Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arkesi pohjakosketus?
12.06.2014 |
Minulla kaksi vauvaa kirkuvat vaunuissa yhtäaikaa metsäretkellä jonka yritin järjestää isomman lapsen iloksi, tämä isompi 2v juoksi metsään karkuun, minulla hiki valui selässä ja kyyneleet poskilla, en tiedä kenen lapsen kanssa pitäisi olla, minne mennä, ohikulkijat pururadalla loivat mulkoilevia katseita että mitä sinä huudatat niitä lapsiasi. Silloin tuntui, että kaadun tähän maahan, en selviä enkä jaksa.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun koliikkivauva vaan huusi ja huusi ja psykoottisesti masentunut isänsä ei hoitanut yhtään. Tuijotin itsekin univelkaisena vaan tyhjyyteen ja ajattelin olevani paskaäiti joka ei osaa lohduttaa lastaan.
Kun mies tuli kotiin ja menin vaatekaappiin ja yhtäkkiä oli mennyt tunti ja olin istunut koko sen ajan samassa asennossa seinää tuijottaen. Se oli pohjakosketus.
Ykkösen kokemuksesta taitaa kyllä olla yhden äitinä vaikea pistää huonommaksi.:-(
Mutta joo, silloin oli vaikeaa, kun 2-8 viikkoinen itki 2 tuntia putkeen illalla, ja rauhoittui vähän vain minun kanniskellessa. Isän oli ihan turha tehdä mitään Olin kuitenkin ensimmäiset viikot noista vielä synnytyksen jälkeen sellaisessa kunnossa, etten pystynyt kunnolla istumaankaan. Siinä itkivät sekä vauva että äiti.
Samoin monena aamuna on korvennut rankasti se, että tulin sitten hankkineeksi lapsen maailman aamu-unisimman miehen kanssa. Mies on nukkunut sikeästi läpi kaikki vauvan aamuyön itkut, joihin minä tietysti olen herännyt nukuttuani pari-kolme tuntua, ensin imettämään, nyt vauvan ollessa isompi ja oikeastaan vain äännähdellessä unissaan tai hakiessa seuraa vanhasta tottumuksesta . Viikonloppuisin käy usein niin, että olen laittamassa jonkun ihme mutkan kautta aamuvirkkuusgeenin saanutta vauvaa toisille päiväunille, kun isä herää keittelemään kahvia itselleen. Viime sunnuntai oli varmasti pahin päivä koko vauva-aikana, iltapäivällä oli tarkoitus vähän retkeilläkin, mutta jouduin jo lähdettyämme kertomaan autossa itkua vääntäen, etten nyt jaksa.
Juuri äsken. Yritin nukuttaa 1 vuotiasta kun meidän 3v heitteli tavaroita huoneessa ja huusi huvikseen. Menetin hermoni ja huusin ja raivosin taas. Naapuri tuli ovelle antamaan puhuttelun siitä kuinka rumasti raivoan lapsilleni eikä ollut edes ensimmäinen kerta ja koko rappu kuulemma kaikuu :( ihan syystä tuli.
Tunnen itseni niin huonoksi äidiksi, hirviöksi. Otin selvää neuvolapsykologin numerosta ja huomena aion varata ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi teitä! Kyllä se vielä helpottaa. Pyytäkää itsellenne apua. Vaikka mikä olisi. Esim MLL:ltä voi tilata vaikka hoitajan joku aamupäivä lenkkeilemään vauvan kanssa tai leikittämään taaperoa jos tuntuu että itse romahtaa. Joiltakin kaupungeilta saa kotiapua. Selvittäkää neuvolan kautta mistä apua ja raivatkaa itsellenne lepohetkiä ihan vaikka väkisin!
mä lähdin kerran kuopuksen ollessa pari kk autolla liikenteeseen. olin n 4 km päässä kotoa, kun tuli outo tunne. vilkaisin takapenkille ja tajusin, että vauva oli jäänyt kotiin. palasin takaisin ja siellä se eteisessä turvaistuimessa veteli sikeitä. eikä tää ole edes vakavaa, hauskaa ihan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sua seiska. Naapuri olisi voinut kysyä, miten hän voisi auttaa sua, eikä vaan pitää puhuttelua. Kurjaa. Meilläkin on raskasta, 1 v. ja 4 v. kanssa.
