Minkähänlaista oli olla suomessa teini vuosina 1942-1948?

Siis teininä 40-luvulla?

Sellainen asia kuin nuorisokulttuuri puuttui vielä kokonaan. Keskikoulun jälkeen saattoi mennä suoraa töihin pankkiin tai kunnantoimistoon. Sota näkyi kaikenlaisena puutteena, jota toisaalta kompensoivat ylimakeat elokuvat. Käytännössä jokaisella oli joku läheinen rintamalla. Naiset teki miesten työt ja 14-16v:t teki naisten työt. Päivähoitoa ei käytännössä ollut, seimeen pääsi yksinhuoltajaäitien lapsia. Mummot ja papat hoidettiin kotona (=> teini oli siihen vallan joutava).

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:58"]

Ja kotiin palasivat muuttuneet, sodan traumatisoimat isät, jotka kärsivät masennuksesta ja painajaisista. Sota-ajan lapsuus ja nuoruus on jättänyt moniin pysyvät jäljet, tietynlaista kovuutta ja kylmyyttäkin.

[/quote]

Onko siis mun mummon isä ollut sodassa...?

[/quote]

Todennäköisesti kyllä. Ampunut ihan ihmisiä oikealla pyssyllä. Pum pum!

Kyllä tuon ajan teinejä on varmaan harmittanut, kun facebookki on ollut 15 minuuttia nurin. Tai Converset on menneet ihan likasix kun niillä on pitäny kävellä.

Sota tekisi välillä ihan hyvää.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:44"]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:17"]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:14"]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:07"]

Miten voi olla tietämättä, milloin oli talvisota, jatkosota tai Lapin sota? Ihmettelen.

[/quote]

Ei ketään kiinnosta milloin on sodittu. Rauhaa rakennetaan nykyään!

Meillä Suomessa on ihmemyytti tuo sota, talvisota jossa tapoimme tovereita! Tai jatkosota missä olimme natsien kanssa rintarinnan! Saati Lapinsota missä käänsimme selkämme kaikille. Siinä sitä sotaa.

[/quote]

Sota on aina paskaa ja pahaa... Peace. Mietin vaan että minkälainen idiootti on naapuri maamme venäjä jos se alottaa sivistyksen vuosikymmenellä v. 2014 sodan ukrainaa vastaan, eikö se ole oppinut että nykypäivänä asiat voi hoitaa jo ihan puhumalla ja saada parempiakin tuloksia sillä aikaan?

[/quote]

Ei Venäjä ole aloittanut Ukrainan kriisiä! Venäjä on siellä auttamassa ja rakentamassa rauhaa! Muistan miten koulussa opetettiin, ettei Neuvostoliitolla ole sota-aseita! On rauhan aseet! Lännellä on sodan ja kauhun aseet! Siksi kohti Venäjää pois Natosta! 

[/quote]

Vedä vittu päähäs...

Teinit myös saattoivat täysin pyörittää perheen arjen kuten nykyään sanotaan. Oma mummoni kertoi miten heidän naapuritilalla perheen äidin kuoltua vastuuseen jäivät 16v ja 14v teinit. Perheessä oli toki vielä isä joka teki ns miesten töitä mutta karjan hoito sekä nuoremmat sisarukset jäivät näille kahdelle vanhimmalle lapselle. Tietenkin he myös vastasivat taloustöistä. Perheen isä saattoi olla välillä viikon metsätöissä poissa kotoa ja nuorten oli pärjättävä omillaan. Aika oli silloin täysin toinen.

Puutteesta kertoo jotain ettei kaikilla ollut edes oikeita kenkiä vaan joku saattoi kulkea kesällä paperikengissä. Kahvin kaltainen itsestäänselvyys oli silloin sodan jälkeen kortilla. Sitä sai vain vähän kuukaudessa. Jos poltti tupakkaa sai jotain  tärkeää vielä vähemmän.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:58"]

Ja kotiin palasivat muuttuneet, sodan traumatisoimat isät, jotka kärsivät masennuksesta ja painajaisista. Sota-ajan lapsuus ja nuoruus on jättänyt moniin pysyvät jäljet, tietynlaista kovuutta ja kylmyyttäkin.

[/quote]

Kotiin palasi nuoria miehiä. Jatkosotaan osallistui todella paljon 17-20 vuotiaita nuorukaisia.

