Masentunut läheinen

Miten toimisit tilanteessa, kun läheinen (äiti 64 v) on selvästi masentunut, mutta ei itse ilmeisesti näe tilannetta ja ei siksi hae/saa apua? Onko ainoa vaihtoehto se, että hyväksyy tilanteen ja antaa masentuneen rypeä ja kärsiä tilanteessaan? Tuntuu siltä, että jos antaa asian olla, niin tavallaan kannustaa ja vahvistaa sitä toisen masentuneisuutta.
Kyseessä on äitini, joka on vuosien mittaan (erityisesti korona-aika) muuttunut yhä enemmän passiiviseksi ja ei ole ns. tunnetasolla läsnä, mikään ei liikauta. On kuin kylmä kala, ”epäluonnollinen käytökseltään”, aivan eri kuin esim. 2 vuotta sitten. Ei tapaa ihmisiä enää kuin ehkä kerran viikossa. Jos pyytää käymään niin on max. tunnin. Pääosin katselee kotona tv:tä, ei jaksa tehdä ruokaa, syö vain leipää, jugurtteja ym. mitä ei tarvitse valmistaa.
Olen kehottanut menemään lääkäriin, ettei ole mikään esim. neurologinen sairaus taustalla, ei suostu. Olen kehottanut menemään psykologille, kun on myöntänyt olevansa masentunut, ei katso tarpeelliseksi. Olen pyytänyt menemään lääkäriin hakemaan mielialalääkkeitä, ei suostu. Olen selittänyt, että hänelläkin olisi parempi olla, jos selvittäisi asiaa ja saisi apua.
Tuntuu ihan hullulta, että tässä pitäisi ”hyväksyä” vaan toisen huonovointisuus ja olla niin että ”voi voi, olipa kiva päivä että veit ihan roskat ja kävit pihalla”. Mielestäni vahvistan tällä hänen masentuneisuuttaan. En oikein halua enää edes käydä hänen luonaan, koska se ”sairas” käyttäytyminen ja se, että tilanteelle ei muka voi mitään, ärsyttää minua ja koko kyläily tuntuu ihan teatterilta.