Vitsinä arvoton vaimo

Minä toimisin sinun tilanteessasi pahimmalla mahdollisella tavalla. Löisin miestä henkisesti aivan samoin, kuin hän lyö sinua. Jos miehesi on omasta mielestään lyhyt, niin tekisin ala-arvoisia huomautuksia hänen pituudestaan, ts. lyhyydestään. Koulutuksesta tai taustasta tölviminen toimii hyvin. Seksuaalisista kyvyistä huomauttaminen on helppo - ja erittäin viheliäinen - keino vahingoittaa miehen itsetuntoa. Tiedät varmasti kaikki mahdolliset tavat miehesi loukkaamiseen.

Mikäli toimit ehdottamallani tavalla, niin päädytte hyvin todennäköisesti eroon.

Toivoisin aina, että avioliitot kestäisivät jo lasten vuoksi. Sinun vuoksesi mietin, että lähteminen voisi olla järkevin ratkaisu. Miehesi käytös sinua kohtaan on erittäin raskasta ja epämiellyttävää. Teet oman osasi perheessänne, huolehdit lapsista ja hoidat kotia.

Kuulostaa huumorintajuttomalta emännältä. 

Ei aina tarvitse olla kireänä ja nipottaa.

Ei sinun tarvitse muuttaa perusluonnettasi. Mutta kyllä sinä sentään aikuistua voit!

Nythän sinä pelkäät sitä ja pelkäät tätä - että mies kääntää sinun sanomisesi sinua vastaan jos jotain yrität.

Vakka on kantensa tuossa suhteessa valinnut. Valitettavasti miehesi onnistui siinä paremmin kuin otti sinut, nyyhkyttävän kyykytettävän. Sinä erehdyit, kun luulit hänen piikkiensä kohdistuvan vain perheen ulkopuolelle.

Sinulle on monta neuvoa annettu, mutta niitä sinä et noteeraa mitenkään. Sen sijaan edelleen toivot löytäväsi jonkun oman jutun. Mikähän se mahtaisi olla, kun ei takaisin sanominen, paksumman nahan kasvattaminen eikä mikään jonkun toisen kokeilema?

Mutta jospa aloittaisit ihan oman itseluottamuksesi kasvattamisen. Niinpä et provosoituisi ja loukkaantuisi  esimerkiksi "avainkaulaisuudesta".

Myönnä edes tosiasia: miehesi ei ollutkaan unelmamiehesi vaan vaimoonsa ikävästi suhtautuva moukka.

Voit luottaa asiantuntemukseeni tässä asiassa, sillä minä olen se, joka voi sanoa pahastikin.

Ap tässä. Ei tämä tästä näytä paremmaksi muuttuvan. Tänään mieheni oli työntãmãssä taaperoa rattaissa vaaralliseen mäkeen, joka minusta on hengenvaarallinen. Otin lapsen rattaista taluttaakseni portaita pitkin sillä hän osaa kävellä erinomaisesti ja toisen on helppo kanaa rattaat. Mies alkoi raivota minulle ja halusi puskea lapsen väkisin mäkeä alas kasvot edellä tarkistamatta olivatko vyöt edes kunnolla kiinni ja sanoin että kerran yritin mennä ja siitä ei onnistu mitenkään menemään turvallisesti. Mies raivosi minulle lasten kuullen että tietenkään en voi onnistua siinä kun en onnistu missään muussakaan. en minä todellakaan osanut antaa samalla mitalla takaisin, varsinkaan lasten edessä julkisella paikalla. Nyt minulla on kuulemma kaksi tuntia aikaa pyytää mieheltäni käytöstäni anteeksi "tai muuten...". En pääse töihin koska asumme maassa jossa minulla ei ole edes työlupaa. Kaikki ratkaisut asumispaikkojen suhteen tarkoittaisivat kutakuinkin sitä että perhe hajoaisi. EHkä se on väistämätöntä...siihen mies taisi tänään viitatakin. Olen niin surullinen. Tämä ei voi enää jatkua näin.

Minkä takia akat ottaa kaiken huumorinkin noin helvetin tosissaan?

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 09:43"]

Kuinka pitkälle te ymmärrätte mieheni huumoria?
Hänellä kuuluu päivittäiseen puheeseen vitsailu minun kustannuksellani. Pääasiassa hän viittaa siihen, että olen lapseen verrattavissa. Esim. kun en löydä heti avainta = "Pitäisikö sulle laittaa avain kaulaan niin kuin koululaiselle, hahahah!. Jos olen unohtanut merkitä perhekirjanpitoon kuitin = "Pitäisikö sut laittaa viikkorahalle, hahah!"

Tai sitten hän viittaa siihen, että olen osaamaton, esim. laittaessani ruokaa: "Tulen syömään sitten kun palohälytin hälyttää, että ruoka on valmista, hahahah!"

Tai sitten olen eläimeen verrattavissa. Hän rapsuttaa minua kuin koiraa, ja sanoo "Kuka on hyvä tyttö, kuka?", niin kuin koiralle. Tai kun olen katsomassa itselleni matkustusrokotuksia, hän auttaa minua lähettämällä linkin eläimille tarkoitetuista rokotteista.


Olen hoitovapaalla, ja meillä on kaksi pientä lasta. Koen mieheni käytöksen vuoksi jatkuvaa syyllisyyttä, etten tuo kotiin tällä hetkellä rahaa. Hän on kokonaan unohtanut, että olin aikaisemmint hyvätuloinen yrittäjä, nyt en ole oikeastaan mitään.


