Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19929)
Ja se karsea kofeiiniriippuvuus. Mitään ei osata tehdä ennenkuin se neste päähän jysähtää.
200 miljardin eläkerahasto riittäisi vain 7 vuotta, jos ei eläkkeitä maksettaisi työssäkäyvien palkkojen eläkemaksujen kautta.
Työeläkkeitä maksetaan 30 miljardia ja sen lisäksi verorahoista kansaneläkkeitä ja takuueläkkkeitä 3 miljardia.
Tuotot ovat nyt todella huonot vallitsevan tilanteen vuoksi.
Mulle sano isovanhemmat että menet vaan sinne yritykseen paikalle ja sanot että tulet tänne töihin niin helppoa on työpaikan saanti. no eletään nykyään vähän eri todellisuudessa. olisipa työpaikan saanti nykyään vielä noin yksinkertaista.
Bensan hinta nousee, mutta ihmiset eivät voi irtisanoa itseään töistä, koska heille tulisi 3 kuukauden karenssi.
Lisäksi työkokeilu muutettiin pakolliseksi vuonna 2015 eli tulee 3 kuukauden karenssi, jos ei mene ja jos menee niin kela ei hyväksy auton kuluja.
Onnea maaseudulla asuville.
Jos irtisanoo itse itsensä niin tulee 3 kuukauden karenssi ja sen jälkeen joutuu odottamaan 2 kuukautta ansiosidonnaista.
Vierailija kirjoitti:

Ihmisten on pakko kulkea töissä, vaikka bensa nousisi kuinka paljon.
Jos irtisanoutuu niin 5 kuukauden asumis - ja ruokarahat täytyy olla säästössä ja työkkäri voi laittaa työttömän työkokeiluun, ei kela silloin bensoja maksa.
Meinattiin ostaa mummonmökki, mutta työkkäri voi laittaa työkokeiluun, jos irtisanotaan ja lisäksi tuo 20 000 euron remontti mikä määrätään niin ei kiitos
Meidän kaupunki ei palkkaa ketään 700 eläkkeelle jäävän tilalle. Työttömät tekevät töitä työttömyyskorvauksella työkokeiluna sekä palkkatuella, ne maksaa valtio. Noilla ei asuntolainaa saa eli perikuntien kiinteistöt jäävät myymättä. Työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä.
Eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta. 500 000 eläkeläistä saa 1000 netto eläkettä ja miljoona satatuhatta eläkeläistä tuota enemmän. Eläkkeet on kaupan alan palkkojen suuruisia. 33 miljoonaa vuodessa maksetaan eläkkeitä.

Siis 33 miljardia maksetaan vuodessa eläkkeitä.
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia vuodessa, eläkeläisten hoitokoteja 5 miljardia vuodessa, eläkeläisten terveydenhoitoa 6500 vuodessa / yksi eläkeläinen ja eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Lisäksi 200 000 eläkeläistä saa asumistukea. Lisäksi eläkeläisille maksetaan kodinhoitajia, lääkkeitä (lääkekatto 600 vuodessa), kelatakseja, palveluseteleitä.
Lukuja löytyy esim. Thl:n sivuilta.
Itse menin töihin 27 vuotiaana koska 5 vuotta aiemmin oli finanssikriisit niin päällä että töitä ei saanut edes siivoojana. Tätä ei sitten 50-luvulla syntyneet vanhempani suostuneet millään tajuamaan vaikka olivat kokeneet lamakausia itsekin. Menin sitten yliopistoon opiskelemaan hyvin työllistävää alaa jonne kuitenkin otettiin tämmöinenkin surkimus sisään. Nyt tienaan varmuudella enemmän kuin mitä duunarivanhemmat saivat uransa huipulla yhteensä! Ja tosiaan tuo aika ennen yliopistoa meni niissä kaikenmaailman työkkärin työllistämistyöpaikoissa joista ei palkkaa tai duunipaikkaa lopulta irronnut mutta ilmanen työhän heille kelpas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos irtisanoo itse itsensä niin tulee 3 kuukauden karenssi ja sen jälkeen joutuu odottamaan 2 kuukautta ansiosidonnaista.
Ihmisten on pakko kulkea töissä, vaikka bensa nousisi kuinka paljon.
Jos irtisanoutuu niin 5 kuukauden asumis - ja ruokarahat täytyy olla säästössä ja työkkäri voi laittaa työttömän työkokeiluun, ei kela silloin bensoja maksa.
Onko pakko ajaa maan ääriin töihin? Miksei voi muuttaa lähemmäksi työpaikkaa? Kodin ja työpaikan välisten maktkakulujen verovähennysoikeus on suurten ikäluokkien typerä keksintö, hyödytön verovaroja haaskaava tukiainen.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia vuodessa, eläkeläisten hoitokoteja 5 miljardia vuodessa, eläkeläisten terveydenhoitoa 6500 vuodessa / yksi eläkeläinen ja eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Lisäksi 200 000 eläkeläistä saa asumistukea. Lisäksi eläkeläisille maksetaan kodinhoitajia, lääkkeitä (lääkekatto 600 vuodessa), kelatakseja, palveluseteleitä.
Lukuja löytyy esim. Thl:n sivuilta.
Kuinka moni työssäkäyvä saa asumistukia? Kodinhoitajista maksetaan, jos niitä yleensä on. Kelatakseja käyttävät myös nuoremmat. Eläkeläiset maksavat myös veroja niistä huippueläkkeistään, enemmän vielä kuin työntekijät. Rätkytä vaan, vanhenet sinäkin ja olet lopulta samanlainen kuluerä ja haukkumisen kohde. Se tuntuu tosi mukavalle. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Meinattiin ostaa mummonmökki, mutta työkkäri voi laittaa työkokeiluun, jos irtisanotaan ja lisäksi tuo 20 000 euron remontti mikä määrätään niin ei kiitos
Ei työkkäri voi mihinkään laittaa. On puhtaasti oma valintasi, menetkö työttömänä johonkin korvaaviin hommiin vaiko et.

