Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja masentunut mies
29.06.2021 |
Olen ollut pian 4 vuotta parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Meillä on hieman välimatkaa ja molemmilla omat lapset, joten olemme tavanneet vain noin kerran viikossa, mutta muun ajan pitäneet tiiviisti yhteyttä viestein ja puheluin. Se on toiminut tosi hyvin, olemme olleet todella onnellisia tämän aikaa. Kunnes mies masentui. Se alkoi jo vuosi sitten. Pikkuhiljaa mies muuttui välillä etäiseksi ja äreäksi, ei enää oikein innostunut niin usein seksistäkään. Kesällä olimme viettäneet ihanan viikonlopun yhdessä. Ennen kuin lähdin kotiin kävimme ravintolassa syömässä. Juteltiin niitä näitä, suunniteltiin lähiviikkojen tekemisiä yms. Hymyillen ja suudellen lähdettiin omiin suuntiin.
Mutta päivää myöhemmin miehen yhteydenpito lähes loppui. Jos aiemmin hän saattoi laittaa 10 viestiä päivässä niin nyt ehkä 2. Ja nekin olivat jotain aivan yhdentekevää ("sataa vettä" "hyttyset pistää") tai todella negatiivisia. Aiemmin hänellä oli tapana kertoa mitä tekee ja kysellä miten nukuin tai onko ollut hyvä päivä ym mutta nyt ei mitään. Jos kerroin jotain omista tekemisistäni niin hän ei juuri vastannut niihin mitään. Hän muuttui välinpitämättömäksi, äkäiseksi ja etäiseksi ja jotenkin syy kääntyi aina minuun. Hän ei "ehtinyt" tavata, soittaa eikä enää juuri muutenkaan pitää yhteyttä. Yritin kysyä mikä on, mutta en saanut mitään selitystä. Kolme viikkoa meni ettei oltu juuri missään tekemisissä. Olin ihan rikki ja ahdistunut, mietin mitä ihmettä tapahtui. Mietin onko hänellä joku muu. Sitten hän sai masennusdiagnoosin ja kertoi siitä minulle. Terapia ja lääkitys aloitettiin ja hyvin pian mies oli lähes ennallaan. Jatkettiin suhdetta ja hiljalleen asiat tuntuivat korjaantuneen.
Kunnes vuodenvaihteessa mies alkoi taas ottaa etäisyyttä. Kaikki keskustelu pyöri yksin hänen ympärillään ja mikään minun asiani ei tuntunut kiinnostavan. Onneksi hän otti heti yhteyttä lääkäriin ja asiat taas korjaantuivat. Alkuvuosi on ollut aika vuoristorataa. Välillä oltiin taas läheisiä, sitten pelkkää riitelyä. Mies loukkaantui mitä erikoisemmista asioista, murjotti ja katui, pyysi anteeksi ja taas mökötti. Halusi olla parempi minulle, mutta hetken päästä taas kaikki tekemiseni oli väärin. Yhden riidan jälkeen hän taas katui ja halusi soittaa, mutta yhtäkkiä ei millään "ehtinytkään".
Siitä on nyt 9 viikkoa. Ei olla tavattu eikä soitettu. Välillä ollaan vaihdettu muutama viesti, mutta siinä kaikki. Jos laitan hänelle viestin, hän lukee sen noin 2 vuorokauden päästä eikä välttämättä vastaa mitään. Ei vastaa kysymyksiin ollenkaan. Ainoa selitys yhteydenpidon lopettamiseen on, että häntä ahdistaa ja on pimeässä. Hän haluaa kuulemma tavata, kun "tuntee kykenevänsä siihen". Olen aivan hermoraunio! Olen itkenyt aivan jatkuvasti, ikävöinyt ja surrut, tuntenut fyysistä kipua kosketuksen puutteesta, viiltävää kipua ajatellen, jos ei enää koskaan tavata. Vihannut ja raivonnut yksikseni. Shoppaillut ja juopotellut ystävien kanssa. On niin paljon asioita, joihin haluaisin selityksen. Niissä muutamissa viesteissään on kertonut yhä rakastavansa. Mutta ei sanaakaan haluaisiko ylipäätänsä jatkaa suhdetta. Tai mitään muutakaan konkreettista. Vähän väliä soimaan itseäni etten ole riittävän empaattinen toisen sairaudesta. Päätän olla kärsivällinen ja ymmärtää ja odottaa. Ja heti perään tunnen olevani hyväuskoinen typerys. Ei kai tuollainen käytös voi olla normaalia? Vedätetäänkö minua nyt ihan täysin?
