Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19929)
Ei me boomerit syyllistytä mistään eikä meillä ole mitään hävettävää, voitte jatkaa vihapuheitanne. Häpeä ei ole meidän juttu.
Juuri niin, ei meitä heilauta yhtään joidenkin lapsellisten kermaperseiden kateuskommentit.
Koska meidän elämä ei ollut lapsena ja nuorena ruusuilla tanssimista niin nyt nautimme täysillä olostamme ja teidän tukien saavien kateudesta 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua syyllistää koko vanhempaa ikäpolvea, mutta omat vanhempani syntyneet 1940-1950 olivat kyllä pahemman luokan Suomen pullasorsia. Palkka riitti asumiseen, kesämökkeilyyn, autoon ja viinaan. Toinen vanhempi jäi varhaiseläkkeelle 40-vuotiaana ja eli siitä pitkän tovin valtion elättinä sekä haki sossusta vielä hyvän eläkkeen lisäksi lisää rahaa. Toinen jäi varhaiseläkkeelle 50-vuotiaana, tästä lähtien nosti eläkettä ja puolet ajasta makasi sohvalla telkkaria katsoen. Valtion kuulema oli velvollisuus heitä auttaa, kun olivat joskus erehtyneet vaatimaan heiltä veroja (taisi tulla tappiota ennemminkin). Jälkipolviaan eivät halunneet auttaa eivätkä koskaan auttaneet edes lastenlastensa hoidossa. Odottivat saavansa tukea myös sota-ajan sukupolvelta. Kova viinoittelu vei hautaan ennenaikaisesti, kun olivat liian sairaita työelämään mutta muuten aika sujui rattoisasti vetelehtien ja viinaa juoden. Muistan heidät eli tämän sukupolven edustajat ikuisesti Suomen valtion pullasorsina.
Joka ikäluokassa erilaisia elämän tarinoita, kerroit omista vanhemmistasi siten, että heistä ei mitään hyvää löytynyt. Onpa ikävä lapsuus sinulla.Muilla on erilaisia tarinoita. En haukkuisi kuitenkaan tiettyä ikäluokkaa, jonkun yksilöllisen tarinan mukaan.
Suuria ikäluokkia voi todellakin haukkua alkoholinkäytöstään.

Vaikka syytä häpeään olisi enemmän kuin millään muulla ikäluokalla.
Hyvin pyyhkii kirjoitti:

Se tosiaan loistaa kauas , että ei heilauta🤭 siksi sinäkin vain huvikseen provoisoidoit toivomaan kuolemaani. Suurten ikäluokkien elämä on ollut historiallisen etuoikeutettu ja ruusuilla tanssimista.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi nämä nykyiset nuoret ja keski-ikäiset eivät vanhene koskaan. Ei tarvitse tällä vuosikymmenellä syntyneiden murehtia kuinka vanhuksiin menee rahaa. Nyt nuorilla ja keski-ikäisillä on kaikki valtit käsissään paremman tulevaisuuden saavuttamiseksi.
Tokihan säilyvät nykyiset edut ennallaan, lähes maksuton päiväkoti, lapsilisät, asumistuet, opintotuet ja rahat... Onneksi ne ovat niin mitättömän pieniä menoja, että ne edut voidaan säilyttää.
Tietysti vanhetaan, mutta vain suurten ikäluokkien vanhuus on päätetty turvata hinnalla millä hyvänsä. Muut maksaa sen hinnan sitten.
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Hyvin pyyhkii kirjoitti:
Juuri niin, ei meitä heilauta yhtään joidenkin lapsellisten kermaperseiden kateuskommentit.
Koska meidän elämä ei ollut lapsena ja nuorena ruusuilla tanssimista niin nyt nautimme täysillä olostamme ja teidän tukien saavien kateudesta 😂Se tosiaan loistaa kauas , että ei heilauta🤭 siksi sinäkin vain huvikseen provoisoidoit toivomaan kuolemaani. Suurten ikäluokkien elämä on ollut historiallisen etuoikeutettu ja ruusuilla tanssimista.