Nyt kannattaa muistaa, että suurin osa rintamasotilaista oli 20-30 vuotiaita nuoria miehiä. eli 20-luvulla syntyneistä suurin osa on ollut rintamalla. 

Käytännössä sotavuosina teinit tekivät töitä, koska muutamaa vuotta vanhemmat olivat rintamalla. Silloin ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska yhteiskunnan piti pyöriä ja lähes kaikki 18-40 vuotiaat olivat sotimassa. Naiset ja teinit tekivät töitä.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:01"]

Ihan uteliaisuudesta kyselen. Koska mummoni oli syntynyt 1929 mutta hän kuoli jo v.2003 niin en voi enää häneltä kysyä.

[/quote]

No äitini oli varhaisteini tuon jakson loppupuolella, mutta isä vielä lapsi (kolme vuotta ikäeroa äidin hyväksi). Molemmat siis syntyneet 30-luvulla. Molemmat oli umpiköyhästä monilapsisesta perheestä ja molemmat oli myöskin sotalapsina Ruotsissa. Isä vielä kaksinkertainen Karjalan evakko, eli välirauhan aikana menivät takaisin Karjalaan ja koska heidän pienviljelymökkinsä oli siirretty aivan muualle, joutuivat he rakentamaan uuden mökin vanhan paikalle, kunnes taas tuli lähtö ja sillä kertaa lopullinen.

Molemmat menivät jo 15 vuotiaina heti koulun jälkeen töihin ja molemmat muuttivat pois kotoa 16 vuotiaina. Ovat olleet naimisissa liki 60 vuotta ja edelleen yhdessä sitkuttavat :)

Se mitä olen heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan kuullut, niin umpiköyhäähän heillä oli, ei sellaista voi tämän päivän ihminen edes kuvitella. Pienessä yhden huoneen sähköttömässä mökissä asui liki kymmenen ihmistä. Vesi kannettiin kaivosta, eikä ollut edes viemäreitä, eli käytetty vesi myöskin kannettiin ulos pirtistä ja tarpeilla käytiin pihan perällä hyyskässä jossa ahteri pyyhittiin sanomalehtiin. Tämän siis muistan toisesta mummolasta vielä omasta lapsuudestakin, eli painomustetta on tullut hinkattua ahteriin 20 asteen pakkasessa. Sähkötkin mummon mökkiin tuli vasta 70-luvun lopulla, vesi, viemäröinti ja sisävessa ei milloinkaan.

Se mikä äitini ja isäni nuoruudessa oli hyvää 50-luvun alussa oli se, että työtä riitti kaikille ja työpaikan sai käytännössä valita, eli jos et ollut tyytyväinen työpaikkaasi/työnantajaasi, niin voit vaihtaa työpaikkaasi milloin vaan, silloin kun kaikilla duunarialoilla oli työvoimapula. Huonopuoli oli tietysti se, että palkat oli huonot. Molemmat ovat edelleen umpinuukia, mutta heidän taustansa huomioiden se on ihan luonnollista ja ymmärrettävää.

Se mitä itse kaipaan 50-60 luvuilta on tanssilavakulttuuri, joka silloin eli kukoistuskauttaan. Siihen aikaan ravintoloissa kävi vain "parempi väki" eikä nuoret laisinkaan. Siihen aikaan käytiin lavatansseissa ja niitä oli joka paikassa. Joka kylästä löytyi vähintään yksi tanssilava ja tansseja oli pitkin pitäjää useampina päivinä viikossa. Omat vanhenpanikin tapasivat ensi kertaa lavatansseissa ja yhteistä tangoa ovat vääntäneet nyt siis jo liki 60 vuotta :)

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:21"]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:05"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:47"]

Jatkosota loppui 1944 ja lapinsota 1945. Sodan jälkeen oli puute kaikesta, ihmiset eivät jalostuneet sodasta vaan surua ja katkeruutta oli kaikilla. Sodan loppuminen toi ilon, mutta varmasti meni kauan ennen kuin tilanne normalisoitui.

[/quote]

Oliko tuolloin vielä sota! oho. Mummoni on elänyt sitten sota aikana, kamalaa ja mulla yleissivistys nyt hukassa... :( kuinka kauan sitten meni että tilanne normalisoitui, mummoni sai esikoisena 1953, 24-vuotiaana ja mummon mies oli sillon 28-vuotias.

