Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19799)
Jokainen ihminen on oman aikakautensa tuotos. Siksi meidän on vaikea ymmärtää yli sukupolvien. Elä, rakasta ja nauti elämästä lain puitteissa - siinä elämän ohje kaikille.
Vierailija kirjoitti:
On täällä "tasokkaat jutut"
Sinunkin kommenttisi oikein häikäisi asiasisällöllään, tasokkuudellaan ja uudella näkökulmalla, jonka se toi tähän keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
"Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että boomerien ahneuden ja yleisesti aiheuttaman yhteiskunnan ja työn tuhon voisi antaa anteeksi.
t. nelikymppinen mies "
Miten tuo ahneus ilmeni/ilmenee?
Miten yhteiskunta ja työ on tuhottu?
Jos ei anteeksiantoa, mikä olisi sopiva rangaistus?
Eikö pajamäkeläisiltä vieläkään löydy selkärankaa antaa vastausta.
Pelottaako joutua vastuuseen, esim. vihapuheesta, maalittamisesta ymv.
Totuuden kertominen ei ole vihapuhetta. Luvut löytyvät netistä esim. 40% sosiaaliturvamenoista menee eläkeläisiin ja vain 8 % työttömiin + tuohon lisäksi työeläkkeet. Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa ja eläkkeisiin menee 30 miljardia vuodessa. Eläkkeet on kerätty seuraavasti: vuosina 1963-1983 5 miljardia, 1984-2009 95 miljardia ja vuosina 2010 - 2020 100 miljardia eli suuret ikäluokat olivat jo eläkkeellä, kun tuo 100 miljardia kerättiin. Nyt työssä olevat maksavat isompia eläkemaksuja ja suurin osa niistä rahoista menee nyt eläkkeellä oleville. Kaikki faktat löytyvät netistä virallisilta sivuilta.
Ja se ei ole oikein, että koulutetulle työttömällä tulee karenssi, jos ei tee työmarkkinatuella ja 9 euron kulukorvauksella töitä. Meillä on rahaa maksaa eläkeläisille paljon enemmän eläkettä kotiin kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vanhempien tulisi tukea lapsiaan vaikka he olisivat jo aikuisia.
Kukaan vanhempi ei voi nauttia siitä, että aikuinen lapsi kerää pulloja, jotta saa perheelleen ruokaa tai kyttää tarjouksia kaupasta koska leipäjonoon ei päivällä pääse vaikka matalapalkkaisen työn aikana.
Itse aion tukea lapsiani myös aikuisena. Käyn täyttämässä jääkaappia ruoalla ja ostelen jotain kivaa, jos eivät suoraan rahaa halua ottaa vastaan.
Köyhyys perityy, joten näiden pullonkerääjien vanhemmat olivat niitä, jotka myös keräilivät pulloja eikä heillä ole ollut mahdollisuuksia lapsiaan tukea.
Omassa elinpiirissäni tiedän olevan paljon tätä, että vanhemmat tukevat aikuisia lapsiaan, niin olen tehnyt itsekin ja teen edelleen. Juuri eilen käytiin lapsenlapsen kanssa ostamassa hänelle kesävaatteita. Joskus sitä vaan tulee mieleen, että ei minun vanhempani minulle tai lapsilleni koskaan mitään hankkineet, vaikka sen sukupolven hyvyyttä täällä nyt niin kovasti mainostetaan. Kyllä he sijoittivat kaiken ihan vain itseensä ja omaan elämäänsä. Minulla sen sijaan tämä tukeminen jatkuu nyt siis jo ylipolvisesti, ja tuskin koskaan loppuukaan.
Mieheni sisko, jolla sama tukeminen kaiken aikaa, sanoi tässä kerran, että mitähän noille tytärten lapsille oikein tapahtuisi, jos minä yhtäkkiä kuolisin? 73-vuotiaalle se olisi ihan mahdollista, joku sairauskohtaus tms. Mistä ne hakisi bensarahaa ja milloin mitäkin, kun ne on aina pee aa ja jotain vailla. Pikku hiljaa hän on kuulemma suurin piirtein rahoittanut niiden opiskelukämppien sisustukset ja kodinkoneet ja kaiken mahdollisen, mummo pelastaa joka pulasta.
Hyvä kysymys.
Nyt en osaa ottaa kantaa kuinka olet lapsesi kasvattanut aikoinaan. Meillä ainakin se auttaminen menee vähän toiseen suuntaan: vanhempani eivät ole taloudellisesti minua auttanut opiskelijanakaan, lahjaksi sain tosin joskus rahaa, kiitokset siitä. Nyt kun olen työelämässä ja tienaan ihan mukavasti, järjestän vanhemmilleni reissuja, illallisia ja muutenkin puuhaa, että pysyvät virkeänä. Huolehdin myös heidän mökistään, josta vastineena saan viettää siellä keväisin ja syksyisin aikaa. Taloudellista apua eivät toki tarvitse kun eläkkeensä ovat yhteensä 9000 euroa /kk ja velat on maksettu aikaa sitten. Perintönsä ei kiinnosta minua pätkän vertaa, toivoisin mieluummin, että käyttäisivät eläkettään palveluiden ostamiseen niin ei tarvitsisi valittaa kuinka raskasta on siivota tai kuinka terveyskeskuksessa on huono palvelu. Työllistäsivät samalla nuorempiaan oikealla palkkatyöllä, eikä meidän lasten tarvitsisi omien töiden päälle vielä autella heitä.
Trolli, noita eläkkeitä saa tuskin kukaan. Ihan soopaa selittää että maassa jossa mediaanipalkka on siinä 3000, tavallinen eläke olisi 4500. Ei ole, enemmistö saa sen 1200 , minkä saa tulonsiirtoina sekin joka ei ole ollut veronmaksaja 45 vuotta, vaan pelkästään nauttinut hyvinvoinnista jonka aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet. Pietarin trolli kylvää valheilla eripuraa.