Annan mieheni nukkua pitkään viikonloppuisin, kun hän kuitenkin tekee töitä ahkerasti viikolla. Yhtenä aamuna hiljattain olin kuitenkin sairas, ja olisin toivonut, että mies olisi herännyt auttamaan lasten kanssa, mutta hän kieltäytyi ja nukkui vielä tuntikausia.

Lasten takia en haluaisi erota, ja niinä hetkinä,kun minua ei vähätellä, kaikki on aika ok. Kyllä hän väittää minusta pitävänsäkin.

Tuntuu silti, ettei minulla ole juurikaan arvoa. Eikä auta, vaikka kerron kuinka nuo jutut sattuvat minua. Mikä miestäni vaivaa, miten saisin hänet näkemään, miten tuhoisaa hänen käyttäytymisensä on.

[/quote]

Ikävä yksilö. Jos ei tajua hyvällä sanomisella ja aikuisen asenteella niin joskus pitää sanoa rumasti että viesti menee perille.  Vastasolvausta voi kokeilla ja katsoa pahastuuko, ja sitten sanoa että tuota sinä teet koko ajan. Jos sekään ei mene perille niin räjähdä ja sano että jos tuo jatkuu niin tulee ero.  

Jos viesti ja oppi ei mene perille niin sulla pitäisi olla parempi mies. 

T. mies 

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 09:52"]

Kuulostaa huumorilta.

[/quote]

tyhmän huono huumorintaju, ei voi muuta sanoa.

Kaikki nuo edellä annetut neuvot voi kiteyttää näin:

Vastaat miehesi typerään huumoriin seuraavasti:

"Haista paska lapsellisen huumorisi kanssa"

käännyt kannoltasi ja lähdet ulos etkä tule takaisin ennen kuin seuraavan päivänä.

Sano sille että ime ittees.

Ihmettelen, miksi kestät tuollaista. Huumori on huumoria, mutta naljailu, vähättely ja nolaaminen ovat ihan eri asioita. Sinun ei tarvitse pitää siitä, ei oppia sietämään sitä eikä hyväksyä sitä. Ja mikäli olet tästä miehellesi sanonut selvästi ja hän silti tätä jatkaa, se on hyvin, hyvin ikävää.

Eikä sinun edes tarvitse "oppia hänen tavoilleen" ja antaa samalla mitalla takaisin, jos se ei ole itsellesi luontainen tapa toimia. Luultavasti häviäisit tämän taiston, ihmistä vastaan jolla on tuosta enemmän kokemusta. Neuvoisin vielä ottamaan asian painokkaasti ja selkeästi esiin, ilman että vetäydyt itse itsesi vähättelyn taakse. Se ettet siedä tuollaista ei tarkoita, että olisit nipottaja tai huumorintajuton tosikko. Se tarkoittaa, että sinulla on rajat ja pidät niistä kiinni. Ja täytyykin pitää: pelissä on oma itsekunnioituksesi ja hyvinvointisi, ja itse asiassa myös se, mitä opetat omille lapsillesi. Haluaisitko, että lapsesi kohtelisi tulevaa puolisoaan samalla tavalla kuin miehesi sinua? Tai että lapsesi olisi sinun asemassasi altavastaajana?

Mikäli tämä ei miehesi kalloon uppoa hyvällä, niin en usko sen uppoavan pahallakaan. Eli jos tilanne ei muutu niin kyllä minä kehottaisin miettimään, onko miehesi sinulle sopiva puoliso ensinkään.

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 16:39"]

Ap tässä. Ei tämä tästä näytä paremmaksi muuttuvan. Tänään mieheni oli työntãmãssä taaperoa rattaissa vaaralliseen mäkeen, joka minusta on hengenvaarallinen. Otin lapsen rattaista taluttaakseni portaita pitkin sillä hän osaa kävellä erinomaisesti ja toisen on helppo kanaa rattaat. Mies alkoi raivota minulle ja halusi puskea lapsen väkisin mäkeä alas kasvot edellä tarkistamatta olivatko vyöt edes kunnolla kiinni ja sanoin että kerran yritin mennä ja siitä ei onnistu mitenkään menemään turvallisesti. Mies raivosi minulle lasten kuullen että tietenkään en voi onnistua siinä kun en onnistu missään muussakaan. en minä todellakaan osanut antaa samalla mitalla takaisin, varsinkaan lasten edessä julkisella paikalla. Nyt minulla on kuulemma kaksi tuntia aikaa pyytää mieheltäni käytöstäni anteeksi "tai muuten...". En pääse töihin koska asumme maassa jossa minulla ei ole edes työlupaa. Kaikki ratkaisut asumispaikkojen suhteen tarkoittaisivat kutakuinkin sitä että perhe hajoaisi. EHkä se on väistämätöntä...siihen mies taisi tänään viitatakin. Olen niin surullinen. Tämä ei voi enää jatkua näin.

[/quote]

Kertomassasi tilanteessa mies olisi vaarantanut lapsen turvallisuuden tahallaan. Sitten hän raivoaa ja uhkailee sinua lastesi edessä julkisella paikalla. Mitä olet ajatellut tehdä? Voitko muuttaa lastesi kanssa takaisin Suomeen ja palata Suomessa töihin? 

Sano ettei sinulla ole huumorintajua, joten on ihan turha viljellä vitsejä kanssasi ja hän voi niiden kertomiset lopettaa, koska et tule koskaan ymmärtämään niitä. Jos kerran taistelu ei ole tehonnut, niin vaihda taktiikkaa. Lopeta kuuntelu, alat marttyriksi tai myötäilet niinkuin hulluja.

Mullakin pisti silmään perhekirjanpito... Kertokaa nyt, pidättekö sellaisia muutkin ja mikä siinä on ideana?