En halua ikinä asua kenenkään kanssa

No minulla on samoja ajatuksia kyllä, mutta eri syistä. Itse vaan pidän niin paljon yksinolosta, että jopa oman kumppanin jatkuva läsnäolo alkaa pidemmän päälle ahdistaa. Joku pieni erakko minussa kai asuu. Eihän sinun pakko ole kenenkään kanssa asua, seurustelevathan sitä monet aikuiset ihan omista kodeistaankin käsin ja vierailevat toisillaan. Tosin eri juttu jos perhettä haluat perustaa. Silloin pitää kyllä hyväksyä, että sisustukset ja ruokakomeron sisällöt menevät osittain uusiksi.

Ainakaan tuossa 50+ iässä ei mitään ongelmia pitäisi olla enää. Omakin äitini kyllä tapailee miehiä, mutta eihän halua enää kenenkään kanssa muuttaa yhteen (on eronnut joitakin vuosia sitten). Eikä nuo miehetkään taida enää tuossa iässä kaivata niin paljoa yhdessäasumista. Toki jotkut ehkä kaipaavat äitiä ja kokkia, mutta on se kumma jos ei tuohon ikään mennessä ole opetellut itse taloudenhoitoa.

Jos olet nuori (kuten oletan), niin voi olla vaikeampaa. Etenkin nuorena monet haluavat aika äkkiäkin muuttaa yhteen, jotta ei tarvitsisi asumisesta maksaa niin paljoa. Ja viimeistään perheen perustamisiässä on kyllä aika lailla pakko muuttaa yhteen.

Täysin samankaltainen vastaus kuin kakkosella, eli ihan on samoja ajutuksia kuin ap:lla mutta tosiaan ihan eri syistä... Erakko mustakin alkanut tulemaan ja kovin mukavuudenhaluinen ja se toteutuu parhaiten itekseni. Yksikseen vaan on niin mainio olla :)

Yhteen kun muutetaan, niin miehen päätösvalta sisustuksesta rajoittuu television merkkiin, jos siihenkään pystyy. Mitään siis et menetä.

Täällä myös yksi, tosin en ole järjestelmällinen, mutta tiedän tasan missä mikin tavara, niillä on oma paikkansa tässä kaaoksessa.

Minäkään en halua. Noiden ap:n mainitsemien juttujen lisäksi on muitakin syitä. En jaksaisi toisen jatkuvaa läsnäoloa; pitäisi jutella silloinkin kun ei huvita, tehdä kaikenlaisia kompromisseja ateria-ajoista viikonloppunukkumisiin. Enkä sitäpaitsi halua nukkua kenenkään vieressä, se on ahdistavaa. Aina toinen ääntelehtii ja kääntyilee, huokailee ja piereskelee. En kestä toisen ihmisen "arkisuutta".

Ihan samat ajatukset. Lisäksi en voi siksikään edes oikein seurustella, koska en pysty nukkumaan samassa sängyssä tai edes huoneessa. Itsekseni nukun erittäin hyvin.

Minulla on sama tunne, mutta se on tullut vasta avoliiton aikana. En siis periaatteellisesti vastusta yhdessä asumista, mutta elo nykyisen avokkini (roinan) kanssa on henkisesti kuormittavaa. Elin pitkään matkalaukkuelämää, asuin valmiiksi kalustetuissa kämpissä enkä omistanut mitään turhaa. Ajattelin että vakiintuminen olisi jo ihan ok ja niin sitä sitten alettiin laittaa kotia huonekaluineen ja taulutelevisioineen.

Nyt tuntuu, etten kaipaa mitään tuosta persoonattomasta, tilaa vievästä tavarasta ja olen hankkiutunut itselle kertyneestä omaisuudesta pitkälti eroon. Siis henkilokohtaisista tavaroista. Yhteisiin ja miehen tavaroihinhan ei juuri ole asiaa puuttua, suututtaa vain kun se yhteenlaskettu kamamäärä vain kasvaa sitä mukaa kun olen omaa tavarapinoani keventynyt. Olen hakenut tilaa ja avaruutta, mies täyttää tilan salamannopeasti omilla rojuillaan, joista suurimmalle osalle ei ole käyttöä. Hän on hamsteri, minä elä(isi)n vaatimattomasti.

Leikittelen ajatuksella, että pakkaan rinkkani kuten nuorempana ja lähden. Ei vaatisi paljon, koska jäljelle jäävä omaisuus olisi pääasiassa miehen.