Kommentit (33)
Anna olla. Mies haluaa olla jonkun toisen kanssa. Ei sano sitä sinulle koska ei halua loukata ja aiheuttaa hysteeristä kohtausta T. M35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa juurikin masennukselta. Itse ainakin pahimpien masennusjaksojen aikana välttelin ihmisten seuraa, koska aidosti tuntui, että olen niin huonoa seuraa, että muut kärsisivät läsnäolostani. Toivuttuani parempaan kuntoon ymmärrän ettei asia tietysti niin ollut.
Masennusta on varmasti vaikea ymmärtää, kun ei ole sitä kokenut. Jos haluat jatkaa miehen kanssa, suosittelen ottamaan yhteyttä ja aluksi keskittymään siihen, että saisitte hänelle apua. Kerro, että välität hänestä ja haluat auttaa. Jos vaan pystyt, kannattaa sinun loukkaantunutta oloasi käsitellä yhdessä vasta sitten, kun mies on päässyt vähän jaloilleen. Masentunut kokee olevansa läheisilleen kauhea taakka muutenkin, joten syyllisyyden tunne voi pahentaa vointia entisestään. Tämä yhtään vähättelemättä sitä, että sinulla on oikeus tuntea itsesi loukatuksi.
Itsekin masentuneena tiedän, että masentunut on todella raskasta seuraa. Siksi en itse enää vuosiin ole edes yrittänyt parisuhdetta.
Masennuksessa on se ikävä piirre, että se voi myös "tarttua" toiseen, josta on merkkejä näkyvillä nyt sinustakin. Minäkin "onnistuin" tartuttamaan oman masennukseni mieheeni.
Mielestäni sinun kannattaa nyt olla terveellä tavalla itsekäs. Eli ole empaattinen, mutta silti jämäkkä. Kysy vaikka suoraan kannattaako seurustelua jatkaa, jos kerran häntä ei oikein mikään kiinnosta. Ja voit myös suoraan sanoa, että sinua kyllä kiinnostaisi tehdä paljon asioita, etkä näe suhteelle jatkoa, jos toista ei kiinnosta oikein mikään. Tämä on paljon parempi vaihtoehto kuin se nykyään liian normaaliksi tullut ghostaaminen.
Mies on monta kertaa puhunut vuoden aikana juuri tuota kuinka on niin huonoa seuraa, aiheuttaa vain tuskaa jne. Olen yrittänyt kertoa kuinka rakastan ja haluan auttaa. Mutta miten ihmeessä saan yhteyden ja voisin auttaa, jos hän ei edes suostu vastaamaan puhelimeen tai tapaamaan?
Vierailija kirjoitti:
Mies on monta kertaa puhunut vuoden aikana juuri tuota kuinka on niin huonoa seuraa, aiheuttaa vain tuskaa jne. Olen yrittänyt kertoa kuinka rakastan ja haluan auttaa. Mutta miten ihmeessä saan yhteyden ja voisin auttaa, jos hän ei edes suostu vastaamaan puhelimeen tai tapaamaan?
Ikävä kyllä, nuo ovat ihan klassisia masentuneen oireita. Alkaa työntää pois ihmisiä, koska itse tietää että ei ole kuin haitaksi muille. Tai niin ainakin itse uskoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin masentuneena tiedän, että masentunut on todella raskasta seuraa. Siksi en itse enää vuosiin ole edes yrittänyt parisuhdetta.
Masennuksessa on se ikävä piirre, että se voi myös "tarttua" toiseen, josta on merkkejä näkyvillä nyt sinustakin. Minäkin "onnistuin" tartuttamaan oman masennukseni mieheeni.
Mielestäni sinun kannattaa nyt olla terveellä tavalla itsekäs. Eli ole empaattinen, mutta silti jämäkkä. Kysy vaikka suoraan kannattaako seurustelua jatkaa, jos kerran häntä ei oikein mikään kiinnosta. Ja voit myös suoraan sanoa, että sinua kyllä kiinnostaisi tehdä paljon asioita, etkä näe suhteelle jatkoa, jos toista ei kiinnosta oikein mikään. Tämä on paljon parempi vaihtoehto kuin se nykyään liian normaaliksi tullut ghostaaminen.
Olen itse asiassa juuri noita asioita kysynyt. Mutta en saa vastausta. Ainoastaan, että hän rakastaa. Sitten taas viikon hiljaisuus.
