Lue keskustelun säännöt.
Haluatko kysyä, miltä se masennus ihan oikeasti tuntuu?
24.06.2014 |
Mä voin kertoa. Ihan kaiken. Tuntuu, ettei moni oikein ymmärrä sen olevan oikeasti sairaus. Aika tappavakin. Ja vielä siksikin ahdistava sairaus, ettei sitä tajua ellei koe itse.
Ihmiset ovat kummallisia. En aina käsitä, miksi toiset asiat kuuluvat ja toiset eivät sympatian ja empatian piiriin.
N23
Kommentit (46)
"Ei ole varaa masentua..." No miksi niitä pienten lasten vanhempia sitten masentuu vaikkei niillä olisi varaa?
Itsekin joskus masennuin vaikka olin monen pienen käytännössä melkein yksinhuoltaja. Järki sanoi etten voi enkä saa masentua mutta eipä auttanut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liittykää vertaistuki ryhmiin niin olo helpottuu jo edes pienen murusen verran. Tai näin ainakin itselläni.
Epävakaa ja bipolaarihäiriö ei ole sama asia. Molempia voi toki sairastaa samaan aikaan.
Masennus? Se kun makaat käpertyneenä tuskaasi ja mietit mitä kirjoittaa jäähyväiskirjeisiin. Se, kun ymmärrät että siinä vaiheessa ei vain ole enää mitään kerrottavaa jälkipolville. Pelkkä ammottava tyhjyys. Ainoat tunteet jotka tunnet ovat raastava tuska, toivottomuus ja tyhjyys. Invalidisoiva ja halvaannuttava olotila joka tappaa sinut sisältä päin. Kerroin kuvailin sen lääkärille niin että olen jo kuollut mutten vain pääse nahoistani eroon.
Ajattelen vieläkin kuolemaa päivittäin. Muodossa tai toisessa. Se on ihan okei ja hyväksyttävä olotila, tiedän että en koskaan pääse siitä irti ja osaan tavallaan pitää sitä irrallaan itsestäni. Se on kuin mörkö, varjo, joka koko ajan on läsnä. Se että en halua olla. Sitten kun mieli laskee liikaa nuo ajatukset saavat vallan ja se on todella vaarallista.
Joka kerta kun vaivun niihin pahimpiin oloihin mietin että kuinka kauan tätä pitäisi muka jaksaa vielä? Koska olen kärsinyt tarpeeksi että saisi jo luovuttaa. Uudestaan ja uudestaan.
Ei sanat riitä kuvailemaan masennusta. Se ei ole edes helvetti. Olet ypöyksin toivottomuuden suossa, sakeassa sumussa, ilman valon häivääkään. Rukoilet kuolemaa että pääsisit siitä kaikesta eroon.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:50"]
No miltä se sitten tuntuu?
Tuntuuko se erilaiselta kuin ihmisen normaalisti tuntema suru ja ahdistus ja epätoivo? Tuntuuko se erilaiselta kuin se, kun kuulee lapsensa olevan vakavasti sairas ja maailmalta putosi pohja? Kun ei enää näe valoa, sattuu sydämeen kuin puukkoja siihen iskettäisi ja naamalla olisi hengittämisen estävä raato. Kun jokainen aamu alkaa raskaana, jokainen päivä jatkuu raskaana, jokainen ilta päättyy raskaana?
Siltäkö se tuntuu, vai pahemmalta?
Ei minulla ole varaa "masentua", minun lapseni tarvitsee minua. En voi vain maata ja itkeä, minun täytyy hoitaa kaikki asiat vaikka olo on kuin helvetistä.
Miltä sinun masennuksesi tuntuu?
[/quote]
Sinulla on hankala tilanne ja surua, mutta ei varsinaista masennusta. Ehkä sinua suojaa masennukselta se, että näet sen syyn, miksi susta tuntuu kamalalta.
Masennus on kuin susta tuntuisi juuri kaikelta tuolta, mutta olet jostain syystä kadottanut tiedon siitä, miksi. Silloinhan ei ole toivoa, eikä tiedä, mihin suuntaan mennä, missä paranee. Koska on ihan sumussa.
