Koulujen kesälomat ja "oma" loma
Kolmas kesä menossa siten että pidetään miehen kanssa kesälomat peräkkäin, kun ei noita pieniä alakoululaisia voi jättää yksinään kotiin. En edes viitsi miettiä kuinka monta kesää vielä mennään tällä samalla järjestelyllä. Parin viikon ajan lapset ovat urheiluseuran päiväleirillä, siten saadaan koko kesäloma katettua. Ja mä en kestä tätä!! Haluaisin että voitaisiin viettää lomaa yhdessä koko perhe ja yhtä aikaa. Lisäksi haluaisin että minulla olisi edes muutama päivä, mielellään viikko, ihan omaa lomaa jolloin ei tarvitsisi pitää huolta muista kuin itsestäni, ja jotta saisin kerran vuodessa levättyä ja pidettyä vähän ihan oikeaa lomaa. Miehelle soisin mielelläni saman mahdollisuuden. En kaipaa "miksi teit lapsia kun et jaksa hoitaa" -lässytystä, vaan lähinnä vertaistukea ja ajatuksia miten te muut saatte loma-ajan koululaisten kanssa tuntumaan lomalta itsellennekin? Minä koen sen lähinnä raskaana vastuuna ja työleirinä, enkä pysty rentoutumaan lomalla itse kunnolla.
Kommentit (117)
Meillä ketjutettiin lomat monta vuotta. Ei ollut niitä isovanhempiakaan. Mukavia kesiä. Löhösin rannalla lasten kanssa ja lapsethan leikkikin jo keskenään tai oli kavereilla. Makasin terassilla ja luin kirjoja. Lomaahan se oli, kun ei tarvinnut töissä olla.
En ymmärrä, mikä on ongelma.
Ihan hyvä että näitäkin juttuja otatte esille. Ehkä joku vauvakuumeileva tajuaa nyt, että ei stressaa vaan siitä, että saako vauva-aikana omaa aikaa vaan että se vastuu lapsesta ja hänen elämästään on mietittävä esim. lomien osalta reilusti yli kymmeneksi vuodeksi!
No onhan se aina lomaa kun ei tarvitse aamulla töihin vääntäytyä. Toki senkin ymmärrän että loma miehen kanssa olisi kiva juttu yhtäikaa.Mutta sitä en ymmärrä että ei vois rentoutua omien lasten parissa-asennekysymys. Ei kotioloja tarvitse ottaa työleirinä. JOs ruanlaitto ahdistaa niin tarjoa viikko mikroeineksiä jotka lapset lämmittää tms.
Ei tuota vaihetta kauan kestä, kyllä lapset tuossa 10 v. korvilla voivat alka keskenäänkin olemaan viikon, pari.
On aika tavallista, että aikuinen ihminen on vastuussa lapsistaan noin 18 vuotta. Omaa aikaa ja lomaa on vietetty joko ennen sitä tai sen jälkeen.
Omia valintoja, joita ei tule ajatelleeksi ennen lapsen syntymää.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 23:30"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 23:26"]ehkä kannattaa vain ymmärtää, että vanhempana sitä ei lomailla enää samalla tavalla kuin sinkkuna. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuus viikon omaan lomaan - se aika tulee taas kun lapset ovat vanhempia ja itsenäistyvät. Voi kun ihmiset tajuaisivat näitä yksinkertaisia faktoja ennen kuin perustavat sen perheen.
[/quote]Sinä varmasti mietit mm. koululaisten loma-ajat valmiiksi hyvissä ajoin ennen raskautumista, ja tiesit tasan tarkkaan miltä itsestäsi tulee tuntumaan jokaisessa elämänvaiheessa? Tottakai!
[/quote]
En tiennyt tarkkaan, mutta kyllä minä ymmärsin sen, että perheellisen elämä on erilaista kuin lapsettoman.