[/quote]

Sota korvausten maksaminen oli myös rankkaa. 1952 oli Suomessa kesäolympialaiset ja samana vuonna Armi Kuusela valittiin maailman kauneimmaksi. Tuolloin suomella alkoi mennä jo paremmin.

[/quote]

No ei ihme et mun mummo sai myös niihin aikoihin sit ensimmäisen lapsensa. :)

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 08:08"]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:58"]

Ja kotiin palasivat muuttuneet, sodan traumatisoimat isät, jotka kärsivät masennuksesta ja painajaisista. Sota-ajan lapsuus ja nuoruus on jättänyt moniin pysyvät jäljet, tietynlaista kovuutta ja kylmyyttäkin.

[/quote]

Onko siis mun mummon isä ollut sodassa...?

[/quote]

Todennäköisesti kyllä. Ampunut ihan ihmisiä oikealla pyssyllä. Pum pum!

[/quote]

Hui. :D tai no ei tuo asia kyllä naurata.. mutta se kai selvisi siitä, koska oli sillon elossa kun mun isäkin oli pieni ja ne piti sillon meidän kotia lähellä mummolaa pienessä punasessa talossa ja niillä oli navetta myös, jossa oli omia lehmiä yms. :)

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 09:12"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:58"]

Ja kotiin palasivat muuttuneet, sodan traumatisoimat isät, jotka kärsivät masennuksesta ja painajaisista. Sota-ajan lapsuus ja nuoruus on jättänyt moniin pysyvät jäljet, tietynlaista kovuutta ja kylmyyttäkin.

[/quote]

Kotiin palasi nuoria miehiä. Jatkosotaan osallistui todella paljon 17-20 vuotiaita nuorukaisia.

Nyt kannattaa muistaa, että suurin osa rintamasotilaista oli 20-30 vuotiaita nuoria miehiä. eli 20-luvulla syntyneistä suurin osa on ollut rintamalla. 

Käytännössä sotavuosina teinit tekivät töitä, koska muutamaa vuotta vanhemmat olivat rintamalla. Silloin ei ollut muuta vaihtoehtoa, koska yhteiskunnan piti pyöriä ja lähes kaikki 18-40 vuotiaat olivat sotimassa. Naiset ja teinit tekivät töitä.

[/quote]

Eli onko mun ukkikin ollu sotimassa jos hän on syntynyt 1925?

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:35"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:01"]

Ihan uteliaisuudesta kyselen. Koska mummoni oli syntynyt 1929 mutta hän kuoli jo v.2003 niin en voi enää häneltä kysyä.

[/quote]

No äitini oli varhaisteini tuon jakson loppupuolella, mutta isä vielä lapsi (kolme vuotta ikäeroa äidin hyväksi). Molemmat siis syntyneet 30-luvulla. Molemmat oli umpiköyhästä monilapsisesta perheestä ja molemmat oli myöskin sotalapsina Ruotsissa. Isä vielä kaksinkertainen Karjalan evakko, eli välirauhan aikana menivät takaisin Karjalaan ja koska heidän pienviljelymökkinsä oli siirretty aivan muualle, joutuivat he rakentamaan uuden mökin vanhan paikalle, kunnes taas tuli lähtö ja sillä kertaa lopullinen.

Molemmat menivät jo 15 vuotiaina heti koulun jälkeen töihin ja molemmat muuttivat pois kotoa 16 vuotiaina. Ovat olleet naimisissa liki 60 vuotta ja edelleen yhdessä sitkuttavat :)

Se mitä olen heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan kuullut, niin umpiköyhäähän heillä oli, ei sellaista voi tämän päivän ihminen edes kuvitella. Pienessä yhden huoneen sähköttömässä mökissä asui liki kymmenen ihmistä. Vesi kannettiin kaivosta, eikä ollut edes viemäreitä, eli käytetty vesi myöskin kannettiin ulos pirtistä ja tarpeilla käytiin pihan perällä hyyskässä jossa ahteri pyyhittiin sanomalehtiin. Tämän siis muistan toisesta mummolasta vielä omasta lapsuudestakin, eli painomustetta on tullut hinkattua ahteriin 20 asteen pakkasessa. Sähkötkin mummon mökkiin tuli vasta 70-luvun lopulla, vesi, viemäröinti ja sisävessa ei milloinkaan.

