Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19930)
Otsikon väittämä on absurdi. Kyllä suuret ikäluokat elävät todellisuudessa, joten he myös ymmärtävät sitä. Ongelmallista on se, ettei useinkaan hahmotetaan, että todellisuuksista on useita. Ei Intiassa kaudella kerjäävät viisi vuotiaan, Ukrainassa taistelevan sotilaan tai suomalaisen lukiolaisen todellisuudet ole samoja.
Ap, tiedätkö sinä millaista suurten ikäluokkien todellisuus on? Hehän ovat n. 70 plus vuotiaita monisairaita ilman tarvitsemiaan palveluja.
Suuret ikäluokat ei tajua:
-nykyään palkalla ei välttämättä elä
-on suuri riski olla köyhä vaikka käy töissä
-nykyään ostetaan uusi kun vanha hajoaa, ennen kaikki pyrittiin korjaamaan itse ja kunnostamaan
-parisuhde ei ole itseisarvo ja parisuhteen löytyminen todella haastavas
-suuret ikäluokat ei myöskään tajua sitä että uusavuttomuus on yleistä
Täytyy suureen ikäluokkaan kuuluvana sano että en kyl ymmärrä nykypäivän menoa.
Vuosien varrella huomannut et koko ajan menee hyvä työvoiman löytäminen vaikeammaksi j vaikeammaksi. Ihan normaalia et nykynuoret nukkuu pommiin 2* viikossa. Ovat joka perjantain saikulla tai kesällä kuukauden -2 .
Sit oikeasti ihmetellään kun määräaikainen loppui et eikö saa jatkoa.
Vierailija kirjoitti:

Muuten voisi vaikka kunnostellakin mutta kun valmistajat ovat tehneet jo laitteen purkamisen yleensä niin vaikeaksi kuin mahdollista ettei sitä välttämättä ehjänä saa edes purettua. Lisäksi piirilevykomponentit on niin mikroskooppisen pieniä nykyään että ne saa ehkä roboteilla tuotantolinjalla paikoilleen millimetrin osien tarkkuudella, mutta hyvin vaikeaa kotioloissa, ja mikropiirit, suorittimet voi nykyään olla pintaliitoksilla miljoonien pienten tinapallojen juotoksilla, joita on täysin mahdotonta vaihtaa ilman kalliita erikoislaitteita.
Ja vaikka jotain voisi vaihtaakin, pirulliset valmistajat ovat ohjelmallisesti naittaneet yhteen sen tietyn sarjanumeron emolevyn ja muuten vaihdettavissa olevan oheislaitteen keskenään, ei toimi vaikka vaihtaisit uuden oheislaitteen, se pitäisi vielä koodata jollain valmistajan erikoisohjelmalla pelaamaan yhteen juuri sen tietyn sarjanumeron omaavan emolevyn kanssa :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat ei tajua:
-nykyään palkalla ei välttämättä elä
-on suuri riski olla köyhä vaikka käy töissä
-nykyään ostetaan uusi kun vanha hajoaa, ennen kaikki pyrittiin korjaamaan itse ja kunnostamaan
-parisuhde ei ole itseisarvo ja parisuhteen löytyminen todella haastavas
-suuret ikäluokat ei myöskään tajua sitä että uusavuttomuus on yleistäMuuten voisi vaikka kunnostellakin mutta kun valmistajat ovat tehneet jo laitteen purkamisen yleensä niin vaikeaksi kuin mahdollista ettei sitä välttämättä ehjänä saa edes purettua. Lisäksi piirilevykomponentit on niin mikroskooppisen pieniä nykyään että ne saa ehkä roboteilla tuotantolinjalla paikoilleen millimetrin osien tarkkuudella, mutta hyvin vaikeaa kotioloissa, ja mikropiirit, suorittimet voi nykyään olla pintaliitoksilla miljoonien pienten tinapallojen juotoksilla, joita on täysin mahdotonta vaihtaa ilman kalliita erikoislaitteita.
Ja vaikka jotain voisi vaihtaakin, pirulliset valmistajat ovat ohjelmallisesti naittaneet yhteen sen tietyn sarjanumeron emolevyn ja muuten vaihdettavissa olevan oheislaitteen keskenään, ei toimi vaikka vaihtaisit uuden oheislaitteen, se pitäisi vielä koodata jollain valmistajan erikoisohjelmalla pelaamaan yhteen juuri sen tietyn sarjanumeron omaavan emolevyn kanssa :/
Millaisia komponentteja ja piirilevyjä vaatteissa on? Tai entä huonekaluissa? Kuinka moni osaa kaataa puun itse?
Aika harva edes autoa korjailee itse vaan aina viedään korjaamolle.
Fjjff kirjoitti:
Täytyy suureen ikäluokkaan kuuluvana sano että en kyl ymmärrä nykypäivän menoa.
Vuosien varrella huomannut et koko ajan menee hyvä työvoiman löytäminen vaikeammaksi j vaikeammaksi. Ihan normaalia et nykynuoret nukkuu pommiin 2* viikossa. Ovat joka perjantain saikulla tai kesällä kuukauden -2 .
Sit oikeasti ihmetellään kun määräaikainen loppui et eikö saa jatkoa.
Valtiolla oli kyllä vakituiset 3 viikkoa saikulla välillä syyskuu-huhtikuu. Pidettiin palkkatukitöissä kirjaa.
Miksi tämä ketju saa olla aina vain täällä, jo lähes 850 sivua samaa väittelyä. Eikö aihetta ole jo kaluttu tarpeeksi?
Yritäpä aloittaa keskustelua ajankohtaisesta aiheesta, kuten tyttöjen sukuelinten silpomisen kiellosta, kun on vielä oma päiväkin tänään sille, niin ei onnistu! Ennen poistoa (pari min. ennätys) joku ehtii valittamaan, että aihe on kaluttu puhki, ja spämmääminen on kielletty. Siis häh, miten niin se on spämmäystä, jos tuosta barbaarisesta tavasta, ja eduskunnan saamattomuudesta uuden lain laatimisessa kirjoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Fjjff kirjoitti:
Täytyy suureen ikäluokkaan kuuluvana sano että en kyl ymmärrä nykypäivän menoa.
Vuosien varrella huomannut et koko ajan menee hyvä työvoiman löytäminen vaikeammaksi j vaikeammaksi. Ihan normaalia et nykynuoret nukkuu pommiin 2* viikossa. Ovat joka perjantain saikulla tai kesällä kuukauden -2 .
Sit oikeasti ihmetellään kun määräaikainen loppui et eikö saa jatkoa.
Valtiolla oli kyllä vakituiset 3 viikkoa saikulla välillä syyskuu-huhtikuu. Pidettiin palkkatukitöissä kirjaa.
Osa teki työt nopeasti ja päin vit...
Tarkoitat siis, että toiset tekevät työt, toiset chillaavat ja rahat jaetaan tasan? Mainio asia, jos se vain niille töissäkäyville käy!