Olen kokenut nuo molemmat, kaksikymmenvuotisen masennuksen, joka on ilmeisesti syntynyt lapsena kun en ole käsittänyt mitä tapahtuu. Miksi äiti on minulle vihainen, miksi minua syytetään hänen pahasta olostaan jne. Kaikki se purkautui minussa 20-vuotiaana, enkä osannut surra mitään tiettyä tapahtumaa, koska olin ollut about 4-8 -vuotias, kun nämä sekavat asiat tapahtuivat, enkä saanut silloin apua.
Sitten paranin, tajusin, miksi kaikki kroonistui, ja sain hetken elää normaalia elämää. Kunnes minulle tuli uusi suru. Sen enempää erittelemättä millainen (ei onneksi mikään lapsiin liittyvä) tilanteeni oli tavallaan samanlainen kuin sinulla; tiedän, mikä minua vaivaa.
Tilanne on vieläkin päällä, mutta tämä on aivan erilaista kuin se aiempi masennus. Siis toimintakyvyn kannalta. Minä käyn töissä ja jaksan just ja just hoitaa kotia ja lapset, mies onneksi toki apuna.
Lisäksi masentuneella on luultavasti yksi toinenkin ratkaiseva asia eri lailla kuin sinulla: aivokemia. Jos se on sinulla tervettä, surunkin kanssa pysyt tomintakykyisempänä, kuin sellainen ihminen, jonka aivokemia on sekaisin. Itselläni kaksikymmenvuotisen masennuksen loppu oli, kun aivokemiassa saatiin hormonitasot, jotka ylläpitivät välittäjäaineiden matalaa tasoa korjattua (kilpirauhashormonit). Nyt kun mulla on ulkoisesti vaikeaa mutta aivokemia pelaa, pystyn olemaan pystyssä ja toimimaan, vaikka kaikki muuten muistuttaa surullista oloani sen kahdenkymmenen vuoden masennuksen aikana. Tiedän nyt myös, että tämä tilanne ja suru loppuu joskus koska ennen kaikkea tiedän, mitä surra, eikä kaikki ole vain epämääräistä möykkyä.
Voisikohan minulle vielä joku asiasta ymmärtävä selittää maanis-depressiivisyyden ja tämän, jonka tajusin aivan sataprosentttisesti mulla olevan. Eli epävakaa persoonallisuushäiriö. Miten ne eroaa/ onko niissä samaa?
Mä kuvittelin selviäväni, mutta sitten vaa romahdin ja KTM muuttuikin hulluks ja sama sekin missä palstoilla pyörin, miten puhun.. mutta. Kiitos jos osaatte auttaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei sinä masennuksen kanssa kamppaileva. Itselläni on myös diagnosoitu vakava masennus. Olen saanut apua mielialalääkkeestä nimeltään Cipralex, kaikille se ei tietenkään sovi. Olen käynyt Jeesuksen kanssa asioita läpi, kun tulin uskoon yli 20 vuotta sitten. Rukoile häneltä apua,saat sitä aivan varmasti. Ei tarvitse esittää mitään eikä juurtajaksaen kertoa, Jeesus on maailmankaikkeuden Herra ja tuntee sinun kipusi ja asiasi. Hän näkee kaiken. Hän rakastaa ihmistä ja on antanut itsensä meidän tähden että meillä olisi rauha hänen Jumalan kanssa, olisi tulevaisuus ja toivo ja iankaikkinen elämä tämän maailman kaiken kurjuuden ja epätoivon jälkeen. Jeesus on ristillä sovittanut kaikki syntisi. Rukoile häntä niin saat huomata jos olet tosissasi että Hän elää ja vastaa rukouksiin! Siunausta ja toivoa huomiseen =) t.kovia kokenut
v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalontoverisi N22 :-( eipä oikein ole mitään kysyttävää.. mutta voimia! Masennuksenkin kanssa voi "oppia" elämään!
<3
No miltä se sitten tuntuu?