Se mikä äitini ja isäni nuoruudessa oli hyvää 50-luvun alussa oli se, että työtä riitti kaikille ja työpaikan sai käytännössä valita, eli jos et ollut tyytyväinen työpaikkaasi/työnantajaasi, niin voit vaihtaa työpaikkaasi milloin vaan, silloin kun kaikilla duunarialoilla oli työvoimapula. Huonopuoli oli tietysti se, että palkat oli huonot. Molemmat ovat edelleen umpinuukia, mutta heidän taustansa huomioiden se on ihan luonnollista ja ymmärrettävää.

Se mitä itse kaipaan 50-60 luvuilta on tanssilavakulttuuri, joka silloin eli kukoistuskauttaan. Siihen aikaan ravintoloissa kävi vain "parempi väki" eikä nuoret laisinkaan. Siihen aikaan käytiin lavatansseissa ja niitä oli joka paikassa. Joka kylästä löytyi vähintään yksi tanssilava ja tansseja oli pitkin pitäjää useampina päivinä viikossa. Omat vanhenpanikin tapasivat ensi kertaa lavatansseissa ja yhteistä tangoa ovat vääntäneet nyt siis jo liki 60 vuotta :)

[/quote]

Meidänkin kodin päästä oli vähän päälle kilsan päässä yksi paikka. Meidän valokuva albumeissa on vanha kuva, eikä siinäkään poseerannut nuoria ihmisiä, vaan vanhempia jotka oli menossa tanssilavoille ja siellä kävi aina eri esiintyjiä ja bändejä. Sittemmin sekin lopetettiin ja nykyään se on joku huoltotarvike rakennus...

Ja sillon kun isä oli kuulemma nuori. Syntynyt siis 1966. Niin aina yöt ajettiin poikien kanssa mopoilla ja oli joskus kotibileitäkin, mutta harva 13-15vuotias sillon mitään alkoholia niissä käytti tai edes tupakoi...

No hiton köyhää ainakin. Sotien jälkeen ei saanut mitään. Äidit ompelivat tyttärilleen huonoista kankaista pula-ajan leninkejä. Oltiin koreankiihkoisia; silloin kun mitään ei saanut, sitä erikoisesti kaivattiin. Äitini (synt. 31) kertoi miten tärkeää tyttöluokassa oli, että näytti vauraammalta kuin muut. Nykyään kun päinvastoin pitää olla samanlaista kuin muillakin. Neuvostoliitto lahjoitti jokaiselle suomalaislapselle (nuorelle) karamellia. Sellaisia suklaakonvehteja, kuten Venäjällä vielä kai tänä päivänäkin =). Eräänlaista aivopesua armolliselta "isoveljeltä".

Kirjaston elämäkertaosastolta löytyy aika paljon kirjoja sota-ajan nuorista. On esimerkiksi kirjeisiin ja päiväkirjoihin perustuvia teoksia.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:54"]

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:35"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:01"]

Ihan uteliaisuudesta kyselen. Koska mummoni oli syntynyt 1929 mutta hän kuoli jo v.2003 niin en voi enää häneltä kysyä.

[/quote]

No äitini oli varhaisteini tuon jakson loppupuolella, mutta isä vielä lapsi (kolme vuotta ikäeroa äidin hyväksi). Molemmat siis syntyneet 30-luvulla. Molemmat oli umpiköyhästä monilapsisesta perheestä ja molemmat oli myöskin sotalapsina Ruotsissa. Isä vielä kaksinkertainen Karjalan evakko, eli välirauhan aikana menivät takaisin Karjalaan ja koska heidän pienviljelymökkinsä oli siirretty aivan muualle, joutuivat he rakentamaan uuden mökin vanhan paikalle, kunnes taas tuli lähtö ja sillä kertaa lopullinen.

Molemmat menivät jo 15 vuotiaina heti koulun jälkeen töihin ja molemmat muuttivat pois kotoa 16 vuotiaina. Ovat olleet naimisissa liki 60 vuotta ja edelleen yhdessä sitkuttavat :)

Se mitä olen heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan kuullut, niin umpiköyhäähän heillä oli, ei sellaista voi tämän päivän ihminen edes kuvitella. Pienessä yhden huoneen sähköttömässä mökissä asui liki kymmenen ihmistä. Vesi kannettiin kaivosta, eikä ollut edes viemäreitä, eli käytetty vesi myöskin kannettiin ulos pirtistä ja tarpeilla käytiin pihan perällä hyyskässä jossa ahteri pyyhittiin sanomalehtiin. Tämän siis muistan toisesta mummolasta vielä omasta lapsuudestakin, eli painomustetta on tullut hinkattua ahteriin 20 asteen pakkasessa. Sähkötkin mummon mökkiin tuli vasta 70-luvun lopulla, vesi, viemäröinti ja sisävessa ei milloinkaan.

