Lue keskustelun säännöt.
Helvetin kova ollu tää mun elämänkoulu...
22.06.2014 |
Synnyin ensinnäkin perheeseen jossa vanhemmat vaan riiteli. Olivat välinpitämättömiä mua kohtaan. Äidille puhkesi sairauksia stressin takia. Ukki ja mummo olivat taas älyttömän tiukkia ja kurittivat joskus mua väkivalloinkin. Mut aina pakotettiin pitkän aikaa menemään sinne. Mulla ei ollut sisaruksia, ei serkkuja, ei läheisiä välejä oikeen kehenkään sukulaisiin ja suku oli muutenkin aika pieni ja monilla kans jotain omia ongelmia: alkoholismia, mt-ongelmia. Mun yksi kummeistakin kuoli kun olin 6-vuotias, alkoholismiin, lääkkeiden sekakäyttöön, kukaan ei myöskään koskaan tiedä oliks se itsemurha koska hän oli hyvin yksinäinen. Olin semmonen vähän nolo, outo, nössö, herkkä äidin ja isän pikku prinsessa. Sit mua kiusattiin koulussa 5-9luokilla, mikä hajotti mut totaallisesti. En usko et mä ikinä tuun olee "täysin" ehjä... Ehkä ehjä jollain uudella tavalla, mutta jäljet ovat jääneet. Monesti olen miettinyt minkälainen mä olisin jos olisin syntynyt ehjään ja onnelliseen perheeseen. Ainut hyvä puoli tässä on että mä en oo enää se nolo, outo, nössö ja niin herkkä äidin ja isän pikku prinsessa. Mutta vaatiko se todella näin kovan elämänkoulun mun kohdalla kasvaa "cooliksi" ja sosiaalisesti taidokkaaksi ja ovelaksi? Onko jotkut jo ihan syntyessään sitä?
Kommentit (56)
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:22"]Kirjoitat tarinasi alussa, että vanhempasi suhtautuivat sinuun välipitämättömästi. Myöhemmin olit kuitenkin isä ja äidin prinsessa. Jotenkin en osaa yhdistää noita ajatuksia. Sorry vaan. Terv. samantapaisen koulun läpi käynyt
[/quote]
Tollasii te just ootte! Te ette vittu tajua. Koulussa syytitte mua lellipennuksi koska sain rahallisesti ja ainoana lapsena paljon kaikkee. Mut sit te ette nää miten välinpitämättömiä mun vanhemmat oli mua kohtaan, ne ei välittäny tuunko vasta seuraavana aamuna kotiin, juonko! Niille oli AIVAN VITUN SAMA. Ja silti syytitte minua siitäkin, kun sain taas mennä miten halusin ja tehdä miten halusin, että olen lellipentu...
Siinä teille sitä välinpitämättömyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:27"]MENE TERAPIAAN. Oikeasti.
[/quote]
Mene itse.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:29"]minkä ikäinen olet nyt?
[/quote]
Ihan tarpeeksi vanha.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:08"]tätäkö se tarkoittaa se "elämän kova koulu"? Riiteleviä vanhempia, koulukiusaamista ja ikäviä muistoja ikävuosilta 3-15? Tiedän, kaikki on subjektiivista, mutta...okei...
[/quote]
Mitä se sit sun mielestä tarkottaa? Ja subjektiivista?
[/quote]
Se tarkoittaa sitä, ettei omia vastoinkäymisiä pysty suhteuttamaan muiden vastoinkäymisiin, vaan oman vastoinkäymisen kokee aina rankkana. Anoppi voi itkeä kuukausitolkulla sitä, että ystävätär ei pitänyt hänen leipomastaan kakusta. Tuttavani, joka tuli rikkinäisestä perheestä, oli koulukiusattu, jonka pikkuveli teki itsemurhan, 30v. sisko on 90v. mummon tasolla johtuen itseaiheutetusta alkoholivammasta, ystäväni joutui työttömäksi, hänen lapsensa kuoli rv. 38 ja kohtu oli poistettava, mies masentui, ystävä ja mies joutuivat työttömiksi ja joutuivat myymään koko omaisuutensa - hän ei koe, että olisi käynyt "elämän kovaa koulua".
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:38"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:31"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:18"]Ikävä sanoa, mutta tässä maassa tuo on aika normaalia... Ne ikävät kokemukset on sitten jo ihan jotain muuta.
[/quote]
Niin mitkä ikävät kokemukset? Eikö nuo olleet sitten tarpeeksi ikäviä? Tuun koko loppuelämän varmaan elämään aina tietynlaisen ahdistuksen kanssa ja joskus mua ahdistaa ihan normaalit ja hölmötkin asiat... Aina täytyy nykyään ajatella sitä mitä oikeasti tahtoo, mikä tuntuu hyvältä ja välittää itsestään, ettei enää ajautuisi sille tielle mikä joskus tuhosi sut. Kun mä menin jo ala-asteen ekalle luokalle sain kokea olevani aina jotenkin ei haluttu, vähän nolo ja outo, sit kun mulle rupes pukkaamaan murrosikä päälle mulla oli todella kova halu tavotella suosiota. Mutta ei mulla ollut todellisia prioriteettejä siihen ja olin liian epäkypsä, niin se homma meni todella plörinäksi ja noloksi. Mistä kiusaaminen sitten vähitellen alkoi. En osannut tai tahtonut, en minä tiedä... Muissakaan asioissa toimia aina niin kun olisi pitänyt, en jaksanut jostain syystä aina välittää, ajattelin että ei mulle tästä nyt kuitenkaan mitään pahaa seuraa jos mä pikkusen mokaan. Mut sit kun mokailin ja "väärissä" piireissä niin se vaan lisäsi sitä kiusaamista.
