Äitini kyselee vieläkin mitä ala-aste aikaisille kavereilleni kuuluu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ap ja muut kysyneet äideiltänne suoraan, miksi he kysyvät vanhojen tuttujen kuulumisia, vaikka olette jo ihan selväsanaisesti sanoneet monta kertaa, että ette enää ole tekemisissä? Mitä äidit ovat vastanneet?

Myös tylympi/suorempi vastaus kyselyihin voisi auttaa: ”En tiedä, kuten en tiennyt viimeksikään, kun kysyit. Ja kuten hyvin tiedät, he kiusasivat minua, joten en halua muistella heitä enää millään tapaa. Nyt sanon sinulle viimeisen kerran, että en ole heidän kanssaan enää missään tekemisissä, joten älä enää koskaan kysy minulta mitään heistä. Muuten ei huvita enää käydä täällä ollenkaan.”

Siis olen tehnyt ihan täsmälleen noin. Aika lailla noilla sanoilla. Siihen äiti vaan tokaisee "no minä nyt vaan ajattelin kysyä kun ihmettelin mikset ole enää sitä nähnyt". Ja vaikka sanon että en tule toisen kerran käymään jos vielä kysyy, sillä toisella kerralla hän ottaa ihan samat asiat esille. Meillä olikin välit pitkän aikaa poikki hänen käytöksensä takia mutta olen taas yrittänyt olla tekemisissä. Se on hyvin vaikeaa. Äiti ei tosiaan tunne minua eikä halua tuntea. Vain esittelynukke sukulaisille ja muutenkin joku väline kiusantekoon vain. Äidin mielestä oli varmaan rasittavaa että kasvoin aikuiseksi. En tiedä.

Kiinnostaisi kuulla onko joku muu sanonut suoria sanoja äidilleen. Omani on patologinen tapaus selvästi, mutta jospa joku selväpäisempi olisi havahtunut?

Sinun kannattaisi varmaan katkaista välit äitiisi ihan kokonaan. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka aiheuttaa sinulle vain pahaa mieltä. Et oikeasti ole yhtään mitään velkaa äidillesi.

Oikeassa olet. Seuraavasta tuollaisesta taitaa katketa uudestaan, ja lopullisesti.

Sama juttu. Olen muuttanut aikuisena monta kertaa ja tuttavapiiri on vaihtunut usein. En tiedä mitä vanhoille kotipaikkakunnan kavereille kuuluu enkä haluakaan tietää.

Up

Minäkin olen muuttanut useamman kerran ihan eri paikkakunnille. Äiti on käynyt vain yhdessä kodissani joskus pikaisesti, ja silloinkin mankui isälleni että voidaanko jo lähteä kun hänellä on tylsää/haluaa kotiin. Hän ei varmaan aidosti käsitä että minulla on oma hänestä ulkopuolinen elämä kun on nähnyt siitä vain vilauksen? Ja näiden kaverikommenttien lisäksi kuitenkin yrittää jakaa jatkuvasti neuvoja miten minun tulisi elää elämääni. Kuinka monta lasta hänen mielestään pitäisi tehdä on varmaan se isoin juttu. Ei häntä kiinnosta mikään muu, koska oli itsekin kotiäitinä. Kun olin sinkku olin arvoton ja nyt mielistelee kun on mahdollisuus lapsenlapsiin. Jotka nekin olisivat vain esittelykappaleita sukulaisille.. ei hän heidän kanssaan haluaisi viettää aikaa.

Eli tässä tapauksessa ala-asteaikoihin jumittuminen kertoo kyllä muistakin ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi päätti meidän hääpuheessa jaaritella pitkiä aikoja sellaisista mieheni lapsuudenkavereista, joiden kanssa mieheni ei ole ollut tekemisissä sitten ala-asteen. Tuntui aika hölmöltä, kun kyseiset ihmiset eivät tietenkään olleet häissä paikalla, eikä kukaan sieltä tuntenut heitä. Minut taidettiin mainita kerran lyhyesti puheen lopussa 😏

Mitä ihmettä 😅 ottiko kukaan puheeksi hänen kanssaan puheen sisältöä myöhemmin? Mitä hän keksi edes puhua jostain lapsuuskavereista? "Marko leikki aina legoilla tarhakaverinsa Mikon kanssa. Mikon kanssa oli vauhdikkaita leikkejä ja välillä he leikkivät hiekkalaatikolla myös Niilon ja Sepin kanssa. Kerrankin Niilo toi meille näytille kakkulapion, jotka Sepin ja Markon kanssa olivat yhdessä koristelleet. Kaikki jatkoivat tahoillaan kouluun ja töihin, ja Niilo on kuulemma viiden lapsen isäkin nyt. Nyt meidän Marko onkin jo aikamies ja menossa naimisiin * kanssa. Nostetaan malja!"?

