Lue keskustelun säännöt.
Narsistinen, kontrolloiva, ahdistava äiti
Aimiiina
28.06.2021 |
Äitini on koko ikäni ollut minua kontrolloiva, syyllistävä ja alistava hahmo. Lapsena olin arka ja vähän ujo, ja hän rakasti asettaa minua tilanteisiin, joissa arkuuttani koeteltiin (esimerkiksi naapurista sokerin hakeminen tai perhejuhlissa keskipisteeksi asettaminen.) Hänellä on narsistisia, suorastaan sadistisia piirteitä ja on aina ollut.
Hänen elämäntyönsä on ollut meidän (jo aikuisten) lasten syyllistäminen siitä, kuinka emme ole häntä koskaan missään auttaneet - aina hän on meitä varten joutunut tekemään ruuat ja siivoukset ja hoitamaan kodin. Itse taas en muuta muistakaan lapsuudestani, kuin äitini narisevan äänen kuinka pyykit on taas viikattu väärin tai "miten portaiden alta ei oltu imuroitu kunnolla." Nyt aikuisena perhejuhlat (joulu/juhannus) menevät aina äitini visioiden toteuttamisessa tai päättyvät riitaan, jos emme tanssi hänen pillinsä mukaan. Ruuat täytyy olla itse tehdyt, salaatinkastike tietyn paksuista ja porkkanakuutiot tietyssä kulmassa leikatut. Pihan pensas pitäisi siistiä juhannusaattona ja jouluaaton aamuna ikkunoiden välit on pyyhittävä - me muut, ja erityisesti lapsemme, niin mielellämme viettäisimme aikaa toistemme kanssa seurustellen ja vaikka kaupan ruokia syöden. Isäni on alistuva lapanen, joka tottelee vaimoaan kuin koira isäntäänsä (koska tietää, että helvetti on irti jos ei hän niin tee.)
Mitä vanhemmaksi äitini tulee, sitä laajemmaksi hänen marttyyrin viittansa leviää. Vanhempani vierailevat perheeni luona pari kertaa vuodessa, silloin hän "ihan vähän vain pyyhkäisee pölyjä tuosta kirjahyllystä" tai viikkaa perheemme pyykit käydessään vessassa. Kun sanon asiasta, hän loukkaantuu koska emme "kunnioita hänen hyvää hyvyyttään tekemiä asioita" ja lähtee ovet paukkuen ulos. Mikään ei kuitenkaan muutu.
Äitini on siivousHULLU - jo lapsuudestani muistan kuinka meillä siivottiin aina ja koko ajan. Vielä tänäkin päivänä hän tiskaa uudelleen tiskit, jos joku muu on ne tiskannut, ja imuroi vielä illalla ennen nukkumaanmenoa. Jos kahvikupin on jättänyt tiskialtaan reunalle odottamaan uutta käyttöä, hän toteaa marttyyrin äänellä, kuinka hän "ei jaksaisi muiden sotkuja aina olla siivoamassa" ja kuppi on tiskattu 2 sekuntia sen jälkeen kun siitä on juotu. Kun häneltä kysyy voiko ruuanlaitossa olla avuksi niin vastaus on ei, mutta jälkikäteen hän saattaa todeta, että kun ei häntä kukaan silloin ruuan teossakaan auttanut. Meidän toiveita tai tarpeita ei hän ole koskaan kuunnellut - ei nyt eikä lapsena. Muistan joskus kaatuneeni pulkkamäessä pahasti ja tulleeni kotiin itkien. Äitini totesi vain, että olisit ollut tarkempana pulkan kanssa ja jatkoi toimiaan. Samanlaisia esimerkkejä on kymmeniä.
Hän on se ihminen joka asiakaspalvelutilanteessa sanoo aggressiivisesti nuorelle kassatytölle, että "kylläpä teillä on huono valikoima" ja joka on haukkunut jokaisen sukulaisemme. Muistan jo lapsuudesta, miten en ymmärtänyt, kuinka äitini puhui ystävällisesti naapurin rouvalle, mutta kun ovi sulkeutui niin haukuttiin "naapurin akan" ulkomuoto, puutarha ja perhe maanrakoon. Hän tutkii laatikoidesi ja päiväkirjasi sisällön, jos saa siihen tilaisuuden ja talloo kaikki rajasi.
Vaihtoehtona on jättäytyä pois yhteisistä perhejuhlista tai vierailuista, mutta haluan tavata isääni, sisaruksiani ja heidän lapsiaan. Vuodet kuluu ja mikään ei muutu. Takaraivossa jyskyttää ahdistus aina kun olemme äitini kanssa samassa tilassa. Minulla on valtava määrä vihaa ja katkeruutta häntä kohtaan. Pelkään eniten välittäväni äitini käytösmalleja omille tyttärilleni.