Isäni eläke on yli 7000 euroa kuukaudessa. Siitä valtioneläkettä valtaosa kun on ollut johtavassa asemassa valtionhallinnossa eräässä sairaanhoitopiirissä, osa kuntaeläkettä kun on ollut työssä myös kunnallisen palvelun tuottajana, pieni osa yksityispraktiikan työnantajan maksamaa eläkettä ja vielä pieni puolustusvoimain palveluksessa tienattua eläkettä. Jos tarvitset tarkempia tietoja niin laita ihmeessä sähköpostiosoitteesi niin chattaillaan pikkuisen.
Olen lopen kyllästynyt siihen, että jos se oman kapoisen elämänpiirin tuoma ymmärrys ei riitä pärjäämään keskustelussa niin aletaan välittömästi huutaa trollia. Tutustupa vähän tarkemmin tilastoihin suurista eläkkeistä sekä varallisuuden jakautumisesta sekä kehityksestä eri ikäluokkien välillä, sinä laput silmillä elelevä demari.
No sitten varmaan ymmärrät, että isäsi kuuluu todella pieneen vähemmistöön, eikä hänen perusteellaan pitäisi arvioida koko ikäluokkaa. Olen yli 50 ja kunnan hallinnossa esimiehenä, saan nippa nappa bruttopalkkaa sen, mitä isäsi saa eläkettä, ja tulen saamaan (67 v) eläkettä noin 2000 bruttona. Minutkin on täällä jo teilattu kermaperseboomeriksi.
Mikä v*ttu teitä 50+ tyyppejä vaivaa, että tulette tänne myötäloukkaantumaan? Ketju koskettaa pääsääntöisesti 60-80v ihmisiä, joilla on ihan tosiasiallisesti käynyt aikuisuusvuosina hillitön munkki, kun osuivat syntymään maailmanhistorian kovimpaan elintasonousuun. Tätä yrittää vanhat täällä kiistää, mutta asia on ekonomistien todistama: elintasonousu Suomessa ja monessa muussa länsimaassa välillä 1950-2000 oli hillitön, ja keskipalkkaisen ihmisen ostovoima on ollut maasta riippuen kovimmillaan 50-, 60-, 70-, tai 80-luvulla.
50-55 -vuotiaat ovat ensimmäinen ikäryhmä, joka on tässä hommassa ainakin osittain ottanut takkiin. Teissä on paljon porukkaa, jotka ovat ensimmäisinä joutuneet kokemaan maistiaiset siitä työelämästä, jossa millenniaalit ovat eläneet koko elämänsä. Miksi siis tulet myötäloukkaantumaan seitsemänkymppisten varakkaiden eläkeläisten puolesta?
Se vaivaa, että me olemme eläneet jo 70-luvulla, me tiedämme kokemuksesta millaista 'auvoa' se elämä oli ennen. Millainen oli elintaso, ja sekin oli parempi kun mitä suuret ikäluokat sai. Mutta nykyaikaan verrattuna elettiin köyhyysrajan alla.
Haluamme pysyä faktassa, eikä lietsoa turhaa sukupolviriitaa.
Sukupolviriitaa lietsoo juuri se, että tässä keskustelussa harva ymmärtää sen, että eri sukupolvien elintasoa eri aikakausina ei voi verrata keskenään. Vertailu tulee tehdä ns. ryhmän sisällä. Sillä ei ole merkitystä köyhyyskokemuksen kanssa, että miten elettiin 50 vuotta sitten vs. miten eletään tänään. Jos sinulla on tänä päivänä alhaisempi elintaso mitä verrokkiryhmälläsi (= tänä päivänä elävät ihmiset), koet itsesi köyhemmäksi, jne.
Jopa minä, 1971 syntynyt henkilö, ymmärrän hyvin tämän 20 - 40 - sukupolvikokemuksen epäreiluudesta, sillä sitähän se on. He ovat syntyneet ajankohtana, johon sijoittuu murros työelämässä ja mm. eläkejärjestelmässä. Myös suuret ikäluokat elivät murroksen aikaa. Merkittävä ero on kuitenkin siinä, että suuret ikäluokat elivät aikana, jolloin murros oli positiivinen ja lisäsi heidän elintasoaan kerta toisensa jälkeen. Tänä päivänä murros on kuitenkin suurelle osalle 20 - 40 vuotiaita negatiivinen, kerta toisensa jälkeen.
Maailman muutos ei ole eläkeläisten syy. Työelämä on kyllä mennyt kuralle, mutta ei sitä eläkeläiset ole tehneet, vaan kansainvälisyyttä intoilevien nuorten idea on tämä vapaa kilpailu.
No nyt sitten kilpaillaan kiinalaisten työläisten kanssa, ja lopputulos on tiedossa, pitkä päivä ja paska liksa. Mutta ei se eläkeläisten vika ole.

Mutta ei teidän kuulu saada eläkkeitä mitä ette ole itse keränneet. Eläkemaksu takaisin 5 %, silloin palkan sivukulut ei ole niin suuret ja työnantajilla on rahaa taas palkata työntekijöitä. Eläkkeet ovat saman suuruisia tai suurempia kuin palkat monessa työpaikassa.

Edelleenkään ei tullut vastausta.
Puuttuuko uskallusta?
Rähjätä voi nimettömänä ja ympäripyöreästi, mutta avaimia onneen ei tunnu löytyvän!

Mikä sun verrokkiryhmä on? Somessa omaisuuttaan esittelevät julkkiksetko? Tiedätkö edes, onko se kaikki materia omaa vai velkaa?
Ongelma on se, että some esittää kiiltokuvaelämää, ja yksinkertaiset ei tajua, ettei se ole koko totuus. Kun ei sinne päivitetä pakkomyyntejä ja vaikeuksia, vaan sitä miten muka 'kaikki ' asuu isossa talossa ja siemailee shampanjaa altaalla, milloin ole jahdilla tai New Yorkissa.
Ja sitten koetaan osattomuutta, kun oma elämä ei vastaa kiiltokuvaa. Ja jotenkin se on aina muiden syy.

Kyllä kuuluu, niin järjestelmä on tehty. Me olemme eläkkeemme ansainneet, ansaitkaa te omanne.
