Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä te sitten haukutte kun suuret ikäluokat kuolee. Aina vaan uudelleen tehdään aloituksia aiheesta ja jauhetaan samat asiat, eikä asiat muuksi muutu.
Olisitte kateellisia ikätovereillenne, ettekä yli 70 vuotiaille vanhuksille.
Heidän joukostaanhan ne suuret tulonsaajat löytyy ja menestyneet ihmiset.
Heillä kuitenkin on tärkempää tekemistä kun roikkua ja syytellä täällä palstoilla. Täällä köyhät ja katkerat vaan haastaa riitaa.
Siis, minä olen yksi köyhä, mutta tulen hyvin toimeen, enkä syyttele menneitä sukupolvia.
Ja jos jonkun puheet ei miellytä, niin poistuu vain tilanteesta ja seurustelee vaikka pelkästään sen viisaan oman itsensä kanssa.Eihän sinulla ole syyttelyn aihettakaan. Ei sotasukupolvi tehnyt teille eläkekusetusta. Te sen sijaan teitte vanhemmillenne ja lastenne kustannuksella.
Ilkeitä eläkeläisiä ei auteta. Tukisukat saavat itse laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kenenkään eläkeläisen lapsi ole parturi, myös ravintoloista suurin osa loppuu sekä kahviloista sekä remonttifirmoista, vaatekaupoista, kalusteliikkeistä
Tuo kaiken lopun manaaminen onkin ilmeisesti upea tekosyy sille, että ei tee mitään. Muistan tuon. Olin jotain 12 ja vänisin vanhemmilleni, että ihan turha leikata nurmikkoa kun syys on jo tulossa. Aika lapsellista, lopettaisit siis.
On totta, että moni suorittava työ loppuu. Yhtä totta kuin se, että tämä kesäkin loppuu ja syksy saapuu. Poimikaamme siis senkin edestä mansikoita, iloitkaamme auringosta ja uikaamme kuin viimeistä päivää. Sun ajatusmaailmassa on kuitenkin levää, joten et ui, mutta hey - joessa ei ole levää! Asioista löytää monia puolia, positiivisiakin. Se seikka, että joku loppuu ei automaattisesti tarkoita, että sitä ei nyt kannata tehdä. Jotain muuta tulee tilalle. Se mitä tulee ei vaan välttämättä aukea ja lankea sille, joka ei tehnyt mitään vaan sille, joka uskoi tulevaan ja säilytti elämänilonsa.
Voin tehdä vain toimistotöitä. Teille eläkeläisille tekee hyvää nähdä kuinka aikuinen lapsenne menettää työpaikan ja menee perheensä kanssa ulosottoon.
Meille eläkeläisille :D Thanks Dude. Olen 41 ja nyt alkaa tuo apaattinen ruikutuksesi todella ärsyttämään. Onneksi olen 10 tuntisen duunarityöpäiväni jälkeen ja juuri syötyäni aika laiska, joten et saa täyttä laidallista haukkuja. Totean vaan, että jokainen on vastuussa itsestään nahjus. Se että joskus oli ainakin sun mielestä helpompaa ei oikeuta sinua heittämään hanskoja tiskiin ennen ku ilmeisesti mitään aloititkaan.
Tai mistä minä tiedän, aivan kuten ei sunkaan olisi pitänyt olettaa mun olevan eläkkeellä. Hitsi kun olisinkin ai mut, onneksi en ole. Paljon mukavampaa kun on vielä pari vuosikymmentä kokemuksia edessä. Toisin ku sulla jos et nosta itseäsi tuosta lamastasi.
Vaikka saisit pitää työpaikkasi niin asuntosi arvo menee muiden asuntojen arvon mukana nollaan. Työikäisiä on onneksi vähemmän kuin eläkeläisiä. Moni työikäinen perii myös talon missä ei ole remontteja tehty tai osakkeen missä yhtiövastike 400 kuukaudessa, Helsingissä ja Tampereella voit saada asunnon myytyä tai vuokrattua, muualla tulee vain lisälaskua
Fiksu hyödyntää nollakorkoa ja on jo velaton. Minäkin olen, ja isot rempat on tehty, ja on säästöjä.
Me kalkkikset katsos osaamme hoitaa asiamme. Emme itke, että mitään ei voi tehdä, koska tuet menee.
Eihän tässä teidän puolensapitämistänne ole epäiltykään. Eläkekusetus on siitä historiallinen näyte. Törkeää ja epäreiluahan se on, mutta taloudellisesti näyttävä suoritus. Vaatii vttumaistá ja kylmää luonnetta sekä lapsista piittaamattomuutta, mutta kyllä, asian osasitte hoitaa.
Jäitä hattuun hyvä kateuden huippu.
Ei tosiaan pysy enää nahkoissaan kateuden uhossaan. Hoh hoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisillä saa olla vaikka kuinka kauhea hätä, ei kiinnosta, emme auta.
Riippuu vähän eläkeläisestä.
Jos on massia, käyttäköön sitä.
Olen 50-vuotias, ja minulla on vielä yksi isovanhempi elossa. Mummuni eli sota-ajan, on koko elämänsä ollut pienistä tuloistaan antelias ja touhukkaana hoitanut pienen tilan työt vaikka yksin. Hän tekee ja menee, säilöö ja perkaa, kaikki sujuu ja aina on pöytä koreana jos vain joku tulee käymään.
Hänelle annan kaiken avun ja pitää yhteiskunnankin antaa.
Suurin osa eläkeläisistä jää ilman apua. Sellaista se on kun haukkuu nuorempia.
Vanhempasi eivät siis ole sinua mitenkään tukeneet ja auttaneet.
Miksi?
MIKSI tosiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kenenkään eläkeläisen lapsi ole parturi, myös ravintoloista suurin osa loppuu sekä kahviloista sekä remonttifirmoista, vaatekaupoista, kalusteliikkeistä
Tuo kaiken lopun manaaminen onkin ilmeisesti upea tekosyy sille, että ei tee mitään. Muistan tuon. Olin jotain 12 ja vänisin vanhemmilleni, että ihan turha leikata nurmikkoa kun syys on jo tulossa. Aika lapsellista, lopettaisit siis.
On totta, että moni suorittava työ loppuu. Yhtä totta kuin se, että tämä kesäkin loppuu ja syksy saapuu. Poimikaamme siis senkin edestä mansikoita, iloitkaamme auringosta ja uikaamme kuin viimeistä päivää. Sun ajatusmaailmassa on kuitenkin levää, joten et ui, mutta hey - joessa ei ole levää! Asioista löytää monia puolia, positiivisiakin. Se seikka, että joku loppuu ei automaattisesti tarkoita, että sitä ei nyt kannata tehdä. Jotain muuta tulee tilalle. Se mitä tulee ei vaan välttämättä aukea ja lankea sille, joka ei tehnyt mitään vaan sille, joka uskoi tulevaan ja säilytti elämänilonsa.