Onneksi minun lapsillani oli isä! Kun oikein tuntui ankealta, pystyin lähtemään pariksi päiväksi (ja yöksi myös) omiin menoihin, kun isä pärjäsi lasten kanssa kotona. Samoin isä. Eihän niitä reissuja monta ollut, ei edes sitä yhtä joka vuosi, ja kahdestaan päästiin yöksi reissuun ilman lapsia vasta noin 15 vuoden kuluttua ensimmäisen syntymästä.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:15"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:04"][quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:00"]3-luokkalainen kyllä pärjää päivät yksin, 1-2-luokkalaiset sitten jonnekin tädille.
[/quote]Pärjäisi varmaan, mutta tuntuu että tällainen "pärjääminen" on liikaa vaadittu. En pysty hyvällä omallatunnolla jättämään lapsia yksin työpäivän ajaksi. En myöskään koe oikeudekseni velvoittaa sukulaisia lastemme kesähoitoon.
ap
[/quote]
Velvoittaa? Eivätkö sukulaiset pidä lapsistanne? Isovanhemmat edes?
Vähän oma asenteesikin taitaa tehdä tuota ongelmaa...
[/quote]
Meillä ei ainakaan edes ole mitään isovanhempia.
Ja "lapsista pitäminen" on ihan eri juttu kuin että ottaisi edes pariksi päiväksi, saati viikoksi hoitoon jotain sukulaislapsia.
Ei jumankauta tätä palstaa. Kai nyt perheellinen saa haaveilla omasta lomasta joskus??? Riippuu myös tosi paljon lapsista (ikä, kuinka monta lasta, erikoislapsia?)) millaista se lomailu on. Joillekin se on oikeasti lomaa, toisille ei.
Saa saa, mutta ap:n tyyli on naurettava. Aivan naurettava. Ja itselläni on lapset leirillä, päivät sitä omaa aikaa. Ihan itse halusivat leirille, mökillekin olisi saanut jäädä.
Kysymys teille jotka ehdotatte ratkaisuksi lasten laittamista "jonnekin tädille" tai kavereille: kuinka monta kertaa olette itse ottaneet toisten lapsia vastavuoroisesti hoidettavaksi itsellenne?
No mulla on melkein aina vieraita mukuloita hoteissani.
Tätä on varmaan turha kirjoittaa, mutta kirjoitan kuitenkin ;) Elämä menee sykleissä ja on sinkkuaika, ihana pariutumisvaihe, mahd. vauva-aika, pikkulalapsiaika jne. Tulee sekin päivä, kun lapset kasvavat ja lentävät pesästä. Sitten on omaa aikaa vaikka muille jakaa! Nyt nautin tästä ajasta, kun voi lähteä hetken mielijohteesta ihan mihin vaan. Toisaalta takaraivossa jo kutkuttaa ajatus, että ehkä joku pieni joskus vielä tarttee mua. Ootan siis jo tavallaan aikaa, jolloin lapsenlapseni tulee lomailemaan luokseni. Tosin toivon, että lapseni ensin opiskelevat ja löytävät työpaikat ennen perheenperustamista. Joten aika aikansa kutakin. Ihanaa kesää meille kaikille!
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 23:41"]Oliko sulla siis molempien lasten ollessa päiväkodissa sitä "omaa lomaa"? Tässä meni pieleen: totuit säilömään lapsia hoitoon, jotta sait itse vain laiskotella ja nyt sulla sitten on joku outo olo siitä, ettet voi rentoutua, kun isot lapsesi ovat kotona. Ajattele asiat uusiksi ja mieti, miten voisitte kaikki rentoutua yhdessä, niin lapset kuin sinäkin.