Googlailin aihetta paljon. Olisin halunnut jonkin aikamääreen milloin pitäisi helpottaa. Mutta eihän sellaista taida olla.
Itse en jaksaisi jatkaa. Antaisin olla.
Hirveä tilanne, mutta ei tuo mies käytöksellään viesti että hän sinusta välittäisi. Vaikka olisi kuinka masentunut, kyllä sen oman kumppanin pitäisi olla tärkeä. Edes sen verran, että soittaa tai laittaa viestin.
Voisiko kyse olla siitä, että mies haluaa suhteesta ulos, mutta ei pysty sanomaan sitä suoraan?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus on kauhea sairaus. Se muuttaa ihmisen ajattelun täysin synkäksi. Ja sitten kun se synkkyys lähtee, ehkä lääkkeillä, tilalle tulee latteus. Masentunut voi kyllä toipuakin. Itse olin masentunut n. 4 vuotta ja toipumisvaihe on kestänyt nyt pari vuotta. Olen kyllä jo "elävien kirjoissa", mutta jotain ongelmia minulle taitaa jäädä pysyvästi, luulen. Muistini on vain häivähdys aiemmasta ja olen mm. täysin menettänyt kaiken kiinnostukseni seksiin.
Mistä tulikin mieleeni, että yksi syy miehen vetäytymiselle voi hyvinkin liittyä siihen, että masennus aiheuttaa yleensä ongelmia seksuaalisuuteen (ei haluta, ei seiso, ei kiinnosta).
Aikamääreitä voit asettaa vain itsellesi. Kuinka kauan siedät tilannetta ettette voi nähdä? Kuinka kauan voi olla taukoa yhteydenpidossa olettaen että suhde edelleen on olemassa? Mieti missä sinun rajasi on. En epäile etteikö miehesi olisi masentunut mutta jos hän ei kykene näkemään sinua ja työntää pois niin sinun on vaikea yksin korjata sitä asiaa, puhumattakaan tuesta tai avusta. Mies toki voi olla niin syvissä vesissä että puskee sinua pois ja toivoisikin jollain tasolla eroanne. Mutta avainsana on mitä sinä kestät. 9 viikkoa on todella pitkä aika olla olematta missään yhteydessä joten minulle esim tuossa ajassa luottamus olisi niin rikki etten kykenisi enää palaan vanhaan. Vähä sekavaa tekstiä mutta toivottavasti sait tästä jotakin. Niin ja jos päätät jäädä miehen rinnalle niin joudut hyväksymään aika paljon kaikenlaista laiminlyöntiä. Ei tahallista koska masennus mutta silti laiminlyöntiä. Olen itse ollut masentuneen kanssa suhteessa ja se oli todella raskas kokemus. Vieläkin suren sitä jo nyt toki päättynyttä suhdetta. Et voi parantaa miestäsi eikä se että tuet häntä unohtamalla omat tarpeesi saa voimaan häntä yhtään paremmin mutta sinut kyllä huonommin.
Tsemppiä. Tosi raskas tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Itse en jaksaisi jatkaa. Antaisin olla.
Hirveä tilanne, mutta ei tuo mies käytöksellään viesti että hän sinusta välittäisi. Vaikka olisi kuinka masentunut, kyllä sen oman kumppanin pitäisi olla tärkeä. Edes sen verran, että soittaa tai laittaa viestin.
Voisiko kyse olla siitä, että mies haluaa suhteesta ulos, mutta ei pysty sanomaan sitä suoraan?
Olen muutamaan kertaan kysynyt suoraan haluaako lopettaa suhteen. Ei kuulemma halua, mutta olettaa minun haluavan lopettaa. Vaikka olen sanonut haluavani jatkaa, jos asiat selvitetään. Mutta ei myöskään koe pystyvänsä antamaan minulle mitään. Ja jatkuvasti soimaa itseään.
Pahimmalta tuntuu juuri se ettei mies tunnu enää välittävän ollenkaan. Vaikka toisaalta tiedän rakastavan. Mutta tuo käytös on aivan hirveää.