Voin tehdä vain toimistotöitä. Teille eläkeläisille tekee hyvää nähdä kuinka aikuinen lapsenne menettää työpaikan ja menee perheensä kanssa ulosottoon.
Meille eläkeläisille :D Thanks Dude. Olen 41 ja nyt alkaa tuo apaattinen ruikutuksesi todella ärsyttämään. Onneksi olen 10 tuntisen duunarityöpäiväni jälkeen ja juuri syötyäni aika laiska, joten et saa täyttä laidallista haukkuja. Totean vaan, että jokainen on vastuussa itsestään nahjus. Se että joskus oli ainakin sun mielestä helpompaa ei oikeuta sinua heittämään hanskoja tiskiin ennen ku ilmeisesti mitään aloititkaan.
Tai mistä minä tiedän, aivan kuten ei sunkaan olisi pitänyt olettaa mun olevan eläkkeellä. Hitsi kun olisinkin ai mut, onneksi en ole. Paljon mukavampaa kun on vielä pari vuosikymmentä kokemuksia edessä. Toisin ku sulla jos et nosta itseäsi tuosta lamastasi.
Vaikka saisit pitää työpaikkasi niin asuntosi arvo menee muiden asuntojen arvon mukana nollaan. Työikäisiä on onneksi vähemmän kuin eläkeläisiä. Moni työikäinen perii myös talon missä ei ole remontteja tehty tai osakkeen missä yhtiövastike 400 kuukaudessa, Helsingissä ja Tampereella voit saada asunnon myytyä tai vuokrattua, muualla tulee vain lisälaskua
Vaikka saisin? Buhahhah. Saan pitää sen jos teen sen hyvin. Olen käynyt peruskoulun ja mennyt töihin. Tehnyt töitä kun Aku Ankka ja jos olet sitä laatulehteä lukenut niin tietänet, että Akulla on ollut monia töitä. Uskon, että mulla tulee olemaan aina töitä. Miksi ei olisi? Aina kun on loppunut tai en ole soveltunut niin olen opetellut uuden taidon.
Kropan kestävyys se tässä enemmän huolettaa, mutta jos ei kestä niin opettelen sitten jonkun taidon jossa ei tartte. Aloitin muuttomiehenä ja nykyään en pystyisi. Täytyy sopeutua olosuhteisiin. Kämppä ei ole oma vaan paremman puoliskon ja hän meni ihan päätyyn asti koulujen kanssa. Hänelläkin on työtä vaikka välillä on ollut hankalaa ja pitänyt kouluttautua lisää sopiakseen. Ei se mahdotonta ole nykyäänkään siis ja monesti itseasiassa hämmästelen tätä kaikkea rikkautta. Kasarin kersana en olisi uskonut, että voi esim. joka päivä syödä ihan mitä lystään. Ei silloin voinut vaikka vanhempani ihan tavallisia tai jopa hieman keskivertoa varakkaampia olivatkin. Siksi tämä jatkuva ulina ärsyttääkin - te ette usein hitto vaan tajua kuinka paljon nykyään on kaikkea.
Se on itsestänne kiinni ja jos systeemi tahi yhteiskunta on liian kamala niin muuttakaa johonkin toiseen maahan tai ryhtykää politiikkaan. Näistä jutuista saa sen kuvan, että on mahdotonta pärjätä. No jännä juttu, että tosi moni nuori pärjää varsin hyvin ja ilmoittaa olevansa onnellinen. Ulisevatko siis ne, jotka tavoittelevat jotain pikatietä samaan kuin mitä vanhemmillaan on vai ne, jotka tahtovat ministeriksi vaikka kyvyt riittävät vain johonkin jota eivät tahdo tehdä.
mutta kun Teams ja wilma ja 580€ työmarkkinatuki ;DDDDDDDDDDDDDDD
Meillä 4 hengen tulot yhteensä 2460 ja kyllä myös lapsilla on oltava älypuhelimet, kaikilla lapsilla on jo ekalla luokalla, se on irtisanotuille voi voi, kenellä on asuntovelkaa.
Niillä on jo ala-asteella luokalla oma WhatsApp ryhmä johon kuuluu myös opettaja
Näin kaupassa perheen jolla 4 alle kouluikäistä lasta, älypuhelin ostokset alkaa jo ala-asteen ekalla mutta kai he on varautuneet.
Ja lapsilla puhelimia tippuu ja menee rikki eli eikun uusi aina tilalle.
Hohhoijaa,
Vanhempani ovat syntyneet vuonna -44 ja -45. Naimisiin menivät 60-luvun alussa. Aluksi asuivat isäni vanhempien talon yläkerrassa, jossa oli keittiö ja yksi huone. Siinä huoneessa asui setäni, keittiössä asuivat vanhempani ja 2 pientä lasta.
Vuokra-asuntoja ei Tampereen seudulta löytynyt, sellaista mihin olisi rahat riittäneet. Yksi sopivan hintainen löytyi, kaksi huonetta jossa toisessa kuivattiin sipuleita.
Oli pakko ostaa oma kerrostalo-osake. Siellä asuttiin 5 henkinen perhe, kunnes rakennettiin itse omakotitalo lainarahalla. Ja ei, inflaatio ei syönyt asuntolainaa, missä oli korko n 20% hujakoilla.
Kumpikin on nyt eläkkeellä, ja käsittää kyllä, että työelämä on muuttunut ja maailma muutenkin. Ehkä ne teidän grasshopperit on vaan vajaaälyisiä? Joissain suvuissa kulkee semmoinenkin vika perinnöllisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä te sitten haukutte kun suuret ikäluokat kuolee. Aina vaan uudelleen tehdään aloituksia aiheesta ja jauhetaan samat asiat, eikä asiat muuksi muutu.
Olisitte kateellisia ikätovereillenne, ettekä yli 70 vuotiaille vanhuksille.
Heidän joukostaanhan ne suuret tulonsaajat löytyy ja menestyneet ihmiset.
Heillä kuitenkin on tärkempää tekemistä kun roikkua ja syytellä täällä palstoilla. Täällä köyhät ja katkerat vaan haastaa riitaa.
Siis, minä olen yksi köyhä, mutta tulen hyvin toimeen, enkä syyttele menneitä sukupolvia.
Ja jos jonkun puheet ei miellytä, niin poistuu vain tilanteesta ja seurustelee vaikka pelkästään sen viisaan oman itsensä kanssa.Eihän sinulla ole syyttelyn aihettakaan. Ei sotasukupolvi tehnyt teille eläkekusetusta. Te sen sijaan teitte vanhemmillenne ja lastenne kustannuksella.
