Lue keskustelun säännöt.
Mun hoitolapseni on huomenna viimeistä päivää hoidossa..=(
24.06.2014 |
Taas yksi ihana muksu lähtee isoille vesille tuonne suureen maailmaan..
Näinhän sen pitää mennäkin, mutta voi että miten sydän itkee..
Neljä vuotta yhteistä arkea ja yhtäkkiä sitä ei enää olekaan. Miten tätä kestää lapsi toisensa jälkeen? Suru puserossa on, enkä tiedä miten kiittää tuotakaan perhettä luottamuksesta ja siitä että sain hoitaa tuota lasta.
-pph allapäin
Kommentit (14)
Voi ihana oot. Ajattele kuinka hyvät eväät annoit tällekin pienelle elämään kun annoit turvaa ja rakkautta sekä hoivaa. Onko mahdollista että perhe voisi silloin tällöin lähettää s.postilla kuulumisia taikka kuvia?
Pystysitkö itse esim.kerran vuodessa pitämään entisten hoitolasten kahvittelut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat ihanalta hoitajalta!
Anna lapselle ainakin yhteiskuva sinusta ja hänestä muistoksi.
Voitko ajatella niin, että olet saanut viettää lapsen kanssa tosi tärkeät vuodet. Nyt tulee seuraava pieni hoitoosi kasvamaan ja varttumaan.
Voi että! Vaikutat ihanalta hoitajalta. Minkä ikäinen lapsi on? Minä olin hoidossa ikävuodet 1-6, tosin tarhaikäisenä olin vain iltapäivisin. Muistoja jäi myös mulle paljon, ihme kun muistan edes.Nyt olen 24v. Hoitotäti oli lakkiaisissani ja moikataan edelleen kun tavataan :)! Voithan säkin pitää vielä yhteyttä lapseen jos kemiat kohdanneet hänen perheensä kanssa.
Meidän poika kehuu vieläkin koululaisena kavereilleen, kun puhuvat hoitopaikoista, että hänelle osui tosi reilu hoitaja, aika tosi epistä koulussa, kun opeilla on lellikki oppilaat, mutta se hoitotäti tykkäsi ihan kaikista lapsista ihan saman verran. :)
Kiitos lohduttajat! Lapsi on nyt siis 5v ja vanhemmat haluavat lapsen oman ikäisiensä ryhmään (minulla jatkaa pienemmät). Tuli minulle 1-vuotiaana, jolloin ei edes kontannut.
Oli arka ja reppana toukka, josta on vuosien saatossa kasvanut reipas, ihmettelevä ja elämäniloinen pieni tyttö.
Olen tehnyt räpsimistäni kuvista albumin tytölle mukaan ja ostin pienen pehmonallen "tueksi ja turvaksi elämän tielle". Huomenna otetaan yhteiskuva meistä vielä..koko sekalaisesta katraasta..=) Mutta kamalan surullista tämä on..Nyt aloin kunnolla vielä vetistelemään täällä teidän viestien takia..
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei pysty ottamaan asia vähän ammatillisesti, siitäkin huolimatta, että lapsista kovasti pitää, kannattaa miettiä jotain muutakin työtä.
Kuulostaa ihan kamalalta, jos joka kerran olet surusyövereissä, kun lapsia lähtee. Toki on ihana asia, että löytyy hoitajia, jotka tekevät työtä sydänverellä, mutta ei pidä kuitenkaan omaa hyvinvointia menettää.
Oletpa ollut varmasti tosi ihana hoitaja tälle lapselle:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tyttö alta kolmenvuoden kun meni hoitoon. (kuopus) Muistelemme lämmöllä pph. joka oli ihminen oikealla paikalla!
Kiitos Leila!
No, jos kerran olette niin läheisiä niin mikäs estää tapaamasta. Me vietimme taas kerran yhteisen kesäviikonlopun lapseni ihanan hoitajan luona (lähti sieltä hoidosta 10 vuotta sitten).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:29"]
Jos ei pysty ottamaan asia vähän ammatillisesti, siitäkin huolimatta, että lapsista kovasti pitää, kannattaa miettiä jotain muutakin työtä.
Kuulostaa ihan kamalalta, jos joka kerran olet surusyövereissä, kun lapsia lähtee. Toki on ihana asia, että löytyy hoitajia, jotka tekevät työtä sydänverellä, mutta ei pidä kuitenkaan omaa hyvinvointia menettää.