Tuntuuko se erilaiselta kuin ihmisen normaalisti tuntema suru ja ahdistus ja epätoivo? Tuntuuko se erilaiselta kuin se, kun kuulee lapsensa olevan vakavasti sairas ja maailmalta putosi pohja? Kun ei enää näe valoa, sattuu sydämeen kuin puukkoja siihen iskettäisi ja naamalla olisi hengittämisen estävä raato. Kun jokainen aamu alkaa raskaana, jokainen päivä jatkuu raskaana, jokainen ilta päättyy raskaana?
Siltäkö se tuntuu, vai pahemmalta?
Ei minulla ole varaa "masentua", minun lapseni tarvitsee minua. En voi vain maata ja itkeä, minun täytyy hoitaa kaikki asiat vaikka olo on kuin helvetistä.
Miltä sinun masennuksesi tuntuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ihan mielenkiintoista kuulla. Omasta puolestani voin sanoa, ettei hankala masennus tunnu miltään. Kaikki tunteet katoavat ja jäljelle jää vain ihmisen kuori, joka voi tuijottaa seinää tai olla tuijottamatta, ihan se ja sama. Ei tee kipeää, ei itketä, ei naurata, sielu on kuin kelmuun kääritty. N43
En halua kuulla, koska tiedän. Se tuntuu siltä kuin kaikkialta särkisi ikään kuin kuumeessa, vaikka kuumetta ei ole. Siltä kuin nilkoissa olisi kävelemistä haittaavat painot, vaikka ei ole. Siltä että toivoo maailmanloppua enemmän mitään muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:53"]
En halua kuulla, koska tiedän. Se tuntuu siltä kuin kaikkialta särkisi ikään kuin kuumeessa, vaikka kuumetta ei ole. Siltä kuin nilkoissa olisi kävelemistä haittaavat painot, vaikka ei ole. Siltä että toivoo maailmanloppua enemmän mitään muuta.
[/quote]
Ja tähän haluaisin vielä lisätä että se ei tunnu samalta kuin olisi esim. hyvin huolissaan lastensa kohtalosta tai muusta merkityksellisestä asiasta. Olen siis ollut masentunut ja ei-masentunut, kumpinakin aikoina on ollut sekä oikeita tärkeitä huolia että ei niinkään vakavia. Sillä ei ole ollut kovin suurta vaikutusta masennukseen. On ollut vakavia lapsihuolia niin että olen ollut masentunut, ja niin että en ole ollut. Toki on ollut helpompi hoitaa asioita silloin kun en ole ollut masentunut.
Se ei tähän yhtälöön edes pääse että en ole ollut onnellinen hyvin pitkään aikaan. Onnellisuus ei ole mitenkään välttämätöntä että voisi päästä masennuksesta. Tällä hetkellä en ole masentunut vaikka olenkin onneton.
Tässä tilanne, eikö herätä muuta kuin vihaa ja inhoa ja hyi mitä saastaa. Vastatkaa aidosti, anonymiteetista huolimatta ja juuri siksi, provoilematta. On minusta muutenkin noloa aukoa päätään vain koska voi.
Mutta, tässä eräs tilanne meidän kotoa:
Huusin miehelleni, että haluan kuolla. Haluan hypätä parvekkeelta ja tappaa itseni, kukaan ei minua estä. Mies sai minut istumaan alas ja rauhoittumaan. Join alkoholia sinä iltana siis.
Istuin hetken ja olin ajatuksissani ja yhtäkkiä raivostuin siitä, että mies soittaa minusta huonoa musiikkia(!?). Menin vessaan keittiön ja veitsen kautta, lukitsin sen ja viilsin hirveän itkun jälkeen oikealla kädellä vasenta rannetta kovaa.
Huusin kuin hullu, aivan järjetön kipu, vaikka olin humalassa. Säikähdin itsekin aivan älyttömästi ja huusin miehelle, että tule tänne vessaan, en halua kuolla ja menin paniikkiin.
Mieheni sitoi todella tiukkaan käteni, soitti vanhemmilleni ja veljelleni vastusteluista huolimatta ja tilasi ambulanssin. Tikattiin kuudella tikillä ja olen hengissä.