Mä olin aina se naiivi, kiltti, pikku tyttö, joka luuli tietävänsä kaikesta kaiken ja että olisi ollut kypsä ja valmis kaikesta kaikkeen mutta ei ollutkaan. Ja tykkäsi pahoista pojista, mutta pahat pojat vaan nauroivat hänelle kun hän oli niin "nolo"...
[/quote]
Tottakai nuo on "tarpeeksi" ikäviä, ja ikävämpiä kuin kenellekään toivoisi. Siltikin, jos sun isoimmat ongelmat ovat ne, etteivät vanhempasi näkyvästi rakastaneet toisiaan, ja olit koulussa ulkopuolinen, olet yksi niistä onnekkaista... Onko sulla hajuakaan missä oloissa täällä lapsia kasvaa?
[/quote]
Jaa-a. No aina jauhetaan niistä lapsista jotka saa alkoholisti-huumeongelmais-spurgu vanhemmiltaan himassa turpaansa ja päätyvät sit huostaanottoon. Mut se on niille monille onni ja pelastaa ne, useimmiten vielä ajoissa.
Mut mitä käy ihmiselle jota on pistetty vuosia henkisesti turpaan, eikä huostaanottoa? Ei hyvää. Joskus on jopa parempi ottaa rehellisesti kerran tai pari turpaansa vaikka sairaalahoitoon asti ja päätyä sitten huostaanottoon, kuin helvetti se että kestää vuosikaudet kotona henkistä väkivaltaa, epävakaata kasvualustaa ja kiusaamista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:42"]Mulla on elämässä tullut vastaan kaikenlaista paskaa. Kuitenkin, mä olen vielä elossa ja niin olet sinäkin!
[/quote]
Hikisesti. Itsemurhaakin olen joskus yrittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:50"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:08"]tätäkö se tarkoittaa se "elämän kova koulu"? Riiteleviä vanhempia, koulukiusaamista ja ikäviä muistoja ikävuosilta 3-15? Tiedän, kaikki on subjektiivista, mutta...okei...
[/quote]
Mitä se sit sun mielestä tarkottaa? Ja subjektiivista?
[/quote]
Se tarkoittaa sitä, ettei omia vastoinkäymisiä pysty suhteuttamaan muiden vastoinkäymisiin, vaan oman vastoinkäymisen kokee aina rankkana. Anoppi voi itkeä kuukausitolkulla sitä, että ystävätär ei pitänyt hänen leipomastaan kakusta. Tuttavani, joka tuli rikkinäisestä perheestä, oli koulukiusattu, jonka pikkuveli teki itsemurhan, 30v. sisko on 90v. mummon tasolla johtuen itseaiheutetusta alkoholivammasta, ystäväni joutui työttömäksi, hänen lapsensa kuoli rv. 38 ja kohtu oli poistettava, mies masentui, ystävä ja mies joutuivat työttömiksi ja joutuivat myymään koko omaisuutensa - hän ei koe, että olisi käynyt "elämän kovaa koulua".
[/quote]
Jaa-a. No minä ainakin koin tarpeeksi rankkana kokemuksena jo kotioloni ja kiusaamisen ja en halua enää elämääni yhtä vaikeita vastoinkäymisiä tulevan. Haluan sitä tavallista elämää vain, jossa joskus vastoinkäymisinä sattuu riitoja ja eroja, mitä kaikki nyt joutuu varmasti kokemaan... Ei enää tuollaista sairaista paskaa...
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:38"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:31"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:18"]Ikävä sanoa, mutta tässä maassa tuo on aika normaalia... Ne ikävät kokemukset on sitten jo ihan jotain muuta.
[/quote]
Niin mitkä ikävät kokemukset? Eikö nuo olleet sitten tarpeeksi ikäviä? Tuun koko loppuelämän varmaan elämään aina tietynlaisen ahdistuksen kanssa ja joskus mua ahdistaa ihan normaalit ja hölmötkin asiat... Aina täytyy nykyään ajatella sitä mitä oikeasti tahtoo, mikä tuntuu hyvältä ja välittää itsestään, ettei enää ajautuisi sille tielle mikä joskus tuhosi sut. Kun mä menin jo ala-asteen ekalle luokalle sain kokea olevani aina jotenkin ei haluttu, vähän nolo ja outo, sit kun mulle rupes pukkaamaan murrosikä päälle mulla oli todella kova halu tavotella suosiota. Mutta ei mulla ollut todellisia prioriteettejä siihen ja olin liian epäkypsä, niin se homma meni todella plörinäksi ja noloksi. Mistä kiusaaminen sitten vähitellen alkoi. En osannut tai tahtonut, en minä tiedä... Muissakaan asioissa toimia aina niin kun olisi pitänyt, en jaksanut jostain syystä aina välittää, ajattelin että ei mulle tästä nyt kuitenkaan mitään pahaa seuraa jos mä pikkusen mokaan. Mut sit kun mokailin ja "väärissä" piireissä niin se vaan lisäsi sitä kiusaamista.