Vierailija kirjoitti:
Oskun oppivuodet kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nykyään ylidiagnosoidaan, niin suurten ikäluokkien kohdalla kyllä alidiagnosoitiin. Siellä jäi monet persoonallisuushäiriöt, masennukset ja mielialahäiriöt huomaamatta. Nämä sitten aiheuttivat ongelmia ja kärsimystä asianosaisille itselleen, mutta myös läheisille ja ympäristölle ja aiheuttaa edelleen.
Tässä kohtaa voin antaa anteeksi boomereille. Boomerit ovat aikansa kasvatteja. Sodassa ollut sukupolvi, ja sotaakäynyttä sukupolvea edeltänyt sukupolvi, olivat täynnä fasisteja, jotka halusivat laittaa mt-ongelmaiset kidutusmur.hat.ta.viksi "sanatorioihin" ja muihin "hoitoloihin". Ja laittoivatkin. Tästä syystä boomerit ovat eläneet maailmassa, jossa mt-ongelman myöntämisestä joutuu pakkopaitaan mielisairaalaan, jalkaraudat jaloissa ja lobotomiapora lääkärillä käsillä.
Tämä näkyy mm. siinä, että boomervanhempani uhkailivat minua lapsena tämän tästä "kasvatuslaitokseen" viemisellä, ja että sieltä ei pääse pois. Olivat siis imeneet edellisten sukupolvien fasismin niin kovasti, että jopa hippihenkinen äitini uhkaili kasvatuslaitokseen sulkemisella ( eli ihmisoikeuksien poistamisella), kun olin hänen mielestään käytöshäiriöinen lapsi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että boomerien ahneuden ja yleisesti aiheuttaman yhteiskunnan ja työn tuhon voisi antaa anteeksi.
t. nelikymppinen mies
Miten tuo ahneus ilmeni/ilmenee?
Miten yhteiskunta ja työ on tuhottu?
Jos ei anteeksiantoa, mikä olisi sopiva rangaistus?
Saisiko Pajamäkeläisiltä viimeinkin vastauksen!
Ja ihan turha jeesustella, että aloituksen tarkoituksena on vain tuomita suuren ikäluokan asenne.
Ei, vaan tarkoitus on levittää oskujen fasistista ideologiaa, jota muilla foorumeilla ei saa läpi.
AHNEUS on motiivi näille kirjoituksille, joita aloitetaan muka tosi kertomuksilla.
Vaikka muka ollaan ilmastosta ja omien lasten tulevaisuudesta huolestuneita, ja niiden varjolla syyllistetään aiempi ikäpolvi. Kaiken takaa paljastuu kuitenkin ahneus saada se kaikki pois heiltä ja enemmänkin. Nimen omaan SAADA, ei ansaita.
Tuota katkeruuden määrää. Kun eivät nuo ymmärrä kuolla ajoissa, että lapsukaiset pääsisivät nauttimaan vanhempiensa perinnöistä.
Höps, minäkin olen sanonut koko ajan etten halua perintöä. Haluan, että suuret ikäluokat, kuin myös muut eläkeläiset nyt ja tulevaisuudessa, käyttävät eläkkeensä ja säästönsä niihin hoivamaksuihinsa, ettei nuorempien tarvitse pitää pystyssä kaulaansa myöten velkaista valtiota ja samalla maksaa kasvavaa veroa ansioistaan SEKÄ 25% eläkemaksuja. En edes ajattele omaa velkataakkaani vaan poikani, jonka pitäisi rakentaa omaa elämäänsä velkatakaan ollessa huipussaan 2035.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahvistusharhainen syyttelee suuria ikäluokkia omista epäonnistumistaan.
55-80v narsistit syyttelee täällä nuorempia, JOTKA MAKSAA TEIDÄN KERMAPERSE-ELÄKELÄISTEN ELÄMÄN.
kiitollisuutta kerrakseen.
Jep. Vaikka mitä sankaritarustoja yrittävät keksiä , niin itse eläkekusetukseen dynamiikka ei muutu miksikään. Suuret ikäluokat maksoivat vanhemmilleen isolla porukalla pienet eläkkeet ja sitten maksattavat pieneltä porukalta itselleen isot eläkkeet. Todella häpeällistä käytöstä.
SOT SOT. Kermapersenuoret.
Unohdatte tärkeän asian. Palkoista on peritty työelämän aikana eläkemaksut ja eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö. Ette TE KERMAPERSENUORET!!
"
Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat työeläkemaksulleen 6,5 prosentin reaalituoton, naiset vajaat 8 % ja miehet vajaat 6 %. Tuotto laskee tasaisesti, kunnes 1970-luvulla ja myöhemmin syntyneet saavat reaalituottoa 2,3 %: naiset 2,8 % ja miehet 2 %.[21]Myös nykyarvolla laskettuna suuret ikäluokat saavat nuorempia enemmän vastinetta maksuilleen. 1950-luvun alkuvuosiin mennessä syntyneiden eläkkeiden nykyarvo on suurempi kuin heidän maksamiensa eläkemaksujen, 1960-luvun jälkipuolella tai myöhemmin syntyneillä päinvastoin.[22]
Eron pääsyy on työeläkemaksujen nousu: 1960-luvulla ne olivat 5 %, vuonna 2016 jo noin 24 % palkkasummasta (tästä neljännes näkyy työntekijän palkkalaskelmassa). Jos nykyeläkeläisten eläkkeitä parannettaisiin, vuoden 1990 jälkeen syntyneiden eläkemaksuja pitäisi korottaa vielä yli 10 %-yksikköä enemmän kuin muuten.[22]" Lähde: Wikipedia - Suomen eläkejärjestelmä
Onhan siinä nyt vissi ero jos maksaa 5% tai 25%. Palkallahan tässä ei ole väliä koska kyse on prosenttiosuudesta. Suomessa on yhdistetty järjestelmä, jossa osa maksuun pantavista eläkkeistä otetaan rahastosta ja osa tämän päivän työeläkemaksuista. Tämä siksi, että rahaa on korkotuotonkin kanssa kerätty aiemmin liian vähän ja rahastot olisi syöty hetkessä. Se ei riittäisi edes nykyeläkeläisten tarpeisiin, koska toistan, nostettu eläke on suurempi kuin maksettu eläkemaksu. Jos menisi yksyhteen, korotustarvetta ei olisi tullut, koska säästöt kattaisivat menot automaattisesti, tietenkin.