Ilkeitä eläkeläisiä ei auteta. Tukisukat saavat itse laittaa.
Minä ilkeä eläkeläinen ainakin autan omia lapsiani, ihan niin paljon kun pystyn.
Eläkeläisen tuloissa on yhtä suuri vaihtelu kun nuorillakin. On siis väärin yleistää että kaikilla on isot eläketulot. Tiedän useita n. 1000 nettoeläkkeen varassa olevaa eläkeläistä. Aikoinaan ei tullut eläkekertymä opiskelusta, työttömyysjaksoista tai lapsien hoidosta. Hyvin pärjäävät kun eivät hamua mitään kallista. Halpaa ruokaa, vanhoja vaatteita ja peruskännykkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun täällä tuosta 90-luvun lamasta muistetaan muistutella, niin ysärin laman seurauksena Suomessa on harvinaisen köyhät 40-60-vuotiaat verrattuna muihin länsimaihin. He kärsivät 90-luvun lamasta eniten, koska olivat silloin nuoria. 2000-luvulla kaikki vaurastuminen on kertynyt yli 60-vuotialle ja ainoastaan eläkeläisten tulot kasvavat. Köyhät eläkeläiset alkavat olla muisto vaan, sillä tilastojen mukaan eläkeläiset ovat nykyään suurituloisempia kuin nuoret aikuiset. Tämä on historiallinen muutos, sillä perinteisesti nuoret aikuiset ovat aina aiempaa ikäluokkaa suurituloisempia, koska koulutustaso on noussut. Suomessa itse asiassa erityisesti sukupolvi X eli 1965-1980-syntyneet näyttävät jäävän väliinputoajiksi ja ovat ensimmäiseksi sukupolveksi vuosisatoihin, joka jää köyhemmiksi kuin vanhempansa.
Varsinkin matalasti kuolutettujen eläkkeet ovat nykyään jopa parepia kuin samalla alalla työskentelevien palkat. Näitä esimerkkiejä löytyy omasta lähipiiristäkin.
Mulla duunarina on huonompi palkka kun duunarivaarillani eläke jota on reilu kasikymppisenä on jo yli 20 vuotta nauttinut. En kyllä odota eläkettä hirveästi heruvan joskus 2050 luvulla
Oma ikäsi?
Itse ohitin isäni kuukausieläkkeen palkallani noin 35-vuotiaana, kun kummankin nettoja verrataan. Isäni oli silloin 80 vuotta. Aikanaan saan (jos sinne asti elän) aika pientä eläkettä. Siksi laitankin osan palkastani säästöön/sijoituksiin sen lisäksi, että maksan kohtuuhintaisen asuntoni lainanlyhennyksiä. Pelkän hamassa tulevaisuudessa odottavan eläkkeen varaan en uskaltaisi jättäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa,
Vanhempani ovat syntyneet vuonna -44 ja -45. Naimisiin menivät 60-luvun alussa. Aluksi asuivat isäni vanhempien talon yläkerrassa, jossa oli keittiö ja yksi huone. Siinä huoneessa asui setäni, keittiössä asuivat vanhempani ja 2 pientä lasta.
Vuokra-asuntoja ei Tampereen seudulta löytynyt, sellaista mihin olisi rahat riittäneet. Yksi sopivan hintainen löytyi, kaksi huonetta jossa toisessa kuivattiin sipuleita.
Oli pakko ostaa oma kerrostalo-osake. Siellä asuttiin 5 henkinen perhe, kunnes rakennettiin itse omakotitalo lainarahalla. Ja ei, inflaatio ei syönyt asuntolainaa, missä oli korko n 20% hujakoilla.
Kumpikin on nyt eläkkeellä, ja käsittää kyllä, että työelämä on muuttunut ja maailma muutenkin. Ehkä ne teidän grasshopperit on vaan vajaaälyisiä? Joissain suvuissa kulkee semmoinenkin vika perinnöllisenä.
Höpö höpö ;)
Heikillä ja Kaijallakin oli omakotitalo ja auto!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan viitsii kadehtia boomereita? Joo, rahaa niillä on niin ettei paskalle taivu, ovat ryöstäneet kolmen sukupolven rahat omiin taskuihinsa. Mutta muuten ovat niin tyhmää, kouluttamatonta, ymmärtämätöntä, yksinkertaista ja typerää sakkia että ei kukaan siihen sakkiin halua leimautua tai kuulua.
Ja joo poikkeuksia voi olla, ei tarvi tulla selittämään että isäni on lääkäri, puhun nyt YLEISELLÄ tasolla ja sitä leimaa typeryys.Missä meillä ne rahat on? Minun lähipiirini ja myös itse tehtiin pienipalkkaissia töitä ja nyt eläkkeemme netto on n 1000e/kk.
Niistö palkoista on säästetty ja talo itse rakennettu ja veloista päästy just ennen eläkeikää, joka meillä oli 65 v. Ei kaikki ole olleet valtion viroissa.
Pieni pesämuna saatiin, kun töitä piti hakea Ruotsista, kun ei mihinkään siään kävelemällä ollutkaan töitä.
Ruotsin liksoista sai vähän säästöön.
Missä ne meidän rahat ja rikkaudet luuraa.
Omat lapset sai jo onneksi yhteiskunnan tuella opiskella akateemisen ammatin ja valitessaan pitkän matikan, saivat amnatit, joissa on ollut töitä.
10 v olemme olleet heille lastenhoito ym apuna, koska normaali ihminen kuten myös eläin haluaa tukea poikasiaan.
Ikävä, jos osalla ihmisistä ei perhesuhteissa ole muuta kuin kateutta.Hyvä juttu. Tutkimukset kuitenkin kertovat, että lapsiperheet elävät aiempaa enemmän ilman sosiaalisia turvaverkkoja ja nykyisovanhemmat osallistuvat aiempia vähemmän lastenlasten hoitoon. Mukavaa, että te olette halunneet tarjota omalle jälkikasvullenne apua. Useimmat isovanhemmat taitavat kuitenkin olla tälläkin hetkellä mökkeilemässä, veneilemässä, golfaamassa ja sinne ei muksuja haluta mukaan.
Toista se oli meillä suurilla ikäluokilla, harrastusta piisasi. Kannettiin ja vietiin vettä sisälle, poimittiin marjoja, hodettiin pikkusiskoja. Siis meillä jokaisella oli ainakin yksi mieleinen harrastus. Meillä oli yhdet sukset ja sauvat, joilla hiihdettiin vuorotellen. Monark merkkinen miesten pyöräkin, jolla huhkittiin, sekä tyttö että poika. Tiedättehän siitä tangon välistä, eipä kaivattu muuta voimistelua.