Kun mieheni oli rauhanturvaajana ja itse olin pienen lapsen kanssa kotona muutama vuosi sitten. Lapsi valvotti yöt päivät, turvaverkosta suurin osa asui ulkomailla ja ikävä ja huoli miestä kohtaan oli kova. Sitä aikaa en haluaisi takaisin, nyt tilanne on onneksi paljon parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soitin aamuyöllä äidilleni ja sanoin että "tule tänne, en jaksa nostaa vauvaa sängystä pois jotta voin rauhoitella ja imettää häntä".
Olen ollut vauvan syntymästä asti yh. Vauvalla oli paha refluksia (eli ei nukkunut kuin lähes pystyasennossa, sylissä tai vartin pätkissä muussa asennossa).
Yöt ja päivät menivät paljolti vauvaa kanniskellessa tai istuskellessa vauva pystyasennossa olkaa vasten.
Tuona yönä kun soitin äidilleni en jaksanut edes kävellä, konttasin hakemaan puhelimen, olin niin väsynyt enkä oikeasti uskaltanut nostaa vauvaa etten vain pudottaisi.
Kun äiti tuli yöllä meille, konttasin ovelle ja oikeasti raahasin itseni ylös ovea vasten jotta sain sen auki. Äiti luuli että olen vahvassa humalassa, mutta kun hän ymmärsi että olen niin uupunut kuin olin hän käski minut sohvalle nukkumaan ja hoiti vauvaa yön <3
Tämän jälkeen äiti hoiti pari kuukautta vauvaa yhden yön kerran kahdessa viikossa ja kävi ainakin kerran viikossa kylässä. Ihana äitini!
Nykyisin tämä vauva on reipas eskarin ensi syksynä aloittava 12 tuntisia yöunia nukkuva iso pieni muksu :)
Viime yö/aamuyö/aamu.. Lapsi huutanut ja vinkunut koko ajan, mikään ei auta. Mies tiuskii kun en saa lasta hiljaseks.
Menetin ihmisyyteni sillon kun lapsi synty. En ole mitään, paska äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, kun vauva oli 5 vkon ikäinen, hänellä oli kynsivallintulehdus ja antibioottikuuri, josta tuli vatsanväänteitä ja hän itki yöt. Itselläni oli rintatulehdus, kuumetta 40 astetta ja viisaudenhammas oli myös tulehtunut..Tuntui, etten jaksa yhtään mitään..
Nyt tämä vauva on 18v ja lähtee kuukauden kuluttua armeijaan!
Varmaan tänään.. Olen itkenyt koko päivän, esikoinen uhmaa eikä tottele mitään. Onneksi vauva on melko tyytyväinen. Haluaisin antaa lapset pois, koska en osaa hoitaa niitä. Mies ei ymmärrä minua lainkaan eikä osaa/halua auttaa.Ei ole ketään keneltä pyytää apua.
Eiliseen asti meni hyvin, mutta tänään tuntuu ettei elämänhalua ole lainkaan. Olen pilannut lasteni ja oman elämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin nukuttaa esikoista sisälle ja kuopusta ulos vaunuihin. juoksin kahden lapsen väliä sisään ja ulos ja yritin saada heidät nukahtamaan. Kumpikin huusi täyttä kurkkua. Lopulta en jaksanut vaan lysähdin eteisen lattialle. Siitä minut löysi naapurin rouva, joka tuli ilmoittamaan, että vauvan itku kuuluu heidän pihalleen. Se aika oli pimeää, ihan mustaa, en muista siitä paljoakaan.
Kerran hermostuin kahden uhmaikäisen jatkuvaan kiukkuamiseen ja riehumiseen ja heitin pojan leluauton seinään, niin että tapettiin tuli iso lommo ja auto meni tuhannan p***un päreiksi.