Koko elämästäni olen kiitollinen näille ihmisille. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap, tämä sulle:
Epävakaa persoonallisuushäiriö
Lääkärikirja Duodecim
5.2.2010
psykiatrian erikoislääkäri Maaria Koivisto ja psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Korkeila
Epävakaan persoonallisuushäiriön oirekuva
Samanaikaiset sairaudet
Epävakaan persoonallisuushäiriön tausta ja syyt
Epävakaan persoonallisuushäiriön kulku ja ennuste
Epävakaan persoonallisuushäiriön hoito
Epävakaan persoonallisuushäiriön itsehoito
Epävakaata persoonallisuutta luonnehtivat ajoin hyvinkin voimakas psyykkinen kipu sekä epätoivoiset yritykset tulla toimeen tämän tuskan kanssa. Epävakaisista mielialoista kärsivä kokee usein olevansa kuin vereslihalla: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu hyvin voimakkaasti. Jos vielä vaikkapa seurustelusuhteessa on kuormaa tai muissa ihmissuhteissa tapahtuu jotakin kurjaa, voi kehittyä kriisi, suunnattoman pahan olon ja epätoivon mielentila. Tunteet tuntuvat vievän mukanaan, ja äärimmäisen tuskan vaimentamiseksi ihminen saattaa vahingoittaa itseään esimerkiksi viiltämällä tai yliannostelemalla lääkkeitä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön oirekuva
Mielialan vaihtelevuus on epävakaan persoonallisuuden keskeinen piirre. Mieliala vaihtelee tiheästi, päivittäin joko itsestään tai tilanteiden mukaan. Tämä ilmenee tiheinä muutoksina alakuloiseen tai masentuneeseen, ärtyneeseen, ahdistuneeseen, epätoivoiseen tai vihaiseen mielialaan.
Ihminen voi tulla vihaiseksi ja menettää itsehillintänsä erityisesti menettäessään huolenpidon tai kokiessaan välinpitämättömyyttä tai laiminlyöntiä. Viha voi yltyä suoranaiseksi raivoksi, jonka ilmaisu voi olla rajua, kuten esineiden heittelemistä tai tappelemista.Myöspäinvastainen tilanne, vaikeus ilmaista jämäkkyyttä tai vihaisuutta silloin kun tämä olisi asianmukaista, on hyvin tavallista.
Ihmissuhteet voivat osaltaan laukaista tunteiden ailahtelua epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä. Tuoreissa tutkimuksissa on havaittu, että epävakaisista mielentiloista kärsivät voivat olla keskimääräistä herkempiä havaitsemaan muiden ihmisten tunteita heidän ilmeistään. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän ihmissuhteet voivat muodostua epävakaisiksi ja intensiivisiksi, ts. niihin voi liittyä hyvin voimakkaita tunteita ja suhtautumistavan vaihteluita. Ihminen voi kokea toisen ihmisen eri hetkinä eri tavalla, esimerkiksi toisina hetkinä kaikkena, mitä hän on aina halunnut ja toisina hetkinä todella inhottavana.
Hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelko on yleistä. Yksinäisyyttä voi olla vaikea kestää. Yksin jääminen voi tuntua suunnattomana turvattomuutena, joka on kuin pienen lapsen hätää. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän läheisiä ihmissuhteita voivat sävyttää epätoivoiset yritykset estää toista hylkäämästä esimerkiksi tarkistelemalla, takertumalla toiseen tai anelemalla häntä olemaan jättämättä.
Persoonallisuuden epävakauteen voi liittyä identiteetin epävakaus. Identiteetti tarkoittaa vakaata kokemusta itsestä, joka mahdollistaa itsen kokemisen samana, jatkuvana ja yhtenäisenä hetkestä toiseen. Identiteettihäiriöstä kärsivä sitä vastoin on epävarma siitä, minkälainen hän on. Käsitys itsestä tai elämän suunnasta voi vaihdella. Nämä vaihtelut ilmenevät äkillisinä muutoksina suhteessa työpaikkoihin, uraan liittyviin päämääriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, henkilökohtaisiin arvoihin, ystäviin ja ydinkokemukseen itsestä. Henkilö voi esimerkiksi kokea itsensä tiettynä ajanhetkenä tai jossakin seurassa hyväksi ja toisena hetkenä tai toisessa tilanteessa täysin pahaksi ja kelvottomaksi.