Mä olin aina se naiivi, kiltti, pikku tyttö, joka luuli tietävänsä kaikesta kaiken ja että olisi ollut kypsä ja valmis kaikesta kaikkeen mutta ei ollutkaan. Ja tykkäsi pahoista pojista, mutta pahat pojat vaan nauroivat hänelle kun hän oli niin "nolo"...
[/quote]
Tottakai nuo on "tarpeeksi" ikäviä, ja ikävämpiä kuin kenellekään toivoisi. Siltikin, jos sun isoimmat ongelmat ovat ne, etteivät vanhempasi näkyvästi rakastaneet toisiaan, ja olit koulussa ulkopuolinen, olet yksi niistä onnekkaista... Onko sulla hajuakaan missä oloissa täällä lapsia kasvaa?
[/quote]
Jaa-a. No aina jauhetaan niistä lapsista jotka saa alkoholisti-huumeongelmais-spurgu vanhemmiltaan himassa turpaansa ja päätyvät sit huostaanottoon. Mut se on niille monille onni ja pelastaa ne, useimmiten vielä ajoissa.
Mut mitä käy ihmiselle jota on pistetty vuosia henkisesti turpaan, eikä huostaanottoa? Ei hyvää. Joskus on jopa parempi ottaa rehellisesti kerran tai pari turpaansa vaikka sairaalahoitoon asti ja päätyä sitten huostaanottoon, kuin helvetti se että kestää vuosikaudet kotona henkistä väkivaltaa, epävakaata kasvualustaa ja kiusaamista...
[/quote]
Nyt jumalauta prinsessa! Yritin tuossa useamman viestin olla sulle kiltti, mutta et vaan ymmärrä!
Mä olen itse elänyt katulapsena (kyllä, meidänkin maassa on sellaisia). Palloilin vuosikausia turvakotien, väliaikaisten sijoitusten ja kodin välillä, eikä minuakaan otettu huostaan. Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi, minua hakattiin, elin välillä leivällä päivässä... Ja arvaa mitä? Minäkin olen onnekas!
Turvakodissa tapasin muun muassa pojan, joka palautettiin aina kotiin, jossa isäpuolensa raiskasi häntä, ja äitinsä aina lupasi jättää miehensä... ei jättänyt. Pojalla ei ollut mitään muuta paikkaa, kuin sairas koti ja häilyvä turvakoti.
Minä sentään sain päättää menenkö hyväksikäytettäväksi vai en.
Siinä sulle sitä elämää perkele!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:42"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:19"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:06"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:00"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:37"]Se, että "elää aina tietynlaisen ahdistuksen kanssa" ja että välillä ahdistavat "hölmötkin asiat" on täysin normaalia. Sinulla saattaa olla epärealistinen käsitys muiden ihmisten seesteisyydestä. Ahdistuminen, stressaantuminen, nolostuminen ja muut ikävät tunteet ovat hyvin tavallisia. Sillä lailla meidän mielemme vain toimii.
[/quote]
Seesteisyys? Mut mä kun saatan ahdistuu kato ihan ihme asioista... Esim. Toisten ihmisten kirjotusasusta ja se ei musta oo normaalia. Se ahdistus rajottaa välillä aika paljon normaaliakin elämää.
Ja ennen mä olin sellanen raukka joka ressas lähes ihan kaikkea. Musta puuttui sellanen kovuus sisältä!. Minkä oon nyt vaan saanu kärsimällä... Mut ne kärsimyksetkin hajotti mut niin perkeleesti, et enää ei tiedä kumpi ois ollu parempi vaihtoehto: elää naiivina, vähän tyhmänä ja nolona. Vai elää hajonneena ja ahdistushäiriön saaneena, mut että on kuitenkin kovuutta jo sisällä, osaa olla ovela, juonikas, peloton, sosiaalisesti taidokas ja pahat pojatkin tykkää. Sanoppa se.
Miksi noita taitoja ei saanut heti syntyessään? Ja saako edes jotkut?
[/quote]
No mä vastaan. Ihmisen on paras elää naiivina ja vähän nolona. Vähän tyhmäkin saa olla, jos siltä tuntuu. Tärkeintä on, että on toisille hyvä ja rehellinen, vaan sillä tavoin saa sitä samaa takaisin. Joskus tulee turpaan, se kuuluu elämään, mutta ei mitään, eteenpäin vaan samalla lempeällä asenteella. Jokainen saa vasten naamaansa kerran jos toisenkin elämässään.
Todellisuudessa me vanhemmat ihmiset nähdään ihan hyvin sut siellä takaa, vaikka miten olisit peloton, uskalias ja kova. Ihan hyvin nähdään, meistä moni on käyttänyt samaa kaavaa nuorena, kun elämä on vähän kolhinut. Ja noi pahat pojat, ne on sun protestisi elämälle, mutta valitettavasti se enimmäkseen tuottaa vain lisää kolhuja.