Voi sinä pieni reppana siellä, kyllä sinä nyt olet pahasti väärässä, koska en ole toivonut kenenkään kuolemaa ja tiedoksesi, että tämä on vasta toinen viesti, jonka tänne kirjoitan, joten pieleen meni arvauksesi 😄
Ja voin kertoa, ettei sinun lässytyksesi hetkauta meitä suuntaan, eikä toiseen 😁
On itseasiassa vain hauskaa lukea kermaperseitten typeriä höpinöitä ja ihmetellä, että voiko noin tyhmiä nykyaikana ollakaan 😂
Ja sinä se vasta oletkin kaiken huippu, kun olen saanut sen käsityksen, että olisit jo yli 40v. ja silti juttusi ovat, kuin teini-ikäisen lässytystä, mutta eihän sitä voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu🙄
Alankin tässä taas nauttimaan elostani ja olostani jäätyäni 65v. eläkkeelle...Eikös se ole mielestäsi vielä keski-ikä? Joten tässä on sitten vielä toiset 65 vuotta aikaa nostaa sitä "hyvää" eläkettä, joka jostain syystä on kuitenkin alle 1000€. että se siitä niistä suurista eläkkeistä. 💶
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kyllä paras sivusto ikinä! Hauskaa riittää, kun suuria ikäluokkia solvataan just niin kuin ne on ansainnut! Kiitos vielä keskuskustelun aloittajalle,laithan kommentteja boomereista.
Soraa suurien ikäluokkien rattaisiin
Erikoista, että solvaaminen on niin hauskaa. Pahaksi on maailma mennyt.
Suuret ikäluokat sen aloittivat. Nyt kun eivät enää ole vahvoilla ja vaikutusvalta vähenee siitä solvaamisesta on alettu valittaa.
Mitä valehtelet, sinähän tämän ketjun aloitit meitä solvaamalla, että älä yritä muuta selitellä herra kusimies!!
Onko tuollaisia todellakin olemassa ? Olisi kiva oikein livenä nähdä ja katsoa lähemmin,
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua syyllistää koko vanhempaa ikäpolvea, mutta omat vanhempani syntyneet 1940-1950 olivat kyllä pahemman luokan Suomen pullasorsia. Palkka riitti asumiseen, kesämökkeilyyn, autoon ja viinaan. Toinen vanhempi jäi varhaiseläkkeelle 40-vuotiaana ja eli siitä pitkän tovin valtion elättinä sekä haki sossusta vielä hyvän eläkkeen lisäksi lisää rahaa. Toinen jäi varhaiseläkkeelle 50-vuotiaana, tästä lähtien nosti eläkettä ja puolet ajasta makasi sohvalla telkkaria katsoen. Valtion kuulema oli velvollisuus heitä auttaa, kun olivat joskus erehtyneet vaatimaan heiltä veroja (taisi tulla tappiota ennemminkin). Jälkipolviaan eivät halunneet auttaa eivätkä koskaan auttaneet edes lastenlastensa hoidossa. Odottivat saavansa tukea myös sota-ajan sukupolvelta. Kova viinoittelu vei hautaan ennenaikaisesti, kun olivat liian sairaita työelämään mutta muuten aika sujui rattoisasti vetelehtien ja viinaa juoden. Muistan heidät eli tämän sukupolven edustajat ikuisesti Suomen valtion pullasorsina.
Joka ikäluokassa erilaisia elämän tarinoita, kerroit omista vanhemmistasi siten, että heistä ei mitään hyvää löytynyt. Onpa ikävä lapsuus sinulla.Muilla on erilaisia tarinoita. En haukkuisi kuitenkaan tiettyä ikäluokkaa, jonkun yksilöllisen tarinan mukaan.
Suuria ikäluokkia voi todellakin haukkua alkoholinkäytöstään.
Eniten alkoholia käyttää 70-luvun alussa syntyneet, he ovat ryypänneet lapsesta lähtien.

On niitä. Vaan jo kymmenen vuoden sisään ovat niitä samoja boomereita, joista sanotaan etteivät tajua mitään nykytodellisuudesta. Tajuavat, mutta juna on mennyt jo.

Pössyttelijöidenei kannattaisi ryyppäämisestä puhua. Se ei sentään pilaa ympäristöä kuten kaikki mahdolliset kemikaalit joita nuoriso kiskoo sisäänsä. Ja esittää raitista, höhöhöhööö!
Vierailija kirjoitti:
En halua syyllistää koko vanhempaa ikäpolvea, mutta omat vanhempani syntyneet 1940-1950 olivat kyllä pahemman luokan Suomen pullasorsia. Palkka riitti asumiseen, kesämökkeilyyn, autoon ja viinaan. Toinen vanhempi jäi varhaiseläkkeelle 40-vuotiaana ja eli siitä pitkän tovin valtion elättinä sekä haki sossusta vielä hyvän eläkkeen lisäksi lisää rahaa. Toinen jäi varhaiseläkkeelle 50-vuotiaana, tästä lähtien nosti eläkettä ja puolet ajasta makasi sohvalla telkkaria katsoen. Valtion kuulema oli velvollisuus heitä auttaa, kun olivat joskus erehtyneet vaatimaan heiltä veroja (taisi tulla tappiota ennemminkin). Jälkipolviaan eivät halunneet auttaa eivätkä koskaan auttaneet edes lastenlastensa hoidossa. Odottivat saavansa tukea myös sota-ajan sukupolvelta. Kova viinoittelu vei hautaan ennenaikaisesti, kun olivat liian sairaita työelämään mutta muuten aika sujui rattoisasti vetelehtien ja viinaa juoden. Muistan heidät eli tämän sukupolven edustajat ikuisesti Suomen valtion pullasorsina.