Syksyisin meillä oli exstreme laji, kiivettiin isoihin puihin käpyjä keräämään, niillä oli kiva ostaa ihania tomaatteja.
Ja mitäs teillä nyt on? Minun vanhemmillani on omakotitalo, 2 mökkiä, auto ja vene ja ovat tehneet paljon ulkomaan reissuja sekä Lapin matkoja. Lapsuus oli köyhempi kyllä, mutta siitä eteenpäin ovat olleet varakkaampia kuin me nuoremmat, jotka asumme vuokralla emmekä ole tehneet yhtään ulkomaanmatkaa puolison kanssa vielä, en käy edes parturissa koska AMK-tutkinnolla ei saa töitä.
Vanhemmillasi on ollut hyväpalkkaiset työt, jota ei 1000 e nettoeläkeellä olevalla ei ole ollut.
Aikaisemmun jo mainitsin, että lapseni olivat fiksuja ja lukivat pitkän matikan ja hankkivat akateemisen koulutuksen alaloille, joilla on ollut töitä.
Jokaimen on lukiovaiheessa tai ammattikouluvaiheessa ollut oman onnensa seppä.
Putkimiehet ja sähkörit ovat saaneet töitä, samoin lääkärit, hoitajat, di:t yms.
Ei voi syyttää muita omista koulutusvalinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä te sitten haukutte kun suuret ikäluokat kuolee. Aina vaan uudelleen tehdään aloituksia aiheesta ja jauhetaan samat asiat, eikä asiat muuksi muutu.
Olisitte kateellisia ikätovereillenne, ettekä yli 70 vuotiaille vanhuksille.
Heidän joukostaanhan ne suuret tulonsaajat löytyy ja menestyneet ihmiset.
Heillä kuitenkin on tärkempää tekemistä kun roikkua ja syytellä täällä palstoilla. Täällä köyhät ja katkerat vaan haastaa riitaa.
Siis, minä olen yksi köyhä, mutta tulen hyvin toimeen, enkä syyttele menneitä sukupolvia.
Ja jos jonkun puheet ei miellytä, niin poistuu vain tilanteesta ja seurustelee vaikka pelkästään sen viisaan oman itsensä kanssa.Eihän sinulla ole syyttelyn aihettakaan. Ei sotasukupolvi tehnyt teille eläkekusetusta. Te sen sijaan teitte vanhemmillenne ja lastenne kustannuksella.
Ilkeitä eläkeläisiä ei auteta. Tukisukat saavat itse laittaa.
Minä ilkeä eläkeläinen ainakin autan omia lapsiani, ihan niin paljon kun pystyn.
Osaatko käyttää WhatsAppia. Tukisukkien laitto maksaa 800€.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kenenkään eläkeläisen lapsi ole parturi, myös ravintoloista suurin osa loppuu sekä kahviloista sekä remonttifirmoista, vaatekaupoista, kalusteliikkeistä
Tuo kaiken lopun manaaminen onkin ilmeisesti upea tekosyy sille, että ei tee mitään. Muistan tuon. Olin jotain 12 ja vänisin vanhemmilleni, että ihan turha leikata nurmikkoa kun syys on jo tulossa. Aika lapsellista, lopettaisit siis.
On totta, että moni suorittava työ loppuu. Yhtä totta kuin se, että tämä kesäkin loppuu ja syksy saapuu. Poimikaamme siis senkin edestä mansikoita, iloitkaamme auringosta ja uikaamme kuin viimeistä päivää. Sun ajatusmaailmassa on kuitenkin levää, joten et ui, mutta hey - joessa ei ole levää! Asioista löytää monia puolia, positiivisiakin. Se seikka, että joku loppuu ei automaattisesti tarkoita, että sitä ei nyt kannata tehdä. Jotain muuta tulee tilalle. Se mitä tulee ei vaan välttämättä aukea ja lankea sille, joka ei tehnyt mitään vaan sille, joka uskoi tulevaan ja säilytti elämänilonsa.
Voin tehdä vain toimistotöitä. Teille eläkeläisille tekee hyvää nähdä kuinka aikuinen lapsenne menettää työpaikan ja menee perheensä kanssa ulosottoon.
Meille eläkeläisille :D Thanks Dude. Olen 41 ja nyt alkaa tuo apaattinen ruikutuksesi todella ärsyttämään. Onneksi olen 10 tuntisen duunarityöpäiväni jälkeen ja juuri syötyäni aika laiska, joten et saa täyttä laidallista haukkuja. Totean vaan, että jokainen on vastuussa itsestään nahjus. Se että joskus oli ainakin sun mielestä helpompaa ei oikeuta sinua heittämään hanskoja tiskiin ennen ku ilmeisesti mitään aloititkaan.
Tai mistä minä tiedän, aivan kuten ei sunkaan olisi pitänyt olettaa mun olevan eläkkeellä. Hitsi kun olisinkin ai mut, onneksi en ole. Paljon mukavampaa kun on vielä pari vuosikymmentä kokemuksia edessä. Toisin ku sulla jos et nosta itseäsi tuosta lamastasi.
Vaikka saisit pitää työpaikkasi niin asuntosi arvo menee muiden asuntojen arvon mukana nollaan. Työikäisiä on onneksi vähemmän kuin eläkeläisiä. Moni työikäinen perii myös talon missä ei ole remontteja tehty tai osakkeen missä yhtiövastike 400 kuukaudessa, Helsingissä ja Tampereella voit saada asunnon myytyä tai vuokrattua, muualla tulee vain lisälaskua
Vaikka saisin? Buhahhah. Saan pitää sen jos teen sen hyvin. Olen käynyt peruskoulun ja mennyt töihin. Tehnyt töitä kun Aku Ankka ja jos olet sitä laatulehteä lukenut niin tietänet, että Akulla on ollut monia töitä. Uskon, että mulla tulee olemaan aina töitä. Miksi ei olisi? Aina kun on loppunut tai en ole soveltunut niin olen opetellut uuden taidon.
Kropan kestävyys se tässä enemmän huolettaa, mutta jos ei kestä niin opettelen sitten jonkun taidon jossa ei tartte. Aloitin muuttomiehenä ja nykyään en pystyisi. Täytyy sopeutua olosuhteisiin. Kämppä ei ole oma vaan paremman puoliskon ja hän meni ihan päätyyn asti koulujen kanssa. Hänelläkin on työtä vaikka välillä on ollut hankalaa ja pitänyt kouluttautua lisää sopiakseen. Ei se mahdotonta ole nykyäänkään siis ja monesti itseasiassa hämmästelen tätä kaikkea rikkautta. Kasarin kersana en olisi uskonut, että voi esim. joka päivä syödä ihan mitä lystään. Ei silloin voinut vaikka vanhempani ihan tavallisia tai jopa hieman keskivertoa varakkaampia olivatkin. Siksi tämä jatkuva ulina ärsyttääkin - te ette usein hitto vaan tajua kuinka paljon nykyään on kaikkea.