Kannattaisi ehkä ymmärtää asiaa kokonaisuutena ennen kuin kirjoittaa. Tai ymmärtää edes, mitä on kopioinut.
Työeläkejärjestelmän juuret ovat 1950 ja 1960 lukujen vaihteessa. Siihen asti oli vain kansaneläke, sekin vasta vuodesta 1939 lähtien. Kansaneläke maksettiin/maksetaan verovaroista, siis niistä varoista, joita ne suuret ikäluokatkin työnteollaan kartuttivat. TYEL-maksuja ei ole voitu maksaa ennen kuin järjestelmä on ollut olemassakaan.
Työntekijän työeläkevakuutusmaksu tuli voimaan 1990-luvun alussa, siihen asti TYEL-maksun maksoi kokonaisuudessa työnantaja. Työnantajan TYEL-maksu on v. 2021 on keskimäärin 16,95 %:ia, alle 53 vuotiaan/yli 62 vuotiaantyöntekijän maksama osuus on 7,15 %:ia, ja 53-62 vuotiaan maksama osuus 8,65 %:ia.
Ja onneksi vielä se Lipposen aikainen taitettu indeksi on "syönyt" suurten ikäluokkienkin eläkettä ja olihan tuo eläkekertymäkin pienempi, koska palkatkin olivat pienemmät. Eläkettä ei kertynyt esim. opiskeluajalta, ei myöskään perhevapailta samaan tyyliin kuin nykyään.
Kerättyjä rahastoja ovat olleet kartuttamassa myös ne parjatut suuret ikäluokat, sillä se työnantajan maksama TYEL-maksu on huomioitu palkkaneuvotteluissa osana palkkaa. Kerätyt työeläkemaksut on rahastoitu ja sijoitettu, siksi eläkkeitä voidaan maksaa sijoitusten tuotostakin, säästyy sitä pesämunaa sinunkin eläkkeeseesi.
Kuinka sinä olisit tämän eläkejärjestelmän aikanaan luonut, tyhjästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että boomerien ahneuden ja yleisesti aiheuttaman yhteiskunnan ja työn tuhon voisi antaa anteeksi.
t. nelikymppinen mies "
Miten tuo ahneus ilmeni/ilmenee?
Miten yhteiskunta ja työ on tuhottu?
Jos ei anteeksiantoa, mikä olisi sopiva rangaistus?
Eikö pajamäkeläisiltä vieläkään löydy selkärankaa antaa vastausta.
Pelottaako joutua vastuuseen, esim. vihapuheesta, maalittamisesta ymv.
Totuuden kertominen ei ole vihapuhetta. Luvut löytyvät netistä esim. 40% sosiaaliturvamenoista menee eläkeläisiin ja vain 8 % työttömiin + tuohon lisäksi työeläkkeet. Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa ja eläkkeisiin menee 30 miljardia vuodessa. Eläkkeet on kerätty seuraavasti: vuosina 1963-1983 5 miljardia, 1984-2009 95 miljardia ja vuosina 2010 - 2020 100 miljardia eli suuret ikäluokat olivat jo eläkkeellä, kun tuo 100 miljardia kerättiin. Nyt työssä olevat maksavat isompia eläkemaksuja ja suurin osa niistä rahoista menee nyt eläkkeellä oleville. Kaikki faktat löytyvät netistä virallisilta sivuilta.
Ja se ei ole oikein, että koulutetulle työttömällä tulee karenssi, jos ei tee työmarkkinatuella ja 9 euron kulukorvauksella töitä. Meillä on rahaa maksaa eläkeläisille paljon enemmän eläkettä kotiin kuukaudessa.
Edelleenkään ei tullut vastausta.
Puuttuuko uskallusta?
Rähjätä voi nimettömänä ja ympäripyöreästi, mutta avaimia onneen ei tunnu löytyvän!
Itse sinä rähjäät. Et taida olla ihan terve mieleltäsi. Ja moni eläkeläinen täällä valehtelee esim. eläkkeitä ei ole kerätty itse ja tosiasiat ja luvut löytyvät ihan virallisilta sivuilta. Onneksi meidän nuorempien ei tarvitse auttaa teitä eläkeläisiä. Saatte vielä 100 - vuotiaana siivota ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vanhempien tulisi tukea lapsiaan vaikka he olisivat jo aikuisia.
Kukaan vanhempi ei voi nauttia siitä, että aikuinen lapsi kerää pulloja, jotta saa perheelleen ruokaa tai kyttää tarjouksia kaupasta koska leipäjonoon ei päivällä pääse vaikka matalapalkkaisen työn aikana.
Itse aion tukea lapsiani myös aikuisena. Käyn täyttämässä jääkaappia ruoalla ja ostelen jotain kivaa, jos eivät suoraan rahaa halua ottaa vastaan.
Köyhyys perityy, joten näiden pullonkerääjien vanhemmat olivat niitä, jotka myös keräilivät pulloja eikä heillä ole ollut mahdollisuuksia lapsiaan tukea.
Omassa elinpiirissäni tiedän olevan paljon tätä, että vanhemmat tukevat aikuisia lapsiaan, niin olen tehnyt itsekin ja teen edelleen. Juuri eilen käytiin lapsenlapsen kanssa ostamassa hänelle kesävaatteita. Joskus sitä vaan tulee mieleen, että ei minun vanhempani minulle tai lapsilleni koskaan mitään hankkineet, vaikka sen sukupolven hyvyyttä täällä nyt niin kovasti mainostetaan. Kyllä he sijoittivat kaiken ihan vain itseensä ja omaan elämäänsä. Minulla sen sijaan tämä tukeminen jatkuu nyt siis jo ylipolvisesti, ja tuskin koskaan loppuukaan.