[/quote]
Olen käynyt pph-ammattitutkinnon ja tiedän ammatillisuuden etiikan täysin. Oma ihmisyyteni ja hoivaviettini vaan kuljettaa noita lapsia vauvasta eskariin, enkä haluaisi sellaiseksi ammatilaiseksi tullakaan, joka ei ikävöi lasta joka lähti pois.
Pph:na olen ihan yksin vastuussa ja välittämässä noista lapsista, en saa siihen minkäänlaista tukea työkavereilta ja lapset ovat vain minulla jopa vuosia..
Miten voisin olla välittämättä ja itkemättä? Eihän se voi tehdä minusta ammattitaidotonta jos ikävöin?
-ap
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:29"]
Jos ei pysty ottamaan asia vähän ammatillisesti, siitäkin huolimatta, että lapsista kovasti pitää, kannattaa miettiä jotain muutakin työtä.
Kuulostaa ihan kamalalta, jos joka kerran olet surusyövereissä, kun lapsia lähtee. Toki on ihana asia, että löytyy hoitajia, jotka tekevät työtä sydänverellä, mutta ei pidä kuitenkaan omaa hyvinvointia menettää.
[/quote]
Olen käynyt pph-ammattitutkinnon ja tiedän ammatillisuuden etiikan täysin. Oma ihmisyyteni ja hoivaviettini vaan kuljettaa noita lapsia vauvasta eskariin, enkä haluaisi sellaiseksi ammatilaiseksi tullakaan, joka ei ikävöi lasta joka lähti pois.
Pph:na olen ihan yksin vastuussa ja välittämässä noista lapsista, en saa siihen minkäänlaista tukea työkavereilta ja lapset ovat vain minulla jopa vuosia..
Miten voisin olla välittämättä ja itkemättä? Eihän se voi tehdä minusta ammattitaidotonta jos ikävöin?
-ap
[/quote] Ei, mutta ymmärsin, että olet ihan kauhuissasi siitä, kuinka tulet ikinä näitä erohetkiä kestämään. Pakko nekin on hoitajana hyväksyä. Toki porata saa, meilläkin useat töissä rääkyvät viimeisinä päivinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihanan empaattinen ja välittävä ihminen.
Minulle tuli kyyneleet silmiin kun viestisi luin. Sydän mukana :)
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:43"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 21:29"]
Jos ei pysty ottamaan asia vähän ammatillisesti, siitäkin huolimatta, että lapsista kovasti pitää, kannattaa miettiä jotain muutakin työtä.
Kuulostaa ihan kamalalta, jos joka kerran olet surusyövereissä, kun lapsia lähtee. Toki on ihana asia, että löytyy hoitajia, jotka tekevät työtä sydänverellä, mutta ei pidä kuitenkaan omaa hyvinvointia menettää.
[/quote]
Olen käynyt pph-ammattitutkinnon ja tiedän ammatillisuuden etiikan täysin. Oma ihmisyyteni ja hoivaviettini vaan kuljettaa noita lapsia vauvasta eskariin, enkä haluaisi sellaiseksi ammatilaiseksi tullakaan, joka ei ikävöi lasta joka lähti pois.
Pph:na olen ihan yksin vastuussa ja välittämässä noista lapsista, en saa siihen minkäänlaista tukea työkavereilta ja lapset ovat vain minulla jopa vuosia..
Miten voisin olla välittämättä ja itkemättä? Eihän se voi tehdä minusta ammattitaidotonta jos ikävöin?
-ap
[/quote] Ei, mutta ymmärsin, että olet ihan kauhuissasi siitä, kuinka tulet ikinä näitä erohetkiä kestämään. Pakko nekin on hoitajana hyväksyä. Toki porata saa, meilläkin useat töissä rääkyvät viimeisinä päivinä.
[/quote]
Niin, olen surullinen ollut jo monen lapsen kohdalla ja aina vetistelen näin.
Kyllä minä tiedän, että ne tulee ja menee..toisaalta en halua tai voi ajatella niin lasten ollessa minulla hoidossa. Pakotan ajattelemaan niin, kun lapsi lähtee minulta pois..tai kun sinä pakotat minut ajattelemaan..=)
Mutta joo, ymmärsin pointtisi. Itkettää se silti aina..
-ap
Harml