[/quote]Päiväkodista ei ole 10 viikkoa kesälomaa ja silloin oli mahdollista ottaa osa lomasta -tai vaikka kaikki- samaan aikaan miehen loman kanssa. Silloin pystyttiin miehen kanssa vuorottelemaan lasten hoidossa ja kumpikin sai myös sen oman lomahetkensä. Koulujen pitkät kesälomat ja niiden aikana lasten hoidon järjestäminen tässä on se ongelma, ilman että vanhemmat kokevat menettävänsä kokonaan oman lomansa vuosikausiksi.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 23:46"]Voi tätä nykyajan lässytystä! Kyllä tuon ikäiset pärjää yksinään, ja katsoo nuoremman perään, antaa vähän taskurahaa enemmän niin on motivaatiota, eihän se tarvi koko kesää ollakaan, kun voitte miehen kanssa pitää eri aikaan lomaa, pari viikkoa yhteistä ja molemmilla pari viikkoa eri aikaan, niin eipä siinä paljon jää sitä aikaa kun esikoisen pitää huolehtia nuoremmasta, nykyään on sentään kännykät ja kaikki, kuinka avuttomia lapsia te kasvatatte!?
[/quote] Tuolla laskutavalla esikoinen huolehtii nuoremmasta 4 viikkoa. Kyllä se on liikaa vaadittu 10-vuotiaalta, ja vähän isommaltakin. Noin suurta vastuuta ei vaan voi sälyttää lapselle.
Ottamatta kantaa siihen, mikä tuntuu lomalta ja mikä ei, niin Suomen koulusysteemi ei ota huomioon nykyaikaisia lastenkasvatusvaatimuksia. Kesälomat pitäisi saada lyhyemmiksi ja koulupäivät pitemmiksi vastaamaan vanhempien työaikoja, kuten muualla maailmaa. Iltapäiviin harrastuksia koulun puolelta (ilman kuskauksia välissä) ja kesäkuu voisi aivan hyvin olla vielä koulukuukausi.
Tai sitten kuntien puolelta kesäkuukausiksi alkoululaisille sopuhintaista ohjelmaa. Lapsia kun ei oikein voi jättää yksin (tähän puuttuu jo viranomaiset), niin kyllä monessa perheessä on iso tänka på varsinkin näin kesäisin. Kaikilla ei edes ole kesäomia tässä taloustilanteessa (pätkätyöt yms.)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 22:08"]
Jos on kolmas kesä menossa kuvaamallasi tilanteella, niin nuorin lapsi on päässyt nyt kolmannelta. Minusta on vähän outoa, jos alkuperäinen kuvaa tilanteensa ja ei uskalla laskea, kuinka monta tulevaakin kesää tämä jatkuu. Tuskinpa enää yhtään, jos tämä kuopus on tavallinen koululainen. Eikö jo kolmasluokkalainen selviä kotona yksin tai sisarustensa kanssa vanhempien työpäivän ajan?
[/quote]
Tai sitten nuorin lapsi on päässyt ensimmäiseltä luokalta ja vanhin kolmannelta.
Meidän perheessä alkoi loma-ajan hoito-ongelmat silloin kun esikoinen oli ekaluokkalainen.
Nyt meillä on esikoinen päässyt neljänneltä ja nuorempi ensimmäiseltä ja vieläkin pitää säätää lomien kanssa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 09:33"]
Ottamatta kantaa siihen, mikä tuntuu lomalta ja mikä ei, niin Suomen koulusysteemi ei ota huomioon nykyaikaisia lastenkasvatusvaatimuksia. Kesälomat pitäisi saada lyhyemmiksi ja koulupäivät pitemmiksi vastaamaan vanhempien työaikoja, kuten muualla maailmaa. Iltapäiviin harrastuksia koulun puolelta (ilman kuskauksia välissä) ja kesäkuu voisi aivan hyvin olla vielä koulukuukausi.
Tai sitten kuntien puolelta kesäkuukausiksi alkoululaisille sopuhintaista ohjelmaa. Lapsia kun ei oikein voi jättää yksin (tähän puuttuu jo viranomaiset), niin kyllä monessa perheessä on iso tänka på varsinkin näin kesäisin. Kaikilla ei edes ole kesäomia tässä taloustilanteessa (pätkätyöt yms.)