Mieheni sisko, jolla sama tukeminen kaiken aikaa, sanoi tässä kerran, että mitähän noille tytärten lapsille oikein tapahtuisi, jos minä yhtäkkiä kuolisin? 73-vuotiaalle se olisi ihan mahdollista, joku sairauskohtaus tms. Mistä ne hakisi bensarahaa ja milloin mitäkin, kun ne on aina pee aa ja jotain vailla. Pikku hiljaa hän on kuulemma suurin piirtein rahoittanut niiden opiskelukämppien sisustukset ja kodinkoneet ja kaiken mahdollisen, mummo pelastaa joka pulasta.
Hyvä kysymys.
Nyt en osaa ottaa kantaa kuinka olet lapsesi kasvattanut aikoinaan. Meillä ainakin se auttaminen menee vähän toiseen suuntaan: vanhempani eivät ole taloudellisesti minua auttanut opiskelijanakaan, lahjaksi sain tosin joskus rahaa, kiitokset siitä. Nyt kun olen työelämässä ja tienaan ihan mukavasti, järjestän vanhemmilleni reissuja, illallisia ja muutenkin puuhaa, että pysyvät virkeänä. Huolehdin myös heidän mökistään, josta vastineena saan viettää siellä keväisin ja syksyisin aikaa. Taloudellista apua eivät toki tarvitse kun eläkkeensä ovat yhteensä 9000 euroa /kk ja velat on maksettu aikaa sitten. Perintönsä ei kiinnosta minua pätkän vertaa, toivoisin mieluummin, että käyttäisivät eläkettään palveluiden ostamiseen niin ei tarvitsisi valittaa kuinka raskasta on siivota tai kuinka terveyskeskuksessa on huono palvelu. Työllistäsivät samalla nuorempiaan oikealla palkkatyöllä, eikä meidän lasten tarvitsisi omien töiden päälle vielä autella heitä.
Trolli, noita eläkkeitä saa tuskin kukaan. Ihan soopaa selittää että maassa jossa mediaanipalkka on siinä 3000, tavallinen eläke olisi 4500. Ei ole, enemmistö saa sen 1200 , minkä saa tulonsiirtoina sekin joka ei ole ollut veronmaksaja 45 vuotta, vaan pelkästään nauttinut hyvinvoinnista jonka aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet. Pietarin trolli kylvää valheilla eripuraa.
Isäni eläke on yli 7000 euroa kuukaudessa. Siitä valtioneläkettä valtaosa kun on ollut johtavassa asemassa valtionhallinnossa eräässä sairaanhoitopiirissä, osa kuntaeläkettä kun on ollut työssä myös kunnallisen palvelun tuottajana, pieni osa yksityispraktiikan työnantajan maksamaa eläkettä ja vielä pieni puolustusvoimain palveluksessa tienattua eläkettä. Jos tarvitset tarkempia tietoja niin laita ihmeessä sähköpostiosoitteesi niin chattaillaan pikkuisen.
Olen lopen kyllästynyt siihen, että jos se oman kapoisen elämänpiirin tuoma ymmärrys ei riitä pärjäämään keskustelussa niin aletaan välittömästi huutaa trollia. Tutustupa vähän tarkemmin tilastoihin suurista eläkkeistä sekä varallisuuden jakautumisesta sekä kehityksestä eri ikäluokkien välillä, sinä laput silmillä elelevä demari.
No sitten varmaan ymmärrät, että isäsi kuuluu todella pieneen vähemmistöön, eikä hänen perusteellaan pitäisi arvioida koko ikäluokkaa. Olen yli 50 ja kunnan hallinnossa esimiehenä, saan nippa nappa bruttopalkkaa sen, mitä isäsi saa eläkettä, ja tulen saamaan (67 v) eläkettä noin 2000 bruttona. Minutkin on täällä jo teilattu kermaperseboomeriksi.
Mikä v*ttu teitä 50+ tyyppejä vaivaa, että tulette tänne myötäloukkaantumaan? Ketju koskettaa pääsääntöisesti 60-80v ihmisiä, joilla on ihan tosiasiallisesti käynyt aikuisuusvuosina hillitön munkki, kun osuivat syntymään maailmanhistorian kovimpaan elintasonousuun. Tätä yrittää vanhat täällä kiistää, mutta asia on ekonomistien todistama: elintasonousu Suomessa ja monessa muussa länsimaassa välillä 1950-2000 oli hillitön, ja keskipalkkaisen ihmisen ostovoima on ollut maasta riippuen kovimmillaan 50-, 60-, 70-, tai 80-luvulla.
50-55 -vuotiaat ovat ensimmäinen ikäryhmä, joka on tässä hommassa ainakin osittain ottanut takkiin. Teissä on paljon porukkaa, jotka ovat ensimmäisinä joutuneet kokemaan maistiaiset siitä työelämästä, jossa millenniaalit ovat eläneet koko elämänsä. Miksi siis tulet myötäloukkaantumaan seitsemänkymppisten varakkaiden eläkeläisten puolesta?
Se vaivaa, että me olemme eläneet jo 70-luvulla, me tiedämme kokemuksesta millaista 'auvoa' se elämä oli ennen. Millainen oli elintaso, ja sekin oli parempi kun mitä suuret ikäluokat sai. Mutta nykyaikaan verrattuna elettiin köyhyysrajan alla.
Haluamme pysyä faktassa, eikä lietsoa turhaa sukupolviriitaa.
Sukupolviriitaa lietsoo juuri se, että tässä keskustelussa harva ymmärtää sen, että eri sukupolvien elintasoa eri aikakausina ei voi verrata keskenään. Vertailu tulee tehdä ns. ryhmän sisällä. Sillä ei ole merkitystä köyhyyskokemuksen kanssa, että miten elettiin 50 vuotta sitten vs. miten eletään tänään. Jos sinulla on tänä päivänä alhaisempi elintaso mitä verrokkiryhmälläsi (= tänä päivänä elävät ihmiset), koet itsesi köyhemmäksi, jne.