Se mikä äitini ja isäni nuoruudessa oli hyvää 50-luvun alussa oli se, että työtä riitti kaikille ja työpaikan sai käytännössä valita, eli jos et ollut tyytyväinen työpaikkaasi/työnantajaasi, niin voit vaihtaa työpaikkaasi milloin vaan, silloin kun kaikilla duunarialoilla oli työvoimapula. Huonopuoli oli tietysti se, että palkat oli huonot. Molemmat ovat edelleen umpinuukia, mutta heidän taustansa huomioiden se on ihan luonnollista ja ymmärrettävää.

Se mitä itse kaipaan 50-60 luvuilta on tanssilavakulttuuri, joka silloin eli kukoistuskauttaan. Siihen aikaan ravintoloissa kävi vain "parempi väki" eikä nuoret laisinkaan. Siihen aikaan käytiin lavatansseissa ja niitä oli joka paikassa. Joka kylästä löytyi vähintään yksi tanssilava ja tansseja oli pitkin pitäjää useampina päivinä viikossa. Omat vanhenpanikin tapasivat ensi kertaa lavatansseissa ja yhteistä tangoa ovat vääntäneet nyt siis jo liki 60 vuotta :)

[/quote]

Meidänkin kodin päästä oli vähän päälle kilsan päässä yksi paikka. Meidän valokuva albumeissa on vanha kuva, eikä siinäkään poseerannut nuoria ihmisiä, vaan vanhempia jotka oli menossa tanssilavoille ja siellä kävi aina eri esiintyjiä ja bändejä. Sittemmin sekin lopetettiin ja nykyään se on joku huoltotarvike rakennus...

Ja sillon kun isä oli kuulemma nuori. Syntynyt siis 1966. Niin aina yöt ajettiin poikien kanssa mopoilla ja oli joskus kotibileitäkin, mutta harva 13-15vuotias sillon mitään alkoholia niissä käytti tai edes tupakoi...

[/quote]

En tiedä miltä ajalta tuo kertomasi kuva on, mutta kyllä nuoret ovat aina tanssilavoilla käyneet ja käyvät muuten vieläkin. Nykyään vaan piirit on pienet ja lavoille ajetaan helposti yli sata tai jopa kaksisataa kilometriäkin. 50-60 luvuilla lavoja oli joka kylällä ja lähilavalle saattoi mennä fillarillakin. Kun katsot niitä vanhoja kuvia, niin huomioi, että 50-60 luvulla nuoretkin käytti pukua, eli he saattoivat näyttää kuvissa ikäistään vanhemmilta.

Isäsi on minua muutaman vuoden nuorempi (olen siis tuo lainaamasi kirjoittaja) ja saattanut hieman sinulle kaunistella asioita pitääkseen sinut poissa pahuuksista ;). Kyllä minunkin nuoruudessa jo 70-luvulla 14-15 vuotiaat ensikännejään kotibileissä otti. Minullakin mukavia muistoja useammista kotibileistä, vaikka ei niissä aina ihan selvistäpäin oltukaan. Tupakkaahan etenkin 70-luvulla poltti hyvinkin nuoret, se kun ei vielä 70-luvulla ollut edes laissa säänneltyä, eli tupakkaa sai ostaa vaikka yksi vuotias. Tupakkalakihan tuli sitten 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, mutta silloinkin ikäraja oli ainoastaan 16 vuotta. Itse ensimmäiset savut maistoin joskus 10 vanhana, vaan ei minusta koskaan tupakoijaa tullut, vaikka tupakoivien kavereiden seurana välitunnilla kävinkin läheisessä puistossa.

Mopo oli toki minullakin (olen siis mies, siihen aikaan mopoilevat tytöt oli äärimmäisen harvinaisia) ja tulihan sillä joskus öiseen aikaankin pärtsäiltyä, mutta pääasiassa kyllä ihan päiväaikaan. Kun tuolla huoltiksilla ja kaupoissa nykypäivän mopoilevia teinijamppoja kohtaa, niin ihan tutulle bensan ja rasvan sekoitukselle edelleenkin löyhkäävät :)

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 08:08"]

Todennäköisesti kyllä. Ampunut ihan ihmisiä oikealla pyssyllä. Pum pum!