Minä haluaisin mutten voi koska minulla on dissoatiivinen identiteettihäiriö.Nyt korviani myöten rakastunut, muttaa jarrutella pitää.

Oikeesti et ketään edes saisi. Kukaan ei kestä jos kontroilloit jatkuvasti. Mun tuttava on tollainen ja aina tulee eroa, kun jokaisen tavaran paikka on määrätty mihin ne pitää laittaa. Mitään ei saa mies tehdä, kun kaikki tehdään naisen tapaan.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 15:02"]Minäkään en halua. Noiden ap:n mainitsemien juttujen lisäksi on muitakin syitä. En jaksaisi toisen jatkuvaa läsnäoloa; pitäisi jutella silloinkin kun ei huvita, tehdä kaikenlaisia kompromisseja ateria-ajoista viikonloppunukkumisiin. Enkä sitäpaitsi halua nukkua kenenkään vieressä, se on ahdistavaa. Aina toinen ääntelehtii ja kääntyilee, huokailee ja piereskelee. En kestä toisen ihmisen "arkisuutta".

[/quote]

Miksi tarvisi puhua jos ei jaksa. Voi mennä vapaasti huoneeseen ja sanoa että luen nyt rauhassa, älä häiritse. Ei kumpikaan olla mitään koko ajan hölöttäviä ihmisiä.

En jaksa ketään muuta koko ajan lähellä paitsi miestäni. Kumma mutta näin vasn on. Ystävieni kanssa en olisi koskaan voinut muuttaa samaan kämppään. Viikon loma oli aika ahdistavaa.

Mies muutti mun luo ja ei tuonut mitään. Ei hänellä ollut edes sillon kämppääkään.

Asukaa hyvät ihmiset yksin. 

Jotenkin tuntuu, että on aika vaikea löytää ihmistä, joka haluaisi asua teidän kanssa. Parisuhde ja varsinkin perhe kun vaatii kompromisseja monella tasolla. 

Olette varmaan kuulleet sanonnan, kakkua ei voi sekä säästää että syödä. 

Mulla on mies ja lapsia, mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että onnellisin olisin yksin. Olisi niin ihanaa, kun vaan olisi hiljainen ja yksinäinen koti, eikä aina ne muut perheenjäsenet siellä läsnä. Mutta tälle en nyt minkään voi, itsepähän olen tähän pisteeseen itseni hyysännyt.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 15:02"]

Minäkään en halua. Noiden ap:n mainitsemien juttujen lisäksi on muitakin syitä. En jaksaisi toisen jatkuvaa läsnäoloa; pitäisi jutella silloinkin kun ei huvita, tehdä kaikenlaisia kompromisseja ateria-ajoista viikonloppunukkumisiin. Enkä sitäpaitsi halua nukkua kenenkään vieressä, se on ahdistavaa. Aina toinen ääntelehtii ja kääntyilee, huokailee ja piereskelee. En kestä toisen ihmisen "arkisuutta".

[/quote]

Juuri näin! Varsinkin tuo arkisuus pilaa suhteen kuin suhteen. Minulta oikeasti lähtee seksihalut heti mieheen, kun kuulen miehen piereskelevän, paskovan tai näen hänet kaivamassa nenää, rapsuttamassa hikisiä pallejaan. Kiva siinä on enää yrittää kostua, kun mielenkiinto on mennyt. Myös itse kaipaan omaa rauhaa sen verran, että en halua muuttaa enää kenenkään kanssa yhteen.

Minäkään en halua koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen, en ole ikinä halunnut. Mun asunto, mun elämä ja tätä kuviota ei tule yksikään mies sotkemaan ikinä.

Olen antanut pakit tosi monille miehille muutenkin. Haluan kummankin asuvan aina omassa osoitteessa.

Olen mikä olen, en tästä muuksi muutu varmaan koskaan.

N35

Ymmärrän erittäin hyvin!!! Niin kauan kun pärjään taloudellisesti koitan välttää asumista kenenkään muun kanssa. Saa tehdä mitä huvittaa ja milloin haluaa. Lisäksi mun lemmikit saattaisivat olla monelle kynnyskysymys. Ja kun se on minä JA ne, koko paketti, ei joko tai. Joko tai-tyypit saa jäädä. Lisäksi en luota helpolla ihmisiin, vaadin lemmikeitäni kohdeltavan hyvin. Valitettavasti tämä onnistuu yllättävän harvalta.