Oijoi, minulla ei ole mitään tuohon verrattavaakaan vaikka lapsia on ollut viisi. Ovat kuitenkin nukkuneet edes kohtuullisesti ja mies on auttanut öisinkin.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 15:03"]
Viime yö/aamuyö/aamu.. Lapsi huutanut ja vinkunut koko ajan, mikään ei auta. Mies tiuskii kun en saa lasta hiljaseks.
Menetin ihmisyyteni sillon kun lapsi synty. En ole mitään, paska äiti.
[/quote]
Et ole paska äiti, olet sama ihminen kuin ennenkin. Olet vaan uudessa, vaikeassa tilanteessa. Jätä miehesi kommentiti omaan arvoonsa. Toivottavasti joskus tajuaa k*sipäisyytensä. Kaikkien väsyneiden öiden ja sumuisten päivien jälkeen elämä vielä kirkastuu ja sinulla on oma lapsi, josta voit olla ylpeä. Usko pois!!
Kaksosten ollessa pieniä, oli kaikenlaisia tilanteita. Useasti tuntui, ettei vaan yksinkertaisesti jaksa enää, miehenkin kanssa tuli riideltyä ihan liikaa, kun molemmat oli ihan uupuneita.
Tässä yksi tilanne, ei nyt pohjakosketus, mutta sellainen, että voi ei. Piti lähteä neuvolaan, sain vauvat vaunuihin, kun toinen kakkasi, no, pesulle ja sillä välin olikin jo toinenkin kakannut, sitten taas toinen ja toinen...molemmat kakkasivat vuorotellen kolme kertaa. Kuuden peppupesun jälkeen olimme valmiita matkaan, hienoisesti myöhässä.
Pohjakosketus, kävelin vastasyntynyt sylissä niin että vauvan pää osui ovenkarmiin. Kova huuto, mutta ei onneksi muuta. Tunsin itseni väsymyksen keskellä niin paskaksi ja pahaksi että oksetti ja itketti.
Kuopuksen eka vuosi. Raskaus tuli vähän yllätyksenä ja kaikki mun suunnitelmani ammatinvaihdoista menivät mönkään; koulutus jäi kesken, äitiysloman jälkeen en enää voinut näyttöjä suorittaa jne. Kaikki yritykseni saada itselleni uusi ammatti torpattiin koska tulin raskaaksi.
Odotusaika oli kamalaa, en saanut nukuttua, liitoskivut vaivasivat, oksensin niin että olin kolme kertaa osastolla tipassa, särkyjä oli joka puolella. Ja kun vauva syntyi, se oli huutavaa mallia oleva; vartin välein huutoa aamut, illat ja yöt läpeensä. Mä olin kuoleman väsynyt jo silloin kun vauva syntyi enkä saanut levättyä yhtään sen enempää synnytyksen jälkeen.
mies koitti auttaa minkä voi, mutta nukkuahan senkin piti kun sillä oli työpäiviä edessä. Ja sitten tuli rintatulehdus, en saanut rintoja tyhjäksi tarpeeksi nopeasti eikä mikään sauna tms. auttanut. Olin viikon kovassa kuumeessa vaikka sain antibiootit parissa tunnissa kuumeen noustua.
Mä en muista kuopuksen ensimmäisiä hymyjä, kääntymistä vatsalleen tms. yhtään. Melkein koko eka vuosi oli yhtä sumuista puuroa jossa ei ollut mitään ilon pilkahduksia. Harmittaa valtavasti ettei mulla ole kuopukselle kertoa mitään kivoja vauvajuttuja sen vauva-ajasta :(
Juurikin äsken. Itkettiin vauvan kanssa koko päivä kilpaa ja soitin miehen lähtemään töistä, kun tuntui etten enää saa happea. Otin auton ja lähdin oluelle. En normaalisti juuri juo. Varsinkaan keskellä viikkoa ja aamupäivällä. Ahdistaa, enkä halua palata kotiin. Ei ole ketään kelle puhua tai keneltä pyytää apua. Oon ihan loppu.