Ja se kuka sai nuo ihailemasi ominaisuudet syntyessään, ei ole mikään kadehdittava. Ei sellaista ihmistä kukaan oikeasti halua lähelleen. Sellainen ihminen on yleensä kertakäyttökamaa, koska sellainen kuluttaa enemmän kuin antaa. Ja ihminen, jolta ei mitään saa, on raskas ystävä tai rakastettu. Että anna vaan kaikki mitä sulla on tunteissa annettavaa, ennemmin tai myöhemmin saat sen takaisin korkojen kera. Ei kannata pelätä.
Mä olen varmaan jeesusteleva mummo, mutta oispa ollut hyvä, jos joku olisi mulle nämä asiat kertonut ääneen kun angstasin samojen kysymysten äärellä!
7
[/quote]
Mä olen koittanut olla myös ihmisille hyvä ja kiltti. Silti olen saanut niskaani vaan paljon paskaa.
Ja sillon kun tosiaan olin ns. Hyväntahtoinen hölmö, vaikka on mussa ollut se kierokin puoli, niin silti sain paskaa niskaani... Jos en ulkopuolelta, niin jo hei kotoa lähtien!
Joten mikä siinä on?
Joskus olen jopa miettinyt, rankaiseeko jumala minua jostain?
[/quote]
Elämää suurempia kysymyksiä. Miksi hyville ja tavallisille tapahtuu pahaa? Ei ainakaan omasta syystä, tuskin edes jumalan syystä. Syyllistä ei joko löydy, tai sitten se johtuu sellaisista ihmisistä, jollainen itse haluaisit olla.
Jokainen, ihan joka ikinen meistä saa paskaa niskaan, kun ei elämä ole pelkästään kivaa. Mä olen itse saanut aivan älyttömästi paskaa niskaan, ja nykyisin olen työssä, missä jatkuvasti näen, miten kamalasti pahaa sattuu ihmisille, jotka ihan varmasti eivät ole siihen syyllisiä. Siltikin se on aika inhimillistä, että syitä etsii itsestään ja omista valinnoistaan. Jotkut asiat vaan menevät, kuten menevät, eikä kaikkea voi hallita edes asennettaan muuttamalla. Kapinoida voi ja saa elämää vastaan, mutta lopulta on taivuttava.
Uskopa vaan, kieroilemalla ja olemassa ns. kova ja ovela se, joka kärsii niin olet sinä. Etenkin koska sulla on vielä heikko itsetunto ja tarve miellyttää, helposti teet sen kovan suojakuoresi voimin monta sellaista asiaa, mikä ei tunnu hyvältä. Mutta vaikka mokailisit, niin selviät silti. Ota vaan suunta kohti eteenpäin ja mieti ihan rehellisesti, mitä tulevaisuudelta haluat. Saat halutakin mitä vaan mikä tuntuu jopa siltä, ettet ansaitsisi (sekin on normaalia). Ja ahdistuakin saa ajatuksistaan, tunteistaan, mokailuistaan, noloudestaan, haaveistaan ja vaikka toisten kirjoitusasusta, kun vaan ei takerru yksittäisiin asioihin liiaksi. Ei pienille sanoille tai teoille pidä antaa suurta valtaa, elämässä on kyse isoista kokonaisuuksista. Kyllä elämä kantaa.
[/quote]
Siis minä kärsin nyt siitäkin, millainen musta on tullut? Mä olen aina halunnut olla tätä mitä nyt olen. Mietin vaan, miksi siihen piti käydä näin kova elämänkoulu? Ja jos jotkut asiat ois menny toisin kuten tuolla puhuin, niin miten paljon erillainen ja miten voisin olla realistisesti sinun mielestäsi vai olisinko edelleen luultavasti samanlainen mitä nyt?
[/quote]
Mulla ei ole suurempaa tarvetta kilpailla kokemuksista, mutta jos sen verran avaisin että itse olin mm. nuorisopsykiatrian asiakkaan monta monta vuotta, välillä avolla, joskus lukkojen takana. Aina löytyy sekin, jolla oli vaikeampaa ja joka selvisi. Nykyisin olen perheenäiti, mieleisessä työssä, hyvä mies ja ihanat lapset (eli kaikki se, mikä tuntuu tosi tylsältä vielä nuorista :) ). Hirveästi kaikenlaista on mahtunut matkan varrelle, ja mun miehelle vielä enemmänkin kuin mulle.
Ei kokemukset mitenkään välttämättä muuta ihmisen syvintä persoonaa. Suojakuori on kyllä helppo rakentaa ja ylläpitää jonkin aikaa, mutta aikanaan sekin haihtuu tai murenee. Tietyt hyvät ja huonot kokemukset kyllä muuttaa ihmisen käsitystä elämästä ja vaikuttavat varmaan käytökseen, syntyy pelkoja ja epäluottamusta tai vastakkaisia tunteita. Joskus ihminen sairastuukin liioista vastoinkäymisistä.
Tuskin sun kannattaa liikoja spekuloida sillä, mitä olisi käynyt, jos sulla olisi ollut sisaruksia, tai jos teidän perheen välit olisi olleet läheisemmät. Jos joskus siltä tuntuu, voithan käydä terapiassa puhumassa ne pois. Sulla on kuitenkin nyt ne kortit mitkä on jaettu ja niiden kanssa olet kasvanut sellaiseksi kuin olet. Ihan samanlaiseksi ja ihan yhtä hyväksi kuin muutkin, ja ihan yhtä paljon sulla voi olla hyvää edessä, kuin mitä tuntuu pahaa olleen takana. Avaimetkin on sun käsissä, uskallat vaan ottaa vastaan hyvääkin etkä vedä huonoja kokemuksia puoleesi (niin kuin vaikka ne pahat pojat tai se, että ehdoin tahdoin pyrit manipuloimaan ihmisiä).