Tuli mieleen diagnosoimaton add tai asperger, heillä saattaa ilmetä ahdistusta ja masennusta ennen diagnoosin saamista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Klassiset masennukset oireet. Minulla kokemusta 15v läheisen masennuksesta. Masentuneelle kaikki on ihan saman tekevää, millään ei ole väliä. Ap:n tilanteessa mies on varmaankin myös menettänyt kiinnostuksen seksiin siksi radiohiljaisuus. Sydämmessään kyllä rakastaa mutta ei ole jaksamista mihinkään. Masennus on yhtä vuoristorataa. Kokemuksella sanon että kannattaa miettiä jaksaako itseänsä pitää löyhässä hirressä asian suhteen: välillä menee paremmin ja välillä huonommin ja tilanne saattaa muutua todella nopeasti. Jos pari ei ole naimisissa ja ei ole yhteisiä lapsia niin harvemmin kannattaa jäädä masentuneen seuralaiseksi, siinä vaan satuttaa itseänsä. Lisäksi, jos se masentunut joku päivä pääsee masennuksestaan eroon niin hän voikin olla täysin eri persoona kuin mitä aikaisemmin oli.
Vierailija kirjoitti:
Aikamääreitä voit asettaa vain itsellesi. Kuinka kauan siedät tilannetta ettette voi nähdä? Kuinka kauan voi olla taukoa yhteydenpidossa olettaen että suhde edelleen on olemassa? Mieti missä sinun rajasi on. En epäile etteikö miehesi olisi masentunut mutta jos hän ei kykene näkemään sinua ja työntää pois niin sinun on vaikea yksin korjata sitä asiaa, puhumattakaan tuesta tai avusta. Mies toki voi olla niin syvissä vesissä että puskee sinua pois ja toivoisikin jollain tasolla eroanne. Mutta avainsana on mitä sinä kestät. 9 viikkoa on todella pitkä aika olla olematta missään yhteydessä joten minulle esim tuossa ajassa luottamus olisi niin rikki etten kykenisi enää palaan vanhaan. Vähä sekavaa tekstiä mutta toivottavasti sait tästä jotakin. Niin ja jos päätät jäädä miehen rinnalle niin joudut hyväksymään aika paljon kaikenlaista laiminlyöntiä. Ei tahallista koska masennus mutta silti laiminlyöntiä. Olen itse ollut masentuneen kanssa suhteessa ja se oli todella raskas kokemus. Vieläkin suren sitä jo nyt toki päättynyttä suhdetta. Et voi parantaa miestäsi eikä se että tuet häntä unohtamalla omat tarpeesi saa voimaan häntä yhtään paremmin mutta sinut kyllä huonommin.
Tsemppiä. Tosi raskas tilanne.
Kiitos. Tämä on kuin omista ajatuksistani. Olen monet kerrat antanut itselleni aikamääreitä odottaa siihen ja siihen asti, mutta aina pyörrän ne. Toisaalta olen luovuttanut suhteen jatkumisen suhteen. Tuntuu, että nyt on menty liian pitkälle. On vaikea kuvitella, että asiat voisivat enää palata ennalleen ja että ikinä kykenisin luottamaan häneen uudestaan. Toisaalta on niin vaikea luopua. Rakastan liikaa. Kaikkein eniten haluaisin puhua hänen kanssaan ja saada jonkinlaisen lopputuloksen. Oli se mikä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Klassiset masennukset oireet. Minulla kokemusta 15v läheisen masennuksesta. Masentuneelle kaikki on ihan saman tekevää, millään ei ole väliä. Ap:n tilanteessa mies on varmaankin myös menettänyt kiinnostuksen seksiin siksi radiohiljaisuus. Sydämmessään kyllä rakastaa mutta ei ole jaksamista mihinkään. Masennus on yhtä vuoristorataa. Kokemuksella sanon että kannattaa miettiä jaksaako itseänsä pitää löyhässä hirressä asian suhteen: välillä menee paremmin ja välillä huonommin ja tilanne saattaa muutua todella nopeasti. Jos pari ei ole naimisissa ja ei ole yhteisiä lapsia niin harvemmin kannattaa jäädä masentuneen seuralaiseksi, siinä vaan satuttaa itseänsä. Lisäksi, jos se masentunut joku päivä pääsee masennuksestaan eroon niin hän voikin olla täysin eri persoona kuin mitä aikaisemmin oli.
Pelottavalta kuulostaa. Pitkään oletin, että kaikki palaisi pian ennalleen ja voitaisiin unohtaa koko tapahtunut. Mutta aika vain kuluu eikä tästä taida olla paluuta. Tuntuu kuin olisin viimeisen vuoden ollut löyhässä hirressä tämän suhteen ja unohtanut suurimman osan omista tarpeistani. Ehkä eniten tässä havahdutti tuo kiinnostuksen menetys seksiin, siitä en ole valmis luopumaan millään. Tämä mies nimenomaan herätti minussa aivan uudenlaisen kiinnostuksen seksuaalisuuteen. Viimeisen vuoden aikana roolit ovat kääntyneet päälaelleen.