Jopa minä, 1971 syntynyt henkilö, ymmärrän hyvin tämän 20 - 40 - sukupolvikokemuksen epäreiluudesta, sillä sitähän se on. He ovat syntyneet ajankohtana, johon sijoittuu murros työelämässä ja mm. eläkejärjestelmässä. Myös suuret ikäluokat elivät murroksen aikaa. Merkittävä ero on kuitenkin siinä, että suuret ikäluokat elivät aikana, jolloin murros oli positiivinen ja lisäsi heidän elintasoaan kerta toisensa jälkeen. Tänä päivänä murros on kuitenkin suurelle osalle 20 - 40 vuotiaita negatiivinen, kerta toisensa jälkeen.
Korjaantuuko asia menneisyydestä syyllistämällä?
Miksi verrata menneeseen, miksei niihin joilla nyt menee hyvin. Missä he onnistuivat, tekivät parempia valintoja jne.?
Menkää nuoriso duuniin, älkääkä ulisko. Nythän on työvoimapula.
Vierailija kirjoitti:
Mites eläkeläisiltä sujuu teams, wilmat sun muut?
Tämä on niin hassu kommentti, että on pakko vastata. Jos ajattelet, että kaikki ohjelmistot on kehitetty viimeisen viiden tai kymmenen vuoden aikana, niin olet väärässä. Erilaisia ohjelmistoja ERP:stä tietokantoihin ja suunnitteluohjelmistoihin on käytetty työpaikoilla vuosikymmeniä ja internetkin otti ensimmäiset askeleensa jo 80-luvulla.
Teams, Wilma ja ilmeisesti ne "sun muut" ohjelmistotkin ovat sieltä yksinkertaisimmasta päästä käyttää, joten ei ihme, ellei työpaikkoja sellaisella IT-osaamisella välttämättä löydy. Itse, vaikka eläkeläismummeli olenkin, opiskelin ensimmäisen ohjelmointikieleni jo 70-luvulla ja osaan myös käyttää lukuisia muiden koodaamia ohjelmistoja.
ikäloppu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahvistusharhainen syyttelee suuria ikäluokkia omista epäonnistumistaan.
55-80v narsistit syyttelee täällä nuorempia, JOTKA MAKSAA TEIDÄN KERMAPERSE-ELÄKELÄISTEN ELÄMÄN.
kiitollisuutta kerrakseen.
Jep. Vaikka mitä sankaritarustoja yrittävät keksiä , niin itse eläkekusetukseen dynamiikka ei muutu miksikään. Suuret ikäluokat maksoivat vanhemmilleen isolla porukalla pienet eläkkeet ja sitten maksattavat pieneltä porukalta itselleen isot eläkkeet. Todella häpeällistä käytöstä.
SOT SOT. Kermapersenuoret.
Unohdatte tärkeän asian. Palkoista on peritty työelämän aikana eläkemaksut ja eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö. Ette TE KERMAPERSENUORET!!
"
Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 1940 syntyneet saavat työeläkemaksulleen 6,5 prosentin reaalituoton, naiset vajaat 8 % ja miehet vajaat 6 %. Tuotto laskee tasaisesti, kunnes 1970-luvulla ja myöhemmin syntyneet saavat reaalituottoa 2,3 %: naiset 2,8 % ja miehet 2 %.[21]Myös nykyarvolla laskettuna suuret ikäluokat saavat nuorempia enemmän vastinetta maksuilleen. 1950-luvun alkuvuosiin mennessä syntyneiden eläkkeiden nykyarvo on suurempi kuin heidän maksamiensa eläkemaksujen, 1960-luvun jälkipuolella tai myöhemmin syntyneillä päinvastoin.[22]
Eron pääsyy on työeläkemaksujen nousu: 1960-luvulla ne olivat 5 %, vuonna 2016 jo noin 24 % palkkasummasta (tästä neljännes näkyy työntekijän palkkalaskelmassa). Jos nykyeläkeläisten eläkkeitä parannettaisiin, vuoden 1990 jälkeen syntyneiden eläkemaksuja pitäisi korottaa vielä yli 10 %-yksikköä enemmän kuin muuten.[22]" Lähde: Wikipedia - Suomen eläkejärjestelmä
Onhan siinä nyt vissi ero jos maksaa 5% tai 25%. Palkallahan tässä ei ole väliä koska kyse on prosenttiosuudesta. Suomessa on yhdistetty järjestelmä, jossa osa maksuun pantavista eläkkeistä otetaan rahastosta ja osa tämän päivän työeläkemaksuista. Tämä siksi, että rahaa on korkotuotonkin kanssa kerätty aiemmin liian vähän ja rahastot olisi syöty hetkessä. Se ei riittäisi edes nykyeläkeläisten tarpeisiin, koska toistan, nostettu eläke on suurempi kuin maksettu eläkemaksu. Jos menisi yksyhteen, korotustarvetta ei olisi tullut, koska säästöt kattaisivat menot automaattisesti, tietenkin.
Kannattaisi ehkä ymmärtää asiaa kokonaisuutena ennen kuin kirjoittaa. Tai ymmärtää edes, mitä on kopioinut.
Työeläkejärjestelmän juuret ovat 1950 ja 1960 lukujen vaihteessa. Siihen asti oli vain kansaneläke, sekin vasta vuodesta 1939 lähtien. Kansaneläke maksettiin/maksetaan verovaroista, siis niistä varoista, joita ne suuret ikäluokatkin työnteollaan kartuttivat. TYEL-maksuja ei ole voitu maksaa ennen kuin järjestelmä on ollut olemassakaan.
Työntekijän työeläkevakuutusmaksu tuli voimaan 1990-luvun alussa, siihen asti TYEL-maksun maksoi kokonaisuudessa työnantaja. Työnantajan TYEL-maksu on v. 2021 on keskimäärin 16,95 %:ia, alle 53 vuotiaan/yli 62 vuotiaantyöntekijän maksama osuus on 7,15 %:ia, ja 53-62 vuotiaan maksama osuus 8,65 %:ia.