Varmaan sulla voisi olla parempi itsetunto jos asiat olisi olleet toisin, mutta ei ole millään muotoa mahdotonta, että sen paremman itsetunnon saat vieläkin. Semmoinen kova ja ilkeä ulkokuori on usein vahvasti huonon itsetunnon merkki. Se on lopultakin aika tarpeeton. Sun kannattaa miettiä, kenen takia haluat olla sitä mitä haluat ja käyttäytyä niinkuin käyttäydyt ja vetää roolia joka ahdistaa sua. Ja löytää sitten se tapa, miten voisit olla juuri sellainen kuin sinä itse, ei kukaan muu sun puolesta, haluat. Veikkaan, että lopultakin olet edelleen ihan samanlainen kuin ennen, sulla on vaan piikit pystyssä. Mutta ihminen ei pysy muutenkaan ihan samana koko elämäänsä, sen takia on kokemuksia, jotka kasvattavat.
Mä inhoon sanontaa elämän kova koulu...siis voi vittu, pahin klisee ikinä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 15:02"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:38"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:31"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:18"]Ikävä sanoa, mutta tässä maassa tuo on aika normaalia... Ne ikävät kokemukset on sitten jo ihan jotain muuta.
[/quote]
Niin mitkä ikävät kokemukset? Eikö nuo olleet sitten tarpeeksi ikäviä? Tuun koko loppuelämän varmaan elämään aina tietynlaisen ahdistuksen kanssa ja joskus mua ahdistaa ihan normaalit ja hölmötkin asiat... Aina täytyy nykyään ajatella sitä mitä oikeasti tahtoo, mikä tuntuu hyvältä ja välittää itsestään, ettei enää ajautuisi sille tielle mikä joskus tuhosi sut. Kun mä menin jo ala-asteen ekalle luokalle sain kokea olevani aina jotenkin ei haluttu, vähän nolo ja outo, sit kun mulle rupes pukkaamaan murrosikä päälle mulla oli todella kova halu tavotella suosiota. Mutta ei mulla ollut todellisia prioriteettejä siihen ja olin liian epäkypsä, niin se homma meni todella plörinäksi ja noloksi. Mistä kiusaaminen sitten vähitellen alkoi. En osannut tai tahtonut, en minä tiedä... Muissakaan asioissa toimia aina niin kun olisi pitänyt, en jaksanut jostain syystä aina välittää, ajattelin että ei mulle tästä nyt kuitenkaan mitään pahaa seuraa jos mä pikkusen mokaan. Mut sit kun mokailin ja "väärissä" piireissä niin se vaan lisäsi sitä kiusaamista.
Mä olin aina se naiivi, kiltti, pikku tyttö, joka luuli tietävänsä kaikesta kaiken ja että olisi ollut kypsä ja valmis kaikesta kaikkeen mutta ei ollutkaan. Ja tykkäsi pahoista pojista, mutta pahat pojat vaan nauroivat hänelle kun hän oli niin "nolo"...
[/quote]
Tottakai nuo on "tarpeeksi" ikäviä, ja ikävämpiä kuin kenellekään toivoisi. Siltikin, jos sun isoimmat ongelmat ovat ne, etteivät vanhempasi näkyvästi rakastaneet toisiaan, ja olit koulussa ulkopuolinen, olet yksi niistä onnekkaista... Onko sulla hajuakaan missä oloissa täällä lapsia kasvaa?
[/quote]
Jaa-a. No aina jauhetaan niistä lapsista jotka saa alkoholisti-huumeongelmais-spurgu vanhemmiltaan himassa turpaansa ja päätyvät sit huostaanottoon. Mut se on niille monille onni ja pelastaa ne, useimmiten vielä ajoissa.
Mut mitä käy ihmiselle jota on pistetty vuosia henkisesti turpaan, eikä huostaanottoa? Ei hyvää. Joskus on jopa parempi ottaa rehellisesti kerran tai pari turpaansa vaikka sairaalahoitoon asti ja päätyä sitten huostaanottoon, kuin helvetti se että kestää vuosikaudet kotona henkistä väkivaltaa, epävakaata kasvualustaa ja kiusaamista...
[/quote]
Nyt jumalauta prinsessa! Yritin tuossa useamman viestin olla sulle kiltti, mutta et vaan ymmärrä!
Mä olen itse elänyt katulapsena (kyllä, meidänkin maassa on sellaisia). Palloilin vuosikausia turvakotien, väliaikaisten sijoitusten ja kodin välillä, eikä minuakaan otettu huostaan. Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi, minua hakattiin, elin välillä leivällä päivässä... Ja arvaa mitä? Minäkin olen onnekas!
Turvakodissa tapasin muun muassa pojan, joka palautettiin aina kotiin, jossa isäpuolensa raiskasi häntä, ja äitinsä aina lupasi jättää miehensä... ei jättänyt. Pojalla ei ollut mitään muuta paikkaa, kuin sairas koti ja häilyvä turvakoti.