On vaan niin vaikea luopua.
Ap
Hän on sairas, siitä käytös johtuu, ei sinusta. Joskus siitä toipuminen on todella hidasta, eli vaikka olisi hyväkin lääkitys, harvoin tilanne normalisoituu sormia napsauttamalla.
Nyt vain mietit, et jaksatko odotella paranemista vai et. Ei se helppoa ole, mut harva asia on.
t. Kroonisesti masentuneen rouva, enkä aio lähteä
Vierailija kirjoitti:
Hän on sairas, siitä käytös johtuu, ei sinusta. Joskus siitä toipuminen on todella hidasta, eli vaikka olisi hyväkin lääkitys, harvoin tilanne normalisoituu sormia napsauttamalla.
Nyt vain mietit, et jaksatko odotella paranemista vai et. Ei se helppoa ole, mut harva asia on.
t. Kroonisesti masentuneen rouva, enkä aio lähteä
Ja minä jaksan paitsi Jumalan myös ystävieni ja lasteni avulla, he pitävät mut pirteenä =)
Olen ollut masennusta sairastavan kanssa parisuhteessa jo useamman vuoden, ja ap:n kirjoitus on hyvinkin tuttua. Joku edellä vertasi tällaista elämää vuoristorataan, ja se on minusta mitä osuvin ilmaisu. Välillä on hyviä aikoja, jolloin se aito alkuperäinen persoona pääsee esille, ja silloin ei ole epäilystäkään itselläni siitä miksi olen tämän ihmisen kanssa suhteessa. Mutta kun juna syöksyy varjojen laaksoon, alkaa tuskaisat viikot ja kuukaudet jälleen. Kerta toisensa perään. Kumppani eristäytyy, muuttuu etäiseksi ja hän menettää kaiken kiinnostuksensa myös seksuaaliseen kanssakäymiseen. Käytös on samankaltaista kuin se olisi oletettavasti silloin, jos hänellä olisi toinen suhde tai ainakin kiinnostusta sellaiseen. Ja tämä tekee asiasta vielä vähintäänkin kaksinkerroin raskaamman itselleni. Jos kyseessä olisi jokin muu vakava sairaus, ei tällaista "pelkokerrointa" olisi. Oman lisäkuormansa tuo vielä eläminen etäsuhteessa. Ammattiapua ei kumppani halua hakea, koska ei usko siihen yhtään.
Niinpä meidän jokaisen tällaisessa tilanteessa elävien on pohdittava aika ajoin, mitä itse elämältään haluaa, ja kuinka paljon on toisen eteen valmis uhraamaan. Riittääkö ne hyvät hetket kantamaan aina sitä seuraavasta upottavasta suosta yli. Ainakin toistaiseksi tämä on itselleni riittänyt.
Miehesi on sairas ja sinä ajattelet vain itseäs? Masennus on maailman kauhein sairaus. Ei luulis olevan niin vaikeaa laittaa omia juttujaan hetkeksi syrjään ja keskittyä auttamaan ja kuuntelemaan. Masennus on perheen yhteinen sairaus!!
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on sairas ja sinä ajattelet vain itseäs? Masennus on maailman kauhein sairaus. Ei luulis olevan niin vaikeaa laittaa omia juttujaan hetkeksi syrjään ja keskittyä auttamaan ja kuuntelemaan. Masennus on perheen yhteinen sairaus!!
Et selvästikään tiedä mistä puhut
Ap jatkaa: Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta masennuksesta ja minun on hyvin vaikea ymmärtää kyseistä sairautta. Kuulostaako tuo teidän mielestänne masennukselta? Haluaisin niin vaan mennä hänen ovelleen tai työpaikalleen ja vaatia selitystä, mutta jos hän kerran ei halua tavata niin mitä hyötyä siitä olisi. Vaikuttaisin epätoivoiselta stalkkaajalta. Stalkkaan häntä somessa päivittäin.. tosin hän ei ole siellä ollut aktiivinen. On suunnattoman turhauttavaa, kun ei pääse puhumaan asioista eikä tiedä yhtään missä mennään. En tiedä voisinko enää tällaisen jälkeen edes jatkaa suhdetta. Olen sydänjuuriani myöten loukkaantunut hänen käytöksestään ja luottamus katosi täysin. Mutta jos ei koskaan asioista puhuta niin pelkään tulevani katkeraksi hänelle loppuiäkseni. Enkä haluaisi sitä kuluttavaa katkeruutta.
Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?