Se on itsestänne kiinni ja jos systeemi tahi yhteiskunta on liian kamala niin muuttakaa johonkin toiseen maahan tai ryhtykää politiikkaan. Näistä jutuista saa sen kuvan, että on mahdotonta pärjätä. No jännä juttu, että tosi moni nuori pärjää varsin hyvin ja ilmoittaa olevansa onnellinen. Ulisevatko siis ne, jotka tavoittelevat jotain pikatietä samaan kuin mitä vanhemmillaan on vai ne, jotka tahtovat ministeriksi vaikka kyvyt riittävät vain johonkin jota eivät tahdo tehdä.
Suomessa on 500 000 työtöntä ja kaikilla koulutukset, on yliopistotutkintoa jne. Eläkeläisiä on melkein 2 miljoonaa, et saa mistään tulevaisuudessa tuollaista asiakasmäärää, minkä yritykset menettää.
anteeksi 1 500 000, kaikki vähintään maistereita
No voi ei! Ne lupasivat ens viikolle sadetta, joten en tänään lähde iltalenkille logiikka vauhdissa taas. Mitä sitten. Kuten sanoin niin jos ei kelpaa niin kokeile muualla. Itse kokeilin nuorena pariakin maata ja palasin tänne. Yhteiskuntamme toimii ja sitä samaa ei monesta muusta (edes eu) maasta voi sanoa.
Joskus tosi synkkinä hetkinä on mielessä käynyt, että mitä jos upea kehoni alkaisi piiputtamaan. Meinaan että vaivaa on jo näillä kilsoilla, koska työ on kuluttanut ja harrastuksetkaan eivät ole olleet joogaa. Silloin bumppaan kuun säästötavoitetta ja jatkan jotain älyllisiä projektejani. Mulla on nimittäin vakaa usko ja aikomus pärjätä - se on usein elämässä ainut asia mitä tarvitaan. Tiedätkö mikä sen vastakohta on? Sun kommenttisi ja asenteesi. Kultakalatkin masentuvat maljaan kun noita lukee. Jotain yritystä jookos.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse erityisen onnekas oman ikäluokkani edustaja. 29 -vuotiaana minulla on maisterin paperit, opiskeluaikana saatu vakituinen virka koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden huonolla palkalla, kolme lasta ja auto. Olen vieläpä naimisissa lasten isän kanssa ollut jo 10v. Käytännössä siis elän hyvin boomerielämää.
Yhtä en kuitenkaan tule saamaan ja se on eläke. Hieman ottaa päähän maksaa 2500e palkasta 800e erilaisia maksuja, joista melkein puolet on eläkemaksuja. Joita en siis tämän maallisen vaelluksen aikana tule enää näkemään. Haluaisin jatkaa boomerielämääni myös eläkkeellä, josta kykenisin aidosti nauttimaan edes muutaman vuoden terveenä.
Eiköhän sinulla ole varaa pistää edes hieman syrjään kuukaudessa vapaaehtoiseen eläkevakuuteen. Kyllä sinä monesta palkasta perittävästä maksusta nautit ihan elinaikanasi. Varmasti olet sinä ja lapsesi joutunut käyttämään elämäsi aikana terveyspalveluja, jos jäät työttömäksi et sentään joudu nälkiintyneenä taivasalle kun saat työttömyystukea, mahdollista asumistukea ja harkinnanvaraista toimeentulotukea. Nämä kun ovat meille niin automaattisia tukia niin ei niitä osata arvostaa joihin jokainen on oikeutettu kuitenkin sillä pienellä maksulla palkasta. Paljon huonompi tilanne olisi jos sairastuttuasi joutuisit maksamaan koko hoidon kustannukset omasta pussistasi tai työttömänä ei tulisi elämiseen rahaa mistään. Itse olen joutunut tai sanoisinko paremminkin saanut käyttää paljon julkisia terveyspalveluja joiden todellisia kustannuksia en ikinä olisi pystynyt maksamaan. Mielummin maksan pienen osan siitä että on turvaa kun kaikki ei mene hyvin joko minulla tai jollain toisella.
Jaa, vielä jaksaa boomer-vihaaja täällä uhota. Historiassa ihmiset toimivat yleensä parhaan mukaan silloin olemassaolevan tiedon mukaan. Jos joku aloittanut vuonna 2019 uuden ravintola- ja matkailualan yrityksen, hän ei voinut mitenkään tietää tai arvioida miten korona tulisi sotkemaan kyseisen liiketoiminnan edellytyksia.
Vaikuttaa pikemminkin siltä että osalta Z- ja Y-sukupolvien edustajilta puuttuu elämänkokemusta ja historian tajua. Ennen Altavistaa ja Googlea ihmiset hankkivat tavallisesti tietonsa kirjoista, lehdistä, radiosta ja televisiosta. Ihmisten ei myöskään tarvinnut vaikkapa 1980-luvulla olla koko ajan tavoitettavissa, vaan he saattoivat olla 2 viikkoa lomalla kesämökillä ilman lankapuhelinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kenenkään eläkeläisen lapsi ole parturi, myös ravintoloista suurin osa loppuu sekä kahviloista sekä remonttifirmoista, vaatekaupoista, kalusteliikkeistä
Tuo kaiken lopun manaaminen onkin ilmeisesti upea tekosyy sille, että ei tee mitään. Muistan tuon. Olin jotain 12 ja vänisin vanhemmilleni, että ihan turha leikata nurmikkoa kun syys on jo tulossa. Aika lapsellista, lopettaisit siis.
On totta, että moni suorittava työ loppuu. Yhtä totta kuin se, että tämä kesäkin loppuu ja syksy saapuu. Poimikaamme siis senkin edestä mansikoita, iloitkaamme auringosta ja uikaamme kuin viimeistä päivää. Sun ajatusmaailmassa on kuitenkin levää, joten et ui, mutta hey - joessa ei ole levää! Asioista löytää monia puolia, positiivisiakin. Se seikka, että joku loppuu ei automaattisesti tarkoita, että sitä ei nyt kannata tehdä. Jotain muuta tulee tilalle. Se mitä tulee ei vaan välttämättä aukea ja lankea sille, joka ei tehnyt mitään vaan sille, joka uskoi tulevaan ja säilytti elämänilonsa.
