joku muu. Sitten hän sai masennusdiagnoosin ja kertoi siitä minulle. Terapia ja lääkitys aloitettiin ja hyvin pian mies oli lähes ennallaan. Jatkettiin suhdetta ja hiljalleen asiat tuntuivat korjaantuneen.
Kunnes vuodenvaihteessa mies alkoi taas ottaa etäisyyttä. Kaikki keskustelu pyöri yksin hänen ympärillään ja mikään minun asiani ei tuntunut kiinnostavan. Onneksi hän otti heti yhteyttä lääkäriin ja asiat taas korjaantuivat. Alkuvuosi on ollut aika vuoristorataa. Välillä oltiin taas läheisiä, sitten pelkkää riitelyä. Mies loukkaantui mitä erikoisemmista asioista, murjotti ja katui, pyysi anteeksi ja taas mökötti. Halusi olla parempi minulle, mutta hetken päästä taas kaikki tekemiseni oli väärin. Yhden riidan jälkeen hän taas katui ja halusi soittaa, mutta yhtäkkiä ei millään "ehtinytkään".
Siitä on nyt 9 viikkoa. Ei olla tavattu eikä soitettu. Välillä ollaan vaihdettu muutama viesti, mutta siinä kaikki. Jos laitan hänelle viestin, hän lukee sen noin 2 vuorokauden päästä eikä välttämättä vastaa mitään. Ei vastaa kysymyksiin ollenkaan. Ainoa selitys yhteydenpidon lopettamiseen on, että häntä ahdistaa ja on pimeässä. Hän haluaa kuulemma tavata, kun "tuntee kykenevänsä siihen". Olen aivan hermoraunio! Olen itkenyt aivan jatkuvasti, ikävöinyt ja surrut, tuntenut fyysistä kipua kosketuksen puutteesta, viiltävää kipua ajatellen, jos ei enää koskaan tavata. Vihannut ja raivonnut yksikseni. Shoppaillut ja juopotellut ystävien kanssa. On niin paljon asioita, joihin haluaisin selityksen. Niissä muutamissa viesteissään on kertonut yhä rakastavansa. Mutta ei sanaakaan haluaisiko ylipäätänsä jatkaa suhdetta. Tai mitään muutakaan konkreettista. Vähän väliä soimaan itseäni etten ole riittävän empaattinen toisen sairaudesta. Päätän olla kärsivällinen ja ymmärtää ja odottaa. Ja heti perään tunnen olevani hyväuskoinen typerys. Ei kai tuollainen käytös voi olla normaalia? Vedätetäänkö minua nyt ihan täysin?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinun kannattaa odottaa, kyllä se mies sieltä nousee taas.
Ap:n kannattaisi odottaa ja unohtaa oma elämä? No just joo. Ei miestä enää kiinnosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vaikea tilanne. Itse odottaisin vielä. Mutta sitä ei voi kukaan muu puolestasi päättää.
Vierailija kirjoitti:
Masennus on kauhea sairaus. Se muuttaa ihmisen ajattelun täysin synkäksi. Ja sitten kun se synkkyys lähtee, ehkä lääkkeillä, tilalle tulee latteus. Masentunut voi kyllä toipuakin. Itse olin masentunut n. 4 vuotta ja toipumisvaihe on kestänyt nyt pari vuotta. Olen kyllä jo "elävien kirjoissa", mutta jotain ongelmia minulle taitaa jäädä pysyvästi, luulen. Muistini on vain häivähdys aiemmasta ja olen mm. täysin menettänyt kaiken kiinnostukseni seksiin.
Mistä tulikin mieleeni, että yksi syy miehen vetäytymiselle voi hyvinkin liittyä siihen, että masennus aiheuttaa yleensä ongelmia seksuaalisuuteen (ei haluta, ei seiso, ei kiinnosta).
4 vuotta masentunut? Millaista elämää elit? Lähinnä onko masentunut pääsääntöisesti jatkuvasti allapäin vai vain ajoittain? Ja millaista on silloin sosiaalinen elämä?
Kiinnostaisi tietää miten tässä kävi, jaksoiko ap odottaa ja onko mies parantunut.