No siis aika lailla noin se puhe meni 😂 se puhe oli muutenkin enemmän mieheni elämäkerta kuin hääpuhe.

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Olen muuttanut aikuisena monta kertaa ja tuttavapiiri on vaihtunut usein. En tiedä mitä vanhoille kotipaikkakunnan kavereille kuuluu enkä haluakaan tietää.

Tässä se syy onkin. Äitisi ei ole pysynyt perässä tuttavissasi, eikä se hänelle kuulukaan.

Niinpä ei osaa kysyä kuin vain niistä vanhoista. Olen itse huomannut oman lapseni kanssa vähän samaa, tiedustelen hänen vanhojen kavereiden lukiopaikkoja yms... Ne pikkutytöt, jotka meillä pyörivät vuosikausia, muistaa paremmin kuin pelkässä puheessa esiintyvät Pihlat ja Iirikset, joita en tunnista edes koulukuvasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Olen muuttanut aikuisena monta kertaa ja tuttavapiiri on vaihtunut usein. En tiedä mitä vanhoille kotipaikkakunnan kavereille kuuluu enkä haluakaan tietää.

Tässä se syy onkin. Äitisi ei ole pysynyt perässä tuttavissasi, eikä se hänelle kuulukaan.

Niinpä ei osaa kysyä kuin vain niistä vanhoista. Olen itse huomannut oman lapseni kanssa vähän samaa, tiedustelen hänen vanhojen kavereiden lukiopaikkoja yms... Ne pikkutytöt, jotka meillä pyörivät vuosikausia, muistaa paremmin kuin pelkässä puheessa esiintyvät Pihlat ja Iirikset, joita en tunnista edes koulukuvasta.

Tee sinä palvelus lapsellesi äläkä kysele häneltä ihmisistä jotka ovat menneisyyttä.

Luultavasti monenkaan äidit eivät tiedä kuinka traumatisoituneita heidän tyttäret ovatkaan. Itse en ole koskaan ottanut pulttia äidin joskus hieman tyhmistä kysymyksistä.

Kannattaisiko ottaa yhteyttä terapeuttiin? Selvästikin monen menneisyydessä on jotain mikä kaihertaa mieltä pahasti vielä vuosien tai jopa vuosikymmenien jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti monenkaan äidit eivät tiedä kuinka traumatisoituneita heidän tyttäret ovatkaan. Itse en ole koskaan ottanut pulttia äidin joskus hieman tyhmistä kysymyksistä.

Kannattaisiko ottaa yhteyttä terapeuttiin? Selvästikin monen menneisyydessä on jotain mikä kaihertaa mieltä pahasti vielä vuosien tai jopa vuosikymmenien jälkeen.

Narsistinen äiti on ainakin sellainen asia mikä kaihertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Olen muuttanut aikuisena monta kertaa ja tuttavapiiri on vaihtunut usein. En tiedä mitä vanhoille kotipaikkakunnan kavereille kuuluu enkä haluakaan tietää.

Tässä se syy onkin. Äitisi ei ole pysynyt perässä tuttavissasi, eikä se hänelle kuulukaan.

Niinpä ei osaa kysyä kuin vain niistä vanhoista. Olen itse huomannut oman lapseni kanssa vähän samaa, tiedustelen hänen vanhojen kavereiden lukiopaikkoja yms... Ne pikkutytöt, jotka meillä pyörivät vuosikausia, muistaa paremmin kuin pelkässä puheessa esiintyvät Pihlat ja Iirikset, joita en tunnista edes koulukuvasta.

Miksi niistä vanhoista kavereista pitää toistuvasti kysyä, kun on suoraan sanottu jo että älä enää kysy, enkä ole heidän kanssaan ollut tekemisissä 20 vuoteen?

Pahin on eksistä kysely joista on vain huonoja muistoja. Ja äiti kyllä tietää että en halua heistä puhuttavan. Saattaa aloittaa lauseen sanomalla "tästä ei varmaan saa kysyä ;D mutta miten se ja se". On todella omituista miettiä vanhoja juttuja kun elämässä on tapahtunut niin paljon kaikkea muuta ja kivaa ikävien ihmisten jälkeen. Miksi niitä ikäviä ihmisiä pitäisi muistella ja miettiä, kun ei ole aidosti kiinnostunut?