Kuinka tulette toimeen hankalien läheistenne kanssa?
Kommentit (14)
Etäisyyden ottamisella pikku hiljaa. Se ei yleensä loukkaa ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota etäisyyttä äitiisi. Siinä voi joutua uhraamaan isän myös, jos hän on lapanen. Voit myös pitää pelkkään isään yhteyttä muuta kautta.
Kauhea miten puhut äidistäsi. Kyyläät ja etsit ja luetteloit vikoja. Varmaan hänessä on vikoja, mutta huomaatko mitään samaa itsessäsi? Antaisit äitisi jo olla ja keskity sinä vaan itse olemaan parempi ihminen ja lakkaa luetteloimasta muiden vikoja.
Tuttua. Narsisti vanhempna minullakin. Olen pahoillani, tämä kuulostaa pahalta, mutta narsisti äitisi tuskin rakastaa sinua, olet vain väline tai ”tavara” hänelle. Narsistin kanssa auttaa vain välirikko.
Raskasta on elää välirikossa, mutta vielä raskaampaa olla yhteydessä. Pitää valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta, hyvää vaihtoehtoa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota etäisyyttä vaan. Voit kai pitää sisaruksiin ja isään yhteyttä muuta kautta? Tai jos et, niin sitten se on vähän niinkuin heidän oma valintansa: alistuvat äidille eivätkä pidä sinuun yhteyttä tai pistävät äidille rajat ja ovat kanssasi ilman häntä.
Sinä et ole olemassa äitiäsi varten, vaan elääksesi omaa elämääsi. Jos lapsia tekee, niistä huolehtiminen kuuluu vanhemman vastuulle ilman, että lapsen pitäisi elää jossain kiitollisuudenvelassa koko ikänsä. Terve kiitollisuus on ihan eri asia.
Sä sentään tunnistat tilanteen. Ex-anoppi on samanlainen, mutta eksä kielsi aina kaiken. Päinvastoin, vaikka äitinsä juuri olisi haukkunut lastamme rumaksi jne, eksä toteaa miten hyvä mummu lapsella on. Ja mitä enemmän anoppi käyttäytyi huonosti, sitä enemmän eksä ripustautui häneen ja maalasi jotain myyttistä taruolentoa hänestä. Ja jos mä paheksuin ex-anopin käytöstä, eksä suuttui mulle että kuinka voin puhua niin loukkaavasti ja että mä liioitten koska hänen äidillään vaan on sellainen puhetapa ei hän mitään tarkoita... Melkein kadotin mielenterveyteni siinä porukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän sinun tarvitse sitä äitiäsi kotiisi kutsua vaikka muita kutsuisitkin.
Vierailija kirjoitti:
Sä sentään tunnistat tilanteen. Ex-anoppi on samanlainen, mutta eksä kielsi aina kaiken. Päinvastoin, vaikka äitinsä juuri olisi haukkunut lastamme rumaksi jne, eksä toteaa miten hyvä mummu lapsella on. Ja mitä enemmän anoppi käyttäytyi huonosti, sitä enemmän eksä ripustautui häneen ja maalasi jotain myyttistä taruolentoa hänestä. Ja jos mä paheksuin ex-anopin käytöstä, eksä suuttui mulle että kuinka voin puhua niin loukkaavasti ja että mä liioitten koska hänen äidillään vaan on sellainen puhetapa ei hän mitään tarkoita... Melkein kadotin mielenterveyteni siinä porukassa.
"Se nyt vaan on semmonen" sanoo meidän lapsikatraan kultalapsi äidistämme.
t. se musta lammas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatuksena ihana, että vain jättäisin äitini kutsumatta, mutta toteutus vaikeaa. Jos en äitiäni kutsuisi esimerkiksi lapsen johonkin juhliin niin ei isänikään varmasti tulisi - tai pääsisi tulemaan, koska loukkaantunut äitini takuuvarmasti sen estäisi. Olisi varsin mahtavaa tavata isääni joskus ilman äitiäni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla samantapainen tilanne, AP. Minä ja sisarukseni olemme tulleet samaan lopputulokseen kuin suurin osa muistakin narskuperheiden lapsista: läheisriippuvainen vanhempi ei irtaudu narsistivanhemmasta niin kauan kuin molemmissa vaan henki pihisee, joten on pakko ottaa elämäänsä joko molemmat vanhemmat tai ei kumpaakaan. Ei ole yhtä oikeaa valintaa, pitää vaan valita millaisten seuraamusten kanssa on valmis elämään.