Voin tehdä vain toimistotöitä. Teille eläkeläisille tekee hyvää nähdä kuinka aikuinen lapsenne menettää työpaikan ja menee perheensä kanssa ulosottoon.
Meille eläkeläisille :D Thanks Dude. Olen 41 ja nyt alkaa tuo apaattinen ruikutuksesi todella ärsyttämään. Onneksi olen 10 tuntisen duunarityöpäiväni jälkeen ja juuri syötyäni aika laiska, joten et saa täyttä laidallista haukkuja. Totean vaan, että jokainen on vastuussa itsestään nahjus. Se että joskus oli ainakin sun mielestä helpompaa ei oikeuta sinua heittämään hanskoja tiskiin ennen ku ilmeisesti mitään aloititkaan.
Tai mistä minä tiedän, aivan kuten ei sunkaan olisi pitänyt olettaa mun olevan eläkkeellä. Hitsi kun olisinkin ai mut, onneksi en ole. Paljon mukavampaa kun on vielä pari vuosikymmentä kokemuksia edessä. Toisin ku sulla jos et nosta itseäsi tuosta lamastasi.
Vaikka saisit pitää työpaikkasi niin asuntosi arvo menee muiden asuntojen arvon mukana nollaan. Työikäisiä on onneksi vähemmän kuin eläkeläisiä. Moni työikäinen perii myös talon missä ei ole remontteja tehty tai osakkeen missä yhtiövastike 400 kuukaudessa, Helsingissä ja Tampereella voit saada asunnon myytyä tai vuokrattua, muualla tulee vain lisälaskua
Vaikka saisin? Buhahhah. Saan pitää sen jos teen sen hyvin. Olen käynyt peruskoulun ja mennyt töihin. Tehnyt töitä kun Aku Ankka ja jos olet sitä laatulehteä lukenut niin tietänet, että Akulla on ollut monia töitä. Uskon, että mulla tulee olemaan aina töitä. Miksi ei olisi? Aina kun on loppunut tai en ole soveltunut niin olen opetellut uuden taidon.
Kropan kestävyys se tässä enemmän huolettaa, mutta jos ei kestä niin opettelen sitten jonkun taidon jossa ei tartte. Aloitin muuttomiehenä ja nykyään en pystyisi. Täytyy sopeutua olosuhteisiin. Kämppä ei ole oma vaan paremman puoliskon ja hän meni ihan päätyyn asti koulujen kanssa. Hänelläkin on työtä vaikka välillä on ollut hankalaa ja pitänyt kouluttautua lisää sopiakseen. Ei se mahdotonta ole nykyäänkään siis ja monesti itseasiassa hämmästelen tätä kaikkea rikkautta. Kasarin kersana en olisi uskonut, että voi esim. joka päivä syödä ihan mitä lystään. Ei silloin voinut vaikka vanhempani ihan tavallisia tai jopa hieman keskivertoa varakkaampia olivatkin. Siksi tämä jatkuva ulina ärsyttääkin - te ette usein hitto vaan tajua kuinka paljon nykyään on kaikkea.
Se on itsestänne kiinni ja jos systeemi tahi yhteiskunta on liian kamala niin muuttakaa johonkin toiseen maahan tai ryhtykää politiikkaan. Näistä jutuista saa sen kuvan, että on mahdotonta pärjätä. No jännä juttu, että tosi moni nuori pärjää varsin hyvin ja ilmoittaa olevansa onnellinen. Ulisevatko siis ne, jotka tavoittelevat jotain pikatietä samaan kuin mitä vanhemmillaan on vai ne, jotka tahtovat ministeriksi vaikka kyvyt riittävät vain johonkin jota eivät tahdo tehdä.
Suomessa on 500 000 työtöntä ja kaikilla koulutukset, on yliopistotutkintoa jne. Eläkeläisiä on melkein 2 miljoonaa, et saa mistään tulevaisuudessa tuollaista asiakasmäärää, minkä yritykset menettää.
anteeksi 1 500 000, kaikki vähintään maistereita
No voi ei! Ne lupasivat ens viikolle sadetta, joten en tänään lähde iltalenkille logiikka vauhdissa taas. Mitä sitten. Kuten sanoin niin jos ei kelpaa niin kokeile muualla. Itse kokeilin nuorena pariakin maata ja palasin tänne. Yhteiskuntamme toimii ja sitä samaa ei monesta muusta (edes eu) maasta voi sanoa.
Joskus tosi synkkinä hetkinä on mielessä käynyt, että mitä jos upea kehoni alkaisi piiputtamaan. Meinaan että vaivaa on jo näillä kilsoilla, koska työ on kuluttanut ja harrastuksetkaan eivät ole olleet joogaa. Silloin bumppaan kuun säästötavoitetta ja jatkan jotain älyllisiä projektejani. Mulla on nimittäin vakaa usko ja aikomus pärjätä - se on usein elämässä ainut asia mitä tarvitaan. Tiedätkö mikä sen vastakohta on? Sun kommenttisi ja asenteesi. Kultakalatkin masentuvat maljaan kun noita lukee. Jotain yritystä jookos.
Heh, millä eväillä ;DDDDDDDD
508€ työmarkkinatuellako?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisillä saa olla vaikka kuinka kauhea hätä, ei kiinnosta, emme auta.
Miksi puhut monikossa? Onko teitä siellä pääsi sisällä useampi katkera. En laittanut kysymysmerkkiä tuon perään, koska se lienee aika ilmeistä.
Se mikä ei ole ilmeistä on tuo suunnaton katkeruuden ja kateuden - kyllä, ihan puhtaan kateuden määrä. Lisääkö se jotenkin teidän (hih) hyvinvointianne hokea, että et auta? Itse aion ainakin auttaa vaikka nuori olenkin. Tulen myös opettamaan lapsilleni, että hädässä olevaa autetaan, etenkin iäkästä tai lasta.
Auttaisin teitäkin, ihan joka persoonaasi, jos teillä joku hätä olisi vaikka en tuollaisista kateellisista ruikuttajista pidäkään. Pää pois pyllystänne siis arvon söör monimieli - pilaat oman elämäsi kadehtimalla jotain vanhuksia. He antaisivat ison tukun rahaa ollakseen edes hetken taas nuoria. Sinä eiku te siis, heitätte kokonaisia päiviä kallisarvoista nuoruutta täysin hukkaan muita kyräillen ja vihaten.
Eläkeläiset haukkuvat työttömiä, vaikka työttömät tekevät työmarkkinatuella töitä. Ei tietenkään heitä auteta. Kaupan alalta irtisanotaan 25000 ihmistä 10 vuoden sisällä, he pääsevät työmarkkinatuella töihin eli 518 netto + kulukorvaus 9 euroa / työpäivä, lisäksi he saavat haukkumiset päälle, en usko että haluavat auttaa vapaa-ajalla ketään ja asunto menee ulosottoon heillä.