Pitkäkestoinen tyhjyyden tunne on yksi epävakaan persoonallisuuden piirre. Se voi kytkeytyä ikävystymisen, yksinäisyyden ja arvottomuuden tunteisiin ja tuntua olona, jota ei ole helppo kuvailla. Joskus tyhjyyden tunteeseen liittyy epäilyä omasta olemassaolosta. Tyhjyyden tunne voi johtaa kyvyttömyyteen tehdä mitään silloinkin, kun jonkin asian tekeminen olisi toivottavaa tai tarpeellista, esimerkiksi sänkyyn jäämiseen opiskelemaan lähtemisen sijaan.
Impulsiivisuus tarkoittaa taipumusta reagoida mielijohteesta, yllykkeiden pohjalta. Impulsiivisuus on keskimääräistä korostuneempaa epävakaista mielialoista kärsivillä. Epävakaaseen persoonallisuuteen voi liittyä impulsiivista käyttäytymistä, kuten pelaamista, lukuisien ja pitkien puheluiden puhumista, suojaamattomia tai muuten harkitsemattomia seksikontakteja, liiallista alkoholin, muiden päihteiden tai lääkkeiden käyttöä tai näiden käyttöä epäsopivana ajankohtana, ahmimista, ostelua tai varastelua. Impulsiivinen käyttäytyminen voi ilmetä myös tapaamisten perumisena tai muina vaikeuksina pitää kiinni sopimuksista. Impulsiivisen toiminnan ensisijaisena tavoitteena on työntää pois pahaa oloa ja/tai saavuttaa hyvää oloa. Vaikeimmillaan impulsiivisuus voi merkittävästi vaarantaa epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän ruumiillista terveyttä ja henkeä.
Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyy taipumusta vahingoittaa itseään ilman vakavaa kuolemanaietta, mutta myös itsemurhan riski on häiriössä merkittävä. Itsensä vahingoittamisella, kuten viiltelemisellä, henkilö pyrkii useimmiten lievittämään ahdistuneisuuttaan.
Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy suhteellisen usein alttius paineen alaisena kokea outoja oloja tai epäillä muiden tarkoitusperiä. Lääketieteellisessä ja psykologisessa kirjallisuudessa ensin mainittua kutsutaan dissosiaatioksi (ks. «Dissosiaatiohäiriö (ajatusten, tunteiden, tekojen ym. erillisyys)»1). Henkilö voi tilapäisesti kokea ikään kuin hän ei enää olisi oma itsensä. Hän voi esimerkiksi kokea katselevansa itseään itsensä ulkopuolelta tai kokea toimivansa kuin elokuvassa tai unessa. Myös ympäristö voi tuntua oudolta ja epätodelliselta, esimerkiksi muut ihmiset voivat näyttää vierailta tai kuin roboteilta. Muistin tai ajantajun tilapäinen kadottaminen on niin ikään mahdollista, ts. henkilö voi havahtua huomaamaan, ettei hän tiedä, mitä on ollut tekemässä tai missä on ollut. Voimakkaiden tunnetilojen ja psyykkisen paineistumisen yhteydessä yksilö voi kokea myös epäluuloisuutta tai epäluottamusta muita kohtaan. Ihminen voi esimerkiksi kokea muiden kääntyneen vihamielisesti häntä vastaan tai epäillä heidän seuraavan tai vainoavan häntä. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä tällaiset harhaluulot liittyvät psyykkiseen stressiin, ja ne väistyvät yleensä suhteellisen nopeasti.
Jos edellä kuvatuista lihavoiduista yhdeksästä oireesta viisi täyttyy, on hyödyllistä pyytää asiantuntija-arviota. Epävakaan persoonallisuuden tunnistaminen edellyttää oireiston ilmentymistä monella elämänalueella pitkäkestoisesti murrosiän lopulta tai nuorelta aikuisiältä alkaen. Epävakaata persoonallisuushäiriötä ei todeta, jos ongelmat ilmenevät vain yhdessä ihmissuhteessa tai ainoastaan tietyssä elämän kriisikohdassa (Katso myös «Persoonallisuushäiriöt»2).