Osa sisaruksistani valitsi molemmat. Heillä jotka näin päättivät on mielestäni enemmän näitä opittuja/perittyjä läheisriippuvaisia piirteitä, eivätkä pysty päästämään läheisriippuvaisesta vanhemmasta irti. (Siis esim. yksi soittaa läheisriippuvaisen vanhemman kymmenten kilometrien päästä paikalle auttamaan, jos hänen taloonsa pääsee ampiainen sisälle. Ei ole allerginen, menee vaan hysteeriseksi.) Ei siinä mitään, jos olisivat tehneet sen valinnan pelkästään itselleen, mutta heillä on pieniä lapsia, joiden puolesta tekivät tuon valinnan samalla. Lapset joutuvat jatkuvasti olemaan narsistin kanssa tekemisissä, tanssimaan narsistin pillin tahtiin ja kuuntelemaan raivareita siinä missä aikuisetkin. Jälleen yksi sukupolvi kärsii...
Itse taas olen sitä puolta, joka päätti olla ottamatta kumpaakaan. Minulle toki helpompaa, koska asun sen verran kaukana ettei mun ovelle voi sännätä huutelemaan käskyjä ja uhkauksia hetken mielijohteesta, eikä mulla ole lapsia joiden kanssa tarvisin tukea. Mutta suhtaudun läheisriippuvaiseen vanhempaan muutenkin paljon kriittisemmin kuin he. Onhan hän rakas, mutta sisarusten mielestä hän on pyhimys, minulle taas ennemminkin joku joka aina piti omaa yksin jäämisen pelkoansa lasten turvallisuutta tärkeämpänä.
En ole laittanut välejä läheisriippuvaiseen vanhempaan kokonaan poikki. Soittelemme noin 1x kuukaudessa, mutta kauhean syvälliseksi keskustelu ei voi tietenkään mennä koska narsistia ärsyttää kun läheisriippuvainen antaa jollekin muulle huomiota liian pitkään, ja koska läheisriippuvainen kertoo kaiken kuulemansa narsistille joka sitten pyrkii käyttämään henkilökohtaisia asioitani "koston" välineenä kun tarvitsee alistamisen kohteen. Lisäksi käyn vanhemmillani vierailulla 2x vuodessa, YLEENSÄ. Olen tehnyt narsistille selväksi mitä ajattelen hänestä, joten olemme kuin ilmaa toisillemme jopa samassa huoneessa. Mutta jos on käytännön syistä pakko puhua, käytän "harmaa kivi"-metodia. Ja jos joudun kuuntelemaan sekuntiakaan narskulouskutusta, lähden pois, ja tulen EHKÄ takaisin taas puolen vuoden päästä. EHKÄ. Nyt on mennyt puolitoista vuotta viime käynnistä; olen vedonnut koronaan kun on kutsuttu käymään, mutta kyllä sielläkin tiedetään sanomattakin etten ole mennyt koska narsisti vauhkosi viime käynnilläni kahvipöydässä homoista (jollainen olen itsekin, kuten hän hyvin tietää).
Voimia oman tunnesokkelosi selvittämisessä... Jos haluat nimenomaan saman ongelman kanssa painineilta vertaistukea ja osaat englantia, googlaa Raised By Narcissists -ryhmä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla samantapainen tilanne, AP. Minä ja sisarukseni olemme tulleet samaan lopputulokseen kuin suurin osa muistakin narskuperheiden lapsista: läheisriippuvainen vanhempi ei irtaudu narsistivanhemmasta niin kauan kuin molemmissa vaan henki pihisee, joten on pakko ottaa elämäänsä joko molemmat vanhemmat tai ei kumpaakaan. Ei ole yhtä oikeaa valintaa, pitää vaan valita millaisten seuraamusten kanssa on valmis elämään.
Osa sisaruksistani valitsi molemmat. Heillä jotka näin päättivät on mielestäni enemmän näitä opittuja/perittyjä läheisriippuvaisia piirteitä, eivätkä pysty päästämään läheisriippuvaisesta vanhemmasta irti. (Siis esim. yksi soittaa läheisriippuvaisen vanhemman kymmenten kilometrien päästä paikalle auttamaan, jos hänen taloonsa pääsee ampiainen sisälle. Ei ole allerginen, menee vaan hysteeriseksi.) Ei siinä mitään, jos olisivat tehneet sen valinnan pelkästään itselleen, mutta heillä on pieniä lapsia, joiden puolesta tekivät tuon valinnan samalla. Lapset joutuvat jatkuvasti olemaan narsistin kanssa tekemisissä, tanssimaan narsistin pillin tahtiin ja kuuntelemaan raivareita siinä missä aikuisetkin. Jälleen yksi sukupolvi kärsii...