[/quote]

Sotilaat tekevät muutakin kuin ampuvat. Oma isoisäni oli tietääkseni autokuski sodan aikana. Sitten on tietysti kaikenlaista rakentamista, huoltamista ja tekniikkaan liittyviä töitä ja mitä lie. Oletan, että rintamalle lähetetyillä oli kaikilla oma ase, mutta ei heidän varsinaiseen työnkuvaansa kuulunut tappaminen.

Mitä tulee nuorten elämään, niin mieleeni on jäänyt tv-sarjasta Kun taivas repeää yksi lausahdus. Siinä kun yksi lotta valitti, kuinka kurjaa on kun ei ole huvituksia tms., niin toinen totesi "ei kenekään nuoruus tämän kummempaa ole". En todellakaan kadehdi heidän elämäänsä, mutta heille itselleen oli varmasti tavallaan helpotus, että kaikki olivat samassa tilanteessa. Piti vain hyväksyä se ja yrittää löytää pienet ilon aiheet sodan keskelläkin.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:07"]Miten voi olla tietämättä, milloin oli talvisota, jatkosota tai Lapin sota? Ihmettelen.

[/quote]

Helposti, jos koulun historianopetus ei ole inspiroinut sillon aikoinaan. Meillä oli omia maneerejaan jankuttava opettaja, joka haukkui oppilaita esim kokeiden läpikäymistilaisuuksissa. ("Joku vastasi, että x teki y:n. Eihän se x ollut!! Johan me sitä niiiin monta kertaa käsittelimme! Kyllä tuossa iässä pitäisi osata jo!!!!!)

Lisäksi monilla kestää henkinen kypsyminen, että oppisi hahmottamaan syy-seuraussuhteita. Näille ihmisille koulun historia näyttäytyy raivostuttavana vuosilukujenheittelymaratonina. Sitten aikuisiällä ei enää jaksa opetella, kun on huonoja muistoja edellisestä kierroksesta.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 14:04"]Kirjaston elämäkertaosastolta löytyy aika paljon kirjoja sota-ajan nuorista. On esimerkiksi kirjeisiin ja päiväkirjoihin perustuvia teoksia.

[/quote]

Kiitos vinkistä! Tavisten historia onkin aina kiinnostanut enemmän kuin se koulussa harrastettu suurien linjojen jyystäminen ja vuosilukubingo. Raahaankin tästä takamukseni lähiökirjastoon kunhan ehdin. :)

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 08:06"]

Siis teininä 40-luvulla?

Sellainen asia kuin nuorisokulttuuri puuttui vielä kokonaan. Keskikoulun jälkeen saattoi mennä suoraa töihin pankkiin tai kunnantoimistoon. Sota näkyi kaikenlaisena puutteena, jota toisaalta kompensoivat ylimakeat elokuvat. Käytännössä jokaisella oli joku läheinen rintamalla. Naiset teki miesten työt ja 14-16v:t teki naisten työt. Päivähoitoa ei käytännössä ollut, seimeen pääsi yksinhuoltajaäitien lapsia. Mummot ja papat hoidettiin kotona (=> teini oli siihen vallan joutava).

[/quote]

Ei se nyt kokonaan puuttunut. Pappani on vielä elosssa ja oli teini tuolloin, mummuni kuollut, mutta myös teini Helsingissä. Elokuvissa käytiin. Kympin tai riksi sarjan nuorisokirjoja luettiin, pojat Zane Greyn ja James Curwoodin lännenkirjoja, saksalaisen Karl mayn seikkailukirjoja. Tytöillä oli Berta Ruck päätellen mummuni jäämistöstä. Koululaisilla oli "hippasakkeja" joiden kesken kokooonnuttiin koteihin viettämään iltaa. Biletysporukoita siis, paitsi että ei nykymielessä biletetty kun sodan aikana oli tanssikielto. Jitterburgia opeteltiin tanssimaan 1940-luvun lopulla, enteili jo rockia. Kesät vietettiin kesämökillä tai kesähuvilalla, 3kk ja osallistuttiin sukulaistalojen töihin, heinäntekoon ym. Pitkät pyöretket olivat muotia. Sodan jälkeen pääsi ulkomaille kun meni kansainvälisille työleireille, jossa tapasi ulkomaisia nuoria, mikä oli ihan valtava kokemus.