Eli olivat rankasta työstä sairastuneet. Nykynuorilta ei työ luita riko, sen voi sanoa. Silti pitäisi saada kaikki.
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei me boomerit syyllistytä mistään eikä meillä ole mitään hävettävää, voitte jatkaa vihapuheitanne. Häpeä ei ole meidän juttu.
Vaikka syytä häpeään olisi enemmän kuin millään muulla ikäluokalla.
Ei hävetä, olemme ylpeitä ikäryhmästämme. Saat itse hävetä jos haluat, olet sairain yksilö jota olen nähnyt täällä netissä.
Käsityksesi vastuusta on erinomaisen sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei me boomerit syyllistytä mistään eikä meillä ole mitään hävettävää, voitte jatkaa vihapuheitanne. Häpeä ei ole meidän juttu.
Vaikka syytä häpeään olisi enemmän kuin millään muulla ikäluokalla.
Ei hävetä, olemme ylpeitä ikäryhmästämme. Saat itse hävetä jos haluat, olet sairain yksilö jota olen nähnyt täällä netissä.
Joo toi kusimies on kaikkein tärähtänein tyyppi, haukkuu kunniakansalaisia. Nyt se saa taas virtaa, kun sanoin et boomerit ovat kunniakansalaisia, niin kuin ovatkin. Mutta tuo alkaa tykittään jotain solvauksia. No ei haittaa, pitäköön tunkkinsa.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuollaisia todellakin olemassa ? Olisi kiva oikein livenä nähdä ja katsoa lähemmin,
Kyllähän ton nyt arvaa, miltä noi syrjäytyneet peräkammarin pojat näyttää, siis aika räjähtäneiltä, ja aivot muusia.
Eläkkeet kustantaa 33miljardia euroa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua syyllistää koko vanhempaa ikäpolvea, mutta omat vanhempani syntyneet 1940-1950 olivat kyllä pahemman luokan Suomen pullasorsia. Palkka riitti asumiseen, kesämökkeilyyn, autoon ja viinaan. Toinen vanhempi jäi varhaiseläkkeelle 40-vuotiaana ja eli siitä pitkän tovin valtion elättinä sekä haki sossusta vielä hyvän eläkkeen lisäksi lisää rahaa. Toinen jäi varhaiseläkkeelle 50-vuotiaana, tästä lähtien nosti eläkettä ja puolet ajasta makasi sohvalla telkkaria katsoen. Valtion kuulema oli velvollisuus heitä auttaa, kun olivat joskus erehtyneet vaatimaan heiltä veroja (taisi tulla tappiota ennemminkin). Jälkipolviaan eivät halunneet auttaa eivätkä koskaan auttaneet edes lastenlastensa hoidossa. Odottivat saavansa tukea myös sota-ajan sukupolvelta. Kova viinoittelu vei hautaan ennenaikaisesti, kun olivat liian sairaita työelämään mutta muuten aika sujui rattoisasti vetelehtien ja viinaa juoden. Muistan heidät eli tämän sukupolven edustajat ikuisesti Suomen valtion pullasorsina.
Joka ikäluokassa erilaisia elämän tarinoita, kerroit omista vanhemmistasi siten, että heistä ei mitään hyvää löytynyt. Onpa ikävä lapsuus sinulla.Muilla on erilaisia tarinoita. En haukkuisi kuitenkaan tiettyä ikäluokkaa, jonkun yksilöllisen tarinan mukaan.
Suuria ikäluokkia voi todellakin haukkua alkoholinkäytöstään.
Älä naurata, alkkareita on joka ikäryhmässä, mutta sun juttus on haukkuminen ja nimenomaan suuria ikäluokkia. Outo tyyppi.
N 38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuollaisia todellakin olemassa ? Olisi kiva oikein livenä nähdä ja katsoa lähemmin,
On niitä. Vaan jo kymmenen vuoden sisään ovat niitä samoja boomereita, joista sanotaan etteivät tajua mitään nykytodellisuudesta. Tajuavat, mutta juna on mennyt jo.
Sille ei ole tullut pieneen mieleenkään, että vanhuus ilman eläkttä koittaa sille. Se kun kadehtii kaikkien eläkkeet, et niitä ei sitten hänelle enää tulekaan, ja ne lakkautetaa. Hah hah.