Ja onneksi vielä se Lipposen aikainen taitettu indeksi on "syönyt" suurten ikäluokkienkin eläkettä ja olihan tuo eläkekertymäkin pienempi, koska palkatkin olivat pienemmät. Eläkettä ei kertynyt esim. opiskeluajalta, ei myöskään perhevapailta samaan tyyliin kuin nykyään.
Kerättyjä rahastoja ovat olleet kartuttamassa myös ne parjatut suuret ikäluokat, sillä se työnantajan maksama TYEL-maksu on huomioitu palkkaneuvotteluissa osana palkkaa. Kerätyt työeläkemaksut on rahastoitu ja sijoitettu, siksi eläkkeitä voidaan maksaa sijoitusten tuotostakin, säästyy sitä pesämunaa sinunkin eläkkeeseesi.
Kuinka sinä olisit tämän eläkejärjestelmän aikanaan luonut, tyhjästä?
Moni on jäänyt eläkkeelle jo 1990-luvun lopussa eli ei ole maksanut maksanut eläkemaksuja oikein lainkaan. Suuret ikäluokat maksoivat vanhemmilleen pienen kansaneläkkeen ja eläkeläisiä oli vähemmän.
Sijoitukset eivät myöskään paljoa tuota. 6 miljardia vuodessa, kun eläkkeitä maksetaan 30 miljardia vuodessa, vertauksena työttömyyskorvaukset 5 miljardia. Lisäksi eläkeläisten pelkät hoitokotimaksut verovaroista olivat viime vuonna 5 miljardia ja terveydenhoito 6000 euroa/eläkeläinen vuodessa ja kehtaatte vielä valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pesin kesätöinä vanhusten peppuja vuodeosastolla vuonna 1982. Varmaan sieltä nytkin saisi kylvettäjänä kesätöitä, jos kävisi ajoissa kysymässä. :D
Erikoistehtävä, jota me kaikki nuoret kesäsijaiset pelättiin, oli se, jos vanhuksella on paha ummetus, silloin otettiin hanska käteen ja kaivettiin uloste varovasti sormella ulos.
Ei ole enää erikseen kylvettäjiä. Lähihoitajat hoitavat myös suihkutukset ja onneksi ummetuksen hoitoon löytyy tehokkaita lääkkeitä, ei tarvitse enää kaivaa.
Tiedän. Annoin tämän vaan esimerkkinä siitä, millaisiin tehtäviin sitä oli taivuttava silloin ennen vanhaan. Myös potilaiden nostelu on nykyään helpompaa. Mutta silti niitä hommia ei haluta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vanhempien tulisi tukea lapsiaan vaikka he olisivat jo aikuisia.
Kukaan vanhempi ei voi nauttia siitä, että aikuinen lapsi kerää pulloja, jotta saa perheelleen ruokaa tai kyttää tarjouksia kaupasta koska leipäjonoon ei päivällä pääse vaikka matalapalkkaisen työn aikana.
Itse aion tukea lapsiani myös aikuisena. Käyn täyttämässä jääkaappia ruoalla ja ostelen jotain kivaa, jos eivät suoraan rahaa halua ottaa vastaan.
Köyhyys perityy, joten näiden pullonkerääjien vanhemmat olivat niitä, jotka myös keräilivät pulloja eikä heillä ole ollut mahdollisuuksia lapsiaan tukea.
Omassa elinpiirissäni tiedän olevan paljon tätä, että vanhemmat tukevat aikuisia lapsiaan, niin olen tehnyt itsekin ja teen edelleen. Juuri eilen käytiin lapsenlapsen kanssa ostamassa hänelle kesävaatteita. Joskus sitä vaan tulee mieleen, että ei minun vanhempani minulle tai lapsilleni koskaan mitään hankkineet, vaikka sen sukupolven hyvyyttä täällä nyt niin kovasti mainostetaan. Kyllä he sijoittivat kaiken ihan vain itseensä ja omaan elämäänsä. Minulla sen sijaan tämä tukeminen jatkuu nyt siis jo ylipolvisesti, ja tuskin koskaan loppuukaan.
Mieheni sisko, jolla sama tukeminen kaiken aikaa, sanoi tässä kerran, että mitähän noille tytärten lapsille oikein tapahtuisi, jos minä yhtäkkiä kuolisin? 73-vuotiaalle se olisi ihan mahdollista, joku sairauskohtaus tms. Mistä ne hakisi bensarahaa ja milloin mitäkin, kun ne on aina pee aa ja jotain vailla. Pikku hiljaa hän on kuulemma suurin piirtein rahoittanut niiden opiskelukämppien sisustukset ja kodinkoneet ja kaiken mahdollisen, mummo pelastaa joka pulasta.
Hyvä kysymys.
Nyt en osaa ottaa kantaa kuinka olet lapsesi kasvattanut aikoinaan. Meillä ainakin se auttaminen menee vähän toiseen suuntaan: vanhempani eivät ole taloudellisesti minua auttanut opiskelijanakaan, lahjaksi sain tosin joskus rahaa, kiitokset siitä. Nyt kun olen työelämässä ja tienaan ihan mukavasti, järjestän vanhemmilleni reissuja, illallisia ja muutenkin puuhaa, että pysyvät virkeänä. Huolehdin myös heidän mökistään, josta vastineena saan viettää siellä keväisin ja syksyisin aikaa. Taloudellista apua eivät toki tarvitse kun eläkkeensä ovat yhteensä 9000 euroa /kk ja velat on maksettu aikaa sitten. Perintönsä ei kiinnosta minua pätkän vertaa, toivoisin mieluummin, että käyttäisivät eläkettään palveluiden ostamiseen niin ei tarvitsisi valittaa kuinka raskasta on siivota tai kuinka terveyskeskuksessa on huono palvelu. Työllistäsivät samalla nuorempiaan oikealla palkkatyöllä, eikä meidän lasten tarvitsisi omien töiden päälle vielä autella heitä.