Ehkä se kielii nuorisokulttuurin puutoksesta, että radion sinfoniaorkesterin tai kaupunginorkesterin kausikortteja tenit jonottivat, jotkut kuulemma makuupusseissa kadulla kun ne tulivat myyntiin ... ei tainnut paljon viihdettä olla tarjolla.

Ihmiset teki paljon työtä. Myös teinit. Toisaalta ainahan nuoret iloa repii elämäänsä ja kaikkea kolttosta, vaikka ajat olisi ankeammatkin.

Sitä joskus miettii, miten nuo sotasukupolvet (hiukan mummuasi vanhemmat) sen tekivät. 10% kansasta oli kodittomia, isot kaupungit raunioina, 150 000 nuorta miestä invalidisoitunut jollain tasolla fyysisesti, 80 000 nuorta miestä kuollut ja siihen syssyyn alkoi syntyi lapsia toisensa jälkeen. Lapsilisä tuli, sotakorvaukset maksettiin ja siitokarjalaiset asutettiin muutamassa vuodessa. Ja niin vaan mentiin eteenpäin. 50-luvulla oli ymmärtääkseni suhteellisen köyhää vielä, mutta 60-luku oli nousukiitoa. Mun vanhemmat on syntyneet 40-luvulla ja kumpikin sanoo, että 50-luvulla oli jotenkin vielä alkeellista, mutta siitä eteenpäin on ollutkin jo aika vaurasta.

Joku tuolla sanoi, ettei sota olisi jalostanut. Ei se suoranaisesti jalostakaan, mutta sodan jälkeen yhteiskunnassa on aina tekemisen ja menemisen ilmapiiri. Tulevaisuuden usko kova ja ollaan valmiita tarttumaan toimeen.

Isäni oli varhaisteini tuohon aikaan.

Ukki oli sodassa ja mummo ja lapset hoitivat kokonaista maatilaa yksin. Kotona ei ollut astioita tai lakanoita kaikille, ja isä on kertonut menneensä myymään lehmää hevosen selässä ratsastaen 30 kilometrin päähän. Tukkimetsällä hän on työskennellyt 13-vuotiaasta lähtien. Isälläni oli kaksi paitaa ja kahdet housut: toiset päällä kun toiset pestiin. Vieläkin hän käyttää 30 vuotta vanhoja vaatteitaan ja harvoin ostaa uusia.

Koulussa opettaja löi sormille karttakepillä ja laittoi usein jälki-istuntoon. Isälläni oli usein samanlaisia rajuja migreenikohtauksia, joihin liittyi oksentelua ja raajojen tunnottomuutta, mutta lääkkeitä kipuun ei ollut. Mummo myös synnytti lapsen yksin kun isäni oli vierestä katsomasa. Siihen aikaan ajateltiin, että se joka vitsaa säästää, lastansa vihaa. Isä oli melkoinen keppostelija ja sai osansa vitsasta.

Naapurin lapsia kuoli kurkkumätään, ja tätinikin sairasti tätä nykyään rokostuksella poistunutta tautia. Isä joi samasta juomalasista kuin kurkkumätäpotilas, muttei sairastunut. Talvella oli tavallista pudota avantoon ja melkein hukkua hyytävään veteen.

Kerran isä näki jonkun sotilaspukuun pukeutuneen miehen kotinsa lähellä ja juoksi vastaan, hyppäsi halaukseen huutaen ISÄÄÄ! mutta mies olikin joku toinen. Sodan aikana maatilalle tuli joku kaiken sodassa menettänyt invalidi rengiksi yösijaa ja ruokaa vastaan. Sodasta tullessaan ukki oli menettänyt 7 varvasta niiden jäätyessä kuoliaaksi. Muistan vieläkin ukin hassun näköiset amputoidut varpaat.

Muutama vuosi sitten kun isä kävi sairaalassa, kysyi eräs vanhus tunteeko hän isänsä nimistä miestä. Vanhus halusi kiittää ukkiani, joka oli sodassa kantanut tämän rintamalle loukkantuneen ja jääneen miehen pois. Valitettavasti ukki oli jo kuollut vuosia sitten. Ukki puhui harvoin sodasta kenellekään, mutta isäni on lukenut erästä kirjaa sodasta ja tunnistaa siitä paljon henkilöitä.

Kuitenkin taustastaan huolimatta isän siskoista tuli ylilääkäreitä ja tuomareita, ja isänikin on saanut merkittävän omaisuuden kasaan.