[/quote]
Juuri näin! Italiassa ja Ranskassa oli näin, toimiva systeemi.
Minkä ikäiset lapset teillä on?
Meillä 7v (tuleva 1.luokkalainen) ja 10v. Nuorempi sai olla tietty päiväkodissa kunnes mun loma alkoi nyt juhannukselta. Tuo vanhempi on ollut vuosien saatossa kesälomat kotosalla yksin/serkun kanssa/viikon päiväleirillä/2 yön tenavaleirillä. Hyvin on pärjännyt kotona. Olen soittanut pari kertaa päivässä. Yhteistä lomaa koko perheen kanssa on yleensä 4 viikkoa. Lasten loma vanhempien/toisen vanhemman kanssa 6-7 viikkoa.
Ensi kesänä kun kuopuksen ekaluokka on takana, tulee eteen eka ongelma. Voiko sen jo jättää kotiin siskonsa kanssa vai ei . . . Päiväleirit on täällä kalliitta, pitkälti yli satanen/viikko. Ja täytyyhän lapsellakin olla kiireetöntä lomaa.
Mulla 1,5 viikkoa ylitöitä, 6päivää lomarahavapaata ja 4 viikkoa vuosilomaa tänä kesänä.
Palkatkaa joku lukiolainen kesäkuun ajaksi lspsenvahdiksi. Tietysti se maksaa, mutta kyse on priorisoinnista. Älkää itkekö täällä palstalla vaan toimikaa. Lapset ovat teidän, joten tehkää valintoja.
Henkilökohtaisesti en ole koskaan ymmärtänyt ajatusta lapsivapaasta. Miksi haluatte lomaa rakkaista ihmisistä? Otatteko lomaa myös puolisosta?
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 23:30"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 23:26"]ehkä kannattaa vain ymmärtää, että vanhempana sitä ei lomailla enää samalla tavalla kuin sinkkuna. Harvalla vanhemmalla on mahdollisuus viikon omaan lomaan - se aika tulee taas kun lapset ovat vanhempia ja itsenäistyvät. Voi kun ihmiset tajuaisivat näitä yksinkertaisia faktoja ennen kuin perustavat sen perheen.
[/quote]Sinä varmasti mietit mm. koululaisten loma-ajat valmiiksi hyvissä ajoin ennen raskautumista, ja tiesit tasan tarkkaan miltä itsestäsi tulee tuntumaan jokaisessa elämänvaiheessa? Tottakai!
[/quote]
Niin... mummo asui 1km päässä ja oli todella innostunut hoitamaan lastamme. Kovin ajattelin/suunnittelin, että saa hakea lapsen halutessaan tarhasta aiemmin, lapsi pääsee pyörällä käymään mummolassa halutessaan ihan ilman vanhempia esim 5-6 -vuotiaana, koulusta on kiva toisinaan mennä mummon hoiviin ja varmasti olisi ne kesäloman limityksetkin onnistuneet mummoa apuna käyttäen tuosta vaan.
Lapsi aloitti 2,5v päivähoidon ja samaan aikaan alle 70v mummo dementoitui. Siinä sivussa veljeni ahdistui tilanteesta, vetäytyi kuoreensa ja lopulta jätti perheensä ja muutti toiselle puolelle Suomea. Mun tukiverkot meni vessasta alas alle kahden vuoden ja tilalle tuli vain lisää hoidettavia asioita/murheita.
Mies ja muksu käy miehen sukulaisissa (800km) kaksin kerran pari vuodessa ja kyllä se 4-5 päivää yksin kotona täydessä hiljaisuudessa on taivas! Usein otan töistäkin vapaata samoihin päiviin... ei todellakaan tarvitse tavata yhtä ainotta ihmistä silloin.
up