Trolli, noita eläkkeitä saa tuskin kukaan. Ihan soopaa selittää että maassa jossa mediaanipalkka on siinä 3000, tavallinen eläke olisi 4500. Ei ole, enemmistö saa sen 1200 , minkä saa tulonsiirtoina sekin joka ei ole ollut veronmaksaja 45 vuotta, vaan pelkästään nauttinut hyvinvoinnista jonka aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet. Pietarin trolli kylvää valheilla eripuraa.
Isäni eläke on yli 7000 euroa kuukaudessa. Siitä valtioneläkettä valtaosa kun on ollut johtavassa asemassa valtionhallinnossa eräässä sairaanhoitopiirissä, osa kuntaeläkettä kun on ollut työssä myös kunnallisen palvelun tuottajana, pieni osa yksityispraktiikan työnantajan maksamaa eläkettä ja vielä pieni puolustusvoimain palveluksessa tienattua eläkettä. Jos tarvitset tarkempia tietoja niin laita ihmeessä sähköpostiosoitteesi niin chattaillaan pikkuisen.
Olen lopen kyllästynyt siihen, että jos se oman kapoisen elämänpiirin tuoma ymmärrys ei riitä pärjäämään keskustelussa niin aletaan välittömästi huutaa trollia. Tutustupa vähän tarkemmin tilastoihin suurista eläkkeistä sekä varallisuuden jakautumisesta sekä kehityksestä eri ikäluokkien välillä, sinä laput silmillä elelevä demari.
No sitten varmaan ymmärrät, että isäsi kuuluu todella pieneen vähemmistöön, eikä hänen perusteellaan pitäisi arvioida koko ikäluokkaa. Olen yli 50 ja kunnan hallinnossa esimiehenä, saan nippa nappa bruttopalkkaa sen, mitä isäsi saa eläkettä, ja tulen saamaan (67 v) eläkettä noin 2000 bruttona. Minutkin on täällä jo teilattu kermaperseboomeriksi.
Mikä v*ttu teitä 50+ tyyppejä vaivaa, että tulette tänne myötäloukkaantumaan? Ketju koskettaa pääsääntöisesti 60-80v ihmisiä, joilla on ihan tosiasiallisesti käynyt aikuisuusvuosina hillitön munkki, kun osuivat syntymään maailmanhistorian kovimpaan elintasonousuun. Tätä yrittää vanhat täällä kiistää, mutta asia on ekonomistien todistama: elintasonousu Suomessa ja monessa muussa länsimaassa välillä 1950-2000 oli hillitön, ja keskipalkkaisen ihmisen ostovoima on ollut maasta riippuen kovimmillaan 50-, 60-, 70-, tai 80-luvulla.
50-55 -vuotiaat ovat ensimmäinen ikäryhmä, joka on tässä hommassa ainakin osittain ottanut takkiin. Teissä on paljon porukkaa, jotka ovat ensimmäisinä joutuneet kokemaan maistiaiset siitä työelämästä, jossa millenniaalit ovat eläneet koko elämänsä. Miksi siis tulet myötäloukkaantumaan seitsemänkymppisten varakkaiden eläkeläisten puolesta?
Se vaivaa, että me olemme eläneet jo 70-luvulla, me tiedämme kokemuksesta millaista 'auvoa' se elämä oli ennen. Millainen oli elintaso, ja sekin oli parempi kun mitä suuret ikäluokat sai. Mutta nykyaikaan verrattuna elettiin köyhyysrajan alla.
Haluamme pysyä faktassa, eikä lietsoa turhaa sukupolviriitaa.
Sukupolviriitaa lietsoo juuri se, että tässä keskustelussa harva ymmärtää sen, että eri sukupolvien elintasoa eri aikakausina ei voi verrata keskenään. Vertailu tulee tehdä ns. ryhmän sisällä. Sillä ei ole merkitystä köyhyyskokemuksen kanssa, että miten elettiin 50 vuotta sitten vs. miten eletään tänään. Jos sinulla on tänä päivänä alhaisempi elintaso mitä verrokkiryhmälläsi (= tänä päivänä elävät ihmiset), koet itsesi köyhemmäksi, jne.
Jopa minä, 1971 syntynyt henkilö, ymmärrän hyvin tämän 20 - 40 - sukupolvikokemuksen epäreiluudesta, sillä sitähän se on. He ovat syntyneet ajankohtana, johon sijoittuu murros työelämässä ja mm. eläkejärjestelmässä. Myös suuret ikäluokat elivät murroksen aikaa. Merkittävä ero on kuitenkin siinä, että suuret ikäluokat elivät aikana, jolloin murros oli positiivinen ja lisäsi heidän elintasoaan kerta toisensa jälkeen. Tänä päivänä murros on kuitenkin suurelle osalle 20 - 40 vuotiaita negatiivinen, kerta toisensa jälkeen.
Mikä sun verrokkiryhmä on? Somessa omaisuuttaan esittelevät julkkiksetko? Tiedätkö edes, onko se kaikki materia omaa vai velkaa?
Ongelma on se, että some esittää kiiltokuvaelämää, ja yksinkertaiset ei tajua, ettei se ole koko totuus. Kun ei sinne päivitetä pakkomyyntejä ja vaikeuksia, vaan sitä miten muka 'kaikki ' asuu isossa talossa ja siemailee shampanjaa altaalla, milloin ole jahdilla tai New Yorkissa.
Ja sitten koetaan osattomuutta, kun oma elämä ei vastaa kiiltokuvaa. Ja jotenkin se on aina muiden syy.
Tuo on totta. Kun jokainen katsoo olevansa oikeutettu siihen korkeimman 10 % tulotasoon koska some näyttää että näin kaikki elävät (vaikka oikeasti enemmistö ei elä) , niin yhtälöhän on mahdoton. Nykysukupolvi on kadehtijoiden sukupolvi, elämä menee ohi muita kadehtiessa, eikä huomata, että materiaa on jo ihan tarpeeksi.
7000 e eläke valtiolla on lottovoiton todennäköisyys, ja koskee ihan muutamaa pääjohtajaa. Keskieläke on yhä se alle 2000.