Ap tässä. Huonostihan tässä kävi. Viime kesänä mies yllättäen otti taas yhteyttä ja vaikutti samalta kuin silloin ennen. Pari viikkoa oltiin tiiviisti yhteydessä ja tavattiin kaksi kertaa. Puhuttiin paljon ja toisella kerralla harrastettiin seksiä. Sen jälkeen mies taas katosi. Ei vastannut viesteihin, ei puheluihin, ei mitään. Satunnaisesti laittoi viestejä, joissa joko syyllisti minua milloin mistäkin tai sitten syytti itseään kaikesta. Ei suostunut kuitenkaan selvittämään välejä. Koin äärimmäisen loukkaavana kadota hetkellä, kun luulin kaiken olevan taas hyvin. Päätin jatkaa elämääni ilman häntä, mutta tavallaan silti odotin aina edes pientä yhteydenottoa, edes jotain merkkiä, että hän välittää. Hän särki minut ihan palasiksi. Tänä kesänä viimein katkaisin kaikki yhteydet häneen ja lähetin hyvästit viestillä. Sain vastaukseksi yhden sanan: samoin. Vieläkin sydäntä särkee, mutta nyt tuli minun rajani vastaan. Rakastin häntä niin ja epätietoisuus mitä tapahtui raastaa. Mutta en halua rikkoa itseäni enempää ja toivon hänelle kaikkea hyvää jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa karulta paras ratkaisu sinulle näin
Ihanaa että joku muukin on samassa veneessä! Olen monta kertaa miettinyt aloitusta tästä aiheesta, mutta se on jäänyt.
Itselläni kaksi vuotta suhdetta takana masentuneen miehen kanssa ja välillä kieltämättä tuntuu, että sairaus "tarttuu" ja nielee minutkin. Rakastan miesystävääni enkä halua jättää tällaisen vuoksi vaan olla tukena. Mutta myönnettävä on että välillä vaivun itsekin ilottomuuteen ja apatiaan.
Miehellä on kausia, jolloin hän vetäytyy ja työntää minua pois. On hirveän vaikea yrittää tulkita, milloin hän tarvitsisi tilaa ja hiljaisuutta, milloin taas läheisyyttä. Oikein mitään yhteisiä menoja tai tekemisiä en uskalla suunnitella, koska miehen voimavaroja ei voi koskaan tietää ennalta. Hän selvästi tuntee syyllisyyttä siitä, että ei kykene nauttimaan yhteisestä ajasta ja monesti toisen synkkä kausi saa itsenikin pahalle mielelle.
Hän tekee kaikkensa, jotta hänen masennuksensa ei olisi minun taakkani ja on selvästi pahoillaan vaikutuksesta. Hän on myös jonossa avun piiriin, mutta hidastahan se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa että joku muukin on samassa veneessä! Olen monta kertaa miettinyt aloitusta tästä aiheesta, mutta se on jäänyt.
Itselläni kaksi vuotta suhdetta takana masentuneen miehen kanssa ja välillä kieltämättä tuntuu, että sairaus "tarttuu" ja nielee minutkin. Rakastan miesystävääni enkä halua jättää tällaisen vuoksi vaan olla tukena. Mutta myönnettävä on että välillä vaivun itsekin ilottomuuteen ja apatiaan.
Miehellä on kausia, jolloin hän vetäytyy ja työntää minua pois. On hirveän vaikea yrittää tulkita, milloin hän tarvitsisi tilaa ja hiljaisuutta, milloin taas läheisyyttä. Oikein mitään yhteisiä menoja tai tekemisiä en uskalla suunnitella, koska miehen voimavaroja ei voi koskaan tietää ennalta. Hän selvästi tuntee syyllisyyttä siitä, että ei kykene nauttimaan yhteisestä ajasta ja monesti toisen synkkä kausi saa itsenikin pahalle mielelle.
Hän tekee kaikkensa, jotta hänen masennuksensa ei olisi minun taakkani ja on selvästi pahoillaan vaikutuksesta. Hän on myös jonossa avun piiriin, mutta hidastahan se on.
Otan osaa. Asutteko yhdessä? Minkä avulla sinä jaksat?
Nimimerkillä samassa veneessä minäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä keskustelu herätti. Olen itse samantapaisessa tilanteessa. Mies on nyt ollut masentunut reilut pari vuotta. Etäsuhteessa ollaan, välillä ghostaa minut kuukausiksi, sitten palaa takaisin kuin ei mitään. Mistään syvällisestä ei keskustella, hän haluaa yhdess ollessa jutustella vaan niitä näitä. En tiedä mitä tehdä. Turhauttaa ja suututtaa, sitten on taas niin ihanaa yhdessä. Onko toivoakaan että paranisi vai olenko vain läheisriippuvainen?
Vierailija567 kirjoitti:
Tämä keskustelu herätti. Olen itse samantapaisessa tilanteessa. Mies on nyt ollut masentunut reilut pari vuotta. Etäsuhteessa ollaan, välillä ghostaa minut kuukausiksi, sitten palaa takaisin kuin ei mitään. Mistään syvällisestä ei keskustella, hän haluaa yhdess ollessa jutustella vaan niitä näitä. En tiedä mitä tehdä. Turhauttaa ja suututtaa, sitten on taas niin ihanaa yhdessä. Onko toivoakaan että paranisi vai olenko vain läheisriippuvainen?
Pari vuotta masennusta on vielä lyhyt aika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan voikaan nainen roikkua
Minusta sinun kannattaa odottaa, kyllä se mies sieltä nousee taas.