Samanaikaiset sairaudet
Muut samanaikaiset sairaudet ovat yleisiä epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä. Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy suurentunut riski kärsiä samanaikaisesti jostain mieliala- tai ahdistuneisuushäiriöstä. Potilailla esiintyy usein myös päihdeongelmia ja ruumiillisia sairauksia. Kontaktit hoitotahoihin saattavat olla lyhytaikaisia, ja asianomainen saattaa hakea apua monilta eri tahoilta.
Epävakaan persoonallisuushäiriön tausta ja syyt
Persoonallisuudella tarkoitetaan suhteellisen pysyviä piirteitä ihmisen ajattelussa ja havaitsemisessa, tunteissa ja toiminnassa. Monet persoonallisuuden piirteet esiintyvät jatkumona, ts. ihmisillä on vaihtelevia määriä kyseistä piirrettä. Toiset ovat esimerkiksi puheliaita ja avoimia seurassa, toiset hiljaisempia ja pidättyväisempiä. Tunteiden vaihtelevuus ja impulsiivisuus ovat tällaisia sinänsä normaaleja piirteitä, jotka epävakaasta persoonallisuushäiriöistä kärsivillä ovat korostuneita.
Epävakaalle persoonallisuudelle altistavat monet keskenään vuorovaikutuksessa olevat perintö- ja ympäristötekijät. Korostuneiden piirteiden lisäksi epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän elämää ovat voineet sävyttää vaikeat ja traumaattiset lapsuudenkokemukset, kuten laiminlyönti, kaltoinkohtelu tai hyväksikäyttö. Varhaiset kiintymyssuhteet huolenpitäjiin ovat usein olleet turvattomia. Häiriöistä kärsivillä on voitu todeta rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia aivojen ajattelua, tunteita ja toimintoja säätelevässä etuaivo- ja ohimolohkoissa.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kulku ja ennuste
Epävakaan persoonallisuuden oireet ovat tavallisesti vaikeimmillaan nuoressa aikuisiässä, 20.–30. ikävuoden tienoilla. Tunne-elämä tasaantuu usein sen jälkeen: korostuneet piirteet alkavat loiventua ja taitavat selviytymiskeinot lisääntyä. Tutkimuksissa on havaittu, että epävakaa persoonallisuus lievittyy useimmilla ensimmäisen kymmenen vuoden kuluessa, ja spontaani paraneminenkin on mahdollista. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua jopa joka viides saattaa olla oireeton ja osalla on enää lieviä tai jaksoittaisia keskivaikeita oireita ja kohtalainen toimintakyky. Toiminta- ja työkyky elpyvät kuitenkin epävakaan persoonallisuuden oireistoa hitaammin. Päihdeongelma heikentää ennustetta, ja siksi sitä onkin hoidettava tarmokkaasti.
Epävakaan persoonallisuushäiriön hoito
Hoito vaikuttaa, vaikka se saattaa viedä vuosia. Ensisijaisesti suositellaan psykoterapeuttisia hoitomuotoja. Dialektisesta käyttäytymisterapiasta, mentalisaatioterapiasta, skeematerapiasta ja transferenssikeskeisestä psykoterapiasta on kertynyt hyviä tuloksia epävakaan persoonallisuuden hoidossa. Vaikka näitä tutkittuja hoito-ohjelmia on maassamme vielä rajallisesti tarjolla, monet yksittäiset psykoterapeutit hyödyntävät niiden menetelmiä työskentelyssään.
Lääkehoidon avulla voidaan lievittää sekä epävakaan persoonallisuuden piirteitä että samanaikaisia psyykkisiä ongelmia, esimerkiksi masennusta. Vaikeiden persoonallisuushäiriöoireiden hoidossa saattaa etenkin mielialaa tasoittavasta lääkehoidosta tai psykoosien hoitoon käytetyistä lääkkeistä olla hyötyä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön itsehoito
Hyvän itsehoidon merkitystä ei voi liikaa korostaa. Terveyskirjastossa on erillinen tietokanta "Epävakaa persoonallisuushäiriö – itsehoito-opas", josta löytyy ohjeita ja harjoituksia ks. 1.
Lue lisää
Valtakunnallisen Käypä hoito -suosituksen potilasversio, ks. «Epävakaa persoonallisuus»3.