Jos eivät ole yhtään päivää sairaana töistä niin saavat 700 kuukaudessa, työterveyshuoltoa ei ole, kela vaatii sairaslomatodistuksen, eläkkettä ei kerry. Jos on 2 lasta on tuo työmarkkinatuki 660, mutta jos puoliso tienaa 1600 netto niin lastenhoitomaksut on 140 euroa. Kulukorvausta ei saa jos sairastuu tai lapsi sairastuu.
Sulle on jo monen monituista kertaa ehdotettu, että muuta pois sieltä nykyisestä kaupungista. Ei suuret ikäluokat olisi voineet elää työttöminä vuodesta toiseen, oli pakko lähteä työn perässä.
Sossu ei maksa muuttoa, jos ei ole työsopimusta tehty.
Arvaa maksoiko sossu suurten ikäluokkien muuttoja? Tee työsopimus ja muuta.
Maksoiko suuri ikäluokka 24.4. prosentin eläkemaksut? Tee oikein ja palauta ylimenevä osuus takaisin eläkevakuutusyhtiölle.
Hm..tee ensin korjaus ostovoiman kehitykseen. Luulitko että ennen palkoilla sai ostettua paljon mitään suhteesssa nykyisiin palkkoihin. Ehkä eläkemaksuja voisi korottaa 40 prossaan niin päästään samoihin ansioihin ostovoiman näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kenenkään eläkeläisen lapsi ole parturi, myös ravintoloista suurin osa loppuu sekä kahviloista sekä remonttifirmoista, vaatekaupoista, kalusteliikkeistä
Tuo kaiken lopun manaaminen onkin ilmeisesti upea tekosyy sille, että ei tee mitään. Muistan tuon. Olin jotain 12 ja vänisin vanhemmilleni, että ihan turha leikata nurmikkoa kun syys on jo tulossa. Aika lapsellista, lopettaisit siis.
On totta, että moni suorittava työ loppuu. Yhtä totta kuin se, että tämä kesäkin loppuu ja syksy saapuu. Poimikaamme siis senkin edestä mansikoita, iloitkaamme auringosta ja uikaamme kuin viimeistä päivää. Sun ajatusmaailmassa on kuitenkin levää, joten et ui, mutta hey - joessa ei ole levää! Asioista löytää monia puolia, positiivisiakin. Se seikka, että joku loppuu ei automaattisesti tarkoita, että sitä ei nyt kannata tehdä. Jotain muuta tulee tilalle. Se mitä tulee ei vaan välttämättä aukea ja lankea sille, joka ei tehnyt mitään vaan sille, joka uskoi tulevaan ja säilytti elämänilonsa.
Voin tehdä vain toimistotöitä. Teille eläkeläisille tekee hyvää nähdä kuinka aikuinen lapsenne menettää työpaikan ja menee perheensä kanssa ulosottoon.
Meille eläkeläisille :D Thanks Dude. Olen 41 ja nyt alkaa tuo apaattinen ruikutuksesi todella ärsyttämään. Onneksi olen 10 tuntisen duunarityöpäiväni jälkeen ja juuri syötyäni aika laiska, joten et saa täyttä laidallista haukkuja. Totean vaan, että jokainen on vastuussa itsestään nahjus. Se että joskus oli ainakin sun mielestä helpompaa ei oikeuta sinua heittämään hanskoja tiskiin ennen ku ilmeisesti mitään aloititkaan.
Tai mistä minä tiedän, aivan kuten ei sunkaan olisi pitänyt olettaa mun olevan eläkkeellä. Hitsi kun olisinkin ai mut, onneksi en ole. Paljon mukavampaa kun on vielä pari vuosikymmentä kokemuksia edessä. Toisin ku sulla jos et nosta itseäsi tuosta lamastasi.
Vaikka saisit pitää työpaikkasi niin asuntosi arvo menee muiden asuntojen arvon mukana nollaan. Työikäisiä on onneksi vähemmän kuin eläkeläisiä. Moni työikäinen perii myös talon missä ei ole remontteja tehty tai osakkeen missä yhtiövastike 400 kuukaudessa, Helsingissä ja Tampereella voit saada asunnon myytyä tai vuokrattua, muualla tulee vain lisälaskua
Vaikka saisin? Buhahhah. Saan pitää sen jos teen sen hyvin. Olen käynyt peruskoulun ja mennyt töihin. Tehnyt töitä kun Aku Ankka ja jos olet sitä laatulehteä lukenut niin tietänet, että Akulla on ollut monia töitä. Uskon, että mulla tulee olemaan aina töitä. Miksi ei olisi? Aina kun on loppunut tai en ole soveltunut niin olen opetellut uuden taidon.
Kropan kestävyys se tässä enemmän huolettaa, mutta jos ei kestä niin opettelen sitten jonkun taidon jossa ei tartte. Aloitin muuttomiehenä ja nykyään en pystyisi. Täytyy sopeutua olosuhteisiin. Kämppä ei ole oma vaan paremman puoliskon ja hän meni ihan päätyyn asti koulujen kanssa. Hänelläkin on työtä vaikka välillä on ollut hankalaa ja pitänyt kouluttautua lisää sopiakseen. Ei se mahdotonta ole nykyäänkään siis ja monesti itseasiassa hämmästelen tätä kaikkea rikkautta. Kasarin kersana en olisi uskonut, että voi esim. joka päivä syödä ihan mitä lystään. Ei silloin voinut vaikka vanhempani ihan tavallisia tai jopa hieman keskivertoa varakkaampia olivatkin. Siksi tämä jatkuva ulina ärsyttääkin - te ette usein hitto vaan tajua kuinka paljon nykyään on kaikkea.
Se on itsestänne kiinni ja jos systeemi tahi yhteiskunta on liian kamala niin muuttakaa johonkin toiseen maahan tai ryhtykää politiikkaan. Näistä jutuista saa sen kuvan, että on mahdotonta pärjätä. No jännä juttu, että tosi moni nuori pärjää varsin hyvin ja ilmoittaa olevansa onnellinen. Ulisevatko siis ne, jotka tavoittelevat jotain pikatietä samaan kuin mitä vanhemmillaan on vai ne, jotka tahtovat ministeriksi vaikka kyvyt riittävät vain johonkin jota eivät tahdo tehdä.