Ja tiedossa jo kuukausia ennen pitämättömiä sairaslomia jotka on pidettävä pois...

Eivätkä vastanneet asiakaspuheluihin.
Tarkoitat siis, että toiset tekevät työt, toiset chillaavat ja rahat jaetaan tasan? Mainio asia, jos se vain niille töissäkäyville käy!
Vierailija kirjoitti:
Valtiolla opein, että työt pitää tehdä nopeasti, vain se merkitsee. Ei haittaa, vaikka olisi väärän asiakkaan nimi, kun vaan nopeasti teet.
Ei tarvitse vastata asiakaspuheluihin. Muita hommia teet nopeasti niin kehuja tulee. Ei haittaa vaikka paperit olisi päin persettä tehty.

Ne, jotka vastasivat asiakaspuheluihin mistä tuli lisähommaa saivat päälliköltä haukkumiset ja ne jotka ei vastanneet ja tekivät paperihommia sai kehuja.

Jos nyt menisin sinne niin en vastaisi etätöissä puhelimeen ollenkaan.
Valtiolla työskentelevät päälliköt oli iso pettymys. Tekivät etätöitä, olivat täysin pihalla, kun jostain koitti keskustella eli vauvapalstalla sitten näitä puretaan.
Vierailija kirjoitti:
Valtiolla työskentelevät päälliköt oli iso pettymys. Tekivät etätöitä, olivat täysin pihalla, kun jostain koitti keskustella eli vauvapalstalla sitten näitä puretaan.
Pikkuisen pitäisi katsoa ketä esimieheksi/päälliköksi valitsee eikä päällikkö voi olla koko ajan etätöissä.

Päälliköllä on lapsia niin on niin kiva olla etätöissä koko ajan. Käy vaan puolitoista tuntia kääntymässä työpaikalla yhtenä päivänä.
Voi hel.... mitä touhua ja iso palkka verorahoista.
Vain valtiolla menee läpi, että nostat isoa esimiehen palkkaa, teet etätöitä ja taapero kotona, ei tarhapaikkaa.
Mummu mukamas hoitaa juu.. 😂😂😂😂😂
Tulipa nyt katsottua maikkarin netistä tuon sarjan aloitusjakso ja ei tuo nyt ihan sellainen ollutkaan kun tuolla kuvailtiin.