Käytettyjä lähteitä
Valtakunnallinen Käypä hoito -suositus Epävakaa persoonallisuus, ks. «Epävakaa persoonallisuus»4.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:50"]
No miltä se sitten tuntuu?
Tuntuuko se erilaiselta kuin ihmisen normaalisti tuntema suru ja ahdistus ja epätoivo? Tuntuuko se erilaiselta kuin se, kun kuulee lapsensa olevan vakavasti sairas ja maailmalta putosi pohja? Kun ei enää näe valoa, sattuu sydämeen kuin puukkoja siihen iskettäisi ja naamalla olisi hengittämisen estävä raato. Kun jokainen aamu alkaa raskaana, jokainen päivä jatkuu raskaana, jokainen ilta päättyy raskaana?
Siltäkö se tuntuu, vai pahemmalta?
Ei minulla ole varaa "masentua", minun lapseni tarvitsee minua. En voi vain maata ja itkeä, minun täytyy hoitaa kaikki asiat vaikka olo on kuin helvetistä.
Miltä sinun masennuksesi tuntuu?
[/quote]
En ole ap, mutta vastaan silti. Nimittäin käsittämättömällä tavalla vähättelet masennusta sairastavia. Ikävä tilanne sinullakin, mutta tuon "masennuksen" jälkeen on vaikea tuntea sympatiaa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:50"]
No miltä se sitten tuntuu?
Tuntuuko se erilaiselta kuin ihmisen normaalisti tuntema suru ja ahdistus ja epätoivo? Tuntuuko se erilaiselta kuin se, kun kuulee lapsensa olevan vakavasti sairas ja maailmalta putosi pohja? Kun ei enää näe valoa, sattuu sydämeen kuin puukkoja siihen iskettäisi ja naamalla olisi hengittämisen estävä raato. Kun jokainen aamu alkaa raskaana, jokainen päivä jatkuu raskaana, jokainen ilta päättyy raskaana?
Siltäkö se tuntuu, vai pahemmalta?
Ei minulla ole varaa "masentua", minun lapseni tarvitsee minua. En voi vain maata ja itkeä, minun täytyy hoitaa kaikki asiat vaikka olo on kuin helvetistä.
Miltä sinun masennuksesi tuntuu?
[/quote]
En ole ap, mutta vastaan silti. Nimittäin käsittämättömällä tavalla vähättelet masennusta sairastavia. Ikävä tilanne sinullakin, mutta tuon "masennuksen" jälkeen on vaikea tuntea sympatiaa.
[/quote]
No kuule, minun on aika vaikea tuntea sympatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan, joilla ei oikeasti ole mitään surtavaa. Kun nyt vain "masentaa". Jokaista hitto soikoon masentaa joskus, mutta ei siihen tarvitse sortua ja jäädä siihen makaamaan. En ymmärrä, anteeksi vain. En ollut tuo edellinen kirjoittaja.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:50"]
No miltä se sitten tuntuu?
Tuntuuko se erilaiselta kuin ihmisen normaalisti tuntema suru ja ahdistus ja epätoivo? Tuntuuko se erilaiselta kuin se, kun kuulee lapsensa olevan vakavasti sairas ja maailmalta putosi pohja? Kun ei enää näe valoa, sattuu sydämeen kuin puukkoja siihen iskettäisi ja naamalla olisi hengittämisen estävä raato. Kun jokainen aamu alkaa raskaana, jokainen päivä jatkuu raskaana, jokainen ilta päättyy raskaana?
Siltäkö se tuntuu, vai pahemmalta?
Ei minulla ole varaa "masentua", minun lapseni tarvitsee minua. En voi vain maata ja itkeä, minun täytyy hoitaa kaikki asiat vaikka olo on kuin helvetistä.
Miltä sinun masennuksesi tuntuu?
[/quote]
Minulla se kyllä tuntuu todella pitkälti tiolta kuin sulla. Ja heti sanon, että melkein epäreilulta. Ei minulla ole oikeutta tällaiseen kun minulla ei ole syytäkään, sinulla todellakin on.