Suomessa on 500 000 työtöntä ja kaikilla koulutukset, on yliopistotutkintoa jne. Eläkeläisiä on melkein 2 miljoonaa, et saa mistään tulevaisuudessa tuollaista asiakasmäärää, minkä yritykset menettää.
anteeksi 1 500 000, kaikki vähintään maistereita
No voi ei! Ne lupasivat ens viikolle sadetta, joten en tänään lähde iltalenkille logiikka vauhdissa taas. Mitä sitten. Kuten sanoin niin jos ei kelpaa niin kokeile muualla. Itse kokeilin nuorena pariakin maata ja palasin tänne. Yhteiskuntamme toimii ja sitä samaa ei monesta muusta (edes eu) maasta voi sanoa.
Joskus tosi synkkinä hetkinä on mielessä käynyt, että mitä jos upea kehoni alkaisi piiputtamaan. Meinaan että vaivaa on jo näillä kilsoilla, koska työ on kuluttanut ja harrastuksetkaan eivät ole olleet joogaa. Silloin bumppaan kuun säästötavoitetta ja jatkan jotain älyllisiä projektejani. Mulla on nimittäin vakaa usko ja aikomus pärjätä - se on usein elämässä ainut asia mitä tarvitaan. Tiedätkö mikä sen vastakohta on? Sun kommenttisi ja asenteesi. Kultakalatkin masentuvat maljaan kun noita lukee. Jotain yritystä jookos.
Asun täällä missä nyt asun. Ei minua haittaa että asuntojen arvot Suomessa romahtaa. Vaikka kaikilla työikäisillä olisi vakituinen työpaikka, ei asukkaita silti riittäisi kaikkiin asuntoihin, nytkin on 600 vuokra-asuntoa tyhjillään ja tilanne vain pahenee eläkeläisten vähetessä ja vuokrat halpenee entisestään. Minä voin katsoa telkkariakin ja huilailla ja silloin tällöin tehdä työmarkkinatukitöitä. Antaa eläkeläisten matkustella, velat jää ja työssäkäyvät maksavat ne nousevina veroina. Kaupan alalta ja palvelualalta myös moni jää kotiin telkkaria katsomaan ja huilailemaan 10 vuoden sisällä, he siirtyvät vuokralle asumaan myös. Se on valtion oma valinta, jos nuoremmille ei makseta palkkaa.
Sairaalan osastolla oli viimeksi myös tuttuja asiakkaina, voin palvella heitä, tilata laboratoriokokeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan viitsii kadehtia boomereita? Joo, rahaa niillä on niin ettei paskalle taivu, ovat ryöstäneet kolmen sukupolven rahat omiin taskuihinsa. Mutta muuten ovat niin tyhmää, kouluttamatonta, ymmärtämätöntä, yksinkertaista ja typerää sakkia että ei kukaan siihen sakkiin halua leimautua tai kuulua.
Ja joo poikkeuksia voi olla, ei tarvi tulla selittämään että isäni on lääkäri, puhun nyt YLEISELLÄ tasolla ja sitä leimaa typeryys.Missä meillä ne rahat on? Minun lähipiirini ja myös itse tehtiin pienipalkkaissia töitä ja nyt eläkkeemme netto on n 1000e/kk.
Niistö palkoista on säästetty ja talo itse rakennettu ja veloista päästy just ennen eläkeikää, joka meillä oli 65 v. Ei kaikki ole olleet valtion viroissa.
Pieni pesämuna saatiin, kun töitä piti hakea Ruotsista, kun ei mihinkään siään kävelemällä ollutkaan töitä.
Ruotsin liksoista sai vähän säästöön.
Missä ne meidän rahat ja rikkaudet luuraa.
Omat lapset sai jo onneksi yhteiskunnan tuella opiskella akateemisen ammatin ja valitessaan pitkän matikan, saivat amnatit, joissa on ollut töitä.
10 v olemme olleet heille lastenhoito ym apuna, koska normaali ihminen kuten myös eläin haluaa tukea poikasiaan.
Ikävä, jos osalla ihmisistä ei perhesuhteissa ole muuta kuin kateutta.Hyvä juttu. Tutkimukset kuitenkin kertovat, että lapsiperheet elävät aiempaa enemmän ilman sosiaalisia turvaverkkoja ja nykyisovanhemmat osallistuvat aiempia vähemmän lastenlasten hoitoon. Mukavaa, että te olette halunneet tarjota omalle jälkikasvullenne apua. Useimmat isovanhemmat taitavat kuitenkin olla tälläkin hetkellä mökkeilemässä, veneilemässä, golfaamassa ja sinne ei muksuja haluta mukaan.
Toista se oli meillä suurilla ikäluokilla, harrastusta piisasi. Kannettiin ja vietiin vettä sisälle, poimittiin marjoja, hodettiin pikkusiskoja. Siis meillä jokaisella oli ainakin yksi mieleinen harrastus. Meillä oli yhdet sukset ja sauvat, joilla hiihdettiin vuorotellen. Monark merkkinen miesten pyöräkin, jolla huhkittiin, sekä tyttö että poika. Tiedättehän siitä tangon välistä, eipä kaivattu muuta voimistelua.
Syksyisin meillä oli exstreme laji, kiivettiin isoihin puihin käpyjä keräämään, niillä oli kiva ostaa ihania tomaatteja.
Ja mitäs teillä nyt on? Minun vanhemmillani on omakotitalo, 2 mökkiä, auto ja vene ja ovat tehneet paljon ulkomaan reissuja sekä Lapin matkoja. Lapsuus oli köyhempi kyllä, mutta siitä eteenpäin ovat olleet varakkaampia kuin me nuoremmat, jotka asumme vuokralla emmekä ole tehneet yhtään ulkomaanmatkaa puolison kanssa vielä, en käy edes parturissa koska AMK-tutkinnolla ei saa töitä.
Vanhemmillasi on ollut hyväpalkkaiset työt, jota ei 1000 e nettoeläkeellä olevalla ei ole ollut.
Aikaisemmun jo mainitsin, että lapseni olivat fiksuja ja lukivat pitkän matikan ja hankkivat akateemisen koulutuksen alaloille, joilla on ollut töitä.
Jokaimen on lukiovaiheessa tai ammattikouluvaiheessa ollut oman onnensa seppä.
Putkimiehet ja sähkörit ovat saaneet töitä, samoin lääkärit, hoitajat, di:t yms.
Ei voi syyttää muita omista koulutusvalinnoista.
Tuo lääkäri on hyvä valinta mutta putkimiehiltä ja sähköinsinööreiltä loppuu paljon työpaikkoja. Remontit kun teetetään tes-palkka töillä.

Niin, sekin on nykyisin paremmin kuin ennen. Ennen oppikouluun pääsi vain rikkaammat ja hyväosaisesta perheistä olevat. Nythän se on lähinnä yksilöstä ja perheen asenteesta kiinni.
mikä ihimeen watsappi pittää olla
lyijykynä ja paperrii ja vuolukone