Itse taas olen sitä puolta, joka päätti olla ottamatta kumpaakaan. Minulle toki helpompaa, koska asun sen verran kaukana ettei mun ovelle voi sännätä huutelemaan käskyjä ja uhkauksia hetken mielijohteesta, eikä mulla ole lapsia joiden kanssa tarvisin tukea. Mutta suhtaudun läheisriippuvaiseen vanhempaan muutenkin paljon kriittisemmin kuin he. Onhan hän rakas, mutta sisarusten mielestä hän on pyhimys, minulle taas ennemminkin joku joka aina piti omaa yksin jäämisen pelkoansa lasten turvallisuutta tärkeämpänä.
En ole laittanut välejä läheisriippuvaiseen vanhempaan kokonaan poikki. Soittelemme noin 1x kuukaudessa, mutta kauhean syvälliseksi keskustelu ei voi tietenkään mennä koska narsistia ärsyttää kun läheisriippuvainen antaa jollekin muulle huomiota liian pitkään, ja koska läheisriippuvainen kertoo kaiken kuulemansa narsistille joka sitten pyrkii käyttämään henkilökohtaisia asioitani "koston" välineenä kun tarvitsee alistamisen kohteen. Lisäksi käyn vanhemmillani vierailulla 2x vuodessa, YLEENSÄ. Olen tehnyt narsistille selväksi mitä ajattelen hänestä, joten olemme kuin ilmaa toisillemme jopa samassa huoneessa. Mutta jos on käytännön syistä pakko puhua, käytän "harmaa kivi"-metodia. Ja jos joudun kuuntelemaan sekuntiakaan narskulouskutusta, lähden pois, ja tulen EHKÄ takaisin taas puolen vuoden päästä. EHKÄ. Nyt on mennyt puolitoista vuotta viime käynnistä; olen vedonnut koronaan kun on kutsuttu käymään, mutta kyllä sielläkin tiedetään sanomattakin etten ole mennyt koska narsisti vauhkosi viime käynnilläni kahvipöydässä homoista (jollainen olen itsekin, kuten hän hyvin tietää).
Voimia oman tunnesokkelosi selvittämisessä... Jos haluat nimenomaan saman ongelman kanssa painineilta vertaistukea ja osaat englantia, googlaa Raised By Narcissists -ryhmä.
Juuri näin. Itsekin edelleen menen välillä äitini "halpaan" - hän kun osaa todella taidokkaasti esittää uhria, silloin kun on tarvis. Isäni uskoo kaiken, mitä äitini sanoo ja on valmis aina voivottelemaan äitiäni, kuinka hän on niin uupunut varmasti. Äitini saattaa lähteä ovet paukkuen ja palata takaisin kuin aikuinen lapsi, huuli väristen kuinka hän ei muuta kuin hyvää tarkoittanut ja vääntää itkua ääni väristen. Siis paha olohan äidillä varmasti on. Terapiaa hän olisi tarvinnut jo aikoja sitten. Hän on oman elämänsä uhri synnyttyään sodanjälkeiseen rikkonaiseen 50-luvun perheeseen, joka ei omalta äidiltään rakkautta koskaan saanut. Se ei kuitenkaan poista sitä, että hän on turmellut itse välinsä minuun käytöksellään ja toistuvista huomautuksista piittaamatta tunkeutunut yli rajojeni (kodissani, halveksunnallaan, huomautuksillaan.)
Ihailen ihmisiä, joilla on jotenkin normaali suhde vanhempiinsa. Että kaikissa perheissä narsisti(iso)äiti ei arvostele, jos syötät lapsellesi kaupan pilttiä tai kerro kuinka lapsen vaippa ei nyt aivan ole oikein laitettu. Millainen olisi ollut minun varhainen aikuistumiseni, jos oma äitini olisi tsempannut minua naiseksi kasvamisessani, eikä olisi syyllistänyt ja halveksinut?
Tuntuu vaan niin karulta ajatus, että en voisi tavata isääni enää. Hän on aina ollut minulle rakas, lämmin ja armollinen. Ja vanha hänkin alkaa olemaan, ja vähän pelkään että montaa, ainakaan kymmentä, vuotta ei hän enää elä.
ap
p