Se tuntui ja tuntuu siltä, että tuijottaa ympäri seiniä, ikkunasta ulos ja oikeasti kokee jotain levollisuutta, että nyt minä saan vaan kuolla kun haluan. Täällä ei ole mitään, ei ketään, mitä väliä on millään.
Miettii niitä vanhoja ruokia jääkaapissa, tekemättömiä töitä ja laskuja ja samalla on ihan halvaantunut. Kaverit ja ystävät, ne harvat, soittaa ja kysyy kuulumisia ja laittaa äänettömälle ja nukkuu. Siis nukkuu vaan ja haluaa kuolla ja että tämä kaikki loppuis.
Nyt mua inhottaa, ahdistaa ja on tosi kova ahdistus siitä, ettei ihmiset ymmärrä tätä. Tyhmät, juntit, mistään mitään tietämättömät ääliöt tulevat aukomaan päätään ja viisastelemaan. Siis eivät minulle, mutta vaikkapa täällä. Sen takia kai masentunut olenkin, koska ihmiset on tyhmiä.
Minä menen ainakin lenkille kun voin. Kun pääsen ylös sängystä ja edes kusella jaksan käydä. AP
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:50"]
No miltä se sitten tuntuu?
Tuntuuko se erilaiselta kuin ihmisen normaalisti tuntema suru ja ahdistus ja epätoivo? Tuntuuko se erilaiselta kuin se, kun kuulee lapsensa olevan vakavasti sairas ja maailmalta putosi pohja? Kun ei enää näe valoa, sattuu sydämeen kuin puukkoja siihen iskettäisi ja naamalla olisi hengittämisen estävä raato. Kun jokainen aamu alkaa raskaana, jokainen päivä jatkuu raskaana, jokainen ilta päättyy raskaana?
Siltäkö se tuntuu, vai pahemmalta?
Ei minulla ole varaa "masentua", minun lapseni tarvitsee minua. En voi vain maata ja itkeä, minun täytyy hoitaa kaikki asiat vaikka olo on kuin helvetistä.
Miltä sinun masennuksesi tuntuu?
[/quote]
En ole ap, mutta vastaan silti. Nimittäin käsittämättömällä tavalla vähättelet masennusta sairastavia. Ikävä tilanne sinullakin, mutta tuon "masennuksen" jälkeen on vaikea tuntea sympatiaa.
[/quote]
No kuule, minun on aika vaikea tuntea sympatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan, joilla ei oikeasti ole mitään surtavaa. Kun nyt vain "masentaa". Jokaista hitto soikoon masentaa joskus, mutta ei siihen tarvitse sortua ja jäädä siihen makaamaan. En ymmärrä, anteeksi vain. En ollut tuo edellinen kirjoittaja.
[/quote]
Tässä on se ongelma, että todellista, aivokemiallista sairautta tarkoittaa sama sana, mikä valitettavasti liitetään jokaisen kohtaamien arkisten ongelmien aiheuttamaan hetkelliseen alakuloon. Jokaista masentaa joskus, mutta masennus on myös todellinen sairaus.
Mitään lääkitystä minulla ei ole ollut mutta masennus todettu joskus, nyt olen täysin kunnossa ja elämä parempi.
Silloin kuitenkin tuntui kuin millään ei olisi ollut merkitystä. Ei tuntenut oloaan hyväksi eikä tärkeäksi. Ajatukset kaiken loppumisesta tuntui järkevältä...kuolema. Havahduin usein tähän ajatukseen ja halusin tehdä lopun. Mikään ei satuttaisi muita niin paljon kuin läheisen itsemurha. Täydellinen elämän muutos, uusi toimiva parisuhde ja täysin alkoholiton linja toistaiseksi auttoi minut takaisin jalkeille ja sain elämänhaluni takaisin :)
Kun tuntuu että on aivan pohjalla ja joku vielä käskee kaivamaan syvemmälle niin silloin tarvii jonkun joka auttaa pois sieltä kuopasta. Puhukaa hyvät ihmiset ei siinä ole hävettävää. Se voi auttaa
Niin ja ap, tsemppiä <3 Usko pois, aivan kammottavistakin oloista ja tilanteista selviää.
T.50
(epävakaa, paniikkihäiriö, vakava masennus, ahdistuneisuushäiriö)