Mulla ei ole mitään traumoja vanhoista luokkakavereista, mutta ei mua nyt hirveästi kiinnosta, jonkun random luokkakaverin kuulumiset, kun tusin edes muistan koko tyyppiä. Äiti muistaa kaikki vanhat luokkakaverit ja harrastuskaverit ja niiden vanhemmat, en tajua miten, mutta muistaa ja tunnistaa näitä tyyppejä 20-30 vuoden takaa ja sitten käy tietenkin höpöttämässä niille ja kertoo kovasti terveisiä. Sama juttu, jos toinen tuttu on jossain työpaikassa tai harrastuksessa, jossa joku kavereistani oli, niin heti alkaa utelu, että onko siellä se ja se. Ja sitten päivitys, että siellä se Kirsi on ja päläpälä. Miksei voi antaa vain olla ja varmaan jotain ala-astekaveria kiinnostaa jutella äitini kanssa ja kuulla mun elämästä. Enkä edes osoita mitään kiinnostusta näihin juttuihin. 

Olen itse nähnyt joskus jonkun vanhan luokkakaverin jossain, mutta kun aikaa on kulunut kymmeniä vuosia, eikä oltu mitään parhaita kavereita, niin jatkan vain matkaani, enkä mene höpöttömään. Toivoisin, että  äitini ottaisi saman asenteen.

Ehkä kyse on siitä, että oma elämänpiiri on niin kapea ja ennen oltiin kiinnostuneita kaikkien tekemisistä, ehkä hänellä on se jäänyt päälle. Rasittavaa.  

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole mitään traumoja vanhoista luokkakavereista, mutta ei mua nyt hirveästi kiinnosta, jonkun random luokkakaverin kuulumiset, kun tusin edes muistan koko tyyppiä. Äiti muistaa kaikki vanhat luokkakaverit ja harrastuskaverit ja niiden vanhemmat, en tajua miten, mutta muistaa ja tunnistaa näitä tyyppejä 20-30 vuoden takaa ja sitten käy tietenkin höpöttämässä niille ja kertoo kovasti terveisiä. Sama juttu, jos toinen tuttu on jossain työpaikassa tai harrastuksessa, jossa joku kavereistani oli, niin heti alkaa utelu, että onko siellä se ja se. Ja sitten päivitys, että siellä se Kirsi on ja päläpälä. Miksei voi antaa vain olla ja varmaan jotain ala-astekaveria kiinnostaa jutella äitini kanssa ja kuulla mun elämästä. Enkä edes osoita mitään kiinnostusta näihin juttuihin. 

Olen itse nähnyt joskus jonkun vanhan luokkakaverin jossain, mutta kun aikaa on kulunut kymmeniä vuosia, eikä oltu mitään parhaita kavereita, niin jatkan vain matkaani, enkä mene höpöttömään. Toivoisin, että  äitini ottaisi saman asenteen.

Ehkä kyse on siitä, että oma elämänpiiri on niin kapea ja ennen oltiin kiinnostuneita kaikkien tekemisistä, ehkä hänellä on se jäänyt päälle. Rasittavaa.  

Sitähän tuo varmaan on, että ei ole omaa elämää, tai se elämänpiiri on todella kapea. Tuntuu aina kun käy äidin luona että ajassa mennään yhtäkkiä 20v taaksepäin, ja se on tosi outoa. Omassa elämässä olen tavannut paljon ihmisiä ja tehnyt kaikenlaista, ja nauttinut elämästä. Elämäni on mielestäni kivaa. Sitten menen äidille ja hän kysyy ekan 20min sisällä ala-astetutuista. Tai saattaa yhtäkkiä kommentoida kesken kaiken jotain "ethän sinä mikään ruma ole niinkun se ja se sanoi". Ja ikävän kommentin on kuullut joskus 15v sitten. Siinä menee ihan päivä pilalle, kun ei ole tullut ajateltua koko asiaa enää vuosikausiin. Äiti ei ymmärrä edes ärtyneestä ilmeestä tai pilalle menneestä tunnelmasta että tuo ei nyt ollut sovelias kommentti. Eikö hän ymmärrä että jos tuo jatkuu en enää mene käymään? 

Äidillä on dementia. Lähimuisti katoaa, mut muistaa vanhat asiat kuten sun lapsuuden.