Voi, jos ei mene niin tulee karenssi. Työkokeilusta saa työmarkkinatuen 518 netto kuukaudessa ja kulukorvauksen 9 euroa/ työpäivä.
Vierailija kirjoitti:
Viimeinen Mohikaani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua. Monella menee vellit ja puurot sekasin. Boomerit minulle ovat 40-50 luvulla syntyneitä. Toisen maailmansodan jälkeinen babyboom vauva.
Meidän suvussa nämä valittavat pienistä eläkkeistä, hoidosta, kaikesta muusta mahdollisesta.
Pääsivät eläkkeelle jo 60 v. Autoa vaihdettu joka kolmas vuosi, mökit ja omistusasunnot.
Lapsenlapset, 90 luvulla syntyneet, ehkäpä pääsevät tulevaisuudessa eläkkeelle joskus 70 v. Prognooseja kun seuraa.
Vanhuksemme ovat itsekkäitä joka asiassa.Minkähän ikäisinä nuo 90-luvulla syntyneet mahtoivat aloittaa työnteon? Monet "boomereista" menivät työelämään jo 15 vuotiaina, eikä kyse ollut mistään kesäduunista, vaan vakityöstä. Työelämälle kertyi mittaa jotain 48 vuotta, ennen eläkkeelle pääsyä. Mites nuoremmilla?
Ei kai ennen ole ollut tällaisia koulutus- ja osaamisvaatimuksiakaan työelämässä! Ennen on vissiin opittu työpaikalla, vanhempi työntekijä opettanut nuoremmalle työn siinä työn ohessa, mutta ei sellaista ole ollut enää vuosikymmeniin!
Miten se osaaminen näkyy noilla 90-luvulla syntyneillä? Eli mitä hyötyä on maisterin tai tohtorin papereista, kun osaaminen on teoreettista vailla kykyä soveltaa sitä käytäntöön. Päätyvät vaan mt-ongelmista sairauseläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia vuodessa, eläkeläisten hoitokoteja 5 miljardia vuodessa, eläkeläisten terveydenhoitoa 6500 vuodessa / yksi eläkeläinen ja eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Lisäksi 200 000 eläkeläistä saa asumistukea. Lisäksi eläkeläisille maksetaan kodinhoitajia, lääkkeitä (lääkekatto 600 vuodessa), kelatakseja, palveluseteleitä.
Lukuja löytyy esim. Thl:n sivuilta.
Kuinka moni työssäkäyvä saa asumistukia? Kodinhoitajista maksetaan, jos niitä yleensä on. Kelatakseja käyttävät myös nuoremmat. Eläkeläiset maksavat myös veroja niistä huippueläkkeistään, enemmän vielä kuin työntekijät. Rätkytä vaan, vanhenet sinäkin ja olet lopulta samanlainen kuluerä ja haukkumisen kohde. Se tuntuu tosi mukavalle. Huoh.
Eläkeläiset maksavat veroja yhtä paljon kuin työttömät eli muilta saamistaan rahoista.
Nuoret käyttävät paljon vähemmän kelataksia kuin eläkeläiset, he sairastavat vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinattiin ostaa mummonmökki, mutta työkkäri voi laittaa työkokeiluun, jos irtisanotaan ja lisäksi tuo 20 000 euron remontti mikä määrätään niin ei kiitos
Ei työkkäri voi mihinkään laittaa. On puhtaasti oma valintasi, menetkö työttömänä johonkin korvaaviin hommiin vaiko et.
Voi, jos ei mene niin tulee karenssi. Työkokeilusta saa työmarkkinatuen 518 netto kuukaudessa ja kulukorvauksen 9 euroa/ työpäivä.
Miksi työhaluttomia pitäisi palkita valtion rahalla? Työstä kieltäytyviltä pitää pysyvästi poistaa kaikki yhteiskunnan tuet. Palautetaan, jos osoittavat työhalukkuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinattiin ostaa mummonmökki, mutta työkkäri voi laittaa työkokeiluun, jos irtisanotaan ja lisäksi tuo 20 000 euron remontti mikä määrätään niin ei kiitos
Ei työkkäri voi mihinkään laittaa. On puhtaasti oma valintasi, menetkö työttömänä johonkin korvaaviin hommiin vaiko et.
Voi, jos ei mene niin tulee karenssi. Työkokeilusta saa työmarkkinatuen 518 netto kuukaudessa ja kulukorvauksen 9 euroa/ työpäivä.
Alapeukuttaja ei vissiin ole ollut työtön.
Luuletko, että se kirjastossa palautettuja kirjoja hyllyyn laittava on vakituinen työntekijä?
Ja sota tuli nyt aika lähelle. Suomi liittyy Natoon ja hoitajat joukkoirtisanoutuvat. Elämä muuttuu yllättävällä tavalla. Me vanhat boomerit ollaankin aika viisaita. Meistä saa hyvää tukea ja rohkaisijoita kertomaan, että tästäkin selvitään.
Voimia ja realistista arkea kaikille , ennenkaikkea nuorille elämää aloitteleville!