Tiesittekö että Suomen ja Viron erottava Suomenlahti oli olemassa jo ennen jääkautta
Esimerkiksi 125 000 vuotta sitten se palveli Eemmeren salmena joka yhdisti Pohjanmeren Jäämereen. Mutta Suomenlahden historia on tätäkin vanhempi. Se on saanut alkunsa noin 1800–1700 miljoonaa vuotta sitten mannerlaattojen ryskeessä kun kun usea pienempi manmerlaatta puristui yhteen jolloin syntyi Svefennidien poimuvuoristo. Tuossa vaiheessa Suomenlahti oli alityöntösauma, jonka läpi vajoava manmerlaatta puski Svefennidien vuoristoa ylöspäin. Maapallolla on monia ihmeellisiä asioita jotka eivät muutu ja vanhene vaikka geologiset prosessit kuluttavat ja muokkaavat ympäristöä. Svefennidien poimuvuoristo on poissa, mutta Suomenlahti on yhä olemassa.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Itämeren vaiheet on ihan peruskoulun maantietoa.
Jep. Ja luulisi Ap:n kanssa tietävän tämän mutta nyt pitää keksiä omia satuja kuvitteellisista vuorista ja mielikuvitus meristä. Noloa.
Muistutukseksi:
Että sellaiset keijukaissadut tänään.
Tänään ei sitten parempaa provoa osattu keksiä?
Itämeren vaiheet on ihan peruskoulun maantietoa.