tästedes en lähde mihinkään ilman puukkoa!!
Siis hemmetti sentään miksei jo lailla kielletä isojen koirien pitämistä "lemmikkeinä". Aiemmin tänään lähdin kävelylle vauvan ja taaperon kanssa kun vastaan tulee teiniikäinen tyttö ison saksanpaimenkoiran kanssa. Meidän kohdalla koira alkaa murisemaan ja haukkumaan siis ihan raivoissaan ja yrittää vetää itseään irti ! Sydän pomppas kurkkuun. Ja tällä koiralla oli vielä kuonokoppa tai mikälie päällä. Siis jos se olis vähänkin kovemmin riuhtunut niin olisi pöössyt irti enkä halua edes ajatella mitö olisi tehnyt jos olisi päässyt irti :/ tästlähin pidän teräasetta mukana enkä todellakaan epäröi käyttää sitä jos koira joskus juoksis kohti.
Kommentit (111)
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:30"]
Tu poikaani purrut bernhandilaisjuttu on niin totta kuin olla voi. Poikani oli tuolloin n. 15- vuotias, oli lenkillä tiellä jossa lenkkeili juosten lähes joka ilta. Tuo koira oli useimmiten narussa omistajansa pihassa, jossa itsekin sen usein näin. En kyllä mene täydellä varmuudella sanomaan, että rotumääritys on täysin oikea, mutta siltä se minusta näytti, eikä kyllä ollenkaan vihaiselta. No niin, nuorimies oli siis lenkillä, juuri ohittanut talon, jonka pihassa tuo koira siis oli, kun koira täysin varoittamatta tuli takaapäin ja puri poikaa ranteeseen. Omistaja näki tapauksen ja toi heti pyyhkeitä tms, joitlla saivat tukittua verenvuodeon ja sen jälkeen käytimme pojan lääkärissä, muutamalla tikillä nuo reiät tukittiin. Omistaja tarjosi oma-aloitteisesti pojalle rahaa, että asiasta ei tehtäisi isompaa numeroa. En kerro mihin tulokseen päädyimme. Pitäkää persereiät minua valehtelijana jos niin tykkäätte, mutta näin se kävi, eikä minua edelleenkään se, oliko koira mielenvikainen, oliko omistaja mielenvikainen ja mikä koiran rotu oli. Koira se joka tapauksessa oli ja tikkien arvet voi erottaa vieläkin.
[/quote]
En ole persreikä enkä pidä sua valehtelijanakaan kuulosti vaan niin omituiselta koko tapaus, lempeästä rodustakin kun on kysymys. Ikävää, että poikaasi purtiin, mutta kai tiedät, ettei koira olisi luultavastikaan purrut, ellei poika olisi juossut? Miten sitten ikinä irti pääsikään.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:14"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:40"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 21:36"]
Mieleltään terve koira ei hyökkää aggressiivisesti ihmistä kohtaan. Ja kyllä sinä olet tilanteen herra, ei koira. Käskytät koiran.
[/quote]
Niinpä niin. Mieleltään terve koira. Minua ei kylllä yhtään lohduttaisi se, että lastani purrut koira ei ollut mieleltään terve.
[/quote]
Onko sinulla luetunymmärtämisessä vikaa ?
MIELELTÄÄN TERVE KOIRA _EI_ HYÖKKÄÄ
[/quote]
Taidat kyllä itse olla hieman heikkolahjainen. Lukutaidon ja varmaan monen muunkin asian suhteen...:D
[/quote]
Onneks mut on järjellä varustettu toisinku sut ;)
[/quote]
Idiootti olet itse. Miten se muka lohduttaa jotakuta, että lastani purrut koira ei ollut mieleltään terve? Mistä muka tiedän varoa etukäteen mieleltään ei-terveitä koiria?
[/quote]
Siten että hankkiudut hoitoon harhojesi vuoksi
[/quote]
Siis olen mielestäsi hallusinoinut, että joko ei-terve tai terve koira puri poikaani? Mutta kun ne jäljet ovat havaittavissa vieläkin, vuosia tapahtuman jälkeen.
[/quote]
Lakkaa jo itkemästä taisit ite purasta
[/quote]
Lopeta nyt jo noiden omien kommenttiesi yläpeukutus ja vastapuolen alapeukutus huora.
t. ulkopuolinen
[/quote]
Tuo nyt vaan kertoo älykääpiöiden koiraihmisten mielenlaadusta sen minkä olen aina tiennytkin. Hyvä, että valkenee muillekin. Tällä en kuitenkaan tarkoita,että kaikki koiranomistajat olisivat noita älykääpiöitä, onneksi vain jotkut.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 21:46"]jos ei ole joku cesar milan niin ei normaali ihminen tiedä miten koiraa kasvatetaan tai mikä on oikea toimenpide. useimmat eivät ole koskaan kouluttaneet koiraa.
jos koiran omistaja ei osaa pitää koiraa kurissa ilman että se pelottaa kanssaihmisiä niin minusta on oikeus tappaa koira siihen paikkaan
[/quote]
Näin on!
Muutenkin vituttaa kaikki louskuttajat
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:30"]
Tu poikaani purrut bernhandilaisjuttu on niin totta kuin olla voi. Poikani oli tuolloin n. 15- vuotias, oli lenkillä tiellä jossa lenkkeili juosten lähes joka ilta. Tuo koira oli useimmiten narussa omistajansa pihassa, jossa itsekin sen usein näin. En kyllä mene täydellä varmuudella sanomaan, että rotumääritys on täysin oikea, mutta siltä se minusta näytti, eikä kyllä ollenkaan vihaiselta. No niin, nuorimies oli siis lenkillä, juuri ohittanut talon, jonka pihassa tuo koira siis oli, kun koira täysin varoittamatta tuli takaapäin ja puri poikaa ranteeseen. Omistaja näki tapauksen ja toi heti pyyhkeitä tms, joitlla saivat tukittua verenvuodeon ja sen jälkeen käytimme pojan lääkärissä, muutamalla tikillä nuo reiät tukittiin. Omistaja tarjosi oma-aloitteisesti pojalle rahaa, että asiasta ei tehtäisi isompaa numeroa. En kerro mihin tulokseen päädyimme. Pitäkää persereiät minua valehtelijana jos niin tykkäätte, mutta näin se kävi, eikä minua edelleenkään se, oliko koira mielenvikainen, oliko omistaja mielenvikainen ja mikä koiran rotu oli. Koira se joka tapauksessa oli ja tikkien arvet voi erottaa vieläkin.
[/quote]
En ole persreikä enkä pidä sua valehtelijanakaan kuulosti vaan niin omituiselta koko tapaus, lempeästä rodustakin kun on kysymys. Ikävää, että poikaasi purtiin, mutta kai tiedät, ettei koira olisi luultavastikaan purrut, ellei poika olisi juossut? Miten sitten ikinä irti pääsikään.
[/quote]
Voi nyt v---u, oliko vika siis pojassa joka juoksi? Kuuluuko kaikkien koirien siis purra takaapäin kaikkia juoksevia ihmisiä?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:40"]

Missä sanoin, että vika olisi pojan? Tsiisus, hienoa ylitulkintaa taas. Ei, koiran ei kuulu purra, muttei myöskään olla vapaana. Jos koira pääsee juoksevan ihmisen perään, luultavasti innostuu ja voikin sitten vahingossa myös purra. Syy ei siis ole pojan, muttei kyllä koirankaan. Syy on omistajan, kun koira ylipäätään pääsi irti.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:42"]

Ei se kyllä ole mitenkään puolusteltavissa, että koira pääsee -tai lähtee- yleiselle tielle ihmisiä puremaan, tai kuten joku sanoi, edes näykkimään. Poikani oli jo aikamiehen pituinen ja koiran hampaat osuivat ranteeseen. Metriä lyhyemmän ihmisen ollessa kyseessä olisivat hampaat olleet niskassa.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:53"]

Ja miten ihmeessä omistajan tekemä laiminlyönti on koiran vika? En ymmärrä sua.
Taistelkaa lapset taistelkaa, saatte sitruunaa... :D
Hauska lukea hurjaa uhoa palstalaisilta jotka ovat puukottamassa tai kuristelemassa naapurin mustia, kun seuraavan kerran samaanaikaan ulos osuu.
Onnea ja hyvää kesää vaan. ;)
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:57"]

Sinustako tuo koira oli mieleltään terve?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:20"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:14"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:40"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 21:36"]
Mieleltään terve koira ei hyökkää aggressiivisesti ihmistä kohtaan. Ja kyllä sinä olet tilanteen herra, ei koira. Käskytät koiran.
[/quote]
Niinpä niin. Mieleltään terve koira. Minua ei kylllä yhtään lohduttaisi se, että lastani purrut koira ei ollut mieleltään terve.
[/quote]
Onko sinulla luetunymmärtämisessä vikaa ?
MIELELTÄÄN TERVE KOIRA _EI_ HYÖKKÄÄ
[/quote]
Taidat kyllä itse olla hieman heikkolahjainen. Lukutaidon ja varmaan monen muunkin asian suhteen...:D
[/quote]
Onneks mut on järjellä varustettu toisinku sut ;)
[/quote]
Idiootti olet itse. Miten se muka lohduttaa jotakuta, että lastani purrut koira ei ollut mieleltään terve? Mistä muka tiedän varoa etukäteen mieleltään ei-terveitä koiria?
[/quote]
Siten että hankkiudut hoitoon harhojesi vuoksi
[/quote]
Siis olen mielestäsi hallusinoinut, että joko ei-terve tai terve koira puri poikaani? Mutta kun ne jäljet ovat havaittavissa vieläkin, vuosia tapahtuman jälkeen.
[/quote]
Lakkaa jo itkemästä taisit ite purasta
[/quote]
Lopeta nyt jo noiden omien kommenttiesi yläpeukutus ja vastapuolen alapeukutus huora.
t. ulkopuolinen
[/quote]
Voiku oot kova ku huoraks meet haukkumaan. Taisit puhua itsestäsi.
Ai lempeä rotu? Amstaffiko? Venäjällä kovassa suosiossa koiratappeluissa. Juu kilttejähhän ne on kaikki ja niin ihania eikä koskaan oo tehny kellekkään mitään. Haulit hattuun vaan. Tai tikkuraketti perseeseen. Eritoten amstaffeille
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:59"]
Taistelkaa lapset taistelkaa, saatte sitruunaa... :D
Hauska lukea hurjaa uhoa palstalaisilta jotka ovat puukottamassa tai kuristelemassa naapurin mustia, kun seuraavan kerran samaanaikaan ulos osuu.
Onnea ja hyvää kesää vaan. ;)
[/quote]
Itse asiassa ensimmäinen ajatukseni oli käydä muitta mutkitta ampumassa tuo poikaani purut bernhandilainen.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:03"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:20"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:14"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:53"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:40"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:26"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 21:36"]
Mieleltään terve koira ei hyökkää aggressiivisesti ihmistä kohtaan. Ja kyllä sinä olet tilanteen herra, ei koira. Käskytät koiran.
[/quote]
Niinpä niin. Mieleltään terve koira. Minua ei kylllä yhtään lohduttaisi se, että lastani purrut koira ei ollut mieleltään terve.
[/quote]
Onko sinulla luetunymmärtämisessä vikaa ?
MIELELTÄÄN TERVE KOIRA _EI_ HYÖKKÄÄ
[/quote]
Taidat kyllä itse olla hieman heikkolahjainen. Lukutaidon ja varmaan monen muunkin asian suhteen...:D
[/quote]
Onneks mut on järjellä varustettu toisinku sut ;)
[/quote]
Idiootti olet itse. Miten se muka lohduttaa jotakuta, että lastani purrut koira ei ollut mieleltään terve? Mistä muka tiedän varoa etukäteen mieleltään ei-terveitä koiria?
[/quote]
Siten että hankkiudut hoitoon harhojesi vuoksi
[/quote]
Siis olen mielestäsi hallusinoinut, että joko ei-terve tai terve koira puri poikaani? Mutta kun ne jäljet ovat havaittavissa vieläkin, vuosia tapahtuman jälkeen.
[/quote]
Lakkaa jo itkemästä taisit ite purasta
[/quote]
Lopeta nyt jo noiden omien kommenttiesi yläpeukutus ja vastapuolen alapeukutus huora.
t. ulkopuolinen
[/quote]
Voiku oot kova ku huoraks meet haukkumaan. Taisit puhua itsestäsi.
[/quote]
En se minä ollu.
[/quote]
jos sulla on uhkaava koira niin mä tapan sen siihen paikkaan. voit vittu itkeä sitten ihan missä tahansa.
[/quote]
Viestisi vinkattu nettipoliisille
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:07"][quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 00:03"]

Se oli pirkka

Aa siis siinä varmaan piti lukea lopussa että
T. Huora
Sama juttu, mutta ählämien suhteen :)
Siis mitä helvettiä?? Joku on täällä mua haukkunut sekopääksi ym ?? Huhhuh. Ja siis koira ei vaan haukkukut vaan murisi ja rähisi hampaat esillä TODELLA aggressiivisesti. Ja hyppi ja yritti vetää itseään irti. Todellakin koin tilanteen uhkaavaksi. Tyttö sai oikein kunnolla vetää koiraa taaksepäin ettei päässyt irti. Teille jotka sanotte että ei haukkuva koira päälle hyökkäisi niin kertokaapa mitä tämä yksilö olisi irti päästyään tehnyt? Tullut iloisesti tervehtimään ja pahoittelemaan käytöstään? Tuskin.
Ja te jotka olette niin varmoja ja sanotte "koirani ei satuttaisi kärpästäkään" . Olette todella naiiveja ja suoraan sanottuna tyhmiä. On olemassa sanonta " kahteen ei koskaan tule luottaa, lapsiin taikka eläimiin".