Minä sentään sain päättää menenkö hyväksikäytettäväksi vai en.
Siinä sulle sitä elämää perkele!
[/quote]
En ole missään väittänyt että muilla ei olisi ollut myös rankkaa? Olen pahoillani saamastasi kohtelusta, ei ole reilua ja oikein kenellekkään tuollainen. Tulin tänne vain purkamaan omia ajatuksiani ja mietteitäni. En riitelemään. Mutta aina oikeassakin elämässä nämä kääntyy riidaksi.
Mutta älä vahingossakaan ole mulle kiltti saatana. :DD kukaan ei nimittäin ole. Toivottavasti opit nyt kerralla karvaasti tämän läksyn.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 15:03"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:42"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:19"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:06"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:00"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:37"]Se, että "elää aina tietynlaisen ahdistuksen kanssa" ja että välillä ahdistavat "hölmötkin asiat" on täysin normaalia. Sinulla saattaa olla epärealistinen käsitys muiden ihmisten seesteisyydestä. Ahdistuminen, stressaantuminen, nolostuminen ja muut ikävät tunteet ovat hyvin tavallisia. Sillä lailla meidän mielemme vain toimii.
[/quote]
Seesteisyys? Mut mä kun saatan ahdistuu kato ihan ihme asioista... Esim. Toisten ihmisten kirjotusasusta ja se ei musta oo normaalia. Se ahdistus rajottaa välillä aika paljon normaaliakin elämää.
Ja ennen mä olin sellanen raukka joka ressas lähes ihan kaikkea. Musta puuttui sellanen kovuus sisältä!. Minkä oon nyt vaan saanu kärsimällä... Mut ne kärsimyksetkin hajotti mut niin perkeleesti, et enää ei tiedä kumpi ois ollu parempi vaihtoehto: elää naiivina, vähän tyhmänä ja nolona. Vai elää hajonneena ja ahdistushäiriön saaneena, mut että on kuitenkin kovuutta jo sisällä, osaa olla ovela, juonikas, peloton, sosiaalisesti taidokas ja pahat pojatkin tykkää. Sanoppa se.
Miksi noita taitoja ei saanut heti syntyessään? Ja saako edes jotkut?
[/quote]
No mä vastaan. Ihmisen on paras elää naiivina ja vähän nolona. Vähän tyhmäkin saa olla, jos siltä tuntuu. Tärkeintä on, että on toisille hyvä ja rehellinen, vaan sillä tavoin saa sitä samaa takaisin. Joskus tulee turpaan, se kuuluu elämään, mutta ei mitään, eteenpäin vaan samalla lempeällä asenteella. Jokainen saa vasten naamaansa kerran jos toisenkin elämässään.
Todellisuudessa me vanhemmat ihmiset nähdään ihan hyvin sut siellä takaa, vaikka miten olisit peloton, uskalias ja kova. Ihan hyvin nähdään, meistä moni on käyttänyt samaa kaavaa nuorena, kun elämä on vähän kolhinut. Ja noi pahat pojat, ne on sun protestisi elämälle, mutta valitettavasti se enimmäkseen tuottaa vain lisää kolhuja.
Ja se kuka sai nuo ihailemasi ominaisuudet syntyessään, ei ole mikään kadehdittava. Ei sellaista ihmistä kukaan oikeasti halua lähelleen. Sellainen ihminen on yleensä kertakäyttökamaa, koska sellainen kuluttaa enemmän kuin antaa. Ja ihminen, jolta ei mitään saa, on raskas ystävä tai rakastettu. Että anna vaan kaikki mitä sulla on tunteissa annettavaa, ennemmin tai myöhemmin saat sen takaisin korkojen kera. Ei kannata pelätä.
Mä olen varmaan jeesusteleva mummo, mutta oispa ollut hyvä, jos joku olisi mulle nämä asiat kertonut ääneen kun angstasin samojen kysymysten äärellä!
7
[/quote]
Mä olen koittanut olla myös ihmisille hyvä ja kiltti. Silti olen saanut niskaani vaan paljon paskaa.
Ja sillon kun tosiaan olin ns. Hyväntahtoinen hölmö, vaikka on mussa ollut se kierokin puoli, niin silti sain paskaa niskaani... Jos en ulkopuolelta, niin jo hei kotoa lähtien!
Joten mikä siinä on?
Joskus olen jopa miettinyt, rankaiseeko jumala minua jostain?
[/quote]
Elämää suurempia kysymyksiä. Miksi hyville ja tavallisille tapahtuu pahaa? Ei ainakaan omasta syystä, tuskin edes jumalan syystä. Syyllistä ei joko löydy, tai sitten se johtuu sellaisista ihmisistä, jollainen itse haluaisit olla.
Jokainen, ihan joka ikinen meistä saa paskaa niskaan, kun ei elämä ole pelkästään kivaa. Mä olen itse saanut aivan älyttömästi paskaa niskaan, ja nykyisin olen työssä, missä jatkuvasti näen, miten kamalasti pahaa sattuu ihmisille, jotka ihan varmasti eivät ole siihen syyllisiä. Siltikin se on aika inhimillistä, että syitä etsii itsestään ja omista valinnoistaan. Jotkut asiat vaan menevät, kuten menevät, eikä kaikkea voi hallita edes asennettaan muuttamalla. Kapinoida voi ja saa elämää vastaan, mutta lopulta on taivuttava.
Uskopa vaan, kieroilemalla ja olemassa ns. kova ja ovela se, joka kärsii niin olet sinä. Etenkin koska sulla on vielä heikko itsetunto ja tarve miellyttää, helposti teet sen kovan suojakuoresi voimin monta sellaista asiaa, mikä ei tunnu hyvältä. Mutta vaikka mokailisit, niin selviät silti. Ota vaan suunta kohti eteenpäin ja mieti ihan rehellisesti, mitä tulevaisuudelta haluat. Saat halutakin mitä vaan mikä tuntuu jopa siltä, ettet ansaitsisi (sekin on normaalia). Ja ahdistuakin saa ajatuksistaan, tunteistaan, mokailuistaan, noloudestaan, haaveistaan ja vaikka toisten kirjoitusasusta, kun vaan ei takerru yksittäisiin asioihin liiaksi. Ei pienille sanoille tai teoille pidä antaa suurta valtaa, elämässä on kyse isoista kokonaisuuksista. Kyllä elämä kantaa.
[/quote]
Siis minä kärsin nyt siitäkin, millainen musta on tullut? Mä olen aina halunnut olla tätä mitä nyt olen. Mietin vaan, miksi siihen piti käydä näin kova elämänkoulu? Ja jos jotkut asiat ois menny toisin kuten tuolla puhuin, niin miten paljon erillainen ja miten voisin olla realistisesti sinun mielestäsi vai olisinko edelleen luultavasti samanlainen mitä nyt?
[/quote]
Mulla ei ole suurempaa tarvetta kilpailla kokemuksista, mutta jos sen verran avaisin että itse olin mm. nuorisopsykiatrian asiakkaan monta monta vuotta, välillä avolla, joskus lukkojen takana. Aina löytyy sekin, jolla oli vaikeampaa ja joka selvisi. Nykyisin olen perheenäiti, mieleisessä työssä, hyvä mies ja ihanat lapset (eli kaikki se, mikä tuntuu tosi tylsältä vielä nuorista :) ). Hirveästi kaikenlaista on mahtunut matkan varrelle, ja mun miehelle vielä enemmänkin kuin mulle.
Ei kokemukset mitenkään välttämättä muuta ihmisen syvintä persoonaa. Suojakuori on kyllä helppo rakentaa ja ylläpitää jonkin aikaa, mutta aikanaan sekin haihtuu tai murenee. Tietyt hyvät ja huonot kokemukset kyllä muuttaa ihmisen käsitystä elämästä ja vaikuttavat varmaan käytökseen, syntyy pelkoja ja epäluottamusta tai vastakkaisia tunteita. Joskus ihminen sairastuukin liioista vastoinkäymisistä.
Tuskin sun kannattaa liikoja spekuloida sillä, mitä olisi käynyt, jos sulla olisi ollut sisaruksia, tai jos teidän perheen välit olisi olleet läheisemmät. Jos joskus siltä tuntuu, voithan käydä terapiassa puhumassa ne pois. Sulla on kuitenkin nyt ne kortit mitkä on jaettu ja niiden kanssa olet kasvanut sellaiseksi kuin olet. Ihan samanlaiseksi ja ihan yhtä hyväksi kuin muutkin, ja ihan yhtä paljon sulla voi olla hyvää edessä, kuin mitä tuntuu pahaa olleen takana. Avaimetkin on sun käsissä, uskallat vaan ottaa vastaan hyvääkin etkä vedä huonoja kokemuksia puoleesi (niin kuin vaikka ne pahat pojat tai se, että ehdoin tahdoin pyrit manipuloimaan ihmisiä).
Varmaan sulla voisi olla parempi itsetunto jos asiat olisi olleet toisin, mutta ei ole millään muotoa mahdotonta, että sen paremman itsetunnon saat vieläkin. Semmoinen kova ja ilkeä ulkokuori on usein vahvasti huonon itsetunnon merkki. Se on lopultakin aika tarpeeton. Sun kannattaa miettiä, kenen takia haluat olla sitä mitä haluat ja käyttäytyä niinkuin käyttäydyt ja vetää roolia joka ahdistaa sua. Ja löytää sitten se tapa, miten voisit olla juuri sellainen kuin sinä itse, ei kukaan muu sun puolesta, haluat. Veikkaan, että lopultakin olet edelleen ihan samanlainen kuin ennen, sulla on vaan piikit pystyssä. Mutta ihminen ei pysy muutenkaan ihan samana koko elämäänsä, sen takia on kokemuksia, jotka kasvattavat.
[/quote]
No mutta siis mä olen nyt aidosti sellainen mimmonen mä olen. Olen pohtinut nää asiat monta kertaa. Eli oon edelleen kiltti, ystävällinen, mut sit kuten sanoit on tullu myös asioita mitkä ovat kasvattaneet ja muuttaneet mua ihmisenä. Eli en oo enää niin naiivi, nössö, mut silti vielä herkkä... Sosiaalisetkin taidot kehittyneet... YMS YMS YMS. Tajuat kai mitä meinaat? Eiks se nyt oo ihan normaalia etten mä ole jäänyt sille asteelle mitä olin 5-9luokilla ja kokemukset ovat ts. Karaisseet mua myös ihmisenä???? Normaalia? Siitähän tässä on kysymys.
Ja minä haluan tälläkin hetkellä miehen, lapsia ja hyvän työn. OI, MIKSI IHMEESSÄ, mun pitäisi tuntea ne tylsinä asioina vaikka olen edelleen nuori!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 15:04"]Mä inhoon sanontaa elämän kova koulu...siis voi vittu, pahin klisee ikinä
[/quote]
Minäki. Mutta sillon kun sillä röystäilee joku rikollinen.
Ei Jumala sua rankaise mistään. Se, että et ole saanut rakkautta kanssaihmisiltä, ei tarkoita, etteikö Jumala rakastaisi sinua. Ja varmasti rakastaa, koska Raamattu sanoo, että "niin on Jumala maailmaa rakastanut". Eli on jo sinuakin rakastanut, rakastaa. Ainut, jota ei tarvi pyytää; rakasta minua, on Jumala, koska hän on jo rakastanut.
Se, että joku ihminen on kyvytön rakastamaan johtuu siitä, että elämä on muokannut ihmisestä sellaisen, kuin hän on ja isiltä ja äideiltä perityt ominaisuudet. Kuitenkin Jeesus voi muuttaa tälläisen ihmisen ajatusmaailman ja ennenkaikkea sydämen, jotta tämä kykenisi rakastamaan.
Oikeastaan ihminen ei muutu. On turha painia sen rikkinäisen ihmisen kanssa.
Terapiassa kaivellaan niitä kipeitä asioita, joka on turhaa, eikä se tuo mitään parannusta.
Tie parantumiseen on Jeesus Kristus. Hän ei korjaile vanhaa, vaan hän luo uutta. Luo sinuunkin uuden puhtaan sydämen, joka vapauttaa sut kaikesta vanhasta. Niistä kipeistä muistoista ym. Ei ne mihinkään häviä, mutta sä kasvat niiden yli. Ne unohtuu. Kaikki entinen unohtuu, ja uusi tulee tilalle.
Muista rukoilla.
J-P
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:47"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:27"]MENE TERAPIAAN. Oikeasti.
[/quote]
Mene itse.
[/quote]
Olen jo! Minkäs takia luulit suosittelevani?
Taas sinä:(
Et ilmeisesti vielä päässyt terapiaan? Entä oppisopimuspaikka? Asunto?
Koita jo päästä tästä yli! Sun elämä ei ollut täydellistä, mutta todella paljon helpompaa/parempaa, kuin monella (esim. minulla.)
Et voi mennä elämässä eteenpäin, jos et jätä menneisyyttä taaksesi. Ota vastuu omasta elämästä, äläkä vain syytä muita. Tätä on sulle sanottu lukemattomissa ketjuissa satoja kertoja. Hyväksy todellisuus jo.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 15:25"]Ei Jumala sua rankaise mistään. Se, että et ole saanut rakkautta kanssaihmisiltä, ei tarkoita, etteikö Jumala rakastaisi sinua. Ja varmasti rakastaa, koska Raamattu sanoo, että "niin on Jumala maailmaa rakastanut". Eli on jo sinuakin rakastanut, rakastaa. Ainut, jota ei tarvi pyytää; rakasta minua, on Jumala, koska hän on jo rakastanut.
Se, että joku ihminen on kyvytön rakastamaan johtuu siitä, että elämä on muokannut ihmisestä sellaisen, kuin hän on ja isiltä ja äideiltä perityt ominaisuudet. Kuitenkin Jeesus voi muuttaa tälläisen ihmisen ajatusmaailman ja ennenkaikkea sydämen, jotta tämä kykenisi rakastamaan.
Oikeastaan ihminen ei muutu. On turha painia sen rikkinäisen ihmisen kanssa.
Terapiassa kaivellaan niitä kipeitä asioita, joka on turhaa, eikä se tuo mitään parannusta.
Tie parantumiseen on Jeesus Kristus. Hän ei korjaile vanhaa, vaan hän luo uutta. Luo sinuunkin uuden puhtaan sydämen, joka vapauttaa sut kaikesta vanhasta. Niistä kipeistä muistoista ym. Ei ne mihinkään häviä, mutta sä kasvat niiden yli. Ne unohtuu. Kaikki entinen unohtuu, ja uusi tulee tilalle.
Muista rukoilla.
J-P
[/quote]
Mä en ole pahemmin uskovainen. Mutta haittaako se mitään? Hieno teksti kuitenkin sinulta oli. Auttaako se mitään, vaikka rukoilisi jos ei varsinaisesti usko jumalaan? Entä jos minun luonne on pienestä pitäen ollut jo niin kiero ja paha, ettei jumala voi sellaista sietää ja siksi on rankaissut minua kärsimyksillä?
Kuka olet J-P?
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 15:26"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:47"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 14:27"]MENE TERAPIAAN. Oikeasti.
[/quote]
Mene itse.
[/quote]
Olen jo! Minkäs takia luulit suosittelevani?
[/quote]
No se ei varmaan ole yhtään huonompi ajatus. :) voimia sulle!
Mulla on elämässä tullut vastaan kaikenlaista paskaa. Kuitenkin, mä olen vielä